Onko kellää kokemuksia sellasesta, että isovanhemmat on oman poikansa exän kans viikoittain tekemisissä, mutta eivät oman poikansa&nyksän kans?
Minun mieheni exällä on huonot välit omiin vanhempiinsa ja siskoihinsa ja veljiinsä, mutta minun mieheni vanhempiin hän "takertuu". Ostelee heille lahjoja ja leipoo, että voi pyytää aina iltaisin kahville jne jne. Viettävät yhteisiä lomia ja aina, kun on exän vuoro hoitaa lasta, hän vie lapsen minun mieheni vanhemmille ja usein jää itsekin sinne.
Exältä silloin alkuaikoina kysyin, miksi hän ei pidä mitään yhteyttä omaan sukuunsa tai perheensä jäseniin, niin hän vastasi, että ovat liian ahdistavia.
MIKSI exä sit halusi tutustua minun mieheni vanhempien kanssa juuri silloin, kun minä tulin mukaan kuvioihin?
(Sitä ennen eivät olleet yhteyksissä keskenään)
Exä naurahti kysymykselleni, että mitäs vittua se mulle kuuluu, kenen kanssa hän arkensa viettää.
Muistan kuinka mummolassakin päiviteltiin, että oli yllättävää kuinka hän pölähti tänne viikonlopuksi. Että oli kyllä toisaalta mukavaa se, kun ex LUOTTI heihin ja kertoi kuinka oli oman sukunsa musta lammas ja jäänyt sairaseläkkeelle näin nuorena ja että aikoo hakea ammattiapua ongelmiinsa.
(odotan sitä päivää)
Mieheni on pyytänyt kahtena kertana nyt viimeisen neljän vuoden sisällä, voisiko mummola ottaa lapsia viikonloppuna, kun meillä olisi menoa, niin vastaavat, etteivät mitenkään jaksa, kun hoitavat yhtä lapsistamme AINA KUN EX HALUAA.
Isovanhemmille kun puhuu, että pitäisittepä meihinkin yhteyttä, niin aina on selitys, että ex tarvitsee heitä ja ei pärjää lapsen kans. Että lapsen parasta ajattelevat.
(ja siksi eivät voi antaa meille tai muille lapsille mitään tukea, kun ex riistää sekä taloudellisesti, että henkisesti kuiviin??)
No vaikka ei saataisi mummolasta mitään tukea, mutta entä edes yhteydenpitoa? Sekin riittäisi, että he kävisivät ja vaikka taukoamatta puhuisivat pelkästään exästä. Heillä ei tunnu olevan useinkaan juuri muuta puheenaihetta. Missä he kävivät, mitä he tekivät ja milloin lähtevät minnekin yhdessä exän kans.
Joskus säälin muita lapsiamme, kun eivät saa osakseen mieheni vanhemmilta samaa huomiota kuin tämä lapsi, jonka äiti on tasapainoton.
Ihan ensimmäisinä vuosina yritin kertoa kolmesta muusta lapsesta (heistä yksi on heidän lapsenlapsensa ja kaksi edellisestä liitostani), niin ukin kommentti oli: "Yritätkö sinä kilpailla kuka lapsi muka on parempi? Ei se mitään meinaa, kuka oppii milloinkin kävelemään."
-"No enhän minä sillä, kun ihan vain jutellakseni kerroin, milloin Sejase oppi kävelemään, kun itse juuri kerroit, milloin exän lapsi oli oppinut."
Siihen ukki tuumasi, että ex oli ihan oikeassa, että meidän kans ei pärjää!
Me ei muka pystytä yhtään ymmärtämään miten kamalan vaikeaa exän elämä on,
niin siksi ovatkin isovanhemmat yrittäneet olla minusta ja miehestäni kauempana, ettei tulisi mitään riitoja!"
Mitäpä siinä pystyi muuta, kuin sanoa hiljaa, että minä olen eri mieltä ja lähteä kotiin. Mieheni jäi vielä juttelemaan, mutta tuli alla päin piakkoin pois.
Mieheni ei käsitä, mistä koko tilanne on syntynyt ja hyväksyy sen, että omat vanhemmat ovat jättäneet hänet paitsioon.
Mieheni sanoi äidilleen, että "yrittääkö mummu tavallaan paikkailla sitä, että en halunnut seurustella exän kans, vaikka lapsikin oli tulossa?" Mummu ei ollut vastannut hänelle, mutta niin mieheni päätteli.
Että exä on syyllistänyt ja manipuloinut mummolan omaksi leikkikentäkseen, jota käyttää kaikin tavoin hyödyksi.
Aloin itsekin miettiä, kun minun vanhempani erosivat, niin minun isäni isä kävi äitini luona ja sanoi, että vaikka isä on lähtenyt, niin hän vaari on aina tukena, että mitä tahansa tarvitset, niin kerro.
Että ehkä se on isovanhemmille tosiaan jokin syyllisyyden ja häpeän paikka, että ex-tyttöystävä on "jätetty rukka" ja ehkä heidän arvomaailmansa mukaan
minun mieheni teki siinä väärin, ettei solminut avioliittoa exänsä kans.
Koska ei jaksanut hänen elintapojaan.
Mummula ei vain nyt taida ymmärtää, että hoitamalla kaiken exän puolesta, saattavat jopa edesauttaa tämän raha-, vanhemmuus- ja vähän joka sortin ongelmia.
Kommentteja, please!!

Vastaukset 7
Vanhimmat
jättäisin heidät toistaiseksi sille exälle ja eläisimme omaa elämää....siinä nimittäin saattaisi käydä niin että exä menettäisi mielenkiinnon niihin vanhempiin ja lakkaisi tekmästä tavallaan kiusaa , niin johan heräisivät vanhemmat miettimään että jaa olihan niita muitakin lapsen lapsia
Meidän tapauksessa samantyyppistä. Exä oli ollut todella nariseva hankala tapaus " anopilleni". Haukkui miestäni ja valehteli lapsenlapsensa kanssa anopilleni mukamas minun haukkuneen lasta esim. lihavaksi yms. mitä en ollut tehnyt. Anoppi yritti olla mielin kielin koska ex-miniä oli hankala ja ettei tapaamiset lapsenlapsensa kanssa loppuisi. Miniä uhkasi aina välillä että muuttaa muualle ja lasta ette näe. Anoppi jopa mulle kertoi miten kauhea ex-miniä on ja ettei yhtään ihmettele ettei se vakituista miestä löydä ja miten sillä on alkoholiongelmiakin yms. Kun me mieheni kanssa saatiin yhteinen lapsi, ex-miniä rupesi oikein urakalla kaveeraamaan ex-anoppinsa kanssa, he tulivat lasten kevätjuhliinkin yhdessä ja asettuivat miniän tahdosta selkäni taakse istumaan jne. ja sen myötä ex-anoppi kertoi miten se ex-miniä on niin muuttunut ja mukava ihminen ... vaikka minua ed. kadulla vastaan tullessa aukoo naamavärkkiään tai uhkailee poliisilla, milloin mistäkin, esim. olen hänen lapsen kotioloista huolissani, vaatetuksesta ja liian pienistä kengistä, yksinäisistä öistä kotona ja nälästä..rouva vaan istuu baarissa ja ryystää kaljaa... mielenkiintoista... olen ottanut senkannan tällä hetkellä että ihan sama, mulla ei ole tapana ollut ikinä nuoleskella ketään ja jos en kunnollisena, rehellisenä ihmisenä kelpaa, niin ei voisi vähempää kiinnostaa...pääasia on että mun lapset voi hyvin ja pystyn tekemään heistä ehjiä, tasapainoisia, rehellisiä ihmisiä, pystyn siihen ilman anoppiani, erinomaisesti.
Kun poika on kuitenkin pannut paksuksi tämän daamin, eikä sitten kiinnostanutkaan huolehtia jälkikasvustaan.
Osoittaahan se todella huonoa harkintakykyä tältä mieheltä. Ja lähes yhtä huonoa harkintakykyä siis sinulta joka tämän hulttion kanssa väänsit heti lisää lapsia. Ja kehtaat vielä kitistä mummojen ja vaarien tekemisistä, kun auttavat heikompaansa. Sinulla on kuitenkin siis ehjä perhe? Vai eikös se nyt olekkaan niin ylivertaista siinä elellä? Häpeäisit käytöstäsi.
Miksikäs sinä niitä lapsiasi hoidattaisit mummolassa? sinä, perheellinen ihminen? Jotta saisit makoilla senkin ajan laiskana?
Toisella se tulee tarpeeseen, kun ei ole sitä toista puolisoa.
Taitaapi ukkos hoidella surkeasti niitä puolison hommia? kun mummot ja papatkin sulle kelpais?
Surkuhan se on sun lapsias, muttei siitä syystä josta luulet. Heitinkin äitillään näemmä heittää päästä. Kateus, se on kavala tauti.
ei voisi pitää yhteyttä lapsensa isovanhempiin.Olen joskus ajatellut(ei mitenkään ajankohtaista) että jos lapseni eroaisi puolisostaan,haluaisin ilman muuta säilyttää isovanhemmuuteni lapseen,asui se lapsi sitten kummalla vanhemmalla tahansa.Tässä jutussa nyt mättää tietenkin se,että isovanhemmat hyljeksivät muita lapsia tämän yhden kustannuksella.Olen aina yrittänyt olla omille lapsenlapsille tasapuolinen ja jakaa aikaani jokaiselle,se kai olisi tavoite.Ja lapsia ei saisi arvostella keskenään,jokainen on oma yksityinen persoonansa ja arvokas omine erityisine piirteineen.
Itselläsi lapsia useampi edellisestä suhteesta ja lisääpi pitää tehdä jotenka ilmeisesti miehesi vanhemmat katsovat että jaksat itse hoitaa laumasi. Mielestäni ihan oikein jos miehesi vanhemmat auttavat yksinhuoltajaa selviytyyn. Ja kai sinulla on omatkin vanhemmat tukenasi tai sitten olet liikaa jo lapsia tehnyt ja monia yököttää naiset jotka monille eri miehille lapsia tekevät niin älä ihmettele jos et mistään ihme suosiosta nauti.
"Ihan ensimmäisinä vuosina yritin kertoa kolmesta muusta lapsesta (heistä yksi on heidän lapsenlapsensa ja kaksi edellisestä liitostani), niin ukin kommentti oli: "Yritätkö sinä kilpailla kuka lapsi muka on parempi? Ei se mitään meinaa, kuka oppii milloinkin kävelemään."
Olet joku pyrkyri heidän mielestään kun teet lapsia monille eri miehille ja hehän eivät eivät usko että heidän poikansa on viimeinen.
Säälit lapsianne, onko niitä usempi tehty vai yksi vaan nykyiselle miehellesi? Kumma kyllä kun jotkut auttavat muita ongelmissa kuin sinua! Tajuatko kun uusperhettä perustelet niin että on muitakin ihmisenalkuja syömässä kuin sinun itseswi tekemät kakarat. Menkää erillään viihteelle niin ei kakaran vahteja tarvita!
Ihme mies on se panija tyyppikin kun ei osaa ehkäisyä käyttää vaan täytyy vanhempien niskoille kakaroita tehdä. Minkälaiset välit itselläsi ovat omiin vanhempiisi? Et puhu niistä mitään! Samoin et puhu mitään ex miehestäsi jolle kaksi kakaraa olet tehnyt. Mitä kysyit exältäsi ja kuinka paljon ottaa kakaroita?
Samoin kuinka vanhempasi hoitaa virheliikkeitäisiä kun kerran tuomitset uuden äijäsi vanhemmat. Omiako raha ongelmia ym pitäisi isovanhempien hoitaa? Rahaako haet tekemällä kakaqroita joka äijälle joka vaan ei ehkäisyä tajua käyttää? Haluatko kotona maata?
Ihme että joku pystyykin kirjoittamaan tällaisia törkeyksiä.Ja en ole ap-kirjoittaja.