perusteella niitä lajitellaan. ymmärrän vielä perus duuri ja mollisoinnut sekä nämä ylennetyt ja alennetut soinnut. mutta entäs sitte kun on näitä esim. E7sus4 ja vaikka E6. millä perusteella nuo on tuon nimisiä vai onko joku keksinyt että lyödäänpäs tämmönen nimi tälle.
oon verrannu tuota E6 normaaliin duuri E:hen mutta en oo hoksannu että mikä siitä tekee just E6. miksei se oo vaikka ER ??
mikä on näiden lajittelu/nimeämisperuste..ajattelin vaan että ois helpompi opetella näitä ja ne pysyis paremmin muistissa ku tietäis tän idean.
oon verrannu tuota E6 normaaliin duuri E:hen mutta en oo hoksannu että mikä siitä tekee just E6. miksei se oo vaikka ER ??
mikä on näiden lajittelu/nimeämisperuste..ajattelin vaan että ois helpompi opetella näitä ja ne pysyis paremmin muistissa ku tietäis tän idean.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Jep,HYVÄ KYSYMYS,mäki haluan tietää..ikää on sentään 30v-enkä itsekään tiedä millä perusteella pystyn "päättelemään" että just tuo mitä soitan on esus,dimi tai vastaava
Ei ole keksittyä. Kuvaa sävelten suhdetta toisiinsa.
E6 on nelisointu jossa perusäänen, kvinttiäänen (yleisimmin siis se toinen ääni alhaalta ylöspäin) ja terssin (se mikä määrittää onko duuri vai molli) lisäksi on neljäs ääni eli seksti, jonka suhde toiseen ääriääneen on seksti.
E-duuri
http://www.all-guitar-chords.com/index.php?ch=E&mm=&v=2
E-duuriseksti
http://www.all-guitar-chords.com/index.php?ch=E&mm=6&v=2
Esus4:ssä taas terssiääni on korotettu kvarttiin. Ei tarvinne kuvaa.
Kysyitkin E7sus4:sta. Tuossa on lisäksi siis puhdas septimiääni, eli avoimesta asemasta D-kieli muodostaa septimiäänen.
En ole kuullut puhuttavan, muutakun pienestä- ja suuresta septimistä?
Minusta puhdas septimi kuulostaisi enemmän suurelta septimiltä mikä taas on esim. Maj7-soinnussa käytetty septimi. Siis tapauksessa E se on D#-ääni. E7:ssa taas käytetään pientä septimiä.
Kirjoitusvirhe. Tarkoitus oli kirjoittaa pieni.
E6:een painetaan perus e-soinnun lisäksi e-duuriskaalan 6. nuotti eli h-kielen toinen nauha. Suspended 4:ssa taas terssin korvaa kvartti, kuten nimestäkin voi päätellä. Helppoa.
numerojärjestyksen perusteella. Asteikon sävelet numeroidaan
1-7, ja sointuja muodostettaessa niistä soitetaan joka toinen.
- Kolmisoinnussa soitetaan asteikon 1. 3. ja 5. sävel.
- Nelisoinnuissa (7-soinnut) vastaavasti 1. 3. 5. ja 7.
- 9-, 11- jne. -soinnut syntyvät lisäämällä aina seuraava pariton sävel.
- Lisämerkinnöillä ( , -, add, m, maj, sus jne.) kerrotaan
poikkeuksista yo. kaavasta.
Eli kun puhutaan 7-soinnusta(esim.E7), niin silloin seiskasävelenä käytetään pientä septimiä, eli puolisävelaskelta 7-ääntä alempana olevaa sävelta(E7-soinnussa D-sävel).
Kun sointu on maj7(esim.Emaj7), niin silloin käytetään tuota septimiä tai siis suurta septimiä
7 -sointu: 1,3,5,7b
maj7 -sointu: 1,3,5,7
Samoin 9-, 11-, ja 13-soinnuissa käytetään nimenomaan pientä septimiä.
Jos halutaan käyttää näissä suurta septimiä, niin silloin sointumerkkiin tulee tuo maj -lisäys, jolla viitataan siis septimin "laatuun".
9 -sointu: 1,3,5,7b,9
11 -sointu: 1,3,5,7b,9,11
maj9 -sointu: 1,3,5,7,9
maj11 -sointu: 1,3,5,7,9,11
jne.
Toi on vaan yks juttu, joka saattaa loogisesti ajattelevaa viedä väärille "urille".
avaajan kysymykseen millä perusteella sointujen "nimet" määräytyvät.
Tuo 7-sävelen käyttö on yksi niitä sääntöjä, joka täytyy tietää, se ei
näy merkinnästä (tai siis näkyy, kun sen tietää).
Sääntöjä on paljon muitakin, joten opiskelua se vaatii...
Ei noita 11 ja muita hölönpöppöö-sointuja mihinkään tarvitse. Jotkut nirppanokat ja pilkuntuuppijat tässäkin ketjussa yrittävät päteä mukatiedoillaan. Sus-soinnuista ainoastaan dsus4 on yleisessä käytössä, muilla ei kannata vaivata päätään.
Jonkun klassisen kitaran osaajan pitää tietenkin kaikki omituiset soinnut hallita, mutta siinä hommassa pitääkin oikeasti osata soittaa. Toisin on jonkun sähkö- tai teräskielisen ränkyttäjän laita.
http://www.youtube.com/watch?v=JEEd3BNC_SQ
Ei siitä mitään haittaa ole jos tietää miten soinnut rakentuvat ja miten niitä laajennetaan tai otetaan eri puolelta kaulaa tai miten tehdään käännöksiä.
Tottahan se on että kun osaa duurin ja mollin ja seiskan pystyy komppaamaan Beatlesit, Dylanit ym, eikä tarvitse ikinä koskea mihinkään John McLauglinin 6-sormiotteisiin.
Mutta miksi ei laajentaisi soundipalettiaan?
päädyt, jos kappaleessa esiintyy esim. Dim sointu?! Millä ajattelit tuon soinnun korvata, jos nekin on hölönpöppöö-sointuja? Kuitenkin suht. monessa...ihan peruskipaleesta tuo löytyy.
Kyllä jazzmusiikissa laajennettujen sointujen käyttö on kaikkein selkeimmin kuultavissa! Ei niinkään missään klassisessa.
Kyllä klassisen musiikin, vaikkapa sinfonioiden sointumaailma on vertaansa vailla, ne vain pitää osata kuulla sieltä.
Mitä tämä tarkoittaa:
"Sus-soinnuista ainoastaan dsus4 on yleisessä käytössä, muilla ei kannata vaivata päätään."?
Kyllähän kaiken osaamisen funktio on siinä että kun osaa niin osaa. Eihän lukea eikä kirjoittaakaan tarvitse osata ja silti pärjää mutta monessa paikassa noista taidoista on apua. Sama on musiikinteorian laita jos soittaa. Ei sen osaamisesta ole mitään haittaa mutta hyötyä monta kertaa. Nimimerkki kokemusta on. Jos soittaa vain kolmen soinnun kappaleita ei toki tarvitse osata kuin kolme sointua.
Palatakseni alun kysymykseen olen sitä mieltä että tuollaisen kommentin voi heittää vain jos ei ymmärrä yhtään mistä on kyse. Toisaalta, vankimmat mielipiteethän syntyvät juuri siltä pohjalta.
mutta kun nyt kuitenkin kitara -palstalla liikutaan, niin toteaisin, että kitaraa suht. harvoin kuulee sinfonioiden instrumenttien joukossa. Tai pianon lisäksi muitakaan näitä sointujen soittoon käyviä instrumentteja harvemmin tapaa.
Sinfonioissa sointumaailma syntyy yksittäisten äänten melodialinjojen muodostuvasta "punoksesta".
Sitäpaitsi sinfoniaorkesteri muusikot soittaa suht. orjallisesti sitä mitä lapuissa näytetään, siihen malliin, kun kapellimestari ohjaa.
...mutta jos siis puhutaan klassisesta kitarasta, siinä mielessä, kun se yleensä ymmärretään...niin väittäisin silti, että jazzmusiikissa laajennetut soinnut ovat enemmän esillä.
Normaalisti (kai) opetellaan n kappaletta sointuotteita ulkoa
ja uskotaan että niillä pärjää. Sitten kun tulee vastaan "uusi" sointu,
niin etsitään sille ote kirjoista tai netistä.
Toinen tapa on opetella, kuinka soinnut muodostuvat ja mitä
sointumerkinnät tarkoittavat. Silloin uusien sointujen muodostamiseen
ei tarvita nettiyhteyttä, vaan asiasta selviää itse päättelemällä.
Sama juttu kuin monessa muussakin asiassa:
kun asian ymmärtää, ei tarvitse opetella ulkoa.
Eikä siihen muistiin kuitenkaan voi luottaa.
Näinhän se menee. Sinfoniat ovat toki eri juttu mutta vaikka en klassista kitaraa kovin hyvin tunnekaan niin olen pannut merkille että sillä puolella soitetaan aivan omilla otteillaan, paljon on esimerkiksi sitä vaikka ote olisikin laudan puolivälissä niin siinä ohessa soi myös vapaita kieliä. Tällä tavallahan ei pysty soittamaan muuta kuin siitä sävellajista mihin teos on sävelletty kuten klassisessa on tapanakin.
Jatsia soitan itsekin tanssimusiikin ja rockin ohessa ja siellä sävellaji voi olla periaatteessa mikä vaan, tosin onhan vanhoille standardeille vakiintuneet tietyt sävellajit. Kitara on siinä mielessä hyvä soitin ettei sävellajilla ole oikeastaan mitään merkitystä, siinä ei ole niitä "mustia koskettimia".