Uskovaiset puhuvat aina, että uskonto on hyvää ja viisasta mutta millä tavalla? Esimerkiksi homous on synti koska Raamattu sen kieltää, sen kummemmin selittelemättä. Ateistin mielestä homous ei ole vaarallista eikä silloin voi olla väärin, ja tuottaa sitäpaitsi onnea ja iloa niinkuin rakkaus yleensä. Tässä yksi syy, miksi uskonnottomuus on paljon viisaampaa!
Millaista "viisautta" uskonnoissa on?
mmmmmmmm
21601
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 21
Vanhimmat
tavoin ? ettei vaan ns. vapaista suhteista ?
liittyy homouteen sen enemmän kuin heterouteen?
AIDS levisi Afrikkalaisten rekkakuskien mukana 80luvulla.
etkö tiennyt sitä ? Eikö homot olleet ensimmäisten joukossa jotka siihen sairastuivat.
Vaan Afrikkalaiset rekkamiehet jotka ajoivat Afrikkaa ristin/rastiin hässien huoria. taisi jäädä sinulta se tv4 dokumentti aikoinaan näkemättä!
jos he ajelivat vain Afriikassa ristiin rastiin ? Oliko siellä sittenkin eurooppalaisia ja yhdysvalatalaisia rekkakuskeja mukana ?
Kyllähän Jenkkiläiset bisnessmiehet kävi niitä samoja huoria polkemassa. samoin brittiläiset,eurooppalaiset.
Jäikö historiantunnit välistä vai leikitkö idioottia?
kävivät näitä huoria naimassa vai ? Uskottavaa toden totta, etkö itse ole tietoinen mikä ryhmä sairastui aidsiin ensimmäisenä suurena joukkona ?
Ja sinulle tiedoksi, se että iso kasa jenkkiläisiä homppeleita kuoli yhtäkkiä ei tarkoita että Afrikassa ei kuollut vielä isompi porukka ensiksi, mutta sitten taas se että Afrikassa kuoli tuhansia ensiksi ei ylittänyt uutiskynnystä millään tavalla! ja se edusti vielä uutisen leviämistä että uskovaiset saivat media-aseen homppeleita vastaan.
mutta sehän on selvää että sinulla on vahvasti valikoiva historiantieto.
euroopassa ja yhdysvaloissa etteivätkö homot olleet ratkaisevassa roolissa taudin leviämisessä näihin maihin. Uskoo ken tahtoo että homot olivat puhtaat kuin pulmuset tämän asian johdosta.
sekö on nyt sitten raamatun perustelu homouden kieltämiselle? Aids.
Kas vaan, kun en ole raamatusta löytänyt mitään viitteitä siitä, että homous olisi jonkun taudin takia kielletty.
mistä tauti alkujaan kehittyi. Et kai vaan väitä, että se oli homomiesten keksintöä?
liitetä laisinkaan aidsin leviämiseen ? Usko huviksesi niin sitten, minulla on asiasta aivan toisenlainen käsitys.
Musta surma tappoi euroopan väestöstä muistaakseni kolmasosan. Olet varmaan sitä mieltä, että tauti levisi kun homot hässi rottia.
Et vastannut siihen.
Millä perusteella kiellät homoseksuaalisten naisten yhteiselämän. Heitä ei tiettävästi ole sairastunut aidsiin. Ainakaan seksisuhteensa takia.
Sokeassa Homovihassasi viittaa asioihin jotka tapahtui 30vuotta sitten,
nykypäivänä AIDSia levittää eniten Neulahuumeitten käyttäjät,Afrikkalaiset Kristityt ja Katollilaiset papit.
joten se pahin levittäjä on taas Kristyt.
Check mate.
"et voi syyttää koko ryhmää muutaman yksilön tekemästä asiasta"
Saman selityksen olen kuullut usein kristityiltä, kun he ovat syyttäneet jotain ryhmää yhden (1) yksilön tekemän asian takia. Mutta heti kun heitä (kristittyjä) syytetään 1000 yksilön tekemästä asiasta, olen kuullut vastauksena tuon "et voi syyttää koko ryhmää muutaman yksilön tekemästä asiasta"
...lienee "ei ollut aito kristitty"
Uskovainen ihminen on sanoo uskonnon tuovan mukanaan hyvyyttä ja viisautta, koska hän haluaa viestittää olevansa hyvä ja viisas. Uskovaisen ihmisen sanojen sen enempää kuin tekojenkaan ei tarvitse olla sen enempää hyviä kuin viisaitakaan pelkkä usko riittää saamaan kokemaan itsensä hyväksi ja viisaaksi.
Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että uskova ihminen kokee itsensä paremmaksi ja viisaammaksi kuin uskottomat ja väärä uskoiset. Nämä ovat uskovalle ali-ihmisiä. Mikä puolestaan oikeuttaa jopa heidän surmaamisensa, uskova voi kokea sen jopa hyväksi ja viisaaksi teoksi.
Usko Jeesukeen Kristukseen ja Raamattuun takaa iankaikkisen elämän Jumalan yhteydessä taivaassa. Uskonnot tai ateismi vie vastaavasti itsepetokseen ja iankaikkiseen helvettiin ja eroon Jumalasta! On siis valtava etu uskoa tai kuin olla uskomatta ja tehdä välinpitämättömänä syntiä!
sinä vaan luulet niin.
Hölmöjä on näköjään helppo kusettaa.