Miehen kiire

Kiire oman käsitykseni mukaan on vain tekosyy olla kohtaamatta vaikeita asioita tai omia tunteitansa tai toista ihmistä. Kiire on myös suorittamisen pakkoa.
Miksi Sinä, mies olet kiireinen? Tiedostatko kiireesi, vain oletko kiireinen vain tietyissä tapauksissa?Mitä nämä ovat?
5268
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

miehen kiire tai kuten ystäväni sanoo: On muita menoja. Ota siitä miehestä sitten selvää? Ei varmaan ole kiinnostunut.

Äänestä

..kiire on vain tekosyy, tosin ei rajata asiaa koskemaan vain miehiä!

Ehkäpä on jotain jossakin kohtaa mennyt metsään eikä ihminen osaa kohdata asioita saatikka sitten itseänsä. Huitelee mieluummin muualla tai sulkeutuu tai vain sanoo kuinka vetäytyminen on paras vaihtoehto. Ei osaa eikä uskalla kohdata asioita tai vaikkapa sitä puolisoansa.

Ihminen on ihminen, inhimillinen sellainen heikkouksiensa kanssa. Fiksun ja tyhmän ihmisen ero on siinä, että fiksu uskaltaa laittaa itsensä peliin ja heittäytyä heikkouksiensa kimppuun, ei kaihda niitä. Tyhmät jäävät ikään kuin kellumaan esim. kiireen keskelle.. Vaan tulevat sieltä vielä aikanaan ryminällä alas.. Fiksut ovat onnekkaita, ymmärtävät tehdä mahalaskun ajoissa niin ehtivät vielä ponnistaa vaikka kuinka ylös.. Joka tavalla :)

Äänestä

inhimillinen tapa kai lienee keksiä tekosyitä niissä tapauksissa, joissa omat fyysiset tai henkiset rajat tulevat vastaan.

Sellaisissa tapauksissa pitäisi kai tarjota apua tai vaihtoehtoja ennemkuin, kuin tiukata vaikeaa asiaa yhä pontevammin?

Jokaisella on niitä heikkoja puolia. Kaikki eivät ole samanlaisia. Ja kun niitä heikkoja puolia kaikilla selvästikin on, miksei niitä toisille sallita? Omista ollaan visusti hiljaa ja niitä peitellään, tietenkin.. vaikkei tarvitsisi. Olisi helpompaa kaikille.

Äänestä

on seurausta asioiden ja tekemisten taitamattomasta priorisoinnista. Se on sitten eri asia, miten kiireeseen vedotaan tekosyynä. Itseäänkin voi huijata.

Äänestä
  • No, itse olen huomannut miehen kiireen kasvavan sellaisten tilanteiden seurauksena, kun itse olen "heikoilla" eli tarvitsisin jollain tavalla tuekseni, tai tarvitsisin vastauksia, keskustelua, haluaisin tietää hänen ajatuksiaan. Tähän saakka olen antanut miehen olla kiireinen,eihän toista voi pakottaa pysähtymään tai kohtaamaan toista ihmistä.

    Toisaalta olen myös pyrkinyt"tasoittamaan" tilanteita, hillitsemään itseäni asteen verran, jotta mies ei säikähdä. Jonain hetkinä kuitenkin toisen suojelusta maksaa itse sen kalleimman hinnan, ja kumpikaan ei loppujen lopuksi voi hyvin. Kuitenkin haluaisin osoittaa miehelle, ettei minun kohtaamiseeni kuole, mutta kuinka?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


naisimmeinen kirjoitti:

Kiire oman käsitykseni mukaan on vain tekosyy olla kohtaamatta vaikeita asioita tai omia tunteitansa tai toista ihmistä. Kiire on myös suorittamisen pakkoa.
Miksi Sinä, mies olet kiireinen? Tiedostatko kiireesi, vain oletko kiireinen vain tietyissä tapauksissa?Mitä nämä ovat?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu