Hei!
Mitä tehdä, kun tuntuu, ettei miehellä ole omia ystäviä? Olemme juuri aloittamassa suhdettamme ja olen siitä vain huolestunut, että tällä muuten hirmu mukavalla, ehkä hieman ujollakin ja kiltillä miehellä ei ole juuri ollenkaan omia ystäviä, eikä ns."hengailu" seuraa, vaan hän keskittyy opiskeluun (ja nyt minuun). Onko vaarallista? Pitäisikö miehellä olla omia ystäviä? Hän viihtyy kotona ja kaikkoaa kaikkea pinnallisuutta, mutta kyllä sen verran pitäisi minun mielestä sosiaalisuutta olla, että pitäisi yhteyttä muihinkin kuin minuun ja vanhempiinsa. Itse olen tosi, ehkä liiankin sosiaalinen. Hakeeko mies nyt minusta vain sitä, että minun varjolla sais ystäviä ja ei tartteis tehdä itse niitä? Ollaan vielä melko nuoria, mutta kuitenkin yli parikymppisiä.
Toisaalta, minua ei haittaa ollenkaan, koska ne välit, mitä hänellä ihmisiin on, tuntuvat olevan hyvinkin kunnossa. Entäs jos tämä onkin suuri helmi minulle nyt poimittavaksi? Kun minä viihdyn hänen kanssaan hirmu hyvin. Ajattelin vain tuota sitten pitemmän päälle, että en halua olla se, jonka varassa on perheen sosiaaliset suhteet.
Mitä tehdä, kun tuntuu, ettei miehellä ole omia ystäviä? Olemme juuri aloittamassa suhdettamme ja olen siitä vain huolestunut, että tällä muuten hirmu mukavalla, ehkä hieman ujollakin ja kiltillä miehellä ei ole juuri ollenkaan omia ystäviä, eikä ns."hengailu" seuraa, vaan hän keskittyy opiskeluun (ja nyt minuun). Onko vaarallista? Pitäisikö miehellä olla omia ystäviä? Hän viihtyy kotona ja kaikkoaa kaikkea pinnallisuutta, mutta kyllä sen verran pitäisi minun mielestä sosiaalisuutta olla, että pitäisi yhteyttä muihinkin kuin minuun ja vanhempiinsa. Itse olen tosi, ehkä liiankin sosiaalinen. Hakeeko mies nyt minusta vain sitä, että minun varjolla sais ystäviä ja ei tartteis tehdä itse niitä? Ollaan vielä melko nuoria, mutta kuitenkin yli parikymppisiä.
Toisaalta, minua ei haittaa ollenkaan, koska ne välit, mitä hänellä ihmisiin on, tuntuvat olevan hyvinkin kunnossa. Entäs jos tämä onkin suuri helmi minulle nyt poimittavaksi? Kun minä viihdyn hänen kanssaan hirmu hyvin. Ajattelin vain tuota sitten pitemmän päälle, että en halua olla se, jonka varassa on perheen sosiaaliset suhteet.
Vastaukset 47
Vanhimmat
Suurinpiirtein noista lähtöasetelmista aloittelin minäkin parisuhdettani reilu 20v sitten (ollessani 20v). Sillä erotuksella, että (nykyisin) exällä oli kuitenkin opiskelu- ja harrastuskavereita, joista voisi olla tulevaisuuden kannalta "hyötyä" - kuten hän asian ilmaisi.
No, vuodet vierivät - ex muumioitui täysin. Minun ystäväni eivät häntä kiinnostaneet. Eikä oikein mikään muukaan. Sitä enemmän minua taas veti puoleensa sosiaalinen elämä. Ehdottelin useita kertoja, että mies lähtisi edes baariin höpöttämään muille äijille tai lirkuttelemaan emännille ;). Tai liittyisi johonkin seuraan/järjestöön. Ei kiinnostanut. Lopulta erosimme.
Tiedän myös monia ystäviä ja tuttavia, joille on käynyt samoin. Joko ennen kovastikin menevästä miehestä tulee erakko tai sitten lievästi erakosta tulee vielä enemmän erakko.
Kun tätä minäkin pelkään.
Pitäisikö minun kuitenkin yrittää? En halua, että mieheni ajattelis toisia ihmisiä "hyöhyn" välikappaleina. Miehen pitää oikeasti osata rakastaa ihmistä ihan sellaisenaan..
mukaan sosiaaliseen elämään, jos se huolestuttaa. Jos muuten viihdytte yhdessä niin mikä ettei. Meillä oli parisuhteessa hieman toisin päin välillä itse olin se yksin viihtyvä, ehkä tämmösenä herkkänä ihmisenä kaipaan sitä yksinoloa välillä enemmän. Mut sitten ex viilliinty liian paljon menemään, joten lopulta olin ihan yksin siinä parisuhteessa ja eipä sitä sitten kannattanut jatkaa. Yritä pitää kiinni siitä yhteisestä tekemisestä ja ajasta myös kumppanisi kanssa, jos itse olet hyvin sosiaalinen.
Osaatko kirjoittamasi perusteella itse rakastaa muita ihmisiä sellaisenaan? Ei nimittäin siltä vaikuta, ainakaan tämän miehen kohdalla.
aloittaa seurustelua ollenkaan, jos haluaa muuttaa toista jo heti suhteen alkutaipaleella. Toisin sanoen, toinen ei saa olla sellainen kuin on.
Ihan vain teidän molempien parasta ajatellen. Sinua häiritsee toisessa tämä yksi asia ja takuuvarmasti toista alkaa häiritä se, jos yrität muuttaa häntä mieleiseksesi.
outoa, että miehellä ei ole ystäviä? Minulla oli parisuhden, jonka kun aloitin, miehellä ei ollut ystäviä, niitä sitten siunaantui, mutta liikaakin ja liian läheisiä naispuolisia ystäviä. :-( Että kannattaiskohan vielä vartoa ja katsoa, mihin sitä itsekkin tässä muutun vai muutunko ollenkaan, koska eikös ihminen muutu paljoltikin vielä ainakin sinne 25-29 vuotiaaksi.
varmaan ihan outoa ole, se on vain harvinaisempaa. Jos on sisäänpäin suuntautunut, ujo eikä käy missään, niin eihän se ole mikään ihme ettei ole kauheasti kavereita. Paras ystäväni seurusteli tuollaisen miehen kanssa monta vuotta jolta sinun poikaystäväsi vaikuttaa. Hänellä oli pari kaveria mutta tapaili heitä harvoin. Ystävääni ahdisti välillä se ettei mies mennyt koskaan mihinkään muualle kuin kauppaan, töihin ja vanhemmilleen. Hän viihtyi kotona. Muuten mies oli todella mukava, siisti ja asiallinen. Kaikki ihmiset ovat vain erilaisia. Kyllä niitä viilettäjiä on ihan riittämiin tässä maassa muutenkin. Mutta olen aika varma että ongelmia tulee jos sinä taas olet sellainen joka tykkää mennä paljon. Sinun pitää sitten vain sopeutua siihen että mies on kotona, piste :D Et voi väkisin yrittää saada häntä muualle, se ei olisi oikein häntä kohtaan. Hyväksy hänet sellaisena kuin on.
Psykopaattinen kaveriton mies tuottaa aina ongelmia myöhemmin. Takertuja on luultavasti vaarallinen. Äitin lellipentu.
Montako oikeaa ystävää ihmisellä voi olla? Itse näen ainakin työkavereita enemmän kuin ketään työn ulkopuolista kaveria ja näin on varmasti monella muullakin työelämässä olevalla. Ehtiikö siinä pitää hyviä ystävyyssuhteita enää kuin pariin tai kolmeen ystävään, jos niihinkään? Mielestäni riittää jos tulee ihmisten kanssa toimeen ja se, että osaa olla myös yksin on myös positiivinen asia ihmisessä. Eipähän seurustele vain seurustelun vuoksi, vaan saa oikeasti siitä toisesta ihmisestä jotain, jonka vuoksi ollaan yhdessä. Nämä facebookin 200-500 "kaveria" omaavien oikeat ystävyydet taitavat olla todella vähissä, eihän noin monen syntymäpäivää voi edes muistaa. Mutta minä pidänkin näitä ylisosiaalisia ihmisiä niin pinnallisena, etten voisi kuvitellakaan ystävystyväni tai pitäväni edes kaverisuhteita sellaisiin.
on myös semmoinen työ, jossa ollaan päivät pitkät puhelimessa ja keskustellaan ihmisten kanssa, joten olen aina työpäivän jälkeen jo aika täys näitä sosiaalisia suhteita ja vuorovaikutusta. Olen huomannut, että kaipaan myös omaa rauhaa ja en välttämättä enää jaksa keskustella ihmeemmin, mut sen verran tietysti,että oman miehen huomioi.
suhteestanne ei tule ihanne suhdetta, sillä tämä puolisosi puute tulee olemaan jokaisen riidan takana, enemmän tai vähemmän kun kerran nyt jo vuodatat tätä ongelmaa täällä. Jos miehesi osallistu tai osaa olla ihmisten parissa ongelma on vielä suurempi sillä silloin et pidemmän päälle jaksa kutsua ketään kylään kun miehesi on niin juntti ja juro muiden ihmisten seurassa. Kaikkien ei tarvitse olla sosiaalisia toiset ovat itseriittoisia ja toiset eivät pärjää puoltapäivääkään ilman yhteydenottoa kavereihin.
Toisaalta itseriittoinen henkilö ja yksikseen viihtyvä voi olla varsin sosiaalinen oikeassa ympäristössä mutta esim. nörtti pissisten seurassa on aina juntti, mutta pissis nörttien seurassa on yksinkertainen blondi.
Joillakin meistä ei vain ole juurikaan kavereita. Se ei tarkoita sitä että tyyppi olisi sosiaalisesti kömpelö tms, ehkä mies ei vain kertakaikkiaan tarvitse kavereita ympärilleen, tai hänellä on kovat kriteerit sille kenen kanssa aikaa haluaa viettää. Monesti oma seura on parasta seuraa. Ole ylpeä siitä että hän haluaa olla sinun kanssasi. :)
Jos miehen kaverittomuus häiritsee sinua paljon, ei teidän ehkä kannata suhdetta jatka. Ei aikuinen ihminen helposti sosiaalisemmaksi muutu.
Ei se yksin oleminen aina ole merkki siitä, että mies on potentiaalisesti vaarallinen. Ehkä hänellä on varhaisia huonoja kokemuksia ihmisistä, ja siksi hän ei halua ympärilleen paljon ihmisiä. Etäisyyden pitäminen ihmisiin on siis "ohjelmoitu" häneen. En usko, että hän hakee sinun varjollasi ystäviä. Luultavasti hän kokee olonsa paremmaksi yksin tai sinun seurassasi, mutta tuntee itsensä ulkopuoliseksi ns. normaalissa sosiaalisessa ympäristössä.
Ei taipumus yksinäisyyteen useimmiten johdu siitä, ettei ihmisellä olisi inhimillisen lämpimiä tunteita, vaan pikemminkin siitä, että ihmisestä on tullut yliherkkä negatiivisille sosiaalisille kokemuksille. Silloin sosiaaliset suhteet ovat väsyttävää taistelua. Sitä on vaikea muuttaa, koska ratkaisevat kokemukset maailmasta ja ihmisistä ovat lapsuudesta peräisin.
Tällainen ihminen tuskin muuttuu sukutapahtumien innokkaaksi järjestäjäksi. Äkillinen muuttuminen ylisosiaaliseksi olisi luultavasti merkki sairastumisesta.
Suhteen kannalta ongelmakohta on siinä, jos mies alkaa kieltäytyä kaikesta sosiaalisesta kanssakäymisestä muiden ihmisten kanssa, ei suostu kyläilemään tms. Siksi sellaisista taipumuksista on hyvä jutella yhdessä. Ei painostaa.
Hyvä puoli on siinä, että miehellä on erittäin vähän suhteen ulkopuolisia houkutuksia. :)
paljoa ystäviä,mutta vois olla hänelle ihan hyväks jos alottais vaik jonkun harrastuksen et sais samantyyppisiä kavereita.
"En halua olla se, jonka varassa on perheen sosiaaliset suhteet" Siis miehesi ei niitä sosiaalisia suhteita tarvitse, joten miten ne on silloin varassasi. Nehän on ihan kokonaan itselläsi.
Olen itse todella sosiaalinen ja minulla on ollut aina liuta ns. ystäviä. Kunnes kohtasin mieheni, joka oli se paras ystävä mitä minulla ei ole koskaan ollut. Tai tajusin sen juuri silloin. Nyt kökötämme paljon ihan kahdestaan, hyvin harvoin muita tavaten.
Kunnioitan mieheni tapaa. Hän ei viihdy suurissa seurueissa, vaikka itse olenkin omimmillani niissä. Silti en kaipaa enään niin hirveää hektistä sosiaalista kanssakäynitä kun minulla on se paras ystävä vierelläni. Ja silloin joskus kun kaipaan muuta porukkaa, voin käydä kemuissa myös ihan itsekseni. En kaipaa silloin suojakilpeä miehestäni, eikä luottamuksemme saa kolhuja siitä, kun tiedostamme vain olevamme erilaisia ihmissuhteiden vaalimisessa.
Mieti mikä on sitten itsellesi tärkeintä, mutta muista että et voi tai saakaan alkaa muokkaaman toista, vaan sinun täytyy ottaa hänet vastaan sellaisena kuin on.
Oltiin eilen treffeillä. Kyllä se oli taas niin ihanaa olla sen kanssa. Puhuttiin asiasta ja sain varmuutta jatkaa treffailua. Olin jo myönnyttelemässä sitä, että onpa ihanaa olla vaan kotona (itsekin oikeasti tykkään) mutta hän sitten puuttui siihen ja sanoi, että pitää välillä olla muittenkin kavereitten seurassa. Se sai minulle hyvän olon.
On nämä suhteet outoja asioita.
Pelottaa.
vaihetele myös elämäntilanteen mukaan. Vanha hyvä neuvo on, että jos se on ehjä, älä korjaa sitä. Eli jos kerran kaikki muu on hyvin ja mukavasti, älä suotta stressaa mokomalla. Me ihmiset olemme erilaisia, toiset seurallisempia, toiset vähemmän seurallisia.
Voihan olla, että poikakaverisi on sen verran määrätietoinen, että pystyy säätelemään yksityiselämäänsä elämäntilanteensa mukaan. Jos nyt opiskelut ja sinä olette tärkeällä sijalla hänen elämässään ja hän pystyy keskittämään aikansa ja energiansa niihin, ei kai tuosta tarvitse säikähtää? Kyllä niitä kavereita tulee, kun on tullakseen ja elämäntilanne sen sallii.
Suurin osa ihmisväestöstä elää vain ja ainoastaan sukulaistensa ja perheensä kesken. Tarkoitan siis, että yhteistä aikaa vietetään niin kuin kaverisuhteissa on yleensä tapana. On myöskin täysin ymmärrettävää, että länsimaisessa kulttuurissa kaverisuhteet saattavat perustua ainoastaan perheiden ulkopuolisiin suhteisiin heikon syntyvyyden vuoksi. Mutta nyrkkisääntönä voidaan pitää, että kaverisuhteet ovat yleensä sukulaisten, perheiden sisäisiä kaverisuhteita. Erillaisia kaverisuhteita on myöskin paljon, koulu, työ, harastus internetti...
Sosiaalisuuden taustalla on aina tarve jonkin asian suhteen, yksinäisyyden tunne, pelko, normit, roolit, asenteet jne.
Sosiaaliset normit ovat osa kulttuuriamme. Osaltaan ne tekevät yhteiskunnan mahdolliseksi. Normit ovat yhteisön jäsenten jakamia näkemyksiä siitä mitä saa ja mitä ei saa tehdä. Normijärjestelmät luovat omalta osaltaan ennustettavuutta sosiaaliselle toiminnalle.
Arkielämässämme toimimme jatkuvasti monissa eri rooleissa. Olemme lapsia tai heidän vanhempiaan, naapureita, työtovereita, myyjiä, asiakkaita tai urheiluseuran sihteereitä. Kaikissa näissä on kyse sosiaalisista rooleista.
http://www.uta.fi/tyt/avoin/verkko-opinnot/sosiologia/luku3.html#normit
Ota kaveri sellaisena kuin hän on ja tutkaile itseäsi, että kestätkö häntä ja hänen piirteitään jatkossakin. Jos sinulla on odotuksia tai oletuksia, että hänen pitäisi olla jotenkin toisenlainen tai että ehkä hän myöhemmin muuttuu seurallisemmaksi, niin äläpä jatka tapailua.
Voi olla että hän muuttuukin, tai toisenlaiset piirteet tulevat vahvemmin esiin, mutta seurustelun lähtökohdan tulee olla, että toinen kelpaa ja on hyvä sellaisena kuin hän on. Tämä koskee toki ihan kaikkia piirteitä ja juttuja - ei pelkästään tätä esilleottamaasi.
"Ollaan vielä melko nuoria, mutta kuitenkin yli parikymppisiä. "
Ah hah hah :) No ei se kolmekymppinenkään vanha ole, eikä sen enempää nelikymppinenkään. Lapsukaisilla on vaan tapana nähdä asiat niin että ainoa ikä elämässä on se 20v. voi voi....
"Kun minä viihdyn hänen kanssaan hirmu hyvin. Ajattelin vain tuota sitten pitemmän päälle, että en halua olla se, jonka varassa on perheen sosiaaliset suhteet. "
Miksi pitäisi olla sosiaalisia suhteita? Mihin kiveen sellainen on kirjoitettu?
Ehkä kuulut itse niihin räpätäteihin jotka ei osaa aikuistua eli koko ajan pitää olla menoa ja biletystä. Ei sellainen elämä kaikkia huvita.
"No, vuodet vierivät - ex muumioitui täysin. Minun ystäväni eivät häntä kiinnostaneet. Eikä oikein mikään muukaan. Sitä enemmän minua taas veti puoleensa sosiaalinen elämä. Ehdottelin useita kertoja, että mies lähtisi edes baariin höpöttämään muille äijille tai lirkuttelemaan emännille ;). Tai liittyisi johonkin seuraan/järjestöön. Ei kiinnostanut. Lopulta erosimme. "
No sinullahan taitaa sitten olla paha pakkomielle päästä lirkuttelemaan? Oppisit jo olemaan aloillasi kuten normaalit ihmiset. Juuri sinunlaisia ämmiä tulisi miesten välttää.
"Toisaalta itseriittoinen henkilö ja yksikseen viihtyvä voi olla varsin sosiaalinen oikeassa ympäristössä mutta esim. nörtti pissisten seurassa on aina juntti, mutta pissis nörttien seurassa on yksinkertainen blondi. "
Niin jos antaa niiden pissisten vaikuttaa itseensä. Minua ne ei hetkauta. Pidän itseäni kaiken keskipisteenä, enkä välitä saati piittaa mitä muut siitä ajattelee.
Eikös pissikset ole pikkutyttöjä eli näitä 15-20v? Miten se liittyy parisuhdepalstaan?
Kuka kahjo kaivaa vuosien takaisia ketjuja esiin?
Ei minullakaan ole ystäviä enkä piittaa ihmisten seurasta. Jotkut vain ovat tällaisia. Älä yritä muuttaa poikaystävääsi, jos hän viihtyy sellaisena kun on.
Ei siinä ole mitään kummallista. Voi olla monia syitä tai sattumaakin, että ystäviä ei ole. Toiset myös viihtyvät hyvin omissa oloissaan, eikä se tietenkään haittaa. Jokainen saa olla omanlaisensa. Voittehan harrastaa yhdessä sosiaalista elämää ja hän saattaa saada yhteisistä ystävistä ystäviä, tai voit antaa hänen olla enemmän yksikseen jos hän niin haluaa. Kyllä puolisot voivat myös elää itsenäisesti kumpikin omalla tavallaan, ja silti kokea ja tehdä kaikkea mukavaa yhdessä. Anna hänen olla oma itsensä, kun kuitenkin näet hänessä paljon hyvää.
melko harvinaista, tosi ystävyys. Tosipaikan tullen vain perheenjäseniin voi luottaa, aina ei niihinkään. Niin monta kertaa olen saanut, ja olen kuullut, että muut saavat kokea ystävän selkäänpuukotuksen. Nyrkkisääntönä voisi olla, ettei ystävän miehiin/naisiin kosketa. Monet rikkovat nimenomaan tätä vastaan. Jotkut "antavat anteeksi" ja jatkavat "ystävyyssuhdetta" että olisi edes jotain seuraa.
Monilla ei ole ystäviä sen takia, että on koulukiusattu ja itsetunto nujerrettu. Ihmiset on kauheen ahdasmielisiä. Kerran kun joku on leimattu "oudoksi linnuksi", uutta tilaisuutta ei anneta. Lopulta syrjitty ei välttämättä haluakaan muiden seuraa.... Eikä ihme.
Jotenkin tuntuu siltä, että syvemmin ajattelevat viihtyvät enemmän itsekseen ja omien harrastuksien parissa. Se ei kuitenkaan tarkoita että olisi epäsosiaalinen tai sosiaalisesti tyhmä. Älykkyys ja tunteet, ei nekään aina kulje käsikädessä.
Ihmissuhteet on hieman kuin "lemmikkieläimet." Vaikka tykkäisi eläimistä, ei välttämättä halua niitä hankkia. Siitä olen kuitenkin varma, että jokainen ihminen tarvitsee vähintään yhden läheisen ihmissuhteen, sosiaalisena eläimenä kuitenkin. Toisille se yksi riittää, toisille ei.
Mulla on kanssa "kaveriton" mies. Aluksi en ollut ymmärtää, että hän ihan oikeasti ei vietä vapaa-aikana aikaa kavereidensa kanssa, ei ole sellaisia vapaa-ajan kavereita, mutta lopulta se meni minun pieneen mieleeni. Hän on enempi tarkkailijaluonne, ei se äänekkäin porukassa, mutta lähtee kyllä ihan mielellään minun kanssa "minun kavereiden" illanistujaisiin. Yhdentoista yhdessäolovuoden aikana yhden kerran yksi kaveri on käynyt meillä, ja sekin oli painostuksen alla mun kaverille järjestetty deitti :) Mutta tässä vaiheessahan meidän kaverit on jo meidän kavereita.
Mies osaa kyllä nauttia seurasta, ja meillä on keskenämme pitkiä ihania keskusteluja, mutta yhtään vieraammassa porukassa hän ei ole se joka ylläpitää keskustelua. Osallistuu kyllä, kun tutummiksi tullaan. Mies ei ole millään tapaa tyly, vaan erittäin kohtelias, mutta ei se avoin. Olisi ääääärimmäisen mielenkiintoista tietää, mitä hänen suustaan tulee miesten saunailloissa (siis esimerkiksi veljeni polttareissa), kun hän ei ole kovin hanakka jakamaan yksityisasioitaan, kun taas joillain se tuntuu saunan lauteilla oikein ryöppyävän...
Outoa se minusta oli, ja on varmaan edelleenkin, mutta ei haittaa enää lainkaan. Mies ei ole vuosien varrella muumioitunut, vaan pikemminkin toisin päin... nyt kun minun kaverini ovat tulleet tutummiksi (mikä vei vuosia), hän on halukkaampi lähtemään illanviettoihin ja nauttii niistä enemmän.
Ja edelleen, mulla on mun "tyttökavereita" joiden kanssa vietän aikaa ilman miestä, eikä sekään ole millään tapaa häirinnyt kumpaakaan meistä.
Niin juu, viestini pointti... oli kai se, että vaikka kaverittomuus oli minulle aluksi tosi outoa, niin ei se ole mitenkään ongelmaksi muodostunut, kunhan minä lakkasin tekemästä siitä ongelmaa ("miks et esittele mua sun kavereille?" :D). Mies ei ole mitenkään minusta riippuvainen tai kahlitseva, ja pärjää erinomaisesti sosiaalisissa tilanteissa vaikka niihin vähemmän oma-aloitteisesti hakeutuukin.
Ai niin, meidän häät oli tosi pienet koska mies ei viihdy huomion keskipisteenä. Mutta pienet, romanttiset ja ihanat :)
Minä olen sellainen, ettei minulla ole ystäviä. Se ei johdu siitä, ettenkö haluaisi ystäviä, mutta en osaa oikein tutustua ihmisiin. Mutta jos ystäviä on ollut, ja olen esim kutsunut heitä kotiini, he eivät ole tulleet. Itse taas viihdyn kotosalla. Työpaikoilla olen saanut käsityksen, etteivät työkaverit oikeastaan halua tutustua minuun muuta kuin työkaverina. Ystäviä en ole työkavereista saanut. Olen puhelias, välillä ehkä jopa hölösuu, korkeasti koulutettu, fiksu mutta saan todella korkeat pisteet Asperger testistä. Minua ilmeisesti pidetäänkin omituisena...paitsi omat lapseni...heidän mielestään olen kiva/ok. Avomieheni ei ole valittanut tästä ystävieni puutteesta. Hänen mielestään voisin puhella vieläkin vähemmän kodin ulkopuolisten kanssa. Ex taas inhosi tätä piirrettäni. Kumppanin avulla en koskaan ole yrittänyt löytää ystäviä. En koskaan edes ystävystynyt exän ystävien kanssa. He olivat liian erilaisia kuin minä itse. Ja nykyisen avomieheni ystäviä en koskaan tapaa, minua ei kutsuta.
Eli se on sinusta kiinni...hyväksytkö hänet sellaisena kuin hän on vai et...
Ihmiset saavat olla erilaisia, myös sosiaalisuudessaan. Jos sovitte hyvin yhteen niin älä suotta mieti tämmösiä vaan anna hänen olla sellainen kuin on. Ystävien määrä vaihtelee myös elämänvaiheiden aikana. Voitte kumpikin elää omalla tavallanne vaikka olettekin parisuhteessa, toisaalta voitte yhdessä keksiä sellaista sosiaalista tekemistä, josta kumpikin piyää.
"mun miehellä ei ole omia ystäviä ".
Joopajoo... sulla taitaa olla poikaystävä joka ei ole mieheksi edes vielä kasvanut ja sitäpaitsi miksi niitä ystäviä pitäisi olla eli mitä se sua riepoo?
Kaikki ei tarvitse ja tulee itsekin toimeen. ei mullakaan ole kavereita pahemmin ja elelen avioliitossa, olen päälle 30 vuotias mies.
Saattaa olla, että entiset ystävät ovat pettäneet häntä niin kuin omalla kohdallani. Itse olen aina halunnut muille hyvää ja olla muiden ihmisten kanssa, mutta silti olen saanut osakseni syrjintää paljonkin. En ole kuitenkaan vaistoinkäymisten takia muuttamut positiivista asennetta maailmaa kohtaan, oikeastaan päinvastoin: olen pyrkinyt kehittämään itseäni, että ehkä joku huolisi minut kaverikseen. :) Yritys on kuitenkin kova. Tässä nyt tuli pieni avautuminen, mutta pointtina on, että en siis sanoisi tuon olevan vaarallista, ehkä vain yhteisö ei ole oikeanlainen; ei kaikilla natsaa.
Älä tee mitään. Minulla on juuri sen verran sosiaalisia suhteita, kuin katson sopivaksi-ja jaksan hoitaa laadukkaasti. En kaipaa "kavereita" tyyliin facebook, jossa 1700 "tykkää", kun ilmotan pierasseeni.
"Kun minä viihdyn hänen kanssaan hirmu hyvin."...jos näin on, ymmärrät sitten, että kaikki EIVÄT kaipaa hirveää määrää kavereita, jos SINÄ kaipaat.
Itse olen 4-kymppinen mies, nuorempana minulla oli iso kaveripiiri.
Mutta kun menin naimisiin, niin aikani kului hyvin vaimoni kanssa ja kaverini unohtuivat pikkuhiljaa.
Olen sosiaalinen seuraihminen, mutta tuntuu niin paljon paremmalta olla sellaisen kanssa josta oikeasti välittää. Niinpä täytyy sanoa, että tällä hetkellä minulla ei ole kavereita.
Valitettavasti se on johtanut ongelmiin suhteessamme.
Vaimolleni kaverit ovat nimittäin yhä tärkeitä, niinpä hän ei olekaan sitoutunut niin 100% minuun kuin minä häneen.
Se sitten johtaa pettymyksiin ja yksinäisyydentunteeseen, kun vaimoni haluaakin mennä viettämään aikaa kavereittensa kanssa ja jättää minut yksin kotiin.
Aikaisemmassa parisuhteessani ei tuota ongelmaa ollut, koska tyttöystäväni oli samanlainen kuin minä. Silloin tuo kavereideni hylkääminen tapahtuikin.
Nyt en oikein tiedä, että mihin suuntaan lähtisin. On vain kaksi vaihtoehtoa:
-alkaa rakentamaan uutta kaveripiiriä
tai
- hylätä sosiaalinen nainen ja etsiä sellainen joka viihtyy vain minun kanssani.
Huono homma mies 41..
Puhut kylläkin asiaa mutta ongelmasi on se ettei vaimosi kestä ilman sosiaalisia yhteyksiä eli kavereita. Itse ajattelen samalla tavalla kuten sinä ja elän avioliitossa jossa meillä mulla ja mun vaimolla siis ei ole kavereita. Riittää kun käy sukulaisilla eikä kummallakaan ole mitään valittamista ollut, ei kymmeneen vuoteen.
Ota selvää kuinka paljon naisesi välittää sinusta ja jos näyttää että kaverit on tärkeämpiä niin etsi uusi.
Mies jolla ei ole ystäviä. Näitä on harvassa.
Edes työpaikalta ei yhtään kaveria. Ei mitään sosiaalisia harrastuksia. Jonkunlainen persoonallisuushäiriö kyseessä.
Mielenterveysongelmia? Rikosrekisteri usein näillä kieroonkasvaneilla.
Erakoituvat pikkuhiljaa kotiinsa.
Joo täytyy olla psykopaatti ja moottorisahamurhaaja. Äkkiä karkuun, tosin aloitus tais olla 2009.
Tuulella ei ole ystävää.... en kyllä kaipaa yhtään porukkaa joka jatkuvasti ravais .- Yhteyttä otan jos tarttee, saunakaljakin piisaa kun omissa oloissa.- Että silleen , maanantaina sitten jokuseks päiväks virapelihommiin , siinä sitä sociaalista kanssakäymistä ihan tarpeeksi :D Ja kohta saunaan, Nastrovje !
EI sitä koko aika tarvitse olla ihmisten kanssa tekemistä tai juosta pitkin poikin maita ja mantuja. Kyllä sitä joskus tarvitaan omaakin aikaa ja kotona olemista rauhassa.
Ei se aina ole merkki noista mielen ja persoonallisuuden sairauksista tms onnettomasta ihmisestä ylipäätään. Enemmän ainakin itse pidän vaarallisena ja huolestuttavana sitä, jos ihminen ei kestä sitä ettei ole jatkuvasti sosiaalisia kontakteja/ihmisiä ympärillä. Sellainen jos päivänkin joutuu olemaan itsekseen, sekoaa ihan varmasti ja pahimmassa tapauksessa kunnolla. Tappaa itsensä tai jonkun toisen.
Toisekseen tuohon "edes työpaikalta ei yhtään kaveria"-kommenttiin sen verran..
Jotkut ottavat työt pelkkänä työnä ja työpaikan sellaisena paikkana, mistä haetaan työllä rahat elämiseen.
Ei kaikki halua käyttää vapaitansa työasioista vatvomiseen, mihin se aina menee, jos työkavereiden kanssa koittaa leikkiä jotain ystäviä. Eikä se edes kanna pitkälle ystävyyttä ajatellen, jos ihmisillä on pelkästään työ se ainoa yhteinen asia.
Itse en ainakaan jaksa katsella työkavereita vapaalla ja kuunnella niitä jauhamisia työasioista. "työ sitä, työ tätä, työ niin ja työ näin.." Ei helvetti, eikö ihmisillä ole muuta sisältöä elämässä kuin työ..? Taisitten johtuu vain juuri siitä, kun työ on ainoa yhdistävä tekijä, niin muuta puheenaihetta ei ole kuin se työ.
Minulle vapaa-aika on juuri pilkulleen vain ja ainoastaan sitä, että saa rentoutua työstä ja tehdä omia asioita, mistä nauttii. Ja nimenomaan niin, ettei tarvitse edes ajatella töitä. Ja se ei auta mua siinä asiassa, jos joutuu analysoimaan mennyttä työviikkoa, jauhamaan tulevaa jne jne jne. Ja kun ainakin omalla työpaikallani työkaverit tuntuvat olevan sillä asenteella, että he ovat ainoita aivoilla varustettuja ammattilaisia talossa ja muut eivät osaa yhtään mitään. Puheidensa perusteella tosiaan vaikuttavat oikeasti ajattelevan näin.
Siispä, en tuppaa työkavereiden elämään vapaalla enkä todellakaan halua heitä omaan vapaa-aikaani missään muodossa. Eli emme harrasta yhdessä mitään, emme käy ryyppäämässä emmekä mitään. Tietysti jos vapaalla näemme sattumalta vaikka kaupassa, niin tietysti silloin vaihdetaan kuulumiset ja muutenkin jutellaan jokunen sana ainakin. Mutta muuten tosiaan, ei kiitos.
Pidätkö miehistä paras paikka homoille ----> https://bit.ly/suommi24 <---- Rekisteröidy nyt ilmaiseksi!
Mikä vittu sua helvetin hinuri riivaa??
Tai no, se vittu juurikin vissiin...
Ei siinä mitään, tee mitä lystäät mutta helvettiäkö sä noita liittymisvikinöitäsi työnnät joka palstalle?
Ei ihme, että useimmat vähintäänkin karsastavat hinureita ja että heillä on hieman huono maine..
Ja eikös täällä ole jo gay-osiokin? Mene sinne mainostamaan noita homostelusivujasi.
Minä ainakin voisin olla yhdessä miehen kanssa jolla ei ole frendejä. Kylöä hän voi sydäntään purkaa, vaikka sukulaiselle tai johonkin tekemiseen.
Miksi pitäisi aina olla niin sosiaalinen?
Juu, eihän se ihmisestä tee huonoa tai ylipäätään epänormaalia, vaikka kaveripiiri puuttuisikin tai olisi ainakin todella suppea.
Jotkut tosiaan ovat luonteeltaan sellaisia, kun eivät välitäkään kovasta hälinästä ympärillään tai että tarvisi olla iso lähipiiri. Joillekin riittää 1-2 ihmistä ystäväksi.
Ja sitten toinen pointti on se, että elämäkin vaikuttaa asiaan.
Jos esim vanhasta kaveri-/ystäväpiiristä iso osa on muuttanut kauas tai ovat vaikka elämäntavoiltaan todella erilaisia, niin kyllä siinä väkisinkin jää ne suhteet pois.
Itsellä esimerkiksi iso osa vanhasta "jengistä" ovat sellaisia nykyään, että baarissa notkuminen ja kännääminen ylipäätään on melkeinpä ainoa vapaa-ajan viettotapa. Ja itse en taas sitä elämää jaksa. No ok, 20-25v ikäisenä se oli vielä hauskaa rillutella joka vkl, mutta näin nelikymppisenä ei vaan enää jaksa eikä todellakaan huvita.
Että itsekin tovioisin naiselta, jos mulla olisi sellainen, että hänelle riittää pieni/olematon kaveripiiri. Tai ainakin se, että jos itsellä vaikka onkin paljon kavereita, niin hän hyväksyisi sen, ettei toisella ole mitään "marakattilaumaa" ympärillä.
Ja yksi muuten on aika metkakin juttu, olen huomannut:D
Monessa ketjussa valitetaan sitä, että toinen on aina kavereiden kanssa menossa ja ylipäätään toisen kaverit ovat välillä iso riesa&rasite suhteelle. Ja silti tässä ketjussa taas valitellaan sitä, että sellainen kumppani on jotenkin huono, jolla ei ole kavereita(juurikaan jos lainkaan). Että ota siitä sit selvää.
Mutta tosiaan, ei siinä ole mitään vikaa, vaikka toinen ei olekaan mikään sosiaalinen hirmu. Jokainen tyylillään ja loput ilman.
Lasteni kanssa vietän vapaa-aikani 100 * mielummin kuin kavereiden kanssa. Ja se tais olla avovaimolle liikaa kun otti ja jätti.
Miehillä ei ole samanlaista tarvetta ystäviin ja sosiaalisuuteen kuin naisilla. Olen 30v mies eikä minullakaan ystäviä. Mutta hyvin tulen toimeen työporukan kanssa, eri yhdistyksien porukoiden kanssa joissa olen mukana, urheiluseurassa jne. Kukaan näistä vaan ei ole ystäväni eikä tehdä yhdessä muuta kuin itse työhön/yhdistykseen/urheiluun liittyviä asioita. En näe tässä mitään ogelmaa? Naista en todellakaan käytä hyödyksi kaverien saamiseen jos tapailen jotakuta. Kyllä siinä on vain ja ainoastaan se nainen joka silloin kiinnostaa.
Mä aattelen, että sitä liikaa mietitään ja tehdään siitä ikäänkuin ongelma jo ennen ongelmaa jos ei ole kavereita, omalla kohdalla ulkonäkö on aina vaikuttanut toveraamiseen, kun ei ole roteva & miehekäs mies ,vaikka lihaksikas olen, niin en ISOja lihaksikas kun168cm. Ja muutenki nuoren näköne, ei ole paljoa houkuteltu mukaan menoihin, ja mikä siunaus, tuli siinä Jeesuksen seurassa ollessa uskoon ja Jumalalle kiitos, jos olisin ollut kavereiden kanssa hengaava tulisija, olisi monta hienoa juttua jäänyt tekemättä musiikki hommissa, kyllä se vaan on niin, että ei ne kaverit ihmistä sen hienommaksi tee, voi käydä myös päinvastoin että sotkeutuu ties mihin ja löytää itsensä rapakosta vielä joku päivä, olisi hienoa jos ihmiset hyväksyttäisi omana itsenään, eikä että "pitäis olla sitä ja tätä" & "hei, sulta puuttuu sitä ja tätä" ei sellainen negatiivinen suhtautuminen eteenpäin vie mitään, pitäisi valaista toisen mieltä jos toinen saa jotain uutta ja mielekästä niin olla avoimempi, eikä aina sitä että "no et saanut sitä työtä" & "mikä mättää ku ei frendejä sul"🤨🤔 mä vietän aikaani Jeesuksen ja soittimien parissa, jos olisin lähtenyt kaikkiin rientoihin mitä joskus ollut tarjolla, olisi asiat 💯varmasti todella huonosti🙁
Jos se kaverittomuus ei ole miehelle itselleen ongelma, ei kenenkään siitä pitäisi ongelmaa henkilölle itselleen tehdä😉