Tervehdys arvon palstaväki
Minä olen elänyt avosuhteessa nykyisen puolisoni kanssa jo kohta 4 vuotta. Kaikki vaikuttaisi olevan hyvin, pidän hänestä hyvin paljon ja hän mitä ilmeisemmin minusta. Ongelma (tai onkohan se vain "ongelma) minun mielestäni on fyysisen läheisyyden puute.
En tiedä onko se vain ihmisen normaalia erilaisuutta, kun fyysisen kosketuksen tarve ja sen antaminen vaikuttaa meillä olevan hyvin eri tasolla. Minä haluaisin paljon silittelyjä ja hellimisiä, kun taas puolisolleni tuntuu riittävän pelkkä kädestä pitäminen ja suudelma aina silloin tällöin.
Enkä nyt puhu pelkästään seksistä. Seksiähän meillä suhteessa on, vaikkei mitenkään järin usein. Ja nuo seksikerrat ovat oikeastaan ainoita kertoja, milloin puolisoni minua oikeasti koskettaa - hivelee vatsaa ja rintakehää, silittelee ja suukottelee. Juuri sitä, mitä minä niin joka ilta ja aamu sängyssä vierekkäin makoillessamme kaipaisin.
Kyse ei myöskään ole siitä, ettenkö minä tekisi osaani, tai ottaisi naistani huomioon. Käydään leffoissa, ulkona syömässä ja kavereiden kanssa viihtellä. Osallistun kotitöihin ja olen jopa tuonut aina silloin tällöin kukkia, tai muuten yllättäen muistanut puolisoani. Sohvalla, tai sängyllä lähekkäin oltaessa minä kyllä pidän yllä fyysistä kontaktia juuri sellaisin elein, mitä itsekin tahtoisin kokea. Helliä ja kevyitä kosketuksia ja silityksiä. Se on vaan niin turhauttavaa, kun niin harvoin mitään vastakaikua läheisyydelle saa. Olenkin miettinyt, että jos itsekin lopettaisin fyysisen läheisyyden kokonaan, josko hän sitten ymmärtäisi, että kaikki ei ehkä olekaan ihan kunnossa.
Nimittäin puolisoni ei ilmeisesti näe tilanteessa mitään outoa. Hän on monessa tilanteessa antanut ymmärtää, miten onnellinen on, kun meidän suhde on niin hyvin kestänyt ilman ongelmia.
Puhuminen on se ensimmäinen neuvo,jota jokainen varmasti antaa ja jonka itse olen myös tajunnut. Se on kuitenkin vaikea tehdä niin, ettei pahoita toisen mieltä. Enkä halua tilannetta jossa toinen selvästi väkinäisesti suorittaa jotain hellyystoimintaa - haluaisin, että se tulisin hänen omasta tahdostaan, tahdostaan olla hellä minulle.
Olen yrittänyt vihjailla hänelle asiasta kertomalla, miten hyvältä se tuntuu kun kosketat ja miten onkaan mukava aamulla herätä oman kullan hellään kosketukseen, mutta turhaan.
"Huvittavin" tilanne oli se, kun ajattelin olla vähän ovela ja jotain siinä sängyssä vitsaillessamme sanoin, että kokeile kun mun mahaa, kun siinä on joku elohiiri tjsp. Vastaukseksi sain, että "Höh, sulla rupee kuitenkin seisomaan."
Minä olin ihan ällikällä lyöty. Ensinäkin minulla ei ollut (juuri) mitään seksuaalisia ajatuksia tuossa mukana. Ja toiseksi, mikä ihmeen maailmanloppu se olisi ollut, jos vaikka seisokin olisin saanut? Onko se niin väärin, jos tuntee oman rakastettunsa kosketuksen niin hyvänä, että se saa aikaan tuollaisen kiihottumisen.
Seksi on muutenkin hieman kaksipiippuinen juttu meidän suhteessa. Se on laadullisesti erittäin hyvää ja tyydyttävää - molemmin puolin, mutta silloin kun sitä ei ole, niin sitä ei todellakaan ole. Puolisoni ideologia on ilmeisesti, että kaikki seksuaalinen ja fyysinen läheisyys puretaan silloin kun seksiä harrastetaan ja väliajat ollaan sitten kuin sisarukset. Mutta minusta se viikon-puolentoista kärvistely on vain väärin.
Summa summarum, minä nautin suhteestamme. Olen löytänyt ihmisen, jonka kanssa arjen eläminen tuntuu helpolta ja mukavalta ja josta oikeasti välittää. Harmittaa vain, että yksi asia on sitten vähemmän hyvin ja se tuntuu vain koko ajan kasvavan isommaksi ja isommaksi ongelmaksi (pään sisällä) kun sitä oikein miettii. Pitäisi varmaan vaan sanoa suoraan, että haluan enemmän fyysistä läheisyyttä. Siinä vaan äkkiä tulisi tyypillinen vastareaktio: "Aina seksi mielessä jne.". Ja jos toinen on jo syvimmältä olemukseltaan sellainen, että fyysinen läheisyys ei ole tärkeysasteikossa ensimmäisenä, niin miten sitä yhtäkkiä muutat?
Minä olen elänyt avosuhteessa nykyisen puolisoni kanssa jo kohta 4 vuotta. Kaikki vaikuttaisi olevan hyvin, pidän hänestä hyvin paljon ja hän mitä ilmeisemmin minusta. Ongelma (tai onkohan se vain "ongelma) minun mielestäni on fyysisen läheisyyden puute.
En tiedä onko se vain ihmisen normaalia erilaisuutta, kun fyysisen kosketuksen tarve ja sen antaminen vaikuttaa meillä olevan hyvin eri tasolla. Minä haluaisin paljon silittelyjä ja hellimisiä, kun taas puolisolleni tuntuu riittävän pelkkä kädestä pitäminen ja suudelma aina silloin tällöin.
Enkä nyt puhu pelkästään seksistä. Seksiähän meillä suhteessa on, vaikkei mitenkään järin usein. Ja nuo seksikerrat ovat oikeastaan ainoita kertoja, milloin puolisoni minua oikeasti koskettaa - hivelee vatsaa ja rintakehää, silittelee ja suukottelee. Juuri sitä, mitä minä niin joka ilta ja aamu sängyssä vierekkäin makoillessamme kaipaisin.
Kyse ei myöskään ole siitä, ettenkö minä tekisi osaani, tai ottaisi naistani huomioon. Käydään leffoissa, ulkona syömässä ja kavereiden kanssa viihtellä. Osallistun kotitöihin ja olen jopa tuonut aina silloin tällöin kukkia, tai muuten yllättäen muistanut puolisoani. Sohvalla, tai sängyllä lähekkäin oltaessa minä kyllä pidän yllä fyysistä kontaktia juuri sellaisin elein, mitä itsekin tahtoisin kokea. Helliä ja kevyitä kosketuksia ja silityksiä. Se on vaan niin turhauttavaa, kun niin harvoin mitään vastakaikua läheisyydelle saa. Olenkin miettinyt, että jos itsekin lopettaisin fyysisen läheisyyden kokonaan, josko hän sitten ymmärtäisi, että kaikki ei ehkä olekaan ihan kunnossa.
Nimittäin puolisoni ei ilmeisesti näe tilanteessa mitään outoa. Hän on monessa tilanteessa antanut ymmärtää, miten onnellinen on, kun meidän suhde on niin hyvin kestänyt ilman ongelmia.
Puhuminen on se ensimmäinen neuvo,jota jokainen varmasti antaa ja jonka itse olen myös tajunnut. Se on kuitenkin vaikea tehdä niin, ettei pahoita toisen mieltä. Enkä halua tilannetta jossa toinen selvästi väkinäisesti suorittaa jotain hellyystoimintaa - haluaisin, että se tulisin hänen omasta tahdostaan, tahdostaan olla hellä minulle.
Olen yrittänyt vihjailla hänelle asiasta kertomalla, miten hyvältä se tuntuu kun kosketat ja miten onkaan mukava aamulla herätä oman kullan hellään kosketukseen, mutta turhaan.
"Huvittavin" tilanne oli se, kun ajattelin olla vähän ovela ja jotain siinä sängyssä vitsaillessamme sanoin, että kokeile kun mun mahaa, kun siinä on joku elohiiri tjsp. Vastaukseksi sain, että "Höh, sulla rupee kuitenkin seisomaan."
Minä olin ihan ällikällä lyöty. Ensinäkin minulla ei ollut (juuri) mitään seksuaalisia ajatuksia tuossa mukana. Ja toiseksi, mikä ihmeen maailmanloppu se olisi ollut, jos vaikka seisokin olisin saanut? Onko se niin väärin, jos tuntee oman rakastettunsa kosketuksen niin hyvänä, että se saa aikaan tuollaisen kiihottumisen.
Seksi on muutenkin hieman kaksipiippuinen juttu meidän suhteessa. Se on laadullisesti erittäin hyvää ja tyydyttävää - molemmin puolin, mutta silloin kun sitä ei ole, niin sitä ei todellakaan ole. Puolisoni ideologia on ilmeisesti, että kaikki seksuaalinen ja fyysinen läheisyys puretaan silloin kun seksiä harrastetaan ja väliajat ollaan sitten kuin sisarukset. Mutta minusta se viikon-puolentoista kärvistely on vain väärin.
Summa summarum, minä nautin suhteestamme. Olen löytänyt ihmisen, jonka kanssa arjen eläminen tuntuu helpolta ja mukavalta ja josta oikeasti välittää. Harmittaa vain, että yksi asia on sitten vähemmän hyvin ja se tuntuu vain koko ajan kasvavan isommaksi ja isommaksi ongelmaksi (pään sisällä) kun sitä oikein miettii. Pitäisi varmaan vaan sanoa suoraan, että haluan enemmän fyysistä läheisyyttä. Siinä vaan äkkiä tulisi tyypillinen vastareaktio: "Aina seksi mielessä jne.". Ja jos toinen on jo syvimmältä olemukseltaan sellainen, että fyysinen läheisyys ei ole tärkeysasteikossa ensimmäisenä, niin miten sitä yhtäkkiä muutat?
Vastaukset 24
Vanhimmat
Meillä oli myös samanlainen tilanne. Ja olin itse juuri kuin sinun naisesi. En vaan ole tottunut lapsuudessa halailuun, kosketteluun ym. , joten voi johtua ihan taustoistakin. Meillä mies nimenomaan teki tuon tempun, että vähensi hellimistä ja silloin jotenkin tajusin olleeni se passiivinen osapuoli. Joten kannattaa koittaa tuota keinoa. Naisesi pitää varmaan itsestäänselvyytenä sinulta saamaansa läheisyyttä ja huomaa vasta silloin, kun sen määrä vähenee.
Itselleni omassa liitossani tuli liiankin tutuksi se, että parisuhteen osapuolet voivat olla täysin eri tasoilla fyysisyyden ja nimenomaan arkihellyyden suhteen. Meilläkin suuteleminen ja koskettelu oli miehen käytöksellä rajattu ainoastaan seksiin liittyväksi, muulloin ei kosketeltu ja suuteleminen oli kevyt nokkaisu aina minun aloitteestani.
Ihmiset ovat todellakin erilaisia tässä asiassa, ja minusta parasta olisi että molemmat osapuolet olisivat suurin piirtein samalla fyysisyyden tasolla koska muuten ainakin toinen kärsii asiasta.
En uskalla lähestyä miestä, koska miehen mielestä läheisyys ilman seksiä on kiusaamista.
Näinollen läheisyys = seksi. Mies ei välttämättä sano mitään, jos läheisyys ei johda seksiin, mutta se kiukuttelu ja kostaminen ilmenee elämän muilla osa-alueilla.
En ota riskiä sen suhteen että kiusaisin miestä tuossa asiassa.
Miehen kanssa ei voi puhua mistään epäkohdista, koska kaikki on hyvin. Ongelmat ovat minun päässäni.
Varmaan tuo läheisyyden kaipuu tai sen puuttuminen johtuu lapsuudestani. Ei sellaista ollut, isäni oli kylmä ja tunteeton. Minun piti olla hiljaa ja miellyttää. Mies on myös kotoisin kylmästä perheestä.
...että hellyydentarpeessasi tosiaan EI ole kysymys seksistä? Sano se ääneen, ja toimi sen mukaan myös. Voit myös kertoa naisellesi suoraan että jos kiihotut koskettamisesta, se ei automaattisesti tarkoita sitä että seksiin on nyt sitten pakko ruveta huvitti tai ei. Jokaista seisokkia ei ole pakko kohdella samoin :D
Jos nainen on tottunut siihen että kosketus tarkoittaa automaattisesti seksiä, eikä seksiä juuri silloin haluaisi, välttää hän silloin myös koskettamista. minusta tuo kuulosti juuri siltä.
Tee naiselle selväksi mitä haluat, ja että et odota häneltä seksiä joka kerta kun kosketetaan... vaan tahtoisit nimenomaan hellyyttä ilman seksipakkoa.
***
Ollaan oltu vuosikausia jo yhdessä, mutta mieheni oli tuollainen alussa, mutta on oppinut nauttimaan läheisyydestä, koskettelusta, suukoista ja halailusta kanssani. Hän ei ole ollut mikään halailijatyyppiä aikaisemmin, mutta nyt itsekin tulee ja halailee. Halailen aina läheisiäni ja tarvitsen itse sitä ja onneksi tuo mies on oppinut ja nauttii siitä. Joten toivoa on, älä luovuta.
konstia sanomalla: "minusta olisi mukava, jos toisinaan silittelisit ja hyväilisit minua eikä sen tarvitse johtaa seksiin".
Kuulostat ihanalta tyypiltä. :) Se täytyy nyt ihan ekaksi sanoa.
Nämä on tosi hankalia juttuja, puoliskojen erilaiset tarpeet ja niiden yhteensovittaminen. Ideaali tietysti olisi, että osapuolten tarpeet kohtaisi. Jos se ei nykyisen kanssa onnistu, ja siitä tulee ylitsepääsemätön ongelma, niin kyllä vielä varmasti tapaat jonkun, jonka kanssa saat kaipaamaasi läheisyyttä.
Koska mun exää jos hiukankin koski, niin sitten oli pakko ryhtyä myös seksiin, joten opin, että jos en jaksa harrastaa seksiä, niin en myöskään koske. Tee se selväksi, ettei kyse ole seksistä, vaan ihan vain kosketuksesta.
Sä olet hakenut hakemalla sellaisen puolison, joka on sitä, mitä on. Tarvitko sinä itsesi vuoksi tuollaisen sisaruussuhteen, joka ei tuosta arjessa lämpene enempää, kun kerran on tuntunut alusta asti sinulle sopivalta. Siihen sä olet kuitenkin alunperin ihastunut, siinä varmaan oli jotain sellasta, mikä on sulle itselle tärkeää. Se on nimenomaan se sun aktiivisuutes, mikä tossa pääsee esiin. Muuten ei pääsis.
Olen melko varma, että olet sentyyppinen ihminen, että jos hän alkaisi näyttämään tunteitansa, sinä ahdistuisit täysin. Nyt voit vapaasti näyttää ne kaikki tunteesi, koska ne "mahtuvat" ilmaan, mutta etkö sitten kykene ottamaan toisen läheisyyttä vastaan? Näennäisesti voit olla tyytymätön, mutta jos pohjimmiltaan et osaa ottaa toisen läheisyyttä vastaan, niin ei tuo tilanne siitä mitenkään muutu, koska olet tiedostamattasi hakenut sellaisen ihmisen, jolle voit vapaasti näyttää tunteesi pelkäämättä, että hän niitä näyttäisi.
On helppo syyttää toista läheisyyden puutteesta, mutta sitä ei ole helppo nähdä, että itse innostuu niistä ihmisistä, joilla on se piirre. Ja tavallaan jos itse ei lopulta kestä toisen läheisyyttä tai tunteita, sitäkään ei ole helppo huomata. Vain helpommin tuo, ettei niitä ole. Mutta miten sä suhtautuisit niihin? Ahdistuisit kuitenkin ja homma lopahtaisi sun osalta siihen.
Yleensä se saattaa olla miehille tavallinen reagointi, harvemmin naisille.
Voit aikalailla säädellä tilanteita itse tuossa suhteessa omalla käytöksellä, koska toinen on niin stabiili. Helppoa ja mukavaa varmasti, vaikka harmittaa toisen passiivisuus, mutta jos hän olisi kuin sinä, sinä varmasti ahdistuisit kuitenkin?
Jos toiselle läheisyys on suorittamista, se tuntuu sopivan sinulle. Siinä mielessä sinä joudut, tai pikemminkin saat olla se, joka huomioi kovasti, järjestää ne läheiset ja romanttiset hetket kaikki. Mukavaa ja mielenkiintoista vielä, mutta parinkymmenen vuoden päästä voi ehkä alkaa puuduttaan, jos toinen ei ole muuttunut. Itsekin voi muuttua niin, että ei enää jaksa aina vastata siitä puolesta. Tai se rakkauden sanominen ei riitä, kun koskaan ei halaa tai tule syliin.
Tälläkin palstalla on paljon samoja juttuja, missä myös naiset valittaa, että mies ei ymmärrä läheisyydellä kuin seksin. Etsi joku, josta saat ajatuksia.
Lähinnä sä tosta opit itsestäsi uusia juttuja jos mietit tarkkaan. Ei ehkä niinkään toisesta.
Kiitos vaan vastauksista ja ymmärryksestäkin.
Kyllä tämä tästä varmaan vielä lutviutuu..
Eilen illalla harrastettiin seksiä. Ja se oli jälleen ihan mahtavaa. Tuntuu kuin joku lasinen seinä olisi hajonnut sängyssä meidän välistä, kun sai tuntea toisen ihon omaa ihoa vasten, tuntea miten hellät kädet liikkuvat pitkin omaa vartaloa ja tuntea aitoa läheisyyttä. Siinä sitten nukahdettiin raukeina toisiimme kietoutuneita ja minä halusin tuon hetken jatkuvan ikuisesti.
Seuraava aamu kuitenkin rakensi tuon lasiseinän uudelleen. Olisin niin mielelläni makoillut siinä sängyssä vielä heräämisen jälkeen, jutellen ja silitellen toinen toisiamme. No sainhan minä makoilla ja sain silitellä ja hyväillä. Ja sitten sain hymyn ja kysymyksen, että otanko kahvia. Ja sitten olinkin taas yksin, kun kultani iloisin mielin nousi aamupalaa tekemään miettien varmasti mielessään, miten lämmin ja hellä suhde meillä on. Miksi vaan minusta ei tunnu siltä..
Vaan tuo väite, että olen hakemalla hakenut suhteen, jossa eletään kuin sisarukset, on kyllä mielestäni väärä johtopäätös. Nimittäin suhteen alkuaikana ei moista fyysistä kylmyyttä ollut, vaan koskettelu ja toisen kainalossa kiehnääminen olivat kyllä ihan molemminpuolista toimintaa. Mutta niin vain kävi, kuten usein suhteissa käy, että alkuhuuman laannuttua laantui myös fyysinen lähellä olo. Varmasti molemmilla, mutta urhoollisesti yritän sitä omalta osaltani ylläpitää.
Tuolla aiemmin joku vinkkasi, että voisin itsekin vähentää/lopettaa puolisoni hellimisen ja koskettelun ja näin tuoda konkreettisesti esiin sen, miltä tuntuu elää fyysisesti "yksin". En kuitenkaan haluaisi tätä tehdä, sillä jos puolisollani tosiaan on niin erilaiset tarpeet kosketusten suhteen, niin hän voisi pitää tätäkin tilannetta ihan hyväksyttävänä. Ja tällöin loppuisi suhteestamme se viimeinenkin läheisyys (siis minun näkökulmastani).
Tiedän, että ainut oikea ratkaisu on puhua asiasta suoraan. Mutta kun se pelottaa. Tuntuuko hänestä, että minä jankkaan samoja asioita, kun joskus tosiaan olen hänelle asiasta yrittänyt hienovaraisesti vihjailla. Tai tuleeko läheisistä tilanteista jotenkin kiusallisia, kun hän yrittää vastoin omaa normaalia olemustaan tehdä jotain vain, että miellyttäisi minua. Viimeinen asia, mitä haluan on se, että pahottaisin hänen mielensä. Koska ei hän ole mitään värää tehnyt, minä vain vaadin mielessäni häneltä jotain, mitä hän ei selvästikään ole.
Enkä todellakaan aio suhdetta lopettaa ja etsiä jotain parempaa. Tuskinpa löytäisin. Tilannettahan voisi verrata siihen, että on ostanut talon - kodin itselleen, joka tuntuu heti hyvältä ja kodikkaalta. Kesällä kuitenkin huomaa, että takapihan nurmikko ei oikein kasva. Kyllä siinä varmasti oman kodin myyminen on se viimeinen vaihtoehto, ennemin pyrkii selvittämään syitä nurmikon huonoon kasvuun. Ja vaihtaa vaikka kokonaan uuden multaisan maan ja kylvää ruohon uudelleen, vaikka se veisi aikaa ja voimia, mutta lopulta kärsivällisyys palkitaan.
No ehkä oli vähän ontuva vertaus, mutta kyllä minä naisestani kiinni pidän. Ja rakastan enemmän kuin mitään muuta. Ehkä juuri siksi pienetkin asiat tuntuvat niin suurelta.
Ehkei hellittely edes ole se suurin ongelma, vaan tuossa tuli, että ei uskalleta/voida puhua..
Se fyysinen hellyys lähtee siitä henkisestä tunteesta. Paneminen on sinusta mahtavaa, mutta siihenkö se läheisyys ja henkinen läheisyys jää.
Monesti suhteessa toinen tuntee itsensä vain hyväksikäytetyksi, kun toiselle riittää seksi ja muuten ei suju tai ei puhuta.
Fyysisyys voi olla sinulle pieni asia, silti seksiä pitäisi saada. jos sä loukkaantuisit tai sairastuisit, niin olisko teidän elämän hellyydet sitten hellitelty? Toisaalta sanot, ettei se ole tärkeää sulle, joten asia ei varmaan häiritse sitten liikaa.
Osaatko ottaa vastaan tunteita ja miten reagoit itse niihin? Oletko ajatellut, ettet sinä voi vaatia toista muuttumaan, olet rakastunut häneen sellaisena kuin on. Miten sinä silloin voit odottaa jotakin muuta, mitä toinen ei ole luvannut. Ja miksi sinä edes odottaisit mitään muuta, koska hän on arvokas omana itsenään ja sinä olet valinnut omille tunteillesi ja tarpeillesi hänet. Sen pitäisi riittää.
"Se fyysinen hellyys lähtee siitä henkisestä tunteesta. Paneminen on sinusta mahtavaa, mutta siihenkö se läheisyys ja henkinen läheisyys jää. "
Eihän tuo aloittaja selvästikkään sitä halua,että jäisi panemiseen.
"Monesti suhteessa toinen tuntee itsensä vain hyväksikäytetyksi, kun toiselle riittää seksi ja muuten ei suju tai ei puhuta."
Tässäkin on tällainen saarnan maku vaikka selvästikkään ap ei ole se syyllinen.
Kuten tuo kirjoittaja tolle mies26v. viimeksi vastasi,on tässäkin outo 'uhrin' syyllistämisen maku ja kehotus ettei omaa suhdetta saisi yrittää parantaa. Eikö tarinan nainen oikeasti voi olla vähän 'hidas' sosiaalisesti ja ehkä muuttumiskelpoinen?
Haluaisinpa nähdä mitä naiset sanoisi kun nainen kertoisi miehestä joka suostuu vain panemaan kerran viikossa ja itserakkaasti kieltäytyy hellyydestä koska nainen saattaisi kiihottua.
Anteeksi, mutta voitko lukea oman tekstisi ja ehkä huomaat että tämä ongelma on sinun omassa päässäsi:
"Olisin niin mielelläni makoillut siinä sängyssä vielä heräämisen jälkeen, jutellen ja silitellen toinen toisiamme. No sainhan minä makoilla ja sain silitellä ja hyväillä. "
Mikä siis oli ongelma? Vain se ettet saanut riittävän kauan silitellä? Tuo vaikuttaa varsin itsekkäältä.
"Ja sitten sain hymyn ja kysymyksen, että otanko kahvia. Ja sitten olinkin taas yksin, kun kultani iloisin mielin nousi aamupalaa tekemään miettien varmasti mielessään, miten lämmin ja hellä suhde meillä on. "
Anteeksi nyt, mutta tuon kuvauksen perusteella teillä vaikuttaa olevan lämmin ja hellä suhde.
Ongelma näyttää totisesti olevan vain omassa päässäsi. Tyttöystäväsi osoittaa sinulle omasta mielestään tarpeeksi hellyyttä, ja ihanaa seksiä, ja seksin jälkeen aamulla makoilette hetken silitellen ja hyväillen, ja tyttösi lähtee hymyillen keittämään sinulle aamukahvia.
Mitä ihmettä sinä vielä häneltä odotat? Teet ongelman omassa päässäsi, ja valitat tuskaasi täällä netissä. Sinä voit muuttaa ainoastaan itseäsi tämän asian suhteen, et tyttöystävääsi. Voit muuttaa ajattelutapaasi, että et vaadi häneltä enempää kuin mitä hän on valmis antamaan.
Minulla nousisi itsellä tukka pystyyn jos poikaystäväni kehtaisi vaatia vielä lisää huomiota, vaikka annan kaikenlaista normaalia huomiota koko ajan, ja seksiä, ja hellää huolenpitoa, myös sitä halimista. Mutta jos vielä olisi vaatimassa, että "makoillaan tässä vielä puoli tuntia pidempään, ja voisitko silittää minun käsivartta koko ajan, niin sitten olen tyytyväinen" --> minä varmaan räjähtäisin.
Minusta on varsin kummallista että niin monet naiset eivät voi ollenkaan ymmärtää aloittajan ongelmaa. Ikäänkuin olisi itsestään selvää että nainen antaa aina miehelle riittävästi huomioita ja hellyyttä ja kaikki tämän yli menevä on tarpeetonta.
Itse olen elänyt jo kymmenen vuotta suhteessa joka on hyvin paljon aloittajan kaltainen. Meilläkin minä koen että hellyys ja läheisyys on usein jotenkin yksipuolista. Vaimoni toki pitää siitä että olen lähellä ja hellittelen mutta hänen puoleltaa aktiivista hellyyden osoitusta esiintyy todella harvoin. Hänelle selvästikin riittää se hellyys joka tulee minun aloitteestani joten enempää ei tarvita. Ymmärrän hyvin että kaikilla ei ole samanlaiset tarpeet hellyydenkään suhteen mutta minusta se ei olekaan se pointti tässä. Pointti on se että jos kokee että toinen ei koskaan aktiivisesti anna hellyyttä (siis tee aloitetta) alkaa helposti tuntea että ei ole toiselle tärkeä. Toinenhan ei sitä niin tarkoita mutta siltä se usien tuntuu. Onko tuo ongelma sitten vain jokaisen oma asia ja vain pään sisässä? Minusta ei koska jos joku asia vaivaa parisuhteessa niin se on aina yhteinen ongelma ei vain jokaisen oma.
rakkauskirje hänelle jossa käsitellään tunteet tässä järjestyksessä 1.viha 2.suru 3.pelko 4.katumus/pahoittelu 5.rakkaus ja lopuksi jälkikirjoitus eli vastaus, jollaisen haluaisit häneltä saada.
Toimii ainakin meillä asioiden selvittelyyn.
Tämä rakkauskirje-menetelmä on John Grayn miehet ovat marsista, naiset venuksesta-kirjasta, siellä tuo rakkauskirje löytyy hankalien tunteiden viestiminen-luvusta :)
Itken joka ikinen ilta itseni uneen, ja lopulta nään unta siitä että mieheni pitää minua kädestä ja hymyilee. Tunnen itseni onnellisimmaksi aina silloin kun joku koskettaa minua hellästi. Olen siis nainen ja kaipaan kosketusta, enkä saa sitä lainkaan. Aina kun mieheni koskettaa minua, hän haluaa seksiä. Kun yritän koskettaa häntä, tai ottaa kädestä kiinni, hän torjuu minut. Olen tällä hetkellä vakavasti masentunut ja entistä enemmän kaipaisin rakastetuksitulemisen tunnetta. Vanhempani ovat erittäin etäisiä ja asuvat kaukana. Emme asu mieheni kanssa yhdessä, sitäkin kokeilimme jo, mutta jouduin muuttamaan pakon sanelemana (ei mieheni vika). Mieheni on kuin allerginen minulle eikä hän kosketa minua kuin ennen seksiä. Minulle tulee jatkuvasti enemmän olo, että oleme vain kaverukset jotka harrastavat seksiä, mielestäni tämä on erittäin väärin parisuhteessa... Luulin aluksi että kaikki miehet kaikkoavat läheisyyttä, mutta kiitos teille, jotka osoititte tämän väittämän vääräksi. Ja joku siellä sanoi ettei ole lapsena saanut halailua joten se on vierasta, en ole minäkään, mikä minulla ilmenee sen kaipuuna.
Joidenkin ihmisten rakkaudenteot ovat erilaisia kuin toisten! Tyttöystäväsi osoittaa rakkauttaan konkreettisesti keittämällä sinulle kahvia- arvosta sitä! Samalla luovu KOKONAAN tuosta marttyyrin asenteesta, tiedosta se että tyttöystäväsi rakastaa sinua, ja "ota" se mitä itse tarvitset. Eli älä odota tyttöystävän ymmärtävän sanomatta mitä haluat, vaan ilmaise ajatuksesti ääneen jotta saat sen mihin olet tyytyväinen. Ja aina et saa, koska aina ihmiset ei halua samoja asioita joka hetki- ja se on ihan ok!
Marttyrin asenne on kamalinta mitä on! Tiedän sen varsin hyvin koska sorrun siihen itse :P Elämä on tosi paljon ihanampaa kun ottaa sen vähän rennommin, ja siinä mielessä itsekkäämmin että yksinkertaisesti pyytää niitä asioita mitä itse kaipaa. Eikä odota että ne jotenkin kultatarjottimella tarjoillaan itselle vain koska itse niitä haluaa- kuitenkaan ilmaisematta mitä haluaa.
Tämä on jo vanha viestiketju, mutta kun vastaavia tuntemuksia on parisuhteessa varmasti monella muullakin niin jatkan aiheesta
Osa kommentoi josta ei tainnut tajuta tilannettasi joka on hyvin samankaltainen kuin minulla.
Sinä siis silittelet, halaat, hierot jalkoja ja hellit kaikin puolin. Kumppanisi pitääkin siitä, mutta hän ei halaa, silittele tai millään muillakaan tavoin osoita hellyyttä sinulle.
Minulla on tilanne se, että nyt parin vuoden yhteiselon jälkeen on myös seksi lähes loppunut.
Nainen kyllä haluaa ja lähes vaatii jalka hierontaa ja muuta hoivaamista, mutta ei tee mitään vastaavaa minulle.
Olemme siis kuin kissa ja koira. Toinen vaatii silittelyä ja huomiota tekemättä itse juuri mitään niinkuin kissa ja minä koira osoitan kaikin tavoin miten paljon hänestä pidän.
Perseestä on tuollainen suhde.
Koitan itse seuraavaksi tuota että en osoita enempää huomiota toiselle kuin hänkään minulle, katsotaan jääkö enää mitään mikä pitäisi meidät yhdessä. Kaverin kanssa en välitä asua, suhteessa pitää olla muutakin. Vaikkei seksiä olisikaan, niin ainakin MOLEMMINPUOLISTA hellyyttä.
Kiitos kun nostit! Aivan samanlaisesta ongelmasta kärsin itsekin, nainen olen. Tämä tosiaankin on asia, joka on yksi tärkeimmistä parisuhteessa: se erottaa sen kaikista muista suhteista, näitä tarpeita ei voi täyttää kenenkään muun, kuin oman kumppanin kanssa. Helppo ratkaisuhan se olisi, jos vaan suoraan pyytäisi ja kertoisi, mitä haluaa. Mutta kun se ei tunnu sitten ollenkaan samalta. Suuri osa tyydytyksestä muodostuu siitä, että voi kokea, kuinka joku tuntee niin kovasti pitävänsä minusta, että ihan vain sen takia haluaa antaa hellyyttä. Tarve ei täyty, jos itse pyytää toisen tekemään sitä, minkä toivoisi tulevan hänen omasta aloitteestaan. Tämän vuoksi asiasta on niin hankala puhua, kun ei haluaisi vain esittää pyyntöjä, joita toinen täyttää. Pahimmassa tapauksessa se alkaa tuntua vielä pakkopullalta siitä toisestakin, että pakko tehdä kun toinen kerran pyytää.
Paras olisi siis, että tämän tarpeen osalta molemmat olisivat mahdollisimman samanlaisia. Jos ollaan kovin kaukana toisistaan, niin vastaantulemisetkaan ei välttämättä riitä. Tai se, että toinen osapuoli antaa mielestään jo tarpeeksi.
Asiaa tosiaan vaikeuttaa se, että tämän suhteen voi olla vaikeaa valita kumppania. Alussa kun voi olla vaikka kuinka paljon hellittelyä, mutta suhteen edetessä toinen saattaa kyllästyä siihen. Tai mikä se syy nyt ikinä onkaan, miksi haluaa vähemmän. Ehkä sen voisi tapailun alussa ottaa puheeksi, että miten vaikka aikaisemmat suhteet ovat muuttuneet hellyyden suhteen. Onko kyllästytty vai ei. Itse kun osaisin sanoa, että en kyllästy vuosienkaan jälkeen.
Minä olen itse sellainen nainen, että en hirveästi ennen pitänyt hellittelystä. Ainoastaan seksin yhteydessä se tuntui mukavalta. Muuten jotenkin kavahdin kosketusta ja koin ahdistusta hellistä tilanteista. Joskus koin suoranaista paniikkiakin päästä pois tilanteesta.
Se johtui mielestäni osaltaan parisuhteessa koetuista ongelmista ja vaikeudesta puhua niistä. Oli suoranaista vihaa miestä kohtaan, koska keskustelu ei sujunut kummankaan osalta. Riitoja ei selvitetty. Lisäksi samaan aikaan käsittelin psykologin kanssa nuoruudessa tapahtunutta vapauden riistoa, jonka aikana tulin raiskatuksi useaan otteeseen. En ymmärtänyt tuolloin tilanteen aiheuttamaa traumaa ja sitä, kuinka paljon se vaikutti minun käytökseeni muita ihmisiä kohtaan. Tämä saattaa kuulostaa siltä, että pakenin omaa vastuuta käytöksestäni, mutta kyse ei ollut siitä. On vaikea selittää tuollaisen tilanteen aiheuttamaa oloa. Mutta sitä kutsutaan nimellä dissosiaatio.
Noh, tilanne kärjistyi, koska mieheni haluaa jatkuvasti läheisyyttä, johon minä en vain kyennyt. Lopulta hänkin lopetti kaiken hellittelyn, seksi loppui melkein kokonaan, keskustelu yhteys katosi ja juttelimme lähinnä vain 'mitä tänään syödään' tyylisiä juttuja. Silloin vasta ymmärsin tilanteen vakuvuuden ja sen, että minun pitää tehdä jotain.
Ja kissa nostettiin pöydälle. Se oli tosi rankkaa. Käytiin läpi kaikki, ihan kaikki, mikä on jäänyt hampaankoloon kummallakin. Se oli itkemistä ja kauheaa tuskaa varmaan vuoden ajan, eikä mikään tuntunut paranevan aluksi. Kaikista pahimmalta tuntui se, että olen omalla käytökselläni satuttanut toista, eikä hän ole uskaltanut siitä sanoa.
Sitten minun oli pakko kertoa aiemmasta raiskauksesta ja sen esiin nostamista tunteista. (Aiemmin puhuin vain pintapuolisesti)Kuinka pelkään hänen tekevän minulle pahaa tietyillä eleillä ja tietyn laisella kosketuksella. Kuinka pelkään mennä nukkumaan kun joku toinen on vieressä, kuinka pelkään tiettyjä hajuja, kuinka halaus ahdistaa. Ja kuinka suhtaudun niihin agressiivisesti.
Minun onnekseni mies ei syyttänyt minua siitä, että vertaan häntä johonkin toiseen, enkä osaa päästää irti, tai että se ei ole hänen tekojaan mutta joutuu silti kärsiä siitä jne. Vaan hän oli vain tukena ja kuunteli. Oli oikeasti minulle läsnä silloin, kun hätä oli suurin.
Tilanne alkoi helpottaa lopulta, kun molemmat pysyivät puhua ihan kaikesta, täysin rehellisesti, ilman että kumpikaan ottaisi nokkiinsa.
Mun kohdalla yksi isoimmista asioista oli se, että mies oli jättänyt minut käytännössä täysin yksin pyörittämään arkea. Hän ei tehnyt mitään muuta, kuin sotkua.
Kun tämä tuli ilmi, hän alkoi oikeastaan heti minua auttamaan.
Minulle hän sanoi , että valitukseni määrä on järkyttävä. Kyllähän se olikin juu. Minä olin omaa pahaa oloani purkanut häneen jo vuosia ja syyttänyt häntä siitä. Vaikka hän halusi vain auttaa. Siinä olikin pitkä itsetutkiskelun aika ja päätin, että minun on kohdattava omat demonini ja ottaa vastuu teoistani. Niin tein, psykologin avulla ja mies auttoi pyörittämään arkea enemmän kuin ikinä. Silloin se hellyys tulikin mukaan luonnollisesti. Koin hänen haluavan oikeasti auttaa minua kodin askareissa ja olla sillä tavalla tukena. Halusin vain halia häntä ja olla lähellä. Välillä kuulemma jopa liikaa, muttei se häntä niin paljoa haittaa.
Jos kumpikin on valmis olemaan rehellinen, pystyy myöntämään omat heikkoutensa ja muuttumaan rakkaudesta toista kohtaan mutta kuitenkin omasta halustaan, niin uskon, että kaikki ongelmat on ratkaistavissa.
Aina pitää vaan jutella, jutella ja jutella. Ja mitä pahemmalta joku aihe tuntuu tuoda esiin, sitä tärkeämpää se on. Ei saa uhriutua, eikä saa ummistaa silmiään omalta toiminnaltaan. Muttei saa myöskään syytellä, eikä ummistaa silmiään toisen toiminnalta.
Hieno tarina puhumisen tärkeydestä! Kun jokin asia vaivaa, niin siitä kannattaa tosiaan puhua. Voi olla, että paljastuu jotakin, toisen käytökselle hyvä syy, jota ei ole osannut kuvitellakaan.
Miehen läheisyys ja rakastelu :
Max kolme työntöä ja tuijotus.
Homo se on.
Ei tuohonkaan oikeasti pysty juuri muuta sanomaan, kuin että ihmiset ovat erilaisia. Jos toinen ei tunne tuollaisen läheisyyden ja hellyyden tarvetta, niin ei sitä pysty hänelle mitenkään luomaan.
Tilanne on itsellenikin menneestä parisuhteesta ihan tuttu. Meillä oli jos alusta lähtien erilaiset tarpeet, mutta alun "kanivaiheessa" sain kuitenkin vielä tarpeeksi läheisyyttäkin. Miehen seksintarvekin oli selvästi minun tarvettani pienempi, mutta alussa sekin tosiaan vielä meni. Sitten jossain 3-4 vuoden kohdalla tilanne alkoi muuttua. Seksi väheni rajusti ja miehen mielenkiinto läheisyyteen loppui oikeastaan kokonaan. Viiden vuoden kohdalla käytännössä kaikki hellyys ja läheisyys oli loppu ja lopulta loppui seksikin kokonaan. Mä jaksoin nelisen vuotta yrittää vielä lämmitellä sitä suhdetta, mutta ei se pidemmän päälle oikeasti toimi, kun hyvä jos samalle sohvalle voi edes mennä. Sen kummempia riitoja meillä ei ollut. Miestä ei vain seksi kiinnostanut missään muodossa ja hän koki muun läheisyyden ahdistavaksi, kun se "saattaisi vaikka johtaa seksiin".