Pohdiskelua

Välillä kyllä mietityttää että mikä siinä on kun joko naiset ihastuu renttuihin, tai sitten mukavampiin miehiin joilla ei sitten koskaan tuppaa olemaan minkäänlaista kiinnostusta kyseisiä naisia kohtaan? Ja yleensäkkin maailmassa - miksi kaikki saisi tuosta vain ne ihmiset joihin juuri ei tunneta minkäänlaista kiinnostusta? Ja sitten ne joita kohtaan sattuu jotain tunteita olevan makaavat kuin lahnat lauteilla eivätkä eväänsä liikauta suuntaan eivätkä toiseen. Niin ristiriitaista. Nykyään sitten kun on vielä hirveästi yhden illan juttuja sun muita tuntuu olevan vielä vaikeampaa löytää sitä itselle sopivaa miekkosta kun koskaan ei tiedä etukäteen ihmisestä onko kyseessä playeri vai ihan mahdollinen aviopari.

Luojan kiitos nyt tavallaan jopa pidän sinkkuudestani, mutta jotenkin tuntuu vain niin mahdottomalta ajatella että miten tässä maailmassa enää muka missään voi olla oikeaa rakkautta kun joka tuutista annetaan mallia yhden illan suhteisiin sun muuta ja petetään vaimoa ja miestä ja kaikkea mahdollista.

Mietinpä vain.
2340
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Kun siihen parisuhteeseen riittäisi vain kaksi.

Ja minullekin riittäisi vain yksi.

Tyytyminen on vaan yksin.

Äänestä

...ei ole kaunista. Olet oikealla tiellä etsiessäsi 'oikeaa rakkautta' ja olet sen verran kaunis ja fiksunoloinen että sinulle aivan varmasti riittää kysyntää. Kuitenkin olisi hyvä, jos osaisit suhtautua vähemmän ylimielisesti niihin naisiin ja miehiin joilla on omastasi poikkeava elämäntyyli. Se, että jotkut harrastavat yhdenillanjuttuja, ei tee heistä moraalittomia tai sinua huonompia, eikä se ole millään tavalla pois sinun rakkaudenetsinnästäsi. Tulet varmasti löytämään sen rakkauden joka tapauksessa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


UPDATE_8723822 kirjoitti:

Välillä kyllä mietityttää että mikä siinä on kun joko naiset ihastuu renttuihin, tai sitten mukavampiin miehiin joilla ei sitten koskaan tuppaa olemaan minkäänlaista kiinnostusta kyseisiä naisia kohtaan? Ja yleensäkkin maailmassa - miksi kaikki saisi tuosta vain ne ihmiset joihin juuri ei tunneta minkäänlaista kiinnostusta? Ja sitten ne joita kohtaan sattuu jotain tunteita olevan makaavat kuin lahnat lauteilla eivätkä eväänsä liikauta suuntaan eivätkä toiseen. Niin ristiriitaista. Nykyään sitten kun on vielä hirveästi yhden illan juttuja sun muita tuntuu olevan vielä vaikeampaa löytää sitä itselle sopivaa miekkosta kun koskaan ei tiedä etukäteen ihmisestä onko kyseessä playeri vai ihan mahdollinen aviopari.

Luojan kiitos nyt tavallaan jopa pidän sinkkuudestani, mutta jotenkin tuntuu vain niin mahdottomalta ajatella että miten tässä maailmassa enää muka missään voi olla oikeaa rakkautta kun joka tuutista annetaan mallia yhden illan suhteisiin sun muuta ja petetään vaimoa ja miestä ja kaikkea mahdollista.

Mietinpä vain.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu