Olen seurustellut mieheni kanssa noin viisi vuotta, suhteemme on ollut ajoittain hyvinkin myrskyinen, on ollut kaikenlaista. Olemme molemmat kovin itsepäisiä, mutta aikaa myöten oppimneet jonkinlaisia kompromissejakin tekemään. Välillä paremmilla ja välillä huonommilla tuloksilla. Rakastamme selvästikkin toisiamme, mutta taas on kuvaan astunut riitely mitä pienimmistäkin asioista. Tunnen oloni välillä kovin turhautuneeksi ja jaksaminen oman elämän ja suhteemme välillä tuottaa välillä isoja vaikeuksia. Olemme asuneet noin kolme vuotta samassa taloudessa. Rahasta emme ikinä ole riidelleet. Olemme riidoista jonkin verran keskustelleet, joskus asia tuppaa vaan jäämään mieheni jääräpäisyyden alle. Olen jo pohtinut vakavissani eroa, en vain haluaisi luopua rakastamastani miehestä, mutta järki kaikella. Kertokaa te pariskunnat kuinka olette pystyneet selvittämään useat ja toistuvat riidat ja kuinka jatkaa eteenpäin kun toiselle on pahasti ja välillä erittäin ilkeesti sanonut. Enkä nyt puhu ihan pienistä eri mielisyyksistä.
Missä
Vika?
5596
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Noin viisi vuotta jaksoin minäkin riidellä, ja sitten oli pakko lopettaa suhde. Meillä kyllä oli epäluottamusta ja valehteluakin. Kaksi niin erinlailla ajattelevaa ihmistä ei vaan pysty jatkamaan. jos arvot ei kohtaa, ja toista ei voi muuttaa, eikä omia arvoja voi muuttaa, niin ei ollut paljon vaihtoehtoja. Liian kauan jaksoin yrittää, vähemmällä olisin päässyt kun aikaisemmin olisin ymmärtänyt lähteä siitä suhteesta.
Niin just tota mäkin mietin, että onko menty liian pitkälle yrittämisessä ja jaksamisessa. Kuitenkin sitä on jotenkin toisessa kiinni ja ei millään haluaisi päästää irti. Viimeiseen asti toivon muutosta, mutta hukkaanko elämääni jos en päästä irti, tai hukkaako mieheni omaansa?
Jos viestisi kellonaika ei olisi 05:41 niin voisin vannoa että viestisi oli oman vaimoni kirjoittama. Jopa kirjoitusvirheet ovat samanlaisia kuin hänen viesteissään ;) Omassa liitossa kaikki alkoi vaimon valehtelusta. Itse asiassa uskon että hän ei ole pettänyt mutta kerroin hänelle jo suhteen alkuvaiheessa että luottamus isoissa asioissa on mulle tärkein asia suhteessa, ilman sitä ei ole tunteita eikä sitä myöden seksiäkään. En usko että monikaan mies hyväksyisi öisiä poissaoloja vaikka seksipuuhissa ei olisikaan oltu. No, joka tapauksessa, siitä alkoi riitelykierre joka jatkuu edelleen, kolmen vuoden jälkeenkin. Rakastamme toisiamme ja itse aion yrittää loppuun asti, ei nainen vaihtamallakaan parane, sen on kokemus opettanut vuosien aikana. Myös rakkaus itsessään vaimoa kohti on niin syvää että menisin erosta niin totaalisen paskaksi että maiseman vaihto olisi edessä, ammatti kun sallii ulkomailla asumisenkin. Olen itse valtavan jääräpäinen ja niin on vaimonikin, hän ei sitä vaan tahdo useinkaan itselleen myöntää. Ja siitä muistuttaminen ei ole todellakaan parantanut asiaa ;) On tullut ovet paukkuen lähdettyä useamman kerran ja vuosi sitten oli eropaperitkin jo tullut lähetettyä. Itse ehdotin ammattilaisen apua jonkinlaisten "sääntöjen" luomiseen siksi aikaa kunnes luottamus on palautunut ja keskustelu sujuu ilman karmeaa vääntöä ja tappelua. Vaimo ei tähän suostu, harmi. Itse en eroaisi koska ei mitään isompaa kuitenkaan ole tapahtunut? Ottakoot koville mutta itse uskon että jonain päivänä kaikki sujuu helpommin ja viiden vuoden vääntämiselle voi naureskella hyvin mielin. Toivotan voimia ja kyllä se itsetutkiskelu naisillekin sopii, miehilläkin on omat "kotkotuksensa" ja miehiset kunniansa, ei niitä voi sivuuttaa seksillä ja pintapuolisella suhteen hoitamisella (yllättävän moni nainen käyttää em. hoitokeinoja suhteessa). Arvostusta ja periksiantoa puolin ja toisin, aivan moni luovuttaa liian helpolla nykyään :)
Kyllä viestissäni oli virheitä niinkuin varmasti tässäkin:) Teillä siis aivan samat ongelmat kuin meillä. Ehkäpä olen itse ollut itsekäs, olin melko nuori kun tavattiin ja silloin tuli joitakin hölmöyksiä tehtyä. Enkä vieläkään ole ku vähän yli kaksikymppinen, silti punnitsen itseäni ja mietin hyvin tarkkaan kuinka asiat teen. En ikinä käyttäisi seksiä tai tms suhteen parantamiskeinona, ei sen pidä olla niin rumaa. Mutta kaipa jokainen nainen sanoisi samaa, mutta toisin kuitenkin käy, en tiedä. Tiedätkö myös oma mieheni ehdotti jonkinmoista ammattiapua jotta tilanne ei kehittyisi pidemmälle. Mutta olen liian ylpeä ihminen siihen touhuun, valitettavasti.Ja työskentelen itse lähltä liippaavalla alalla, joten tiedän että siitä ei minulle olisi apua. Silti mietin etten haluaisi asioita näin myöskään kuitata ja yrittää selvitä ilman mitää. En voi sille mitään, mutta joskus mietin että onko se ruoho vihreämpää aidan toisella puolen. Ihmiset luovuttaa helpolla, mutta missä menee raja, luovuttamisen ja epäonnistumisen... Meillä on mieheni kanssa hyvin paljon rikkonaisia asioita, joiden palasia keräämme ja roikotamme vuosia mukanamme. Mitä teen??!
Joo, sitten jos ei tosiaan enää jaksa niin sittenhän ei ole vaihtoehtoja. Olen itse reilusti päälle kolmenkymmenen ja silloinhan sitä ajattelee jo vähän eri tavalla. Mutta ainakin miehesi välittää ja rakastaa jos kerran apua hänkin on ehdotellut, se on varma. Itse tässä eniten kaipailen kunnon keskustelua mutta vaimo ei oikein osaa puhua jos ei ole ensin ottanut ja tuliliemen nautiskelu meidän suhteessa on sama kuin heittäisi bensaa liekkeihin, ei siitä keskustelusta mitään tule. Jos ei pysty puhumaan niin eihän ne asiat selviä. Itsellä nyt vähän toiveikas olo kun vaimo viime tappelun jälkeen myönsi että ehkäpä hänkin olisi voinut aina välillä sanojaan ja tekojaan miettiä ;) Tuntuu heti asiat sujuvan helpommin kun molemmat myöntää typeryytensä. Mitä ylpeyteen tulee niin itse olen sen hiljattain nielaissut vähin äänin, turhasta ylpeydestä olen saanut kärsiä paljon eikä kiinnosta enää, pääasia että itsetunto on terve niin kyl loppu sit menee omalla painollaan ja kasvot säilyy. Kyllä mä sinuna vielä koittaisin, ruoho on hetken vihreämpää mutta sitten se todellinen ihminen putkahtaa toisesta esiin ja sitä saattaa huomata olevansa vielä huonommassa tilanteessa kuin edellisessä suhteessa, niinkin on joskus käynyt, kannattaa muistaa sekin. Mut kannattaa päättää asiat johonkin suuntaan, empiminen on tosiaan kaikkein raskainta!