Eron eri vaiheet??

Olen eronnut nyt 09/03 siis aika vasta. on 4 lasta joista 2 vanhita jäi isälle ja 2 nuorinta mun mukaan.Mutta meidän syy erota oli minun päätös kun mieheni teki jatkuvasti kahta työtä ja oli ainapois kotoa oli vuoro työ ja siinä sivussa metsätyötä,joten väsyin tähän ja otin eron, ensin olin helpottunut kun sain itse päättää koska teehdään mitäkin ja ei aina tarvi odottaa kattilan kans et millon toinen tulee kotiin ja mitä se sitten haluaa. nyt kuitenkin on taas sellainen ikävä et ois heti valmis menemään takas mutta kun pelottaa että asiat menee taas samaan pisteeseen eli tunteet on yhtä myrskyä.Onko tämä normaalia vai mitä pitäisi tehdä??? kertokaa mulle joku näistä asioista en haluaisi enää uudestaan satuttaa ketään tällä erolla.
232945
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

Ai että otit eron, kun mies raataa niska limassa kahta työtä, jotta saisi perheen elätettyä? Saat kyllä mun puolestani pärjätä yksin.

Äänestä
  • ..hyökkää nämä tietäjät ja tuomitsijat.
    Oon itekin muttanut erilleen lokakuussa, ja kyllä tunteet vaihtelee,kovastikin.
    Hyväksyn sen normaalina erotyönä, mitään varmuutta ei saa ehkä koskaan, ihmismieli on sellainen, että kumpaan ratkaisuun milloinkin päätyykin, mieli alkaa lopulta vakuuttelemaan ja vahvistamaan
    ja tukemaan sitä ratkaisua jonka on tehnyt jos siinä vaan pysyy.

    Uskalla tehdä virheitäkin, niinhän me kaikki teemme, tuskin edes tuo edellinen tuomitsija on itse onnistunut elämään ketään loukkaamatta (ei pystynyt siihen nytkään:)

    Tällä foorumilla on ollut tosi hyvää kokemusten vaihtoa, lue ihmeessä aiempia keskusteluja!
    Jaksamista!

    Äänestä

Mä en myöskään ymmärrä erosi syitä...Voiko todella eron syy olla se, että mies tekee kahta työtä ja että sinä olet kotona joutunut odottamaan kattilan kanssa???Mikset harrastanut mitään ja elänyt ns. omaakin elämääsi? Kuvittelitko, että naimisissa ollessa kuuluu unohtaa oma elämä??? Kuulutko kenties niihin ns. marttyyrivaimoihin, jotka kaiken aikaa itkevät, mitä uhrauksia milloinkin on tullut tehtyä miehen eteen, aivankuin se mies vain olisi välttämätön paha? Mitä pahaa mies on tehnyt sinulle, kun on tehnyt kahta työtä ja turvannut perheen elatuksen?
Olitko sinä pelkästään kotiäiti, vai kävitkö työssä?
Anteeksi vain, mutta minäkin olen sitä mieltä, että pärjää ja tee, miten parhaaksi näet.

Äänestä
  • Kun mies tekee kahta työtä tai vaikka yhtä, mutta vuorotta, ei silloin perhe-elämässä ole kehumista. Kotona olevalle on ihan sama onko mies vieraissa vai töissä, jos hän ei ole jakamassa arkea perheensä kanssa, ei hänestä ole vaimolle ja lapsille mitään iloa. Eri asia tietenkin on, jos on yhdessä sovittu, että tarvitaan rahaa niin, että on uhrattava perhe-elämä, silloin toki kotijoukkojen on myös jaksettava. Oma mieheni oli työnarkomaani, joka pakeni töihin velvollisuuksiaan aviomiehenä ja isänä. Rahan takia töitä ei olisi tarvinnut tehdä. Joku ihmetteli miksei äiti harrasta mitään ! Miten sitä voi harrastaa, jos isä on aina pois, jonkunhan on oltava lastenkin kanssa !!!!

    Äänestä

Aika kevyeltä tuntuu avioerosi syy, miehen liiallinen ahkeruus. Sinun pitäisi muistaa se, että ahkerat miehet ( ja naisetkin) tämän maamme hyvinvoinnin ovat saaneet työllään aikaan. Miehesi vaan antoi kaikkensa, että monilapsisella perheellä olisi leipää suussa, mutta Sinulle se ei riittänyt. Olisiko ollut parempi, että miehesi olisi ollut ryyppymiehiä ja hakenut leipärahat sossusta?

Äänestä
  • ...onkos nyt ajateltu asian toista puolta; jos mies on aina töissä jää neljän lapsen hoito näinollen täysin yksin äidille.
    Mihinkähän aikaan vuorokaudesta arvelette "marttyyriäidin" voivan harrastaa ?

    Ja ONHAN ihmisiä jotka välttelevät läheisyyttä ja
    vastuuta lapsista pakenemalla "välttämättömiin" töihin :
    Kyllä parisuhde on muutakin kuin perheen
    taloudesta huolehtimista.

    Äänestä

  • tupu kirjoitti:

    ...onkos nyt ajateltu asian toista puolta; jos mies on aina töissä jää neljän lapsen hoito näinollen täysin yksin äidille.

    Kukahan ne kaks vanhinta lasta nyt sitten hoitaa?

    Äänestä

  • Kysyn vaan kirjoitti:

    Kukahan ne kaks vanhinta lasta nyt sitten hoitaa?

    olennaista oli se, että vaimo sai "syytteet"
    marttyyriudesta kun ei huolehtinut omista menoistaan..SE oli mun mielestä aika lyhytnäköisesti tuomittu jos kerraan 4 lasta oli hoidettavana

    ja eikös oo ihan hyvä että isukki nyt pääsee paremmin tutustumaan edes kahteen lapseen.

    Äänestä

  • tupu kirjoitti:

    ...onkos nyt ajateltu asian toista puolta; jos mies on aina töissä jää neljän lapsen hoito näinollen täysin yksin äidille.
    Mihinkähän aikaan vuorokaudesta arvelette "marttyyriäidin" voivan harrastaa ?

    Ja ONHAN ihmisiä jotka välttelevät läheisyyttä ja
    vastuuta lapsista pakenemalla "välttämättömiin" töihin :
    Kyllä parisuhde on muutakin kuin perheen
    taloudesta huolehtimista.

    Hei, onhan sellaisia kuin väliaikaisia hoitopaikkojakin olemassa esim. tunti tai kaksi silloin tällöin. Esim. puistotädit ovat tämmöistä varten. Turha ruikuttaa!! Nämä hommat on vain itsestä kiinni......

    Äänestä

  • tupu kirjoitti:

    ...onkos nyt ajateltu asian toista puolta; jos mies on aina töissä jää neljän lapsen hoito näinollen täysin yksin äidille.
    Mihinkähän aikaan vuorokaudesta arvelette "marttyyriäidin" voivan harrastaa ?

    Ja ONHAN ihmisiä jotka välttelevät läheisyyttä ja
    vastuuta lapsista pakenemalla "välttämättömiin" töihin :
    Kyllä parisuhde on muutakin kuin perheen
    taloudesta huolehtimista.

    Harrastaa täytyy valitettavasti itse, samoin etsiä harrastuksia.....niitä kun ei kukaan tule kotiin tuomaan ja harrasta sun puolesta. Hoitopaikkoja ns. lapsiparkkeja on olemassa, että pääsee asioilleen ja harrastamaan. Itse oon käyttänyt näitä, että on päässyt vaikkapa uimahalliin yksin "tuulettumaan".

    Äänestä

  • pirkko kirjoitti:

    Minä tiedän miltä tuntuu kun koko vastuu perheestä on äidin vastuulla. Mies tekee töitä vaan ja on onnellinen, mutta vain työteosta, eikä perheestään.
    Miksi mies tekee vain töitä?
    Siksi että saa rahaa.
    Miten sitä rahaa sitten käytetään jos ei ole aikaa tuhlata sitä?
    Parisuhde vaatii oman osansa ja jos se laiminlyödään vaikka työn, alkoholin ja muun asian takia niin vieraantuminen on aika todennäköistä.
    Olemme avioliittonauvolat käyneet.
    Ei sieltä apua saanut, koska miten se läheisyys sieltä olisi löytynyt. Se oli hävinnyt yksinoloon.
    Voimia sinulle ratkaisusi johdosta.
    En usko että sinä turhaan erosit.
    Kirjoitin pitkän ketjun tälle palstalle, otsikolla Tyhjä. Lue jos olet kiinnostunut!

    Äänestä

  • pirkko kirjoitti:

    Harrastaa täytyy valitettavasti itse, samoin etsiä harrastuksia.....niitä kun ei kukaan tule kotiin tuomaan ja harrasta sun puolesta. Hoitopaikkoja ns. lapsiparkkeja on olemassa, että pääsee asioilleen ja harrastamaan. Itse oon käyttänyt näitä, että on päässyt vaikkapa uimahalliin yksin "tuulettumaan".

    Eikohän ole hyvä, että toinen vanhemmista "uhraa" aikansa lapsilleen. Tarkoitushan on, että vanhemmat yhdessä ja vuorotellen huolehtivat lapsistaan ja lapset saavat olla turvallisesti kotona. Noita levottomia, turvattomia nuoria on kadut pullollaan ja väitänpä, että se johtuu just vanhemmista, joille omat jutut on niin tärkeitä, että lapset vaan parkkiin ja menoksi ! Isompanahan ne voi heittää sitten yksin kotiin....Älkää tehkö kunnon äideistä marttyyreja, vaan yrittäkää itsekin rauhoittua kotiin ja toimia lastenne ehdoilla. Kun niitä tekee, on ne myös hoidettava. Kun lapset ovat jo päivät hoidossa, ei kukaan viisas aikuinen heitä niitä enää illalla mihinkään pois kotoa !!!

    Äänestä

  • Hoitakaahan joku vanhemmist... kirjoitti:

    Kyllä minä ainakin mielummin vien lapset "parkkiin" tapaamaan muitakin ihmisiä kuin vain omat vanhempansa ja ennenkaikkea itsekin menemään edes hetkeksi aikuiseen seuraan, jos olen ollut pelkästään kotona lasten kanssa. Itsestä nämä jutut on kiinni - jos haluaa olla ruikuttava marttyyri, niin sitten odottaa vain kotona sen kattilan kanssa. Mutta veikkaampa, ettei mieskään pitemmän päälle jaksa moisesta ruikuttajasta kiinnostua ja innostua. Ehkä siinä syy, ettei mies viihdy kotona.

    Äänestä

  • Olen tälläisen työlle uhrautuneen miehen vaimo, ja ymmärrän täysin, jos avioliitto kariutuu em syystä. Jos miehelle aina työ on number one, niin kyllä se vaimoa, ja myös lapsia alkaa potuttaa. Lapset voi jopa oireilla kun iskä ei ole ikinä kotona. Hekin tuntevat, ettei iskä rakasta heitä. Ei se raha onnea tuo jos yhteistä aikaa ei ole. Pian huomataan, että ollaan vieraannuttu toisistaan, myös lapset vieraantuu isästään.

    Äänestä

  • Hoitakaahan joku vanhemmist... kirjoitti:

    Eikohän ole hyvä, että toinen vanhemmista "uhraa" aikansa lapsilleen. Tarkoitushan on, että vanhemmat yhdessä ja vuorotellen huolehtivat lapsistaan ja lapset saavat olla turvallisesti kotona. Noita levottomia, turvattomia nuoria on kadut pullollaan ja väitänpä, että se johtuu just vanhemmista, joille omat jutut on niin tärkeitä, että lapset vaan parkkiin ja menoksi ! Isompanahan ne voi heittää sitten yksin kotiin....Älkää tehkö kunnon äideistä marttyyreja, vaan yrittäkää itsekin rauhoittua kotiin ja toimia lastenne ehdoilla. Kun niitä tekee, on ne myös hoidettava. Kun lapset ovat jo päivät hoidossa, ei kukaan viisas aikuinen heitä niitä enää illalla mihinkään pois kotoa !!!

    Kaverini poika oli tällaisen täydellisen marttyyriäidin kasvattama, kotona pelkästään, ilman ikäistensä tapamista. Eihän se koulu sitten sujunut kun ei ollut tottunut muuhun kuin äitinsä huomaan (isä työnarkomaani), ei osannut olla ryhmässä eikä oma-aloitteisuutta lainkaan. takaisin kotiin odottamaan kasvamista koulukypsäksi...
    Se niistä sankariäideistä.

    Äänestä

Alussa on tunteet kuumina, tietenkin. Päätä, että et anna periksi tunteillesi kuin vasta vuoden kuluttua eli 09/04. Harvoin sitä erotilanteessa ollaan kannat katossa, pikemminkin kusi sukassa. Hoida ne lapsesi ja mieti mitä SINÄ haluat elämältäsi paitsi sitä mennyttä kattila-aikaa.

Elämässä on oikeasti muutakin kuin jonkun äijän ruoka-ajan kyttääminen, sitä kaikki äititeresat eivät kokkailuiltaan ja paapomisiltaan tajua. Ja kuka näistä sun arvostelijoista voi väittää ettet sinä ole rotiasi hoitanut oikein? Mistä sitä tietää millainen pukki miehesi on ollut ja tehnyt "muka" toista työtä kun on pannut toista muijaa. Ei niitä juttuja näillä palstoilla kuulutella, nuija-arvostelijat!!!!!

Äänestä
  • Siis mieheni on tosiaankin työnarkomaani! tekee jatkuvaa 5-vuorotyötä ja vapaa ajat metsätöitä,joten tulee kotiin vain syömään,nukkumaan tai puhtaita vaatteita vaihtamaan!Minä yritin töitä mutta eteen tuli lasten hoito-ongelmat ja siihen mies heti tokaisi että ei voi jäädä kotiin kun hänellä on kuitenkin se parempi palkka eli minä jäin.Ja täällä syrjäkylällä ei ole pahemmin noita lapsiparkkeja niin niitäkään ei voi käyttää hyväksi.Olen kyllä montakin kertaa ollu muutakin kuin kattila piika ja yllättänyt miehen monella eri tavalla makuuhuoneen puolella, mutta on aina vain niin väsynyt ettei kuulemma seksi nyt maistu kun vaan sais nukkua joten se sitten siitäkin.Olen itse sitä mieltä että kukaan ulkopuolinen ei voi tälläsessä tilanteessa tulla neuvomaan,kun ei itse ole elänyt tätä meidän elämää täällä meidän seinien sisällä.Ei se rahakaan sitä onnea aina tuo! Meilläkin sitä on kyllä ihan omiksi tarpeiksi ja vähemmälläkin toimeen tultas.Ja sosun luukulle en ole mennyt ja en mene sen verran mulla on toimeentuloja että pärjään omillani.Mies ei maksa elatusmaksuja kun molemmilla on huollettavana 2 muksua ja minä taidan saada ne loputkin kun mieheni totesi juuri ettei töiden puolesta voi hoitaa heitäkään kun ei ole aikaa joten se siitä sitten.Otan heidät kyllä mielelläni ja nautin kotiäidin roolista niin kauan kun vain siihen mahdollisuus!!!! Ja onhan mulla nyt yksi hoidettava vähemmän joka oli kuitenkin se kaikista vaativin.Kiitos teille kaikille ja teillekin jotka vain mollasitte niin parempaa elämää jatkossakin teille!

    Äänestä

  • Tuisku kirjoitti:

    Siis mieheni on tosiaankin työnarkomaani! tekee jatkuvaa 5-vuorotyötä ja vapaa ajat metsätöitä,joten tulee kotiin vain syömään,nukkumaan tai puhtaita vaatteita vaihtamaan!Minä yritin töitä mutta eteen tuli lasten hoito-ongelmat ja siihen mies heti tokaisi että ei voi jäädä kotiin kun hänellä on kuitenkin se parempi palkka eli minä jäin.Ja täällä syrjäkylällä ei ole pahemmin noita lapsiparkkeja niin niitäkään ei voi käyttää hyväksi.Olen kyllä montakin kertaa ollu muutakin kuin kattila piika ja yllättänyt miehen monella eri tavalla makuuhuoneen puolella, mutta on aina vain niin väsynyt ettei kuulemma seksi nyt maistu kun vaan sais nukkua joten se sitten siitäkin.Olen itse sitä mieltä että kukaan ulkopuolinen ei voi tälläsessä tilanteessa tulla neuvomaan,kun ei itse ole elänyt tätä meidän elämää täällä meidän seinien sisällä.Ei se rahakaan sitä onnea aina tuo! Meilläkin sitä on kyllä ihan omiksi tarpeiksi ja vähemmälläkin toimeen tultas.Ja sosun luukulle en ole mennyt ja en mene sen verran mulla on toimeentuloja että pärjään omillani.Mies ei maksa elatusmaksuja kun molemmilla on huollettavana 2 muksua ja minä taidan saada ne loputkin kun mieheni totesi juuri ettei töiden puolesta voi hoitaa heitäkään kun ei ole aikaa joten se siitä sitten.Otan heidät kyllä mielelläni ja nautin kotiäidin roolista niin kauan kun vain siihen mahdollisuus!!!! Ja onhan mulla nyt yksi hoidettava vähemmän joka oli kuitenkin se kaikista vaativin.Kiitos teille kaikille ja teillekin jotka vain mollasitte niin parempaa elämää jatkossakin teille!

    No mitäs valitit, jos kaikki kumminkin on niin hyvin, ettei paremmasta väliä. Rahaakin niin ettei paskalle taivu......En mä kyllä tajuu tota sun valittamista, kun kyseessä ei oo pettäminen, alkoholismi, perheväkivalta. Miksi sä rankaiset ja haukut misetä, joka on tuonut elannon sulle ja lapsille ja sä olet vaan saanut olla kotona....

    Äänestä

  • Mun mielestä sunkin pitäisi tajuta, että eroon ja riitaankin tarvitaan kaksi osapuolta....samoin avioliitossa on osapuolina vaimo ja mies, ei se mieskään ole mikään häiden kylkiäisinä saatu liskuke. Mikä ihme naisia vaivaa, kun ei mikään ole hyvin, ei se, että hankkii elatuksen ja vaimo saa olla kotona hoitamassa lapsia. Jos mies on kiltti ja tunnollinen, niin hän on nössö...Eikö teille enää mikään ole hyvin tai kelpaa? Sinunkin olisi varmaan kannattanut ennalta ajatella, hankitko tai haluatko neljää lasta. Kyllähän jokainen osaa etukäteen laskea, että hoitaminen vie kaiken ajan, ja hoitoon vieminen ei rahallisesti kannata.
    Eihän sitä äijää tarvitsekaan paapoa, yleensä lähimmäiset vain otetaan huomioon ja kohdellaan muita niinkuin haluaisi itseään kohdeltavan. Se sama päteee avioliitossa - sinne näyttää nykyaijankin naisilla olevan kova kiire ja sitten kun ei se olekaan mitään prinsessaunelmaa, niin on hirveä älämölö ja ero laitetaan heti vireille.

    Äänestä

  • Tuisku kirjoitti:

    Siis mieheni on tosiaankin työnarkomaani! tekee jatkuvaa 5-vuorotyötä ja vapaa ajat metsätöitä,joten tulee kotiin vain syömään,nukkumaan tai puhtaita vaatteita vaihtamaan!Minä yritin töitä mutta eteen tuli lasten hoito-ongelmat ja siihen mies heti tokaisi että ei voi jäädä kotiin kun hänellä on kuitenkin se parempi palkka eli minä jäin.Ja täällä syrjäkylällä ei ole pahemmin noita lapsiparkkeja niin niitäkään ei voi käyttää hyväksi.Olen kyllä montakin kertaa ollu muutakin kuin kattila piika ja yllättänyt miehen monella eri tavalla makuuhuoneen puolella, mutta on aina vain niin väsynyt ettei kuulemma seksi nyt maistu kun vaan sais nukkua joten se sitten siitäkin.Olen itse sitä mieltä että kukaan ulkopuolinen ei voi tälläsessä tilanteessa tulla neuvomaan,kun ei itse ole elänyt tätä meidän elämää täällä meidän seinien sisällä.Ei se rahakaan sitä onnea aina tuo! Meilläkin sitä on kyllä ihan omiksi tarpeiksi ja vähemmälläkin toimeen tultas.Ja sosun luukulle en ole mennyt ja en mene sen verran mulla on toimeentuloja että pärjään omillani.Mies ei maksa elatusmaksuja kun molemmilla on huollettavana 2 muksua ja minä taidan saada ne loputkin kun mieheni totesi juuri ettei töiden puolesta voi hoitaa heitäkään kun ei ole aikaa joten se siitä sitten.Otan heidät kyllä mielelläni ja nautin kotiäidin roolista niin kauan kun vain siihen mahdollisuus!!!! Ja onhan mulla nyt yksi hoidettava vähemmän joka oli kuitenkin se kaikista vaativin.Kiitos teille kaikille ja teillekin jotka vain mollasitte niin parempaa elämää jatkossakin teille!

    Itse eronneena miettisin tuossa tilanteessa
    tarkkaan mitä teen. Lastenkin takia.

    Avioero ei tuo mitään autuutta, tiedän sen kokemuksesta.

    Näitä monenlaisia neuvojia on tuutin täydeltä, mutta avioero on viimeinen keino, jos mikään muu ei auta.

    Keskustele miehesi kanssa, jos jotakin positiivistä muutosta löytyy, niin tartu siihen. Palaa miehesi luo jos hän on vähänkään sen
    arvoinen, että kannattaa yrittää.Tsemppiä.

    Äänestä

  • Tuisku kirjoitti:

    Siis mieheni on tosiaankin työnarkomaani! tekee jatkuvaa 5-vuorotyötä ja vapaa ajat metsätöitä,joten tulee kotiin vain syömään,nukkumaan tai puhtaita vaatteita vaihtamaan!Minä yritin töitä mutta eteen tuli lasten hoito-ongelmat ja siihen mies heti tokaisi että ei voi jäädä kotiin kun hänellä on kuitenkin se parempi palkka eli minä jäin.Ja täällä syrjäkylällä ei ole pahemmin noita lapsiparkkeja niin niitäkään ei voi käyttää hyväksi.Olen kyllä montakin kertaa ollu muutakin kuin kattila piika ja yllättänyt miehen monella eri tavalla makuuhuoneen puolella, mutta on aina vain niin väsynyt ettei kuulemma seksi nyt maistu kun vaan sais nukkua joten se sitten siitäkin.Olen itse sitä mieltä että kukaan ulkopuolinen ei voi tälläsessä tilanteessa tulla neuvomaan,kun ei itse ole elänyt tätä meidän elämää täällä meidän seinien sisällä.Ei se rahakaan sitä onnea aina tuo! Meilläkin sitä on kyllä ihan omiksi tarpeiksi ja vähemmälläkin toimeen tultas.Ja sosun luukulle en ole mennyt ja en mene sen verran mulla on toimeentuloja että pärjään omillani.Mies ei maksa elatusmaksuja kun molemmilla on huollettavana 2 muksua ja minä taidan saada ne loputkin kun mieheni totesi juuri ettei töiden puolesta voi hoitaa heitäkään kun ei ole aikaa joten se siitä sitten.Otan heidät kyllä mielelläni ja nautin kotiäidin roolista niin kauan kun vain siihen mahdollisuus!!!! Ja onhan mulla nyt yksi hoidettava vähemmän joka oli kuitenkin se kaikista vaativin.Kiitos teille kaikille ja teillekin jotka vain mollasitte niin parempaa elämää jatkossakin teille!

    voi hitsi siis akkeli etkö tosiaankaan tajua. ei miehes vikaa vaan sun korvien välissä. mene hoitoon pirttihirmu. kyl se mies sinut elättää jos ei sun tarvi käydä sossun luukulla. Tais mies olla onnellinen kun häivyit. Tajuutko mitä teet lapsillesi? Olen itse eronnut,mutta syyt ovat oikeita ei tollaisia. Häpeä hepsankeikka

    Äänestä

  • hamppari kirjoitti:

    Mun mielestä sunkin pitäisi tajuta, että eroon ja riitaankin tarvitaan kaksi osapuolta....samoin avioliitossa on osapuolina vaimo ja mies, ei se mieskään ole mikään häiden kylkiäisinä saatu liskuke. Mikä ihme naisia vaivaa, kun ei mikään ole hyvin, ei se, että hankkii elatuksen ja vaimo saa olla kotona hoitamassa lapsia. Jos mies on kiltti ja tunnollinen, niin hän on nössö...Eikö teille enää mikään ole hyvin tai kelpaa? Sinunkin olisi varmaan kannattanut ennalta ajatella, hankitko tai haluatko neljää lasta. Kyllähän jokainen osaa etukäteen laskea, että hoitaminen vie kaiken ajan, ja hoitoon vieminen ei rahallisesti kannata.
    Eihän sitä äijää tarvitsekaan paapoa, yleensä lähimmäiset vain otetaan huomioon ja kohdellaan muita niinkuin haluaisi itseään kohdeltavan. Se sama päteee avioliitossa - sinne näyttää nykyaijankin naisilla olevan kova kiire ja sitten kun ei se olekaan mitään prinsessaunelmaa, niin on hirveä älämölö ja ero laitetaan heti vireille.

    No johan on täällä lukutaidotonta väkeä kun ette Tuiskun tilannetta tajua!

    - Mies on pois perheensä luota jatkuvasti.

    - Rahaa on enemmän kuin tarvitaan, ylimääräinen duuni on ylimääräistä ahneutta.

    Ei ole ihme jos parisuhde kärsii jos mies ei siitä tippaakaan välitä. Kannattasi ukon lämmitellä vaimoaan niiden metsässä turhan rahan perässä juostujen tuntien sijaan!

    Äänestä

  • mii kirjoitti:

    Jos mies ei ole kiinnostunut kuin työstään, niin miksi ihmeessä vaimon pitäisi tuhlata elämänsä herraa odotellessa. Miksi vaimon pitäisi jatkaa? Raha ei ole riittävä syy. En minä ainakaan odota parisuhteelta lihavaa tilipussia vaan asioitten jakamista ja kokemista toisen ihmisen kanssa. Pienelläkin rahalla tulee loistavasti toimeen, ainakin meillä. Mieshän sitä paitsi saa rahoilleen vastinetta. Täyden palvelun.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Tuisku kirjoitti:

Olen eronnut nyt 09/03 siis aika vasta. on 4 lasta joista 2 vanhita jäi isälle ja 2 nuorinta mun mukaan.Mutta meidän syy erota oli minun päätös kun mieheni teki jatkuvasti kahta työtä ja oli ainapois kotoa oli vuoro työ ja siinä sivussa metsätyötä,joten väsyin tähän ja otin eron, ensin olin helpottunut kun sain itse päättää koska teehdään mitäkin ja ei aina tarvi odottaa kattilan kans et millon toinen tulee kotiin ja mitä se sitten haluaa. nyt kuitenkin on taas sellainen ikävä et ois heti valmis menemään takas mutta kun pelottaa että asiat menee taas samaan pisteeseen eli tunteet on yhtä myrskyä.Onko tämä normaalia vai mitä pitäisi tehdä??? kertokaa mulle joku näistä asioista en haluaisi enää uudestaan satuttaa ketään tällä erolla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu