Missukan aihe mielenkiintoinen !

silti tynnyri kolisee lujaa
Kirjoittanut: Missukka

   Ateismiin luonnonvalinnan teoriaa noudattavana isminä ei siis kuulu erilaisten/toisinajattelijoiden tappaminen, haukkuminen ynnä muu omista motiiveista käsin?

Käsittääkseni sen teorian mukaan tappaminen ja haukkuminen ei ole paha asia. Nyt siis puhutaan opista eikä opin kannattajasta.

Taisi Missukka osua arkaan aiheeseen....
38944
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 38

Vanhimmat

Luonnonvalintaan ei vieläkään kuulu minkäänlaisia käytössääntöjä tai dogmeja :D nuo asiat ovat ihmisistä koostuvan yhteiskunnan heiniä. Itse teoria ei ota kantaa minkäänlaisiin sosiaalisiin sopivaissuussäännöksiin, sen ulkopuolella että luonnonvalintateoriaa noudattaen eläimen ja ihmisen (suurimman osan siis) perusolemukseen kuuluu taioumus hyödyttää ensin itseä ja omaa yhteisöä, ja olla vahingoittamatta lajitovereita. Myös tätä "luonnollista" toimintaa ohjaa kulttuuri ja muu sosiaalinen viitekehys.

Yhtä hyvin voisit todeta että painovoimateorioihin kannalta toisinajattelijoiden tappaminen ei ole paha asia. Sillä ei vain kertakaikkiaan ole suoraa yhteyttä.

***

Äänestä
  • Eläinlauman johtaja rankaisee käsittääkseni käytössääntöjen noudattamatta jättämisen.

    Äänestä

  • Missukka kirjoitti:

    Eläinlauman johtaja rankaisee käsittääkseni käytössääntöjen noudattamatta jättämisen.

    Joillakin lajeilla se on ryhmän johtaja, toisilla joku muu ryhmän jäsen. Ihmisillä se on ryhmän valitsema edustaja. Noin laillisesti, ja länsimaisesta vinkkelistä katsottuna... on toi niitä jotka aktsovat olevansa lain yläpuolella ja jakavat rangaistuksia sopivaksi katsomallaan tavalla vaikkei ryhmän tukea takana olisikaan, tai se on kuvitteellinen tuki. POlttaako jo?

    ***

    Äänestä

  • Tristar kirjoitti:

    Yhteisvastuusta lain yläpuolelle nousemiseen, nyt en pysy perässä.

    Äänestä

  • Missukka kirjoitti:

    Eläinlauman johtaja rankaisee käsittääkseni käytössääntöjen noudattamatta jättämisen.

    Hyvin monet laumaeläimet sallivat/eivät pysty estämään "siipeilyä" ja siipeilijä voi jopa pärjätä paremmin kuin käytössääntöjä noudattavat lajitoverinsa (esimerkiksi juoksemalla karkuun jäämättä puolustamaan laumaa tai ottamalla vastaan ylisuuria optioita).

    Toisaalta muillakin eläinlajeilla kuin ihmisellä johtavat yksilöt voivat käyttäytyä hyvinkin diktaattorimaisesti ja sääntöjä rikkoen.

    Homma pelaa niin kauan kuin sääntöjen rikkominen säilyy tietyissä puitteissa. Kun rajat ylittyvät, lauma tai laji kuolee. Tämäkin on evoluutiota.

    Äänestä

  • UPDATE_6914939 kirjoitti:

    Totta.

    Äänestä

häh?

"Ateismiin luonnonvalinnan teoriaa noudattavana isminä ei siis kuulu erilaisten/toisinajattelijoiden tappaminen"

onko tuo jotain hihhuleiden mielenvikaista jorinaa?
ateismi=jumalaluulon puuttumista

mitä on luonnonvalinnan teoria? ei se ainakaan jumalaluulon puuttumiseen(ateismiin) kuulu millään tavalla.
ateismiin ei myöskään kuulu kenenkään tappaminen.

"Käsittääkseni sen teorian mukaan tappaminen ja haukkuminen ei ole paha asia. "

MINKÄ TEORIAN? selitätkö nyt sen teoriasi? ja mistä vitusta sinä edes puhut?

"Nyt siis puhutaan opista eikä opin kannattajasta."

MISTÄ OPISTA? kerro kerro tarkemmin..

"Taisi Missukka osua arkaan aiheeseen...."

jaa? enemmänkin vaikuttaa hihhulin mielenvikaiselta jorinalta..

p.s. kenelle se jeesus annettiin/uhrattiin?

Äänestä
  • syntyjä syviä ja pohtia heidän aivoituksiaan ?

    Äänestä

  • voi kysellä kirjoitti:

    syntyjä syviä ja pohtia heidän aivoituksiaan ?

    Mutta typerän esittäminen tai olkiukkojen väsääminen ei täytä tuota kriteeriä.

    ***

    Äänestä

  • Tristar kirjoitti:

    Mutta typerän esittäminen tai olkiukkojen väsääminen ei täytä tuota kriteeriä.

    ***

    koskaan tee muille vai ? Millaiset kysymykset ovat siis sallittuja, etteivät heti herjat lennä ilmaan ?

    Äänestä

  • ateistit eivät kirjoitti:

    koskaan tee muille vai ? Millaiset kysymykset ovat siis sallittuja, etteivät heti herjat lennä ilmaan ?

    Totta kai tekevät. Epäilemättä. En mitään muuta väittänytkään. Mutta jso haluat keskustella aivoituksista ja asiallisesti, onko silloin oikea tie lähteä apinoimaan mahdollisimman typerää tekstiä? Hmmh?

    Motiivisi näkyvät kyllä kirjoituksestasi. Jos haluat keskustella, olen aivan valmis. Tässä ateisti joka mielellään selventää ateistisia avioituksiaan jos vain tahdot niistä kerran puhua. Ihan vittuilematta vielä. Niinkuin edellä jo vastasin, aivan asiallisesti... mutta katsoit parhaaksi kuitenkin vastata vain sille joka haistatti suoraan samaa takaisin? Miksi?

    ***

    Äänestä

  • voi kysellä kirjoitti:

    syntyjä syviä ja pohtia heidän aivoituksiaan ?

    Jos kysymys itsessään on jo argumentaatiovirhe, mistä meidän pitäisi keskustella? Kysymyksen esittäjän yksinkertaisuudestako?

    Äänestä

"Ateismiin luonnonvalinnan teoriaa noudattavana isminä ei siis kuulu erilaisten/toisinajattelijoiden tappaminen, haukkuminen ynnä muu omista motiiveista käsin?"

Ei tietenkään! Todella tyhmä kysymys/vedätysyritys!

"Käsittääkseni sen teorian mukaan tappaminen ja haukkuminen ei ole paha asia. Nyt siis puhutaan opista eikä opin kannattajasta."

Kuulepas nyt pahantahtoinen mustamaalaaja, älä yritä vedättää luonnonvalintaa joksikin muuksi kuin se oikeasti on. Ei luonnonvalinta ole sinun kaltaisten lajitoverien kontrollointia janoavien ihmisten itseilmaisua. Luonto on suuri, ihminen on pieni. Pitkässä juoksussa sinunkaan kiukuttelulla ei ole mitään vaikutusta mihinkään.

Äänestä
  • Kysymys lyhennettynä: ateismiin ei siis kuulu haukkuminen omista motiiveista käsin?
    Vastaus: Ei tietenkään! Todella tyhmä kysymys/vedätysyritys!

    Oletteko mielestänne niin ulkoa ohjautuvia, että haukkumiseenkaan ette tarvitse omaa motiivia?

    Äänestä

  • Missukka kirjoitti:

    Kysymys lyhennettynä: ateismiin ei siis kuulu haukkuminen omista motiiveista käsin?
    Vastaus: Ei tietenkään! Todella tyhmä kysymys/vedätysyritys!

    Oletteko mielestänne niin ulkoa ohjautuvia, että haukkumiseenkaan ette tarvitse omaa motiivia?

    Siis ateismi ei ole haukkumista omista tai vieraista motiiveista käsin, koska ateismi on vain jumaluskon puutetta.

    "Oletteko mielestänne niin ulkoa ohjautuvia, että haukkumiseenkaan ette tarvitse omaa motiivia"

    Omista motiiveistani käsin voin tietenkin haukkua tai olla haukkumatta ihan mitä hyvänsä, mutta se ei ole ateismia. Haukkumistaipumus tai -tarve juontaa juurensa mm. kasvatukseen, persoonallisuuteen ja vallitseviin elämänolosuhteisiin, ei ateismiin.

    Äänestä

  • ei onnistu kirjoitti:

    "ateismiin ei siis kuulu haukkuminen omista motiiveista käsin?"
    "Siis ateismi ei ole haukkumista omista tai vieraista motiiveista käsin,"

    Ajatus muuttuu kun kysymyksen muuttaa. 80% palstan tekstistä on uskovaisten ja uskovaisuuden haukkumista. Turha sanoa että ateismiin ei kuulu haukkuminen. Uskovaisuuteenkin kuuluu omasta opista kiinnipitäminen.

    "Haukkumistaipumus tai -tarve juontaa juurensa mm. kasvatukseen, persoonallisuuteen ja vallitseviin elämänolosuhteisiin,"

    Ja arvoihin, kuten ateismi. Oletko saanut ateismista arvoja elämääsi?

    "80% palstan tekstistä on uskovaisten ja uskovaisuuden haukkumista.

    So! Luonnollinen reaktio pakkosyöttöön.

    "Uskovaisuuteenkin kuuluu omasta opista kiinnipitäminen."

    Katsos ateismi ei ole minulle mikään oppi, elämänohjenuora tai suuri juttu. Se on vain pienen pieni osa maailmankuvani kokonaisuudesta. Ateismia ei voi arvioida jumaluskon käänteisilmiönä, ainakaan minun kohdallani.

    "Oletko saanut ateismista arvoja elämääsi? "

    En ole. Ateistiset käsitykseni ovat kehittyneet pikkuhiljaa elämänarvojeni muotoutumisen rinnalla. Ei ateismi ole minulle yhtään mitään. Palstalle poikkean lähinnä aikaa tappamaan.

    "Luonnollinen reaktio pakkosyöttöön."

    Miksi koet sen pakkosyötöksi? Muualla maailmalla uskovainen saa olla sitä mitä hän on. Suomessa hänellä on joko lupa paasata tai olla hiljaa.

    "Oletko saanut ateismista arvoja elämääsi?"
    "En ole. Ateistiset käsitykseni ovat kehittyneet pikkuhiljaa elämänarvojeni muotoutumisen rinnalla."

    Niinpä. Mielestäni on hurja väite, kieltää ateismin vaikutus ateistin elämänarvoihin.

    jaksat toitottaa:

    "Mielestäni on hurja väite, kieltää ateismin vaikutus ateistin elämänarvoihin."

    "Miksi koet sen pakkosyötöksi? Muualla maailmalla uskovainen saa olla sitä mitä hän on. Suomessa hänellä on joko lupa paasata tai olla hiljaa."

    Minkä takia kenenkään pitäisi tietää, millaisia mielikuvitusotuksia sinä päässäsi kannat. Olisko sinusta mukavaa, jos kaikki esim. poliittiset puolueet tai erilaiset kansalaisjärjestöt olisivat ovesi takana tuputtamassa omia käsityksiään.

    Olet Misu vain väärällä palstalla, mutta niinkin yksinkertaisen tosiasian tunnustaminen tuntuu uskovalle olevan ylivoimainen tehtävä.

    Äänestä

  • konna kirjoitti:

    "Olisko sinusta mukavaa, jos kaikki esim. poliittiset puolueet tai erilaiset kansalaisjärjestöt olisivat ovesi takana tuputtamassa omia käsityksiään."

    Olkiukoista puheen ollen. Minä en kierrä ovilla, minä keskustelen netissä.

    "Olet Misu vain väärällä palstalla, mutta niinkin yksinkertaisen tosiasian..."

    Mikä minusta tekee sopimattoman keskustelemaan ateismista? Väärät mielipiteet vai mielipiteettömyys kenties?

    Äänestä

  • Missukka kirjoitti:

    "Luonnollinen reaktio pakkosyöttöön."

    Miksi koet sen pakkosyötöksi? Muualla maailmalla uskovainen saa olla sitä mitä hän on. Suomessa hänellä on joko lupa paasata tai olla hiljaa.

    "Oletko saanut ateismista arvoja elämääsi?"
    "En ole. Ateistiset käsitykseni ovat kehittyneet pikkuhiljaa elämänarvojeni muotoutumisen rinnalla."

    Niinpä. Mielestäni on hurja väite, kieltää ateismin vaikutus ateistin elämänarvoihin.

    "Miksi koet sen pakkosyötöksi? "

    Siis minkä sen? Uskovaisia tulee toistuvasti ateismipalstalle, ihmisten ovien taa, postiluukuille... tarjoamaan uskoaan. Se on tyrkyttämistä ja pakkosyöttöä. Tyrkyttäjä ja haukku eivät varmaankaan aina kohtaa, mutta reaktio lähetyskäskyn aiheuttamaa häiriökäyttäytymistä kohtaan on täysin oikeutettua. Jos lähtee lähetyskäskyn tielle, niin pitää sietää häiriköintinsä seuraukset. Jos ei tyrkytä, ei ansaitse haukkujakaan.

    Äänestä

  • Missukka kirjoitti:

    "Olisko sinusta mukavaa, jos kaikki esim. poliittiset puolueet tai erilaiset kansalaisjärjestöt olisivat ovesi takana tuputtamassa omia käsityksiään."

    Olkiukoista puheen ollen. Minä en kierrä ovilla, minä keskustelen netissä.

    "Olet Misu vain väärällä palstalla, mutta niinkin yksinkertaisen tosiasian..."

    Mikä minusta tekee sopimattoman keskustelemaan ateismista? Väärät mielipiteet vai mielipiteettömyys kenties?

    on siinä, että et perustele väittämiäsi, vaan sohit miekallasi sinne tänne.

    "Mikä minusta tekee sopimattoman keskustelemaan ateismista? Väärät mielipiteet vai mielipiteettömyys kenties?"

    Jospa nyt kerrankin alkaisit perustelemaan, miksi epäusko jumaliin saa sinun mielestäsi aikaan jotain käyttäytymismuutoksia, tms. Mikä on ollut jonkinlaisena johtolankana ateismin seurauksista lähes kaikissa viesteissäsi.

    Katotaan sitten, päästäänkö tässä yhtään eteenpäin, vai hyytyikö menosi jo lähtöruutuun. Yleensähän et vastaa kysymyksiin oikein mitään..

    "Jospa nyt kerrankin alkaisit perustelemaan, miksi epäusko jumaliin saa sinun mielestäsi aikaan jotain käyttäytymismuutoksia, tms. Mikä on ollut jonkinlaisena johtolankana ateismin seurauksista lähes kaikissa viesteissäsi."

    Uskovainen ja uskomaton voivat olla ihan yhtä "hyviä" lähimmäisiä. Miten sinä päinvastaista minun viestieni rivien välistä löydät?

    "Yleensähän et vastaa kysymyksiin oikein mitään.. "

    Kysy sellaista mihin pystyy vastaamaan..

    Äänestä

  • ei onnistu kirjoitti:

    "Miksi koet sen pakkosyötöksi? "

    Siis minkä sen? Uskovaisia tulee toistuvasti ateismipalstalle, ihmisten ovien taa, postiluukuille... tarjoamaan uskoaan. Se on tyrkyttämistä ja pakkosyöttöä. Tyrkyttäjä ja haukku eivät varmaankaan aina kohtaa, mutta reaktio lähetyskäskyn aiheuttamaa häiriökäyttäytymistä kohtaan on täysin oikeutettua. Jos lähtee lähetyskäskyn tielle, niin pitää sietää häiriköintinsä seuraukset. Jos ei tyrkytä, ei ansaitse haukkujakaan.

    "Miksi koet sen pakkosyötöksi? "
    "reaktio lähetyskäskyn aiheuttamaa häiriökäyttäytymistä kohtaan on täysin oikeutettua."

    Kysyn eri sanoilla. Onko uskostaan kertominen aina häiriökäyttäytymistä vai ei?

    En tiedä onko se vain oma tuntemukseni, mutta kun Suomessa se tuntuu olevan aina häiriökäyttäytymistä. En suostu hyväksymään sitä, että suomalaiset olisivat niin rasistisia.

    "Ensin oli elämänarvopohdinta. Sen seurauksena kirkastui ajatus, että olen todellakin ateisti.. EI päinvastoin."

    En ajatellutkaan, että olisit päätynyt uskonnottomuuteen ajattelematta asiaa pätkääkään.

    "Se on väärä lähtökohta, ja johtaa vain virheellisiin päätelmiin ja pakonomaiseen vedättämiseen."

    En näe sitä noin. Ainakin mina pidän sitä jonkinlaisena peruslähtökohtana juuri perustan sisältämien arvojen takia. Päätelmiin ei tosin kannata luottaa ennakkoluuloisesti.

    Äänestä

Tosin tätä samaa täysin mieletöntä ajatusta on pyöritetty tällä palstalla jo varsin pitkään.
Esitetty asia on täysin väärässä.

>> Ateismiin luonnonvalinnan teoriaa noudattavana isminä ei siis kuulu erilaisten /toisinajattelijoiden tappaminen, haukkuminen ynnä muu omista motiiveista käsin? > Käsittääkseni sen teorian mukaan tappaminen ja haukkuminen ei ole paha asia. Nyt siis puhutaan opista eikä opin kannattajasta.

Äänestä

Missukka osoittaa vain tietämättömyytensä sekä ateismista että luonnonvalinnasta.

Ensinnäkin, evoluutioteoria ja ateismi ovat kaksi eri asiaa. Onko evoluutioteoria ateistinen? On...samalla tavalla kuin elektroniikkalaitteiden ohjekirjat ovat ateistisia, koska eivät ota huomioon jumaluuksia em. laitteiden toiminnassa.

Toisekseen, luonnonvalinta on ihan havaittavissa oleva prosessi. Ihmisten kohdalla keskeisin selviytymistä parantavia tekijöitä ovat yhteistyökyky ja yhteisöllisyys. Toisten tappaminen ja haukkuminen eivät kuulu yhteistyöhön eikä yhteisöllisyyteen, joten edellämainitut toiminnat heikentävät ihmisten selviytymistä.

Missukka ei osunut arkaan paikkaan, koska Missukka heitti ohi.

Äänestä
  • Huomaatko että puhun arvoista, siitä mitä arvoja luonnonvalinnan ja sattuman korottaminen Jumalan tasolle tuo ateistille.

    Toki yhteistyökyky ja yhteisöllisyys parantaa selviytymistä. Simpansseilla yhteisöllisyys lisääntyy kun yhdessä käydään tappamassa naapurilauman jäsen. Virtuaalimaailmassa riittää kun yhteisö haukkuu yhteisön ulkopuoliset.

    "Toisten tappaminen ja haukkuminen eivät kuulu yhteistyöhön eikä yhteisöllisyyteen, joten edellämainitut toiminnat heikentävät ihmisten selviytymistä."

    Kiitos!

    Äänestä

  • Missukka kirjoitti:

    Huomaatko että puhun arvoista, siitä mitä arvoja luonnonvalinnan ja sattuman korottaminen Jumalan tasolle tuo ateistille.

    Toki yhteistyökyky ja yhteisöllisyys parantaa selviytymistä. Simpansseilla yhteisöllisyys lisääntyy kun yhdessä käydään tappamassa naapurilauman jäsen. Virtuaalimaailmassa riittää kun yhteisö haukkuu yhteisön ulkopuoliset.

    "Toisten tappaminen ja haukkuminen eivät kuulu yhteistyöhön eikä yhteisöllisyyteen, joten edellämainitut toiminnat heikentävät ihmisten selviytymistä."

    Kiitos!

    Ateistit eivät 'korota luonnonvalintaa ja sattumaa jumalan tasolle'. Toisin sanoen, alkuoletuksesi ja näkemyksesi ovat virheellisiä.

    Äänestä

"Ateismiin luonnonvalinnan teoriaa noudattavana isminä ei siis kuulu erilaisten/toisinajattelijoiden tappaminen, haukkuminen ynnä muu omista motiiveista käsin?"

Puurot ja vellit missukalla sekaisin.

Ateismi on kuitenkin vain jumaliin uskomattomuutta ja luonnonvalinnan teoriat sitten kuuluvat evoluutioteorioiden ja biologiantutkimuksen piiriin.

Toisaalta niputtaahan voin itsekin vaikka uskonnot ja pedofilian harrastamisen, koska näillä kahdella on tunnetusti paljon tekemistä keskenään eivätkä ne kíellä toisiaan.

"Käsittääkseni sen teorian mukaan tappaminen ja haukkuminen ei ole paha asia."

Ai luonnonvalinnan teoria vai? Tietääkseni sekään ei kehota tappamaan eikä edes haukkumaan (edes koiria).

Äänestä

tyhjänä kun kirjoitti tuon, se on ainoa joka kolisee tyhjyyttään.

Äänestä

se että alhainen sivistystaso korreloi taikauskoisuuden kanssa.

Äänestä
  • Kerrotaan nyt sitten taas. Taikuuteen en usko.

    Wikipedia määrittelee taikauskon näin:
    Taikauskoksi kutsutaan tavallisesti käsityksiä, joiden mukaan ihmisen ja yhteisön elämässä ja luonnossa ilmenee yliluonnollisia voimia, joita ihminen pystyy määräkeinoin hallitsemaan.

    Kristitty ei hallitse Jumalaa.

    Äänestä

  • Missukka kirjoitti:

    Kerrotaan nyt sitten taas. Taikuuteen en usko.

    Wikipedia määrittelee taikauskon näin:
    Taikauskoksi kutsutaan tavallisesti käsityksiä, joiden mukaan ihmisen ja yhteisön elämässä ja luonnossa ilmenee yliluonnollisia voimia, joita ihminen pystyy määräkeinoin hallitsemaan.

    Kristitty ei hallitse Jumalaa.

    ja kaste pelastaa lapsen helvetiltä ja mitäs muita niitä onkaan. Silkkaa taikauskoa.

    Äänestä

  • R.K.P. kirjoitti:

    ja kaste pelastaa lapsen helvetiltä ja mitäs muita niitä onkaan. Silkkaa taikauskoa.

    Kasteessa lapsi liitetään Jumalan yhteyteen, mutta kyllä sillä loppuelämälläkin on jotain merkitystä.

    Me rukoilemme "tapahtukoon Sinun tahtosi". Miten saat sen tulkittua wikin taikausko selityksen alle?

    Äänestä

  • Missukka kirjoitti:

    Kasteessa lapsi liitetään Jumalan yhteyteen, mutta kyllä sillä loppuelämälläkin on jotain merkitystä.

    Me rukoilemme "tapahtukoon Sinun tahtosi". Miten saat sen tulkittua wikin taikausko selityksen alle?

    ANNA meille... SIUNAA näitä... PELASTA... jne. Käskymuotoja.

    Ehtoollinen on myös taikauskoinen riitti.

    Äänestä

  • R.K.P. kirjoitti:

    ANNA meille... SIUNAA näitä... PELASTA... jne. Käskymuotoja.

    Ehtoollinen on myös taikauskoinen riitti.

    Antaisitko meille vai? Älä viitsi.

    Äänestä

  • Missukka kirjoitti:

    Antaisitko meille vai? Älä viitsi.

    Niin, sinähän olet varsin tunnettu sinun riittävistä perusteluistasi, ihan kuten kaikki muut Ateismi-palstaa trollaavat uskovat.

    Äänestä

  • old_profile_18485 kirjoitti:

    Niin, sinähän olet varsin tunnettu sinun riittävistä perusteluistasi, ihan kuten kaikki muut Ateismi-palstaa trollaavat uskovat.

    Riittävästi perusteltu usko on tietoa tai teoriaa. Se ei ole uskoa.

    Nasse ei näköjään välitä kommentoida. Onko kristinusko sinunkin mielestäsi taikauskoa? Jos joo niin miten perustelet sen? Lapsi pyytää vanhemmiltaan rahaa samalla sanamuodolla. Sitä ei ateisti kuitenkaan tulkitse käskyksi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Kolisee ja lujaa ! kirjoitti:

silti tynnyri kolisee lujaa
Kirjoittanut: Missukka

   Ateismiin luonnonvalinnan teoriaa noudattavana isminä ei siis kuulu erilaisten/toisinajattelijoiden tappaminen, haukkuminen ynnä muu omista motiiveista käsin?

Käsittääkseni sen teorian mukaan tappaminen ja haukkuminen ei ole paha asia. Nyt siis puhutaan opista eikä opin kannattajasta.

Taisi Missukka osua arkaan aiheeseen....

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu