Varmaan eniten keskustelua syntynyt aiheesta lapset. Onko lapsia, haluaako lapsia, miten lapset haittaa suhdetta tai suhteen aloittamista. Ajatus, moniko meistä muistaa että jokainen meistä on myös ollut joskus lapsi, kitisevä vauva? Toivottavasti jokainen meistä toivottu, vaikka yh.-äidin tai isän kasvattama. Moni ei voi saada edes lapsia vaikka kuinka toivoisi. Ollaan onnellisia lapsista oli ne omia tai vieraita niistä kasvaa uusi sukupolvi.
Ne lapset....
Voi, voi,
231188
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 23
Vanhimmat
Ei toivottu vahinkolapsi. Vieraan miehen siittämä, feikki yh-isän kasvattama ja en voi saada omia lapsia. Eli olen aika outo olento naisille, ihme ettei ne vastaa mulle, vaikken susi ruma olekkaan?
Mutta koska olen elänyt milteinpä koko elämäni yksin "rauhassa", en ole kovin lapsiystävällinen ihminen. En kestä kitinöitä. Toivoisin että oman ikäluokkani naisten lapset pian aikuistuisi ja muutaisi kotoa pois. Tai sitten toki voisi yrittää elämistä vanhemman naisen kanssa?
opetettu. Et voi siitä syyttää kasvattajiasi. Moni olis tuonkin asian ilmaissut rumasti. Fiksuja miehiä löytyy täältäkin.
Joskus sai nyrkistä olkapäähän ja remmiä ei säästelty. Silloin olikin eri kasvatusmenetelmät.
Toteuttaisitko itse noita samoja kasvatus periaatteita? Vaikka mainitsit, ettet saa lapsia, niin mitä ajattelet tuosta?
Että huolikaa vaan mies/nainen jolla on pieniä lapsia? Juu kiitos ei.
siltikään ihmistä jolla on lapsia, ei kannata pitää sen huonompana tai parempana, kuin lapsetonta.
Kaikki me olemme vain ihmisiä
sijaisisäksi.
Osalla yh-äideistä on niin ruusuiset kuvitelmat elämästä ja sitten heidän elämänsä pyörii sen penskan ympärillä.
Yh-äideissä ei muuten mitään vikaa mutta kun ei jaksa vain alkaa siihen rumbaan jota olen kokeillut jossa lapsi määrää suhteen tahdin niin miksi edes yrittää?
"Ollaan onnellisia lapsista oli ne omia tai vieraita niistä kasvaa uusi sukupolvi."
Ole vain sinä onnellinen toisten lapsista. Enpä jaksa alkaa huvikseen paapomaan jos en omia saa.
Perusongelma on siinä, että yh ei ymmärrä sitä, että oma lapsi on aina oma, vaikka kaikkea muuta väitetään. Oikeastaan, yh on jäävi sanomaan, kun on jo ne omat lapset, ja toisella niitä ei ole.
Toista ei voi väkisin vaatia olemaan vanhempi omille lapsilleen.
Kitise kumppanin lapsista, joka heidät elämäänsä ottaa kuin omat lapsensa, mutta jokaisella on valinnan oikeus siitä huoliiko kumppanin jolla niitä jo on. Minä en huoli ja piste.
Minun mielestäni olisi parasta, että deitti-ilmoituksessa olisi selvästi näkyvillä näinkin paljon elämän valintoihin vaikuttava asia kuin lapset. Onko niitä vai ei, ja haluaako tulevaisuudessa niitä vai ei. Silloin samanlaisella ajatusmallilla liikkuvat ihmiset törmäilisivät toisiinsa ja tulevaisuudessakin konflikteilta vältyttäisiin.
Itse olen vielä lapseton poikamies. Toivoisin kyllä kovasti saavani vielä joskus perheen huolehdittavakseni. (huomaa sananvalinta, ei siis pelkkiä lapsia) Ainakin mulle olisi hyvin vaikeaa heittäytyä jo valmiiseen perheeseen uusioisäksi ilman minkäänlaista kokemusta isäksi kasvamisesta. Lapsetkin olisivat jo valmiiksi isoja ja multa jäisi kokonaan kokematta yhteinen odotusaika lasteni äidin kanssa. Siksi pyrin löytämään naisen joka olisi vielä lapseton, mutta joka haluaisi joskus tulevaisuudessa perheen (jälleen sanamuoto, ei pelkkiä lapsia). Teenkö siis mielestänne väärin jos en halua lähteä tapaamaan yh-äitejä? Kaikella kunnioituksella heitä kohtaan kuitenkin, elämä ei mene aina niin kuin suunnitellaan - mutta suunnitelmia on kuitenkin hyvä olla ja pyrkimyksiä suunnitelmiensa täyttämiseen.
Ajattelin tehdä nettiin ilmoituksen tässä lähiaikoina, ajattelin mainita että olen vapaa, lapseton mutta haluan vielä joskus olla isä. Ja toivoisin siis että minuun ottaisivat yhteyttä naiset jotka ovat samanlaisten elämänvalintojen edessä. Mielipiteitä?
yh-äitiä haluamasta lasta sinun kanssassi??
Laittakaa ilman muuta tiedoksi mitä etsitte niin ei tule turhia treffejä.
Itse olen lapseton (vapaehtoisesti) enkä halua lapsia. Minulla ei ole mitään sitä vastaan, jos miehellä on entisestä suhteestaan lapsia, mutta omia en halua.
Minusta tuo asia on kuitenkin niin tärkeä aikuisten välisessä kanssakäymisessä että se tulisi kertoa jo suunnilleen ensimmäisessä viestissä. Ikävää ajanhaaskausta molemmin puolin, jos noin tärkeässä asiassa tulee epätietoisuutta.
Siis onhan ihan mahdollista että joku yh-äiti haluaisi lapsia kanssani. Luulen että olisin jopa turvallisen tuntuinen tyyppi sellaiseen. Mutta kysymys onkin mitä itse haluan elämältäni. Taisin jo vastata edellisessä viestissäni tähän: "Ainakin mulle olisi hyvin vaikeaa heittäytyä jo valmiiseen perheeseen uusioisäksi ilman minkäänlaista kokemusta isäksi kasvamisesta." - eli parasta olisi jos löytäisin samanlaisessa tilanteessa olevan naisen. Taitaa vaan olla elämän realismia, että tällä iällä (olen jo 37v.) ne vapaat naiset ovat kertaalleen eronneita ja lapset jo tehtynä maailmaan..
En ole nimimerkki lapseton poikamies, mutta hyvin paljon olen samaa mieltä hänen kanssaan, ja olen myöskin hieman samanlaisessa tilanteessa. Minulla ei ole kokemusta lapsista, ja sen vuoksi en halua, enkä edes oikein uskalla lähteä kokeilemaan 'isänä' olemista yh:n lapsille. Jo senkin takia, että jos en onnistu/jaksa kieltämättä melkoista elämänmuutosta, niin se ei ole minkään osapuolen etu. Silloin ehkä voisin harkita asiaa, jos lapset olisivat jo aikuisuuden kynnyksellä.
"Taitaa vaan olla elämän realismia, että tällä iällä (olen jo 37v.) ne vapaat naiset ovat kertaalleen eronneita ja lapset jo tehtynä maailmaan.."
Juuri näin se on useimmilla naisilla (ja miehilläkin), joten kannattaa olla pitämättä tätä asiaa minään kynnyskysymyksenä jos ei yksin tahdo jäädä.
...yh-äitinä en todellakaan ole etsimässä koululaiselleni uutta isää (isä on jo!) vaan itselleni uutta rakasta.
Seurusteluvaiheessa tätä asiaa ei mielestäni tarvitse edes miettiä, ja jos edetään yhteenmuuttoon asti, siihenkin löytyy varmasti jokin fiksu ratkaisu kun toista isää ei edelleenkään tarvita. Aikuiset fiksut ihmiset kyllä varmasti osaavat hoitaa asian kaikkien kannalta parhain päin.
Ei se mene ihan noin. Minun lapsellani on jo isä joka tapaa häntä ihan kivasti, mutta kyllä lapseni itse ajattelee, että se mies, joka joskus perheeseemme tulee, on hänen "toinen isänsä". Olen selittänyt hänelle, että hänellä on jo isä, joka rakastaa häntä jne. Mutta lapselle se mies, joka kotona asustelee, kyllä on myös "isä". Ei lapsi voi ajatella miehestä, että se on se "äidin rakas". Perheen on oltava yhtenäinen ja lapsen tunnettava olevansa osa tuota perhettä, johon tämä ei-biologinen isäkin sitten kuuluu. Itse olen mieluummin ilman miestä kuin miehen kanssa, joka ei osaa olla "isäpuoli" lapselleni. Ei se biologinen isä kumminkaan ole lapsen elämässä kuin joka toinen viikko pari päivää ja tämä mies, joka perheeseen muuttaisi kenties, tulisi olemaan hänen elämässään joka ikinen päivä. Että kyllä se vaan jonkin näköinen isähahmo tulisi olemaan...
lapsettomien miesten juttuja lukiessa mieleen, että taitavat pojat olla lapsikammoisia, hmmm... onkohan silläkin jo hieno fobia päätteinen nimi, oli juu pedofobia
Heh, pööh... lapsia, iiiik karkuun xD
välittävä aikuinen
Olla "lapsikammoinen", vaan yksinkertaisesti jotkut eivät näköjään tajua että lapsettomat eivät tahdo hypätä täyteen perhe-elämään tuosta vain, vaan vanhemmuuteen kasvetaan!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Mikä mahtoi olla viestin sanoma ?!
Samassa "paketissa" silloisen tulevan vaimoni kanssa. Kuka nykyään pystyy moiseen? Ei kukaan, veikkaan, koska ihmiset ovat niin tanan itsekkäitä.
Nyt nää pojat 31v. ja 28v. ja edelleen pidetään yhteyksiä ja toisella ihana "Mimi"- tytär puolitoista
vuotta :) Viimeisin rakkauteni:).
Silloin sain paljon näistä pojista, ja myöhemmin tyttärestäni! Elämän parasta aikaa. Nyt en jaksaisi enää, mut kaikkea muuta kyllä, aikansa kutakin...
Voi pyhä yksinkertaisuus... Ei todellakaaan ole kyse itsekkyydestä, jos ei tahdo lähteä isä/äitipuoleksi toisen lapsille.
Minä ainakin tahdon elää samantyyppistä elämää seurustelu kumppanini kanssa, ja siihen ei kuulu hiekkalaatikot. Lapset rajoittavat paljon menoja, ja lapsettomalle se voi olla "rasite" koska itse pääsee lähtemään minne vain ja melkeinpä milloin vain ilman rajoitteita.
Tahdon kasvaa vanhemmaksi, en hypätä siihen suin päin. Mutta jokaisella on se valinnan oikeus, ja tahtoo sitten lapsettoman taikka lapsellisen, se on oma valinta!