Tilanteeni siis on tälläinen että, olen todella kiireinen töiden vuoksi, ja aikaa siis ei paljon ole.
Minulla on pieni perhe, ja hyvä aviomies ja isä. Hän on paraskaverini, muttei tosiaan naistenjuttuja ymmärrä.
Kuulostaa näin kirjoitettuna itsestänikin hyvälle.
Ennen olin todella sosiaalinen ihminen, ja minulla oli paljon ystäviä. Nyt taas tuntuu että heitä ei ole ollenkaan.
Kaikki ovat hävinneet jonnekkin, ja en osaa tutustua enää uusiin kavereihin..tai niistä ei vain tule yhtä hyviä ystävyyssuhteita.
Jotkut ystävyyssuhteet kestävät läpi elämän, ja tälläistä minäkin toivoisin. Unelmani olisi että tapaisin mieheni kanssa pariskunnan, jonka kanssa voisi jakaa elämän ilot ja surut.
vaadinkohan liikaa?
Mutta jos hakee tälläistä paria vaikkapa netistä, on heti parinvaihto ajatus taustalla. Ja sitä minä en tietenkään hae.
Minulla on kaatunut moni ystävyys kateuteen. Moni ei käsitä sitä että olen muutamien onnenpotkujen kautta saanut todella hyvä palkkaisen työn ja miehelläni on myös sama tilanne, tosin itse ansaittuna.
huomaan että kaverini on täytynyt kilpailla kanssani näistä asioista..ja siten on vain yhteydenotot vähentyneet ja loppuneet. Tosin heidän elämäntilanteensakin on vaikuttanut.
Muta olen kuullut tälläisen lauseen, että olen saanut elämältä kaiken.
Omasta mielestäni minussa ei mitään ihmeellistä ole..niinkun ei kenenkän muunkaan mielestä pitäisi olla. Olen aivan tavallinen ihminen.
Enkä ole koskaan hehkuttanut mitenkään näillä asioilla. Olen myös luotettava, joten missä on vika? Myöskään pelkkä ulkokuori ei kerro aina koko totuutta, ja tämänkin olen sanonut tälle kilpailevalle ystävälleni.
Mutta samalla tavalla minulla on edelleenkin murheita, ja kaipaan sydänystävää jolle voin puhua kaiken..siis pelkäämättä että ne menevät eteenpäin. jotenkin tuntuu että se on mahdotonajatus.
olen kolmisenkymmentä ja elämää olisi jälkellä vaikka kuinka paljon..tahtoisin tehdä siitä astetta laadukkaampaa ystävällä. yhteisillä grilli-illoilla, salilla käymisellä yms.
onko kellään ollut samalaista tilannetta? Ja miten olette sen ratkaisseet?
Tilanne siis on, että aikuisena on vaikea löytää ystävää. Kunnon kaveria.
Minulla on pieni perhe, ja hyvä aviomies ja isä. Hän on paraskaverini, muttei tosiaan naistenjuttuja ymmärrä.
Kuulostaa näin kirjoitettuna itsestänikin hyvälle.
Ennen olin todella sosiaalinen ihminen, ja minulla oli paljon ystäviä. Nyt taas tuntuu että heitä ei ole ollenkaan.
Kaikki ovat hävinneet jonnekkin, ja en osaa tutustua enää uusiin kavereihin..tai niistä ei vain tule yhtä hyviä ystävyyssuhteita.
Jotkut ystävyyssuhteet kestävät läpi elämän, ja tälläistä minäkin toivoisin. Unelmani olisi että tapaisin mieheni kanssa pariskunnan, jonka kanssa voisi jakaa elämän ilot ja surut.
vaadinkohan liikaa?
Mutta jos hakee tälläistä paria vaikkapa netistä, on heti parinvaihto ajatus taustalla. Ja sitä minä en tietenkään hae.
Minulla on kaatunut moni ystävyys kateuteen. Moni ei käsitä sitä että olen muutamien onnenpotkujen kautta saanut todella hyvä palkkaisen työn ja miehelläni on myös sama tilanne, tosin itse ansaittuna.
huomaan että kaverini on täytynyt kilpailla kanssani näistä asioista..ja siten on vain yhteydenotot vähentyneet ja loppuneet. Tosin heidän elämäntilanteensakin on vaikuttanut.
Muta olen kuullut tälläisen lauseen, että olen saanut elämältä kaiken.
Omasta mielestäni minussa ei mitään ihmeellistä ole..niinkun ei kenenkän muunkaan mielestä pitäisi olla. Olen aivan tavallinen ihminen.
Enkä ole koskaan hehkuttanut mitenkään näillä asioilla. Olen myös luotettava, joten missä on vika? Myöskään pelkkä ulkokuori ei kerro aina koko totuutta, ja tämänkin olen sanonut tälle kilpailevalle ystävälleni.
Mutta samalla tavalla minulla on edelleenkin murheita, ja kaipaan sydänystävää jolle voin puhua kaiken..siis pelkäämättä että ne menevät eteenpäin. jotenkin tuntuu että se on mahdotonajatus.
olen kolmisenkymmentä ja elämää olisi jälkellä vaikka kuinka paljon..tahtoisin tehdä siitä astetta laadukkaampaa ystävällä. yhteisillä grilli-illoilla, salilla käymisellä yms.
onko kellään ollut samalaista tilannetta? Ja miten olette sen ratkaisseet?
Tilanne siis on, että aikuisena on vaikea löytää ystävää. Kunnon kaveria.
Vastaukset 26
Vanhimmat
En lukenut kuin alun. Tee vähemmän töitä ja jätä aikaa itselle.
aikaa halutessani, mutta kun ei sitä aikaa oikeens yksinään viitsi viettää..tämän enempää.
ymmärrä, eivätkä naiset miehiä, mitä sitä muuksi muuttamaan, ihmis-suhteet eivät vain toimi, koska ihmiset ovat itsekkäitä paskiaisia ja varsinkin naiset ovat sellaisia. Mikään ei koskaan riitä, eikä mikään ole koskaan hyvin, olkaa sitten itseksenne, sitähän te haluatte, kulkea tohveleissa kotona ilman meikkiä ja jutella naisten juttuja ja haukkua miehiä.
miehet olisivat samalla aaltopituudella.
aikaa voisi viettää neljästään..
Minua ei varsinaisesti kiinnosta miesten haukkuminen. tai kenenkään haukkuminen. Vaan ihan puhtaasti seura.
Tässä ei oikeen muuta voi sanoa kun että he kenellä tälläinen tilanne on, niin pitäkää siitä pariskunnasta kiinni :)
olen jopa epätoivoissani sanoin miehelleni että sanoo kaverilleen, että tuo vaimonsa meille kylään seuraavan kerran kun käy.
Kerran näin sitten tapahtui, ja olin naisen kanssa niin eriaaltopituudella kun ihminen voi olla.(paikallisen seurakunnan pastori) Olin varmaan hullu näky tekohymyä vääntäessäni.
Että siis väkisinkään ei tälläistä voi vääntää.
en ymmärrä, miksi ihmiset teeskentelevät jotain muuta kuin mitä ovat? Itse olen 100% se mitä olenkin vaikka se ilmeisesti jotain häiritseekin, en jaksa teeskentelyä, enkä paskanjauhantaa. Suomessa tämä tietysti on vaikeaa, kun ihmiset ovat vittumaisia ja ilkeitä muutenkin.
niin ihmiset ovat niin erilaisia. Jotenkin aitoja, tai ainakin se tuntuu siltä. enemmän sosiaalisia ja iloisia. Tietenkin johtuu siitä että olemme aina turisteja kun sinne menee :)
Mutta suomessa touhu on niin erilaista.
Itselleni en halunnut tälläistä kohtaloa. Elämässä siis töitä joista ei pääse irti, ja sitten yksinäistä elämää muuten. Lapsi on asia joka tuo iloa elämään paljon.
Mutta tässä ollaan, ja tämän ikäisenä.
Ei minulla ainakaan ole tarvetta esittää mitään muuta kun olen. Olen siis yksinäinen.
Mutta esimerkiksi tekohymy tuossa pöydässä, niin olisinhan voinut olla omaitseni ja tosiaan vain häippästä, kertoa että mitään yhteistä juteltavaa meillä tuskin on ja tule olemaankaan.
Ateistina on vähän vaikea saada muutakun jumalaton väittely aikaseksi pastorin kanssa joka katsoo minut automaattisesti kadotetuksi lampaaksi.
voi herranjumala.
asenteessa parantamisen varaa? kehut etelämaalaisia ja suomalaiset ei ole mitään...? ehkä se näkyy myös käytöksessäsi.
Ja tuo pastorin vaimo homma.... miksi kutsuit edes hänet jos tiesit että teillä ei ole mitään yhteistä? jotenkin tuntuu, että et edes yrittänyt, kun heti eka tapaamisella tuomitsit hänet.
Yksi vinkki miten saada ystäviä, mene johonkin harrastukseen mukaan, kansalaisopisto, joku jumppa tms.
Sieltä voit saada ystäviä.
ja tuo asenne on myös vähän huono, että pitäisi löytää pariskunta. Miksi? se on tosi hankala löytää, niin että pariskuntien sekä miehet että naiset ystävystyisivät keskenään.
Jos miehelläsi on omia ystäviä, niin koeta sinä myös löytää omia. Äläkä lokeroi sitä että pitää olla nimenomaan pariskunta.
Missähän päin suomee oltas ihmisiä vailla?
Mistä päin Suomea ystävää etsit? Itse myös vailla ystävää, ja vielä hienompaa jos löytäisi ystäväpariskunnan jonka kanssa viettää aikaa tehden kaikkea hauskaa:)
"Tilanteeni siis on tälläinen että, olen todella kiireinen töiden vuoksi, ja aikaa siis ei paljon ole."
"yhteisillä grilli-illoilla, salilla käymisellä yms."
-----------------------------------------
"ENNEN" olit todella sosiaalinen ihminen, ja minulla oli paljon ystäviä. Nyt taas tuntuu että heitä ei ole ollenkaan.
"Minulla on kaatunut moni ystävyys kateuteen."
"huomaan että kaverini on täytynyt kilpailla kanssani näistä asioista..ja siten on vain yhteydenotot vähentyneet ja loppuneet. Tosin heidän elämäntilanteensakin on vaikuttanut. "
"Kaikki ovat hävinneet jonnekkin, ja en osaa tutustua enää uusiin kavereihin."
---------------------------------------
"Olen myös luotettava, joten missä on vika? "
"Minulla on kaatunut moni ystävyys kateuteen. Moni ei käsitä sitä että olen muutamien onnenpotkujen kautta saanut todella hyvä palkkaisen työn ja miehelläni on myös sama tilanne, tosin itse ansaittuna."
"Omasta mielestäni minussa ei mitään ihmeellistä ole..niinkun ei kenenkän muunkaan mielestä pitäisi olla. Olen aivan tavallinen ihminen. "
"en osaa tutustua enää uusiin kavereihin."
--------------------------------------
"kaipaan sydänystävää jolle voin puhua kaiken..siis pelkäämättä että ne menevät eteenpäin.
"jotenkin tuntuu että se on mahdotonajatus."?
-------------------------------------
"en osaa tutustua enää uusiin kavereihin."
"Tilanne siis on, että aikuisena on vaikea löytää ystävää. Kunnon kaveria. "
-----------------------------------------
JNE.
viestissä?
Onko tässä sellaista?
Kyllä musta tuo sun kiire on se keskeisin syy, miksi uusiin ihmisiin tutustuminen jää pintapuoliseksi. Jossei ehditä näkemään, niin ei ehditä myöskään tutustumaan. Ainakin itse koen uusiin potentiaalisiin ystäviin tutustumisen näin. Pitää olla aikaa nähdä ja tehdä yhdessä.
Pariskuntaystävyydet ovat aika kinkkisiä. Itse en lähde ainakaan netissä tutustumaan pariskuntana. Mitä jos pariskunnan naiset tulevat toimeen keskenään, onks sitten miestenkin "pakko" ystävystyä. Aika hyvä sattuma pitää käydä että kaikki porukassa tulevat juttuun keskenään. Ja vieläpä siis sydänystäviksi. Sellainenhan nyt muutenkin vie aikaa. Ystävystyminen tulee omalla painollaan. Meillä ainakin menee niin, että saa mies sitten siinä sivussa tutustua minun kavereitteni miehiin ja ystävystyä. En ole hommaa ajatellut ollenkaan pariskuntaystävyyden kannalta. Jotenkin sellainen, että pariskunnat tapailee muita pariskuntia ei istu minuun. Minulla on myös sinkkukavereita, jotka ovat aivan yhtä ihania kuin seurustelevatkin. Vaikka tuskinpa ihan tätä tarkoitit, mutta sellaisen kuvan pariskunta-pariskunta asetelmasta saa.
Mitään ratkaisua ei minulla pälkähdä päähän ongelmaasi. Mulla myös sama ongelma, ja mielellään lukisin muiden ehdotuksia:) Mutta kohtalotovereita on..
huomannut olen tällaisen seikan. olen nuori aikuinen, hieman yli 20v. yläasteikäisenä minulla oli paljon kavereita, jopa muuätama ystävä. Sattuipa vain niin, että ystäväni löysivät poikaystävän, minä en.
Olen 14v lähtien pyörinyt kolmantena pyöränä kaikkialla. ennen se oli ihan ok, nykyään se on häiritsevää jopa kavereilleni!! monesti minut on jätetty juhlista ja porukasta: kun kumminkin tuntisin itseni kolmanneksi pyöräksi. Tottakai tunnen, varsinkin kun olen yksin kotona ja mietin kun puhelin ei ole soinut kuukauteen! Noh, äiti soittelee...
ymmärrän, että pariskuntailtoja on mukava pitää ja parien kuuluu viettää laatuaikaa keskenään, mutta... luulin, että ystävät pitävät yhteyttä siitä huolimatta.
Ja nämä kaverit.. Niin, ennen niitä oli paljon. nykyään olen tietoinen itsestäni, olen ns tutustunut minuun itseeni. tuntuu, että kukaan näistä kavereista ei ole potentiaaalinen ystävä. ei millään tavalla. olen se, joka soittaa 3 kertaa vuodessa kahville..
olen 23 ja yksinäinen, sosiaalinen persoona.
tervetuloa joukkoon. työnteko on mukavaa.
Eikö ookin hassua tälläiset pariskunta-pariskunta asetelmat. Mä en vaan koskaan ole sisäistänyt sitä. Pakostakin sellaista tietysti tulee, jos menee käymään kylässä niin on se toinen pariskunta siellä jonka kanssa rupatella. Mutta vähän väkinäiseltä tuntuu, ett jos naisten pitäisi alkaa sitten ystäviksi kun miehetkin ovat keskenään kavereita. Jos aina vaan tavataan näin ja rupatellaan pintapuolisia, niin ei se syvenny ystävyydeksi. Herää kysymys, jos ero tulisi, loppuisiko ystävyyskin tähän toisen pariskunnan naiseen?! Ystäviksi lasken ne, jotka ovat eronkin jälkeen ystäviäni.
Sekin riippuu paljon seurustelevasta parista, tuleeko kolmannelle pyörälle ulkopuolinen olo. Jos ne kaksi vaan kuhertelee keskenään tai juttelee "omia juttujaan" niin väkisten siinä tulee ulkopuolinen olo. Mä ainakin olen seurassa normaali, ja sitten kahden kesken on mukavampi kuherrella.
Ikävää, että sut on jätetty bileistäkin ulkopuolelle. Asian toinen puoli on se, kun esim. kutsun pitkään seurustelleen kaverini, niin onhan silloin mukavaa kutsua se mieskin. Sinkkukaveri saattaa sitten jäädä pariskuntien keskellä vähemmistöön. Vaikka enpä bileitä järjestäessä ajattele moisia. Kutsun vain ihanat kaverini, seurustelevat sitten tai ei. Eri asia ovat kyllä sitten tyttöjen bileet, niitäkin ihan oikeasti kaipaa. Eipähän oo avokit ja poikaystävät sekoittamassa juttuja:)
Kuulostaa siltä, että sulla on ollut kavereina eri henkisiä tyyppejä kuin itse olet. Juuri sellaisia parisuhdekeskeisiä. Mies on se maailmannapa ja kaikki on "me tehtiin sitä", "me ajatelleaan tätä".. Onhan munkin kaveripiirissä näitä.
mm töissä.
Mutta nyt kun perhe minulla kerran on, niin olisi upeaa että olisi toinen perhe jonka kanssa voisi viettää aikaa.
meillähän oli kerran sellainen pariskunta ja olikin todella mukavaa..kunnes heille tuli ero. Ja tämä nainen ei minun kanssa sen jälkeen halunnut olla tekemisissä. tai ylipäätään kenenkään meidän.
että kyllä on vaikee...:D
olette? Ymmärrän sinua paremmin kuin hyvin. itsellänikään ei ole elämässä montaa ystävää ollut, ja ne vähät mitä on olleet, ovat osoittautuneet "hyväksikäyytäjiksi" elämän tilanteistani johtuen, tai "selkään puukottajiksi".
Tässä syy, miksi en enää vaivaudu tutustumaan uusiin ihmisiin kun taustalla on pelko että "kuitenkin" saan jälleen pettyä. :( Itsekin seikkailen täällä sali/lenkki kaverin toivossa!:)
missä päin itse olet?
Taidamme olla liian kaukana toisistamme, lähellä vaasaa. :( Mutta toivon onnea ja zemiä etsintöihin, varmasti löydätte jonkun hyvän pariskunnan ystäviksenne, kunhan jatkatte! eikö yksi hyvä ole parempi kuin sata huonoa!
Aurinkoista ja ystävällisät kevättä!:)
esim jos vain kahville olisi tullut:)
mutta joo täytyy jatkaa etsintöjä. Onhan noita tollasia pariskuntia jotka on lähinnä tuttuja, mutta ei sellaista mitä minä toivoisin löytäväni.
ja ehkä minun kirjoituksistani on tullut sekin käsitys että olen aivan täysin yksinäinen..siis olen henkisesti yksinäinen. mutta on niitä tuttuja vielä sentään olemassa. on niin erilaisia kuvioita vain.
että tarkoitan tällä sitä että paraskaveri, miksi sitä sanoisi niin puuttuu.
Juu, pitkä kaffille tulomatka;)
Mitä tarkoitat "henkisesti yksinäisellä"? Itsekin kuuhoilen ystävää, jonka kanssa ois hyvö olla ja harrastaa.. mutta eipä tunnu olevan kovin helppoa. :(
olen jyväskylän läheltä ja hyvin paljon samoja ajatuksia itsellänikin.Kaverit ovat vaan vuosien varrella vähentyneet.Mulla myös mies ja lapsi.Meidän kavereilla ei ole lapsia joten sekin varmaan vaikuttaa,että hieman yhteydenpito jäänyt.Olisi kiva tutustua :)
ympärillä ja se on kiva,
mutta sitten henkisesti olen yksinäinnen kun ei ole sitä sydänystävää.
laisen yhteystiedon?
[email protected]
Mulla juuri sama tilanne kun sulla, paitsi että olen mies. Kaikki mennyt kuten teillä ja kaipaan samoja asioita kun sinäkin. Mä olen todella onnellinen lasteni puolesta kun niillä on kavereita, ja saan joskus vaihtaa pari sanaa kaverien vanhempien kanssa. Kun ei osaa pyytää, tai jos pyytää ei kukaan halua olla kanssamme. Ei voi mitään, olisi kiva vaihtaa ajatuksia sun kanssa enempi.
Löytyisikö vastaavia ystävä(pariskuntien) etsijöitä pk-seudulta? [email protected]