Mitä tehdä

Onko teillä ollut suhteissanne alusta alkaen selvää mitä molemmat toivovat sen tulevaisuudelta? Että esimerkiksi joskus muutetaan yhteen, mennään jonain päivänä naimisiin tai sitten ehdottomasti ei? Voihan mieli toki muuttua ja ties mitä sattua, mutta noin yleisesti toistenne ajatuksista kuitenkin..

Olemme poikaystäväni kanssa olleet yhdessä 1,5 vuotta, eikä minulla ole aavistustakaan hänen toiveistaan! Normaalia? Minusta aivan älytöntä. Kun koitan puhua asiasta tai kysyä, mitä hän ajattelee suhteemme tulevaisuudesta, mies menee vaikeaksi ja saan vain kierteleviä vastauksia tai sitten hän toteaa, ettei tuollaista voi kysyä. Miten niin ei voi? Olen kysynyt suoraankin tahtooko mies suhteestamme vain lähinnä seksiä, eikä mitään vakavaa, mutta tämän hän kieltää. Olen myös pyytänyt, että mies kertoisi minulle, jos ei ole kanssani tosissaan, mutta ei hän ole tätäkään suostunut myöntämään.

Ei minulla ole kiire naimisiin tai perhettä perustamaan (joten ei pitäisi tällaisten pelottaa), mutta ei minua huvita tuhlata vuosia minkäänlaisessa "ollaan nyt tässä vähän yhdessä, kunnes kyllästytään tai löydetään parempaa" -suhteessa, vaan haluaisin kumppanin, jonka kanssa minulla olisi mahdollinen yhteinen tulevaisuus ja asioita, joita haluaisimme. Tämän miehen kanssa tulevaisuudesta ei vaan näemmä voida puhua. Miksiköhän näin? Kellään samanlaisia kokemuksia? Tuntuu jotenkin niin epäkypsältä touhulta, vaikka emme enää mitään lapsia olekaan (mies melkein 30).
9825
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Kuulostaa kyllä vähän jännältä jos ei 1,5 vuoden jälkeenkään voi puhua siitä, mitä elämältä haluaa. Sitoutumiskammoa ehkä? Tai ehkä hän arastelee siksi, että uskoo teidän suunnitelmienne olevan niin erilaiset. Ainakin meidän suhteessa kummastakin tuntui ihan luonnolliselta jo aika alussa puhua siitä mitä kumpikin tulevaisuudelta tahtoo, haluuko naimisiin, perheen ja niin pois päin. Eihän se sitä tarkottanut että ne pitäis saada silloin heti, tai edes välttämättä sen henkilön kanssa, mutta että oli toisen suunnitelmat selvillä. Se on minusta vain reilua molempia kohtaa. Jos toiselle onkin eri asiat ratkaisevan tärkeitä niin ei sitten elättele vuosikausia turhia toiveita ja menetä mahdollisuutta saada niitä asioita jonkun muun kanssa. Yritä nyt vielä kysyä poikaystävältäsi asiasta. Silleen ihan nätisti, painostamatta, selität että kysyminen ei tarkoita sitä että heti pitäisi alkaa tapahtua. Sanot että haluat vain tietää mitä mieltä hän on asioista, oli se mielipide sitten millainen tahansa. Jos mies menee vaikeaksi, voisit vaikka ehdottaa että annat hänelle miettimisaikaa ja hän voi sitten puhua sinulle asiasta. Ei kannata varmaan hirveästi painostaa, mutta minusta sinun ei tarvitse sietää sitäkään ettet saa minkäänlaista vastausta. Kyllä sitä jo tuollaisen ajan jälkeen sulla on oikeus tietää sopiiko teidän tulevaisuuden suunnitelmat yhteen.

Äänestä

vielä viiskymppisilläkin. Jos uskallat miehen kanssa ottaa puheeksi suhteen tulevaisuuden, mies säikähtää ja ilmeisesti tuntee olevansa pallo jalassa, vaikka hän alunperin olisikin sanonut nimenomaan pitkää suhdetta hakeneensa.

Minusta olisi reilua puolin ja toisin kertoa avoimesti oma tavoitteensa suhteelle oli se sitten "kunhan nyt katsotaan", "pelkkää seksiä", "ei ikinä yhteenmuuttoa" tai "loppuiän kumppanuus". Onhan ihan eri juttu olla suhteessa miehen kanssa, jolla ei ole aikomustakaan siitä koskaan enempää kehittää kuin miehen kanssa, joka tähtää loppuiän kumppanuuteen. Kyllä suhdetta noissa ääritapauksissa rakennetaan ja esim. riitoihin suhtaudutaan ihan eri tavalla.

Äänestä

Aivan samatilanne ollaan oltu1v yhes,ja kaikissa muissa suhyteissa on alust saakka suunniteltu tulevaa yhes ja on ollu unelmia..mut ei tänkaa,se suunnittelee ostavan korostaen oman rivitaloluukun, ja kaikki useimmat asiat mitä se on sanonnu tähtää vain siihen,ja silti väittää rakastavansa mua. Mä en jaksais tällästä meininkiä. Haluisin oikeesti rakastavan miehen ja piakkoinkin lapset ja suunnitella ees yhteistä omaa kotia..

Äänestä

Kiitoksia viesteistä, kiva kuulla mielipiteitä ja kokemuksia.

Asiasta puhuessa en painosta miestä mihinkään, mutta tämä kuitenkin aina välttää vastaamisen jollakin verukkeella ("ei ole hyvä aika puhua tästä juuri nyt" tms., kuten aiemmin mainitsin). Itse hän ei ota asiaa koskaan uudestaan puheeksi, joten minun täytyy, koska asia vaivaa minua todella paljon, vaikka tuntuukin kurjalta olla aloittamassa samasta aiheesta aina vaan uudestaan.

Minustakin olisi reilua tehdä omat tavoitteensa, toiveensa ja ajatuksensa selväksi suhteessa. Tuntuu epäreilulta molempia kohtaan, kun asioita ei sanota ääneen (tässä tapauksessa mies ei sano), ja sitten kärsitään, jos kumppanin halut ja tekemiset eivät vastaakaan milläänlailla omia toiveita ja se aiheuttaa turhaa riitaa. Minulle tällaisesta epävarmuudesta/-selvyydestä tulee hirvittävän kurja olo.

Äänestä
ihan selkää

Äänestä

Mitä hullua toinen edes alkaa suhteeseen jos ei aio jakaa elämäänsä ja unelmiaan toisen kanssa?
Onko se vaan se, että tykätään tässä vähän tai enemmän. Sit vaan levitellään käsiä ja kohautellaan olkapäitä, kun ei osata unelmoida eikä sitä yhteistä elämää rakentaakaan.

Aika älytön ongelma, kun yleensä ihmisillä on jo jonkunsortin unelmat olemassa ja se vaikeus monesti onkin just siinä, että niitä unelmia sit hiotaan ja hienosäädetään molemmille sopiviks.
Eli sä haluut sitä ja mä tätä, et miten me saatais tää yhteinen juttu toimiin jotenkunkaan tyydyttävällä tavalla.
Sit jos toinen onkin, että emmä tiedä, aivan sama.. Mitä ihmettä...


Mitä järkeä siinä silloin on?

Äänestä

jälkeen(1,5v) pitäisi olla jo vakavemmin sitoutunut. Elämä valuu hukkaan jos ei ole molemmilla selkeää visiota siitä, mikä tuleman pitää. Eri asia jos molemmat on ok siitä, että suhde on vain "hengaillaan/katellaan/sekstaillaan" osastoa.

Äänestä

Kyllähän sitä jo 1,5 vuoden jälkeen pitäisi tietää mitä haluaa yhteiseltä tulevaisuudelta! Hän ei taida olla kanssasi yhtä tosissaan kuin sinä hänen. Kun olin tuntenut mieheni viikon verran, hän oli kokenut että minä olen hänelle se oikea! Niin, VIIKON jälkeen! Hän kertoi että hän on alkanut rakastumaan minuun. En sanonut heti että minäkin olen rakastumassa häneen koska en ollut varma, mutta sitten pari kk myöhemmin minä sanoin sen myös hänelle. Olemme nyt tunteneet toisemme melkein 9 vuotta, joista naimisissa yli 7 vuotta!

Äänestä

Noh, aikas moni nykynainen menee yhteen miehen kanssa olettaen, että kyllä se mies haluaa perheen ja naimisiin. Sitten täällä itketään, kun ei kosintaa tulekaan vaikka on jo 10 vuotta oltu yhdessä. Asiastahan ei tietenkään olla puhuttu suhteen ensimmäisinä vuosina.

Kyllä nämä ovat asioita, jotka minä olen ottanut selville ihan seurustelun ensimmäisinä viikkoina jo. Jollei toinen tiedä, mitä haluaa, en tuhlaa häneen aikaa odottaen, että ehkä se joskus haluaa samaa, mitä minä, sillä itse olen aina tiennyt, että haluan naimisiin ja haluan lapsia, ja että samaa haluavia naisia on pilvin pimein.

Miksi ihmiset eivät puhu noista jutuistaan? Sinä sentään olet havahtunut ajoissa miettimään tätä asiaa. On ihan päivän selvää, ettei sun miestä kiinnosta samat asiat kuin sinä. Tuollainen "ei tuolaista saa kysyä" -asenne kielii lapsellisuudesta, jos ei elämän tärkeimpiä asioita osaa puida. Hah!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Harmistunut n kirjoitti:

Onko teillä ollut suhteissanne alusta alkaen selvää mitä molemmat toivovat sen tulevaisuudelta? Että esimerkiksi joskus muutetaan yhteen, mennään jonain päivänä naimisiin tai sitten ehdottomasti ei? Voihan mieli toki muuttua ja ties mitä sattua, mutta noin yleisesti toistenne ajatuksista kuitenkin..

Olemme poikaystäväni kanssa olleet yhdessä 1,5 vuotta, eikä minulla ole aavistustakaan hänen toiveistaan! Normaalia? Minusta aivan älytöntä. Kun koitan puhua asiasta tai kysyä, mitä hän ajattelee suhteemme tulevaisuudesta, mies menee vaikeaksi ja saan vain kierteleviä vastauksia tai sitten hän toteaa, ettei tuollaista voi kysyä. Miten niin ei voi? Olen kysynyt suoraankin tahtooko mies suhteestamme vain lähinnä seksiä, eikä mitään vakavaa, mutta tämän hän kieltää. Olen myös pyytänyt, että mies kertoisi minulle, jos ei ole kanssani tosissaan, mutta ei hän ole tätäkään suostunut myöntämään.

Ei minulla ole kiire naimisiin tai perhettä perustamaan (joten ei pitäisi tällaisten pelottaa), mutta ei minua huvita tuhlata vuosia minkäänlaisessa "ollaan nyt tässä vähän yhdessä, kunnes kyllästytään tai löydetään parempaa" -suhteessa, vaan haluaisin kumppanin, jonka kanssa minulla olisi mahdollinen yhteinen tulevaisuus ja asioita, joita haluaisimme. Tämän miehen kanssa tulevaisuudesta ei vaan näemmä voida puhua. Miksiköhän näin? Kellään samanlaisia kokemuksia? Tuntuu jotenkin niin epäkypsältä touhulta, vaikka emme enää mitään lapsia olekaan (mies melkein 30).

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu