Mietinvain

Aina käydään kiivasta keskustelua, siitä kumpi sukupuoli pettää enempi? Tottakai se johtuu omista tunteista halua taistella vastaan, kertoa kuinka paljon sinua on satutettu. Kuinka paljon olet joutunut kärsimään.
Yleensä toki kuullaan että mies petti.
Mutta mitä olen seurannut on naisistakin siihen.
Ja paljon onkin. On totta että miehet ajattelevat alapäällään. Mutta naiset ajattelevat tunteillaan. Kun nainen pettää kyseessä on tunteet. Joskus on myös mahdollista ihan vaan että oma mies ei miellytä, hankitaan toinen.
Ja joskus taas nainen ei miellytä miestä hankitaan toinen. Mutta sitä en ole ikinä ymmärtänyt, jos pettää miksi olla sen kanssa joka sinua oikeasti rakastaa? Miks antaa sen toisen olla siinä luulossa että toiseen voi luottaa. Jos hävettää se mitä on tehnyt, miksei vain voi sanoa tämä ei toimi? Jos petät sinulla on oltava myös kanttia ja kyettävä sanoa petetylle, ja antamaan tälle toiselle mahdollisuus löytää toinen johon voi sitten luottaa. Miksi odottaa kuolinvuoteelle ja kertoa ei, minä olen pettänyt sinua. Halusin kertoa koska sydämmeni ei kestä tätä taakkaa enään.
5545
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

että en kestä enää seksittömyyttä ja jos hyvä tulee vastaan niin en kyllä kieltäydy. Puoliso sanoi että ok, mutta hän ei halua tietää kun se on tapahtunut.

Joten tietää että seksittä en enää suostunut elämään ja hänen tahdostaan en ole kertonut kun niin tapahtuu.

Äänestä

Minullekin on edelleen täysi arvoitus miksi toistakymmentä vuotta kestänyt avoliitto loppui siten kuin loppui? En enää asiaa sen kummemmin pohdi, onhan aikaakin jo kulunut erostakin jo useampi vuosi. Huomasin kyllä merkit, mutta jotenkin odotin, että miehellä olisi ollut munaa sanoa, jos on olemassa toinen. Puoli vuotta sitä outoa käytöstä seurasin ja lopulta kysyin ihan suoraan onko toinen ja haluaako mies erota? Tinkasin asiaa varmaan viikon, ennen kuin mies sai suunsa sen verran auki, että sanoi haluavansa olla yksi. Joo-o, tiedän jo vanhastaan mitä mies silloin tarkoittaa. Löin kimpsut kasaan ja muutin pois. Kaksi viikkoa sain aikaa. Ruhtinaallista. Sentäs neljätoista vuotta yhdessä. Kiitos.

Muuttoni jälkeen ex:n uuden emännän ex sitten soitteli ja kertoi asian oikean laidan. Mitäpä minä enää siitä, vahvisti vain aavistukseni oikeiksi. Sanoin sille soittajalle, että jos oli niin vietävissä, niin senkun vie. Mitä virkaa sellaisella ihmisellä on? Joutikin mennä.

Kysyin sitten ex:ltä miksi piti kierrellä ja valehdella, kun kysyin asiasta? Minä olisin kuulema mennyt kertomaan asiasta sen naisen miehelle. Pettäminen oli tietysti syvältä, mutta tuota en ole vielä tänä päivänäkään jaksanut ymmärtää, miksi ei voi sanoa suoraan? Hänen olisi pitänyt kyllä tuntea minut ja tietää, että en enää halua olla missään tekemisissä, kun toinen nainen tulee kuvioihin. Tietää, että jätän just ja heti rauhaan, puuttumatta enää siihen jäljelle jäävään kolmiodraamaan. Ei olisi voinut vähempää kiinnostaa. Pahimmalle siis tuntui se, että sillä mitä yhdessä koimme aikoinaan, ei ollut rikkahippusen vertaa merkitystä, kun uusi oli kierroksessa. Se siitä luottamuksesta ja lojaaliudesta.

Vaan mitäpä näistä enää, mennyt mikä mennyt. Luotto miehiin.

Äänestä
  • Kaiken kruunaa vielä se, että aikoinaan seurustelun alussa en muuta lupausta halunnut, kuin sen, että mies kertoo HETI, kun haluaa minusta erota. Ei kiertelyä eikä valehtelua, kuten aiemmassa suhteessa. Ainut lupaus.. sekin rikottu. Voihan ..!

    Äänestä

  • Jatkoa tuohon vuodatukseen kirjoitti:

    Kaiken kruunaa vielä se, että aikoinaan seurustelun alussa en muuta lupausta halunnut, kuin sen, että mies kertoo HETI, kun haluaa minusta erota. Ei kiertelyä eikä valehtelua, kuten aiemmassa suhteessa. Ainut lupaus.. sekin rikottu. Voihan ..!

    paskahousu, jonka puheisiin ei voi luottaa. Vaan milläpä tuon estät? Kukaan tuskin haluaa puolisokseen ihmistä johon ei voi luottaa. Nämä sankarit joiden aiemmat suhteet ovat karahtaneet pettämiseen vahvistavat vain sääntöä, pettäjä pettää aina uudestaan. Mihin sika saparostaan pääsisi?

    Äänestä

  • Petetty ukko kirjoitti:

    Tarkoitus oli sanoa, että mulle on sattunut kaksi samanlaista peräkkäin, suom. huom. haluaa olla yksin-> tarkoittaa = mulla on toinen. Ja hyvinhän nuo molemmat kelpasivat niille naisille, vaikka varmasti tiesivät tilanteen. Joo, minussa vikaa tietysti, kun jättivät. Kukapa meistä olisi täydellinen? ;P

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

tätä kirjoitti:

Aina käydään kiivasta keskustelua, siitä kumpi sukupuoli pettää enempi? Tottakai se johtuu omista tunteista halua taistella vastaan, kertoa kuinka paljon sinua on satutettu. Kuinka paljon olet joutunut kärsimään.
Yleensä toki kuullaan että mies petti.
Mutta mitä olen seurannut on naisistakin siihen.
Ja paljon onkin. On totta että miehet ajattelevat alapäällään. Mutta naiset ajattelevat tunteillaan. Kun nainen pettää kyseessä on tunteet. Joskus on myös mahdollista ihan vaan että oma mies ei miellytä, hankitaan toinen.
Ja joskus taas nainen ei miellytä miestä hankitaan toinen. Mutta sitä en ole ikinä ymmärtänyt, jos pettää miksi olla sen kanssa joka sinua oikeasti rakastaa? Miks antaa sen toisen olla siinä luulossa että toiseen voi luottaa. Jos hävettää se mitä on tehnyt, miksei vain voi sanoa tämä ei toimi? Jos petät sinulla on oltava myös kanttia ja kyettävä sanoa petetylle, ja antamaan tälle toiselle mahdollisuus löytää toinen johon voi sitten luottaa. Miksi odottaa kuolinvuoteelle ja kertoa ei, minä olen pettänyt sinua. Halusin kertoa koska sydämmeni ei kestä tätä taakkaa enään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu