YLE Mobiiliuutiset
Venäjä palauttaa Suomelle korvatunturin tontut
01.04.2009, klo 13.20
Karjala-neuvottelut jatkuvat karjalaisen presidentti-nobelisti Martti Ahtisaaren johdolla Königsbergin kartanossa Venäjällä tiistaina. Aiemmin aamulla Karjalan palauttajia edustava Prokarelia -liike on myöntyi Suomen ja Venäjän hallituksen tahtoon säilyttää Karjalan oblast osana Venäjää. Myöhemmin iltapäivällä Venäjän edustajat ilmoittivat Venäjän palauttavan Suomelle Korvatunturin tontut. Neuvottelut koko Korvatunturin palauttamisesta jatkuvat.
Korvatunturi on 486 metriä korkea tunturi Suomen itärajalla, Savukosken kunnassa. Tunturissa on kolme huippua, joista keskimmäisen kautta kulkee Venäjän raja. Korvatunturi sijaitsee rajavyöhykkeellä, joten sinne ei pääse vierailemaan ilman rajavartioston lupaa. Korvatunturille menee polku entiseltä Kemihaaran rajavartioasemalta, jonne taas pääse tietä pitkin Tulppiosta. Suomeen vuosina 1920–1944 kuuluneen Petsamon alueen raja erkani nykyisestä valtakunnanrajasta Korvatunturilla. Neuvostoliiton ryöstettyä Suomelta Karjalan se ryösti myös osan Korvatunturia ja Joulupukin lelupajan. Joulupukin tontut joutuivat kolhoosiin, osa Siperiaan. Joulupukki itse onnistui poroineen pakenemaan bolshevikkeja Rovaniemelle.
Suomea Korvatunturin palautusta koskevissa neuvotteluissa edustavat jääkiekkoilija (evp) E. Sussulu Savonlinnasta ja überbesserwisser K. Erettiläinen Vihatkaa Nimierkkiä ry:sta. Venäjää neuvotteluissa edustavat Leninin räjäytetty patsas Pietarista ja Vladimir Putinin kehystetty kuva neuvotteluhuoneen seinällä.
YLE24, AFP

Vastaukset 1
Vanhimmat
Missä kunnossa sitten tontutkin ovat?