Mielestäni lääkärien nykyinen suhtautuminen nk. anksiolyytteihin, eli ahdistus- ja paniikkihäiriölääkkeisiin on täysin järjetön. Omakohtainen esimerkki kärsin 16-vuotiaasta alkaen selittämättömästä ahdistuksesta, joka paheni paniikkihäiriöksi. Aluksi minulle määrättiin nk.SSRI-lääkkeitä, mielialalääkkeitä, joista ei ollut muuta kuin haittavaikutuksia: Remeron, Cipramil, Cipralex, Zyprexa, Efexor, joku Cymden tms., yms ja etc. ja kun ei MIKÄÄN niistä auttanut, eikä muutama neurolepti/antihistamiini/psykoosi- tai muu pilipalilääke (tarkoitan tähän nimenomaiseen häiriöön) alettiin kokeilla bentsoja, joista Xanor oli ehdottomasti paras poisti ahdistuksen/paniikin TÄYSIN ilman mitään haittavaikutuksia, joita KAIKKI mielialalääkkeet sisälsivät kohdallani.
No, lopulta oireiluni alkoi hellittää, ja alpratsolaamia alettiin laskea pois hitaasti, kuten asiaan kuuluu, ja koin vain hyvin lieviä vieroitusoireita, vaikka olin syönyt 8mg (2mg depot 2mg/2mg/2mg) päivässä useamman vuoden.
Sitten seurasi muutaman vuoden jakso, jolloin en juurikaan oireillut, enkä juuri tarvinnut lääkkeitäkään vähän Diapamia tarvittaessa. Sitten iski katastrofi 23-vuotias pikkuveljeni kuoli aivan hiljattain äkilliseen sairaskohtaukseen, ja paniikkihäiriö/ahdistus palasi koston kanssa. Vähän aikaa koitin kestää ja odottaa tilanteen normalisoitumista, mutta ahdistus kävi niin pahaksi, että aloin jo muuttua agorafobiseksi. Jatkuvaa, 24-7 ahdistusta, rintakipua, hengitysvaikeuksia, kuolemantunnetta/toivetta jne., ja virkistävä paniikkikohtaus aina silloin tällöin... Menin siis n.8vuoden jälkeen samalle lääkäriasemalle, joka ennen hoiti paniikkiani, ja siis tuntevat minut ja tietävät vanhan lääkitykseni, sekä Xanorista saadun hyvän "vasteen". Kerroin menetyksestäni, tuntemuksistani ja kaikesta, ja arvatkaapa mitä? Sain "ahdistuksen hoitoon" Ataraxia, sekä Propralia käsien tärinään ja sydämentykytykseen sekä olin taas saamassa sitä saakelin Cymden-mikänytolikaan-myrkkyä, kun aloitin protestini nämä kaikki lääkkeet on kokeiltu jo tehottomiksi todettu jo yli kymmenen vuotta sitten, pitääkö se tehdä kaikki uudestaan?!? Loppujen lopuksi hän "armeliaasti" suostui kirjoittamaan sen Cymden-whateverin tilalle 0,5 mg Xanoria, 30 kpl! Yksi päivässä tarvittaessa! Minun on otettava ko. vahvuutta VÄHINTÄÄN neljä kerrallaan, sekä usein useampia kertoja päivässä, joten eihän noista mitään varsinaista apua ole. Tai on, mutta HYVIN lyhytaikaisesti. Enkä pidä siitä, että joudun syömään lääkkeitä vastoin lääkärin antamia ohjeita, mutta eihän tässä ole mitään järkeä! Ja koska omaan pitkän ja kattavan kokemuksen aiheesta, koen olevani itse kykenevä diagnosoimaan itseni, sekä kokemuksesta tiedän, mikä auttaa ja mikä ei, kuten myös mikä on vaarallista, mikä ei.
Mutta nyt olen siis ihan palasina, niin ahdistunut etten saa nukuttua, syötyä, juuri käytyä ulkona, en pysty edes suremaan veljeni kuolemaa koska olen niin helvetin...ahdistunut! (Anteeksi kielenkäyttöni, mutta tämä on raivostuttavaa!) Jos minulle myönnettiin tätä "vaarallista huumelääkettä" ensi kerran 16-17-vuotiaana suuriannoshoitona, miten en 27-vuotiaana voi saada samaa hoitoa, varsinkin kun olosuhteet ovat mitkä ovat?
Nyt minulla on komeahko keko lääkkeitä, joilla en tee käytännössä yhtään mitään.
Voisin toki syödä niitä, mikäli haluan olla tajuton koko päivän. Mikä voisi tietyllä tapaa olla hyväkin asia, ei tarvitsisi miettiä, mutta hintana on muuttuminen aivokuolleeksi. On antihistamiinia (Atarax) "ahdistukseen ja unettomuuteen", neuroleptiä (promazin.hydrochlorid.50mg =Sparine ) "unensaamisen helpottamiseen" (ja jos sellaisen ottaa, herää keskellä päivää kieli poskella ja kuola valuen poskella, todellisia myrkkyjä nämä neuroleptit, vaikka tämä on vielä miedommasta päästä), beetasalpaajaa (Propral) ahdistukseni psykosomaattisiin/fyysisiin oireisiin, ja niin edelleen, kokolailla täysin hyödyttämiä pilipalihöpöhöpö-lääkkeitä tässä tapauksessa! Että kyllä tohtorin kynä käy sauhuten, ja pukkaa nappia napin perään, mutta ei sitä yhtä lääkettä, joka ratkaisisi koko tilanteen! No, "ratkaisisi" siinä mielessä kuin lääkkeillä sinänsä ylipäätään voidaan mitään ratkaista, mutta ymmärtänette pointtini. Mielestäni en pyydä liikoja, mutta tämä bentsopelko/huumefobia on saanut aivan sairaalloiset mitat, enkä tunnu löytävän mistään lääkäriä, joka uskaltaisi määrätä Xanoria, vaikka osa myöntää jopa, että aihetta kyllä olisi, mutta heille "voi tulla sanomista asiasta" tai jotain sen suuntaista. Voi hellanlettas! Voiko herra tohtorisetä joutua pulaan auttaessaan ihmisiä? Vai onko hän pulassa vasta silloin kun lopulta menetän järkeni, rakennan valtavan pommivyön ja räjäytän itseni ja koko praktiikan hut helvettiin maailmankartalta? No, TODELLISUUDESSA, vaikka mieli ehkä tekisikin, olisin luultavasti liian apaattinen tehdäkseni edes niin... Enkä jaksaisi ruveta tekemään valituksia, syytteitä hoitovirheestä taikka mitään muutakaan sellaista, mutta kun TARVITSISIN APUA, perkele! (Jälleen, anteeksi kielenkäyttöni.) Olisi ihan mukavaa pysyä järjissään, eikä nyt ole (toistaiseksi ainakaan) kauhean suurta hinkua lähteä velipojan peräänkään, mutta saa nyt nähdä sitten miten tämä saatanan sirkus päättyy... Jos jollakulla on hyviä neuvoja, jakakaa toki! (Kunhan "neuvo" ei ole luokassa: "Koita nyt vain kestää/itsemurha ei ole ratkaisu/elämä jatkuu" tai muita typeriä kliseitä. Ja vielä kerran anteeksi, en ole oikeasti niin katkera ihminen kuin miltä tämä vaikuttanee, mutta helvetin vihainen saamastani kohtelusta! Ja sen lisäksi äärimmäisen ahdistunut ja hämmentynyt koko tilanteesta.)
Siinä minun valitusvirteni, kiitos jos jaksoit lukea sen.
T:Oliver
No, lopulta oireiluni alkoi hellittää, ja alpratsolaamia alettiin laskea pois hitaasti, kuten asiaan kuuluu, ja koin vain hyvin lieviä vieroitusoireita, vaikka olin syönyt 8mg (2mg depot 2mg/2mg/2mg) päivässä useamman vuoden.
Sitten seurasi muutaman vuoden jakso, jolloin en juurikaan oireillut, enkä juuri tarvinnut lääkkeitäkään vähän Diapamia tarvittaessa. Sitten iski katastrofi 23-vuotias pikkuveljeni kuoli aivan hiljattain äkilliseen sairaskohtaukseen, ja paniikkihäiriö/ahdistus palasi koston kanssa. Vähän aikaa koitin kestää ja odottaa tilanteen normalisoitumista, mutta ahdistus kävi niin pahaksi, että aloin jo muuttua agorafobiseksi. Jatkuvaa, 24-7 ahdistusta, rintakipua, hengitysvaikeuksia, kuolemantunnetta/toivetta jne., ja virkistävä paniikkikohtaus aina silloin tällöin... Menin siis n.8vuoden jälkeen samalle lääkäriasemalle, joka ennen hoiti paniikkiani, ja siis tuntevat minut ja tietävät vanhan lääkitykseni, sekä Xanorista saadun hyvän "vasteen". Kerroin menetyksestäni, tuntemuksistani ja kaikesta, ja arvatkaapa mitä? Sain "ahdistuksen hoitoon" Ataraxia, sekä Propralia käsien tärinään ja sydämentykytykseen sekä olin taas saamassa sitä saakelin Cymden-mikänytolikaan-myrkkyä, kun aloitin protestini nämä kaikki lääkkeet on kokeiltu jo tehottomiksi todettu jo yli kymmenen vuotta sitten, pitääkö se tehdä kaikki uudestaan?!? Loppujen lopuksi hän "armeliaasti" suostui kirjoittamaan sen Cymden-whateverin tilalle 0,5 mg Xanoria, 30 kpl! Yksi päivässä tarvittaessa! Minun on otettava ko. vahvuutta VÄHINTÄÄN neljä kerrallaan, sekä usein useampia kertoja päivässä, joten eihän noista mitään varsinaista apua ole. Tai on, mutta HYVIN lyhytaikaisesti. Enkä pidä siitä, että joudun syömään lääkkeitä vastoin lääkärin antamia ohjeita, mutta eihän tässä ole mitään järkeä! Ja koska omaan pitkän ja kattavan kokemuksen aiheesta, koen olevani itse kykenevä diagnosoimaan itseni, sekä kokemuksesta tiedän, mikä auttaa ja mikä ei, kuten myös mikä on vaarallista, mikä ei.
Mutta nyt olen siis ihan palasina, niin ahdistunut etten saa nukuttua, syötyä, juuri käytyä ulkona, en pysty edes suremaan veljeni kuolemaa koska olen niin helvetin...ahdistunut! (Anteeksi kielenkäyttöni, mutta tämä on raivostuttavaa!) Jos minulle myönnettiin tätä "vaarallista huumelääkettä" ensi kerran 16-17-vuotiaana suuriannoshoitona, miten en 27-vuotiaana voi saada samaa hoitoa, varsinkin kun olosuhteet ovat mitkä ovat?
Nyt minulla on komeahko keko lääkkeitä, joilla en tee käytännössä yhtään mitään.
Voisin toki syödä niitä, mikäli haluan olla tajuton koko päivän. Mikä voisi tietyllä tapaa olla hyväkin asia, ei tarvitsisi miettiä, mutta hintana on muuttuminen aivokuolleeksi. On antihistamiinia (Atarax) "ahdistukseen ja unettomuuteen", neuroleptiä (promazin.hydrochlorid.50mg =Sparine ) "unensaamisen helpottamiseen" (ja jos sellaisen ottaa, herää keskellä päivää kieli poskella ja kuola valuen poskella, todellisia myrkkyjä nämä neuroleptit, vaikka tämä on vielä miedommasta päästä), beetasalpaajaa (Propral) ahdistukseni psykosomaattisiin/fyysisiin oireisiin, ja niin edelleen, kokolailla täysin hyödyttämiä pilipalihöpöhöpö-lääkkeitä tässä tapauksessa! Että kyllä tohtorin kynä käy sauhuten, ja pukkaa nappia napin perään, mutta ei sitä yhtä lääkettä, joka ratkaisisi koko tilanteen! No, "ratkaisisi" siinä mielessä kuin lääkkeillä sinänsä ylipäätään voidaan mitään ratkaista, mutta ymmärtänette pointtini. Mielestäni en pyydä liikoja, mutta tämä bentsopelko/huumefobia on saanut aivan sairaalloiset mitat, enkä tunnu löytävän mistään lääkäriä, joka uskaltaisi määrätä Xanoria, vaikka osa myöntää jopa, että aihetta kyllä olisi, mutta heille "voi tulla sanomista asiasta" tai jotain sen suuntaista. Voi hellanlettas! Voiko herra tohtorisetä joutua pulaan auttaessaan ihmisiä? Vai onko hän pulassa vasta silloin kun lopulta menetän järkeni, rakennan valtavan pommivyön ja räjäytän itseni ja koko praktiikan hut helvettiin maailmankartalta? No, TODELLISUUDESSA, vaikka mieli ehkä tekisikin, olisin luultavasti liian apaattinen tehdäkseni edes niin... Enkä jaksaisi ruveta tekemään valituksia, syytteitä hoitovirheestä taikka mitään muutakaan sellaista, mutta kun TARVITSISIN APUA, perkele! (Jälleen, anteeksi kielenkäyttöni.) Olisi ihan mukavaa pysyä järjissään, eikä nyt ole (toistaiseksi ainakaan) kauhean suurta hinkua lähteä velipojan peräänkään, mutta saa nyt nähdä sitten miten tämä saatanan sirkus päättyy... Jos jollakulla on hyviä neuvoja, jakakaa toki! (Kunhan "neuvo" ei ole luokassa: "Koita nyt vain kestää/itsemurha ei ole ratkaisu/elämä jatkuu" tai muita typeriä kliseitä. Ja vielä kerran anteeksi, en ole oikeasti niin katkera ihminen kuin miltä tämä vaikuttanee, mutta helvetin vihainen saamastani kohtelusta! Ja sen lisäksi äärimmäisen ahdistunut ja hämmentynyt koko tilanteesta.)
Siinä minun valitusvirteni, kiitos jos jaksoit lukea sen.
T:Oliver
Vastaukset 8
Vanhimmat
ja eti lekuri jolta saat xanoria.On tosi että bentsopelko saanu naurettavat mittasuhteet.Atarax jostain ihme syystä nykyään in.Eihän siitä oo mihinkään.
Kokeile käydä yksityisellä lääkärillä ja kerro sieltä tilanteestasi. Voi olla että maksaa vähän enemmän, mutta ainakin saat hyvää palvelua.
Kannattaa myös samantien sitten mennä psykiatrin luo eikä vain tavallisen yleislääkärin. En ole varma oletko näin jo tehnytkin, se ei käynyt viestistäsi ilmi.
Kannattaisi myös ehkä harkita KELAn psykoterapiaan hakeutumista. Sitä varten tarvitset psykiatrin lausunnon 3kk kestäneen hoitosuhteen jossakin muualla. Psykiatri tietää tuosta sitten enemmän..
että käytit Zanoria ennen kuin lääkemääräyksissä yms. käytettiin tietokonetta. Sieltä olisi helppo selvittää aikaisempi käyttösi ja onnistunut lopettaminen.
Minä kävin 2,5 vuotta mielenterveystoimistossa ja sen seitsemänkymmentä lääkettä kokeiltiin, aina 3 kk yhtä ja sitten toista jne. kunnes psykiatri totesi, että olen lääkeresistenssi eli ei auta vaikka mitä kokeillaan. Kauhein kokemus oli Lyrica, epilepsialääke.
Olin ollut absolutisti, mutta aloin ottaa kaljaa kun olo oli aina yhtä helvettiä.
Kerroin psykiatrille ja VASTA sitten hän määräsi bentsoja. Nykyään käytän 5-8 mg/vrk Zanoria ja voin kestää ahdistukseni eikä paniikkikohtauksia ole.
En tarkoita, että Sinun pitäisi 2,5 vuotta kitua lääkkeillä, jotka eivät auta.
Mene yksityislääkärille ja kerro aikaisempi käyttö ja onnistunut lopetus. Jos hän ei usko, mene toiselle jne. Rahaa se syö, mutta PAKKO sinun on saatava zanoria ja tarpeeksi, että selviät.
Tuntuu tod. pahalta lukea, miten lääkärit ovat välinpitämättömiä.
Olen Sinua vanhempi ja on kokemusta välinpitämättömästä kohtelusta. Rakkain minulle kuoli enkä nukkunut. Menin lääkärille ja kerroin tapahtuman ja kysyin, saanko kuukaudeksi unilääkettä kun olen valvonut jo 3 kk. Eipä tullut vaan neuvo: surut on surettava. Seurauksena ikuinen unettomuus. Kiitos vaan lääkärille.
ei Zanor.
Näinhän se menee. Xanor, Zanor, aloittaja varmasti tajuu, et samaa lääkettä tarkoitetaan.
Mitähän hänelle kuuluu?
...niin tässäkin tyrkyttäisin kokeilemaan vanhan polven masennuslääkettä nimeltä Triptyl.
Olen itse sitä syönyt satunnaisesti pelkästään kipukynnyksen nostamiseen eli siis verrattain pienellä annoksella 25 - 50 mg. Mutta tyrkytän sitä "kaikille" sen vuoksi että
- sillä saa hyvät unet, 2 t ennen nukkumaanmenoa kun ottaa niin uni tulee ja pysyy aika hyvin
- aamulla olo on rento tai väsähtänyt, vaihtelee: täten vähentää ahdistusta ja esim. kaupassa käymisen olen itse havainnut helpommaksi kun ei tule sitä kassav-tutusta...
- päänsärytkin pysyvät poissa; itselläni taipumusta satunnaisiin hedareihin ja Triptyliä käytetään myös migreenilääkkeenä
- erittäin halpa
Huonot puolet:
- ummetus ja elimistön kuivaminen (varsinkin silmät)
- voi aiheuttaa sydämentykytystä koska on antikolinerginen (what ever that means, kiinnostuneet googlettakoot sanan)
Lääkkeiden sopivuus on tooooodella yksilöllistä. Itse en ole masennukseeni ja ahdistukseeni saanut mitään pysyviä apuja SSRI-lääkkeistä, ja epilepsialääkkeet olivat yksi tyhjän kanssa. Kokeilin jossain vaiheessa myös Seroquelia joka on oikeasti psykoosilääke, mutta sitä käytetään nykyään ahdistukseen. En oikein tykännyt.
En tietenkään pidä siitäkään että Triptylissä on ne sivuoireensa, ja varsinaisestihan en sitä masennukseen ja ahdistukseen syö, mutta parin vuoden kokemuksella sanoisin että se on minulle ollut ainoa lääke josta ei tunnu olevan ihan hirveitä haittoja ja todella rauhoittaa. Esim. Opamoxia nukahtamiseen kokeiltuani havaitsin että sen annostusta pitäisi aina vain nostaa. Atarax ei mielestäni ole kauhean hyvä unilääke, seuraavana päivänä on pökerryksissä.
Tiedän miten veemäistä ahdistus on, mutta luulen että sinä tiedät sen vielä 10 x paremmin (pahemmin) kuin minä. Toivottavasti joku apu löytyy; jos et jostain syystä saa mistään lääkkeestä apua, niin jos nyt edes joku asiansa osaava terepeutti / psykiatri löytyisi. Ja esim. keskusteluryhmä jossa tapaa kanssakärsijöitä voisi auttaa purkamaan ahdistusta ja raivoa? Olisikohan paikkakunnallasi mahkuja sellaiseen?
Olet ollut lääketeollisuuden koekaniini. Suurin osa noista käyttämistäsi lääkkeistä on ollut sellaisia jotka pitäisi kieltää lailla.
Itse koittaisin vaihtaa xanorin johonkin toiseen samantyyppiseen vaikka se onkin tehonnut. Monen mielestä se on pahimmin koukuttavia bentsoja.
Esim. Rivatril, opamox, todella pieni annos nukahtamislääkettä(tzopinox), ketipinor ym.
Täällä vaan jauhetaan koukuista joka keskustelussa!
Eihän aloittaja ollut jäänyt koukkuun aikaisemminkaan! Oli saanut avun ja lopettanut lääkkeen.
Sillä tavalla ihmiset yleensä tekee, että ottavat lääkettä silloin, kun tarvitsevat ja esimerkiksi, kun kivut loppuvat loppuu kipulääkkeiden syönti.
Täällä taitaa pyöriä aika paljon sellaisia, jotka etsivät vain keinoja saada päänsä sekaisin ja sitten näitä koukkuvaroittelijoita.