Fiksu Mies

Kauan ollaan tunnettu ja jonkin aikaa ollut yhdessä. Mies kiertelee yliopistoissa ja muissa maissa luennoilla rakentaakseen hyvää tulevaisuutta. Hyvänä tyttöystävänä yritän ymmärtää kuinka tärkeä on opiskelu hänelle.

Ongelmana me ei paljonkaan nähdä hänen aikalunsa takia, sillä kun vapaa-aikana on hänen tietenkin on nähtävä omaa perhettä, kaveria jne.. tietenkin. Kun näämme toisiamme kaikki on ihanaa, teeskentelemättä. Joskus harvoin kuitenkin riidellään, silloin olen aina alakynnys. Emme huuda vaan keskustelemme asioista hieman ääntä korostaen, se on meidän riitely. Mies käyttää omia sanojani vastaani vaikka en sanoillani loukkaa häntä henkilökohtaisesti koskaan tahallani, hän aina analysoi sanojani ja saa ne kuulostamaan niin häntä loukkaavalta että joudun olemaan aina puolustavalla kannalla koko ajan. Tietenkin luovutan aina riipumatta siitä mistä riidellään, sillä tiedän ettei siitä tulisi kuitenkaan mitään.

Analysoikaa jos haluatte.

Pointina tässä kuitenkin. Juuri äsken nahisteltiin siitä kun mies halua keskittyä opiskeluunsa ja minua hieman halutti. Muutenkin ollut viikon verran tauko ja jos en nyt saa niin ei sit viikkoon kun on pilleri-tauko, enkä tiedä koska häntä näen. Emme asu yhdessä. Kiukuttelin hieman mutta asia paisui taas suht. isoksi ja henkilökohtaiseksi. Että en muka kunnioita tämän opiskelu ja menoja. Annoin periksi. Luulen kunnioittavani kyllä sillä vietämme vain kerran tai pari yö yhdessä kahdessa viikossa. Mies on hyvä ja rakastava, mutta tiukka opiskelunsa suhteen.

Olen liian vaativa? mm..no kertokaa siitäkin mitä mieltä ootte.

Haluan kuitenkin hieman hemmotella tätä. Miten suht. romanttinen, järkevä, fiksu mutta silti maanläheistä miestä voi hommotella tai mielyttää? Pienestä vinkistä isoon kelpaa:)
10722
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

teidän tilanteenne kuulostaa aika normaalilta, ei siis mitään ihmeellistä toimintaa kummaltakaan :) Kannattaa muistaa ettei opiskelu kestä ikuisesti, mutta suhde saattaa kestää. Joten panostakaa kumpikin siihen. Kannusta miestäsi opiskelemaan ja kehu häntä että hän on niin ahkera siinä. Huomaat että se myös tuntuu sinusta kivalta, ja etenkin miehestäsi. Muista muistuttaa miestäsi että hän tarvitsee yhden vapaa päivän viikossa jolloin hän ei tee töitä eikä mieti opiskeluita. Menkää vaikka yöksi tai kahdeksi (viikonlopuksi) kylpylään.

Äänestä

liian vaativa. Kunnioitat hyvinkin miehen opiskelurauhaa - ei yö-pari kahdessa viikossa ole tosiaankaan paljon yhdessäoloa seurustelevalle parille. Suhtaudut hienosti miehen elämään kokonaisuutena, otat huomioon hänen tarpeensa nähdä kavereita ja perhettään.
Joten... Mielestäni miehesi saisi puolestaan huomioida sinut eikä aina vain vedota opiskeluunsa! Entä sitten, kun opiskelu on ohi..? Saatan olla turhan skeptinen, mutta tuleeko tilanne muuttumaan..? Mies kenties saa unelmiensa työn, ja vetoaa vuorostaan sen vaatimuksiin..? Jotenkin vain häiritsee tuo, että mies taivuttaa sinut jatkuvasti tahtonsa alle. Kerroit tuossa olleesi "sillä tuulella", mutta mies käänsi selkänsä opiskeluun vedoten ja vielä ilmeisesti syyllisti sinua, kun olet niin ajattelematon, että seksiä olisit halunnut, vaikka hänellä on TÄRKEÄMPÄÄ tekemistä... Niinpä... Mikä on tärkeää ja mikä ei..?! Itsestä tuntuisi ainakin todella ikävältä, jos toisen tekemiset menisivät aina kaiken yhteisen edelle! Hmm... Anteeksi, jos vastaukseni on ikävän sävyinen - tuli vaan tässä mieleeni, että se olisit sinä, joka olisi ansainnut hemmotelua sen vuoksi, että olet kärsivällinen miehen suhteen! Vaikea sanoa, miten voisit häntä hemmotella, kun yhteinen aikanne on niin rajoitettua.

Äänestä

En tietysti tiedä teidän suhdetta lyhyen postin perusteella, mutta joku tässä vähän vaivaa. Jos miehesi opiskelee ja haaveilee urasta, mahdollisesti ulkomailla, niin oletko vain jollain tavalla varalla hänelle? Oletko itse samantyyppinen ja onko sinulle uran luominen myös tärkeää. Hakeeko hän esim. kunnianhimoisempaa naista itselleen ja olet siihen saakka varalla?

Äänestä

No, ehkä otsikkosi ja nimimerkkisi paljastaa kaiken olennaisen: fiksu mies-tavallinen nainen.

Kirjoituksestasi sai kuvan, että mies sivistää ja kouluttaa itseään, matkustelee....ja odottaa, että sinä olet aina valmiina seuraksi, kun se hänelle sopii.

Voit olla melko varma, että mies löytää vielä näiltä matkoiltaan naisen, joka on koulutukseltaan, sivistykseltään ja älyllisesti tarpeeksi "tasokas" hänenlaiselleen "fiksulle" miehelle.

Ehdottaisin, että sinä hankit myös itsellesi uusia ympyröitä. Alat opiskelemaan jotain uutta, hankit uusia ystäviä ja itsekunnioitusta. Etkä ole aina "saatavissa" hänen mielihalujensa mukaan.

Lähde myös hänen mukaansa näille matkoille, jos se on mahdollista. Vai eikö "tavallinen" nainen kelpaa hänen yliopistopiireihinsä?

Äänestä

Ööö... pilleritauko? Tarkoitatko siis taukoviikkoa e-pillereissä? Saahan silloin harrastaa seksiä. Ehkäisyteho säilyy myös taukoviikon ajan.

Äänestä
  • "Tarkoitatko siis taukoviikkoa e-pillereissä? Saahan silloin harrastaa seksiä. Ehkäisyteho säilyy myös taukoviikon ajan."

    Olen kyllä kuullut että yhden päivän lipsahduskin pillerin otossa voi johtaa raskauteen.

    Äänestä

  • eikös tämä taukoviikko e-pillereissä ole juuri se viikko, kun kuukautiset alkavat? Eipä kyllä itseäni huvita silloin harrastaa seksiä.....

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    "Tarkoitatko siis taukoviikkoa e-pillereissä? Saahan silloin harrastaa seksiä. Ehkäisyteho säilyy myös taukoviikon ajan."

    Olen kyllä kuullut että yhden päivän lipsahduskin pillerin otossa voi johtaa raskauteen.

    samaa kuin yhden päivän lipsahdus.

    Äänestä

  • Tarkoitin sillä yhden viikon taukoa jona aikana ei pillereita popsita ja naisilla silloin kuukautiset. Minua ei ainakaan kiinnosta harrastaa seksiä juuri kuukautisten aikoina, se on aika likaista touhua..

    Äänestä

  • Tavallinen Nainen kirjoitti:

    Tarkoitin sillä yhden viikon taukoa jona aikana ei pillereita popsita ja naisilla silloin kuukautiset. Minua ei ainakaan kiinnosta harrastaa seksiä juuri kuukautisten aikoina, se on aika likaista touhua..

    Kun oikein tykkää, niin mieli tekee vaikka menkkojen aikana. Suihku on silloin hyvä paikka.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tavallinen Nainen kirjoitti:

Kauan ollaan tunnettu ja jonkin aikaa ollut yhdessä. Mies kiertelee yliopistoissa ja muissa maissa luennoilla rakentaakseen hyvää tulevaisuutta. Hyvänä tyttöystävänä yritän ymmärtää kuinka tärkeä on opiskelu hänelle.

Ongelmana me ei paljonkaan nähdä hänen aikalunsa takia, sillä kun vapaa-aikana on hänen tietenkin on nähtävä omaa perhettä, kaveria jne.. tietenkin. Kun näämme toisiamme kaikki on ihanaa, teeskentelemättä. Joskus harvoin kuitenkin riidellään, silloin olen aina alakynnys. Emme huuda vaan keskustelemme asioista hieman ääntä korostaen, se on meidän riitely. Mies käyttää omia sanojani vastaani vaikka en sanoillani loukkaa häntä henkilökohtaisesti koskaan tahallani, hän aina analysoi sanojani ja saa ne kuulostamaan niin häntä loukkaavalta että joudun olemaan aina puolustavalla kannalla koko ajan. Tietenkin luovutan aina riipumatta siitä mistä riidellään, sillä tiedän ettei siitä tulisi kuitenkaan mitään.

Analysoikaa jos haluatte.

Pointina tässä kuitenkin. Juuri äsken nahisteltiin siitä kun mies halua keskittyä opiskeluunsa ja minua hieman halutti. Muutenkin ollut viikon verran tauko ja jos en nyt saa niin ei sit viikkoon kun on pilleri-tauko, enkä tiedä koska häntä näen. Emme asu yhdessä. Kiukuttelin hieman mutta asia paisui taas suht. isoksi ja henkilökohtaiseksi. Että en muka kunnioita tämän opiskelu ja menoja. Annoin periksi. Luulen kunnioittavani kyllä sillä vietämme vain kerran tai pari yö yhdessä kahdessa viikossa. Mies on hyvä ja rakastava, mutta tiukka opiskelunsa suhteen.

Olen liian vaativa? mm..no kertokaa siitäkin mitä mieltä ootte.

Haluan kuitenkin hieman hemmotella tätä. Miten suht. romanttinen, järkevä, fiksu mutta silti maanläheistä miestä voi hommotella tai mielyttää? Pienestä vinkistä isoon kelpaa:)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu