Aina kysytään, miksi uhri jää väkivaltaiseen suhteeseen, sitä kysyy itseltäänkin. On vaikea järkevästi asiaa sanoiksi pukea, kun ei ole sanoja toisille eikä selkeästi itselleenkään.
Eräs terapeutti ja kirjailija, joka kiersi luennoimassa perheväkivallasta, julkisti vasta eronsa jälkeen järisyttävän vuosikausien kärsimysliittonsa luonnehäiriöisen puolisonsa kanssa ja kertoi millaisesta perhehelvetissä hän palasi ja kuinka koville toipuminen on ottanut.
Hän sanoi, että hänen syynsä jatkaa liittoa oli TOIVO ja UNELMA. Toivo paremmasta huomisesta ja unelma rakkaudesta. Molemmista ihminen pitää viimeiseen saakka kiinni. Toivo ja unelmat eivät ole järkiasioita, mutta ilman niitä elämässä ei ole mitään.
Kirkkaita polkuja ja järkeviä vastauksia ei ole.
Päätös on yksinäinen.
Väsynyt/allapäin/alistettu/pahoinpidelty on voimavaroiltäaan aivan uupunut eikä osaa ja jaksa toimia oikein - silmät vaan apposen suljettuina päivästä toiseen. Toivoo ja siirtää ratkaisuja, odottaa...
Järkevät ratkaisut kun näkee vasta matkan päästä. Niin kipeästi tarvitaan auttajia, ystäviä, perhettä, puhumista, kirjoittamista, jotain, joka liikauttaa eteenpäin.
Jos/Kun toivo ja unelmat kuolevat, on mentävä, ei tarvitse ymmärtää! On mentävä ja mennessään taakseen ei saa katsoa, sillä siellä ei ole enää kaunista katsottavaa.
Eräs terapeutti ja kirjailija, joka kiersi luennoimassa perheväkivallasta, julkisti vasta eronsa jälkeen järisyttävän vuosikausien kärsimysliittonsa luonnehäiriöisen puolisonsa kanssa ja kertoi millaisesta perhehelvetissä hän palasi ja kuinka koville toipuminen on ottanut.
Hän sanoi, että hänen syynsä jatkaa liittoa oli TOIVO ja UNELMA. Toivo paremmasta huomisesta ja unelma rakkaudesta. Molemmista ihminen pitää viimeiseen saakka kiinni. Toivo ja unelmat eivät ole järkiasioita, mutta ilman niitä elämässä ei ole mitään.
Kirkkaita polkuja ja järkeviä vastauksia ei ole.
Päätös on yksinäinen.
Väsynyt/allapäin/alistettu/pahoinpidelty on voimavaroiltäaan aivan uupunut eikä osaa ja jaksa toimia oikein - silmät vaan apposen suljettuina päivästä toiseen. Toivoo ja siirtää ratkaisuja, odottaa...
Järkevät ratkaisut kun näkee vasta matkan päästä. Niin kipeästi tarvitaan auttajia, ystäviä, perhettä, puhumista, kirjoittamista, jotain, joka liikauttaa eteenpäin.
Jos/Kun toivo ja unelmat kuolevat, on mentävä, ei tarvitse ymmärtää! On mentävä ja mennessään taakseen ei saa katsoa, sillä siellä ei ole enää kaunista katsottavaa.
Vastaukset 16
Vanhimmat
villakoiran ydin.
Ei mitään lisättävää.
Kunpa vain jokaisen apua tarvitsevan ihmisen kohdalle osuisi se ihminen, jolla on oikeat sanat ja oikea asenne.
Suutarin lapsillahan ei ole kenkiä, mutta eipä niitä ole suutarillakaan.
Totta, että vaikka kuinka toisilta tukea tarvitsee ja hyvässä lykyssä saakin, mutta lopullisten päätösten edessä seisoo yksin. Masentaa, kunnes myöntää pointin..
Muistakaa hyvät ihmiset kun referoitte jotain terapeuttia, niin kertoa minkä alan terapeutti on ja mikä on tarkka tutkinto.
Sillä on monenlaista terapeuttia, jotka selittävät kaikkia kauniita juttuja ja voivat jättää kipeät kokonaan kertomatta, koska se ei myy.
Eli oliko hän varmasti psykologian maisteri sekä psykoterapeutin tutkinnon itse itsellensä kustantanut sekä käynyt pakollisen vuosien psykoterapian?
Vai oliko vaan "joku terapeutti" ?
Suoraan sanottuna en ymmärrä, miksi toivo ja unelmat pitää liittää juuri siihen yhteen, joka ei jaa samoja unelmia ja toiveita? Miksi vastuuta ei ota itse itsestään ja omasta onnestaan?
Miksi itsepetosta pidetään parempana vaihtoehtona?
Miksi juurruttaa itsensä vihaan, joka sanelee aivan kaiken juurtumisen jälkeen? Miksi edes ottaa riskiä siitä?
minkä ikäinen ihminen sinä olet?
Kirjoitat kyllä ihan asiaa, mutta elämänkoulua sinulla ei taida olla kovin paljoa käytynä.
Jokainen meistä tekee elämässään vääriä valintoja, vääriä ratkaisuja. Jotkut nousevat heti pystyyn, toiset kompuroivat pitempään. Joku voi uupua ihan totaalisesti ja tarvitsee muiden apua jatkaakseen taas eteenpäin.
Jokainen meistä kokee asiat omalla tavallaan ja voimavarat eivät ole kaikilla samat. Ja vaikka ihminen olisi hyvinkin vahva ja tasapainoinen, voi jokin tietty asia suistaa hänet raiteiltaan hyvinkin nopeasti.
Ei ihminen aina näe ulospääsyä vaikeasta tilanteesta. Ja vaikka näkisikin, ei hän vain jaksa toimia.
Nämä sinun pitäisi psykologianopiskelijana tietää.
Usein tälläisiin tilanteisiin liittyy masennusta, itsetunnon puuttumista ja ihminen ei rakasta itseään tarpeeksi. Silloin EI VOI nähdä asioita kuten ne ovat!! Itse olin erittäin masentunut ja poissa tästä maailmasta, kunnes tilanne oli nii paha että sain ammattiapua ja lääkityksen, jonka JÄLKEEN VASTA NYT vuosien päästä alan ymmärtämään missä helvetissä olen ollut, alan löytämään kuka minä oikeasti olen (jonka kadotin suhteen aikana) ja tiedän että ansaitsen parempaa!! Ilman APUA en varmaan koskaan olisi tuosta suhteesta lähtenyt, koska silmät olivat kuin sidotut, en enää nähnyt mitään, realiteetti oli kadonnut, olin kadottanut itseni ja elämäni.
Oletko psykologian opettaja? Jos et ole, annapa olla.
Minulla ei ole tapana tulla tänne keskustelemaan itsestäni, ei iästäni, ei opintojeni edistymisestä eikä elämänkokemuksestani ja se sinunkin on vain hyväksyttävä.
Kirjoitat, ettei ihminen aina näe ulospääsyä vaikeasta tilanteesta; ei näekään, siksi minä kirjoitan kuten kirjoitan; herättääkseni uinuvan minäkuvan ja ongelmien ratkaisukyvyn. Se on minun tulevaa työtäni opettaa uusia tapoja ajatella. Se on kognitiivista terapiaa.
Ja tässä lyhyt ja HYVÄ kuvaus siitä, mitä on kognitiivinen terapia (ettei asia jäisi sinullekaan epäselväksi):
http://www.kolumbus.fi/michel.segerberg/kognitiivinen.html
En ole psykologian opettaja, mutta jotakin minäkin ymmärrän.
Anteeksi jos loukkasin. Ymmärrät ehkä 20 vuoden kuluttua, mitä tarkoitin.
Ihminen sairastuu huonossa suhteessa. Kuitenkin kun siihen on sitoutunut, ei heti anna periksi vaan jää odottamaan jos kaikki muuttuisi paremmaksi.
Samalla sitä syyttää itseään ja häpeää ja salailee koko tilannetta. Ja sitten ollaankin ja syvällä.
Vain se joka on itse kokenut tällaista, tietää miten nopeasti ihminen vajoaa jonnekin, mistä ei enää pääsekään ylös. Kadottaa itsensä ja elämänsä niin kuin sanoit. Muuttuu tahdottomaksi ja pelokkaaksi robotiksi, joka ei enää osaa eikä pysty löytämään ulospääsyä normaaliin elämään.
Siihen tarvitaan apua ja nimenomaan kannustavaa, rohkaisevaa apua. Väkivaltaisessa suhteessa elävälle tekee mieli karjua, että ryhdistäydy nyt ja tee jotakin. Se voi suistaa toisen vain entistä syvemmälle, koska hän kokee itsensä muutenkin täysin arvottomaksi. Häntä täytyy patistaa toimimaan, mutta ei hän kykene hetkessä toipumaan ja aloittamaan uutta elämää. Siihen menee aikaa ja takapakkiakin tulee välillä.
Vähänkin pitempään väkivaltaisessa suhteessa elänyt on sairastunut ja sairas ei parane käskemällä.
Onneksi sinä olet saanut apua! Olet nuori tyttö vasta ja sinulla on koko elämä edessäsi. Hyvä elämä kunhan muistat että kaikkea ei tarvi sietää. Varmasti olet oppinutkin jotain kovista kokemuksistasi.
Hyvää jatkoa sinulle!
Kyllä sinä halusit loukata, mutta on taas kokonaan eri asia loukkaannuinko, eikä se kuulu käsiteltävään asiaankaan.
Sen sijaan se kuuluu, miksi näitä tiettyjä kysymyksiä täällä aina mitätöidään. Sinäkin haluat mitätöidä sanomani "elämän kokemuksen puutteella" (vaikka et tiedä siitä mitään) ja nyt sillä, että minä "loukkaannuin". Ehkäpä pian väität, että tulen olemaan soveltumaton tulevaan työhöni.
Esitä itsellesi kysymys, miksi haluat mitätöidä sanomani ja siinä ohessa minut? Mitä niin kiusallista vastaukseni sisältää ja miksi sen käsittely on mahdotonta? Vastata sinun ei näihin tarvitse, sillä tiedän vastaukset ilmankin; jos sitten et välttämättä halua jatkaa samalla mitätöivällä linjalla. Sekin minulle kyllä sopii.
PS. Minun on muuten erittäin vaikea kuvitella, että olisit minua 20 vuotta vanhempi.
Joskus ihminen tekee huonon valinnan ja se pitää silloin tiedostaa ja pyrkiä siitä eroon - sillä toista ihmistä ei voi muuttaa kukaan!
Henkilöt, jotka tänne kirjoittavat, ovat kaikki havainneet ongelman suhteissaan - joko nyt tai joskus aiemmin - tai ovat muuten vain kiinnostuneita aiheesta. Mielestäni ei ole oikein kannustaa pysymään suhteessa, joka tutkimustenkin mukaan lisää pahoinpitelyyn kuolleisuutta. Siis parisuhdeväkivalta raaistuu kunhan se saa jatkua.
Näin ollen kannustava ja rohkaiseva apu ei ole vertaistukea, joka "ymmärtää" ja "liimaa" uhrin entistä tiukemmin kiinni vihaansa, vaan apua, joka rohkaisee katsomaan tilannetta silmiin ja haluamaan muutosta.
Kun ihminen saa "ymmärrystä" uhrina, miksi hän pyrkisi siitä tilanteesta enää pois? Miksi hän haluaisi tutustua siihen raadollisempaan puoleensa ja muuttua, kun vertaistuen "ymmärryksellä" saa jo lohtua?
ja rohkaisulla nimenomaan uhrin tukemista pois väkivaltaisesta suhteesta.
nimenomaan, että puhut asiaa. Täyttä asiaa! Mutta jotenkin ikävällä tavalla. Ja tämähän on vain minun mielipiteeni. Sillä tuskin on merkitystä sinulle. Ei ainakaan pitäisi olla.
Minä en väitä yhtään mitään sinun soveltuvuudestasi tulevaan työhösi enkä mitätöi sinua tai sanomaasi millään tavalla. Miksi niin ajattelet?
Pyydän vielä kerran anteeksi aiheuttamaani mielipahaa. Se ei todellakaan ollut tarkoitus. Ei vaikka niin väitätkin. Anteeksi.
Tapani on varmaan ikävä, sillä se on realistinen ja pohjautuu siihen, mitä faktana pidetään - ei omaan vääristyneeseen mielikuvaan asiasta, johon on itse tahtomattaan joutunut.
Älkää viitsikö tapella vielä täälläkin. Kyllä tämän palstan kirjoittajilla on tappeluja omastakin takaa. Tuollainen masentaa lisää.
Pariinkin kertaan, mutten ymmärrä reagointiasi.
Minulle tuli vahvasti sellainen tunne, etten haluaisi tulla luoksesi apua hakemaan.
Lisäksi minulle tuli sellainen käsitys, että olet kovin kärkäs ottamaan itseesi aivan asiallisen kirjoituksen. Voisitko miettiä miksi?