Erotako vai ei?

Olen asunut avokkini kanssa 2 vuotta ja seurusteltu vuosi ennen yhteenmuuttoa. Meillä on todella hauskaa yhdessä, pidetään samoista asioista, yhdessä asuminen sujuu hyvin ja kaikki tuntuu muutenkin olevan täydellisesti. Alkuhuuma on kadonnut ja nyt tuntuu, että onko tämä juttu pelkästään tottumusta vai rakkautta.. Seksielämäkin on puolen vuoden aikana lopahtanut melkein kokonaan eikä halaaminenkaan tai muu läheisyys tunnu miltään. Millaisia tunteita muilla on vastaavassa tilanteessa? Onko teille ihan selvää onko tottumusta vai rakkautta?
61798
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Hei! Mulla just päättyi suhde pistin poikki koska meiltäkin oli lopahtanut kaikki.. Riitelimme ja kireä ilmapiiri. Vaikka oltiin vasta 1,5 vuotta ydessä ja hänen luonnaan asuin. Nää loppu kk olin vain tottumuksella eikä tunteita niinkään ollut mukana.. Vaikka hänet jätin niin tuntuu että menetin ison osan elämästä ja ikävä häntä. Se johtuu koska oltiin niin tiiviisti yhes.
Ja mailma on pullollaan miehiä

Äänestä

että usein nykyään mennään yhteen ns. alkuhuuman aikana eikä malteta odottaa, että tunteet tasoittuu.
Alkuhuuma päättyy aina, se on taattu.

Ei se rakastuminen riitä pidemmän päälle. Pitää olla sitä rakkautta ja nähdä vaivaa suhteen eteen.
Tulee arki vastaan eikä olekaan jännää ja sitten tuntuu että ollaan vain tottumuksesta.
Kannattaa varmaan yhdessä keskustella mitä suhteelta halutaaan ja jos halutaan jatkaa niin milla keinoin, miten yhdessä saadaan tunteet elämään.

Hyvä suhde vaatii kyllä hoitamista ja vaivannäköä.

Äänestä
  • Olen samaa mieltä edellisen kirjoittajan kanssa.

    Suhde vaatii työtä ja panostusta, se ei pysy hyvänä itsestään. Itselläni on ollut samoja kokemuksia, olen ollut mieheni kanssa saman katon alla reilut 3 vuotta, kimpassa jo melkein 10 vuotta.

    Keskustelkaa, keskustelkaa. Kerro miehellesi miltä sinusta tuntuu. Tehkää yhdessä jotakin mukavaa, kenties jotakin mitä olette alkuaikoina tehneet tms? Ei pidä antaa liian helposti periksi. Tsemppiä paljon!

    Äänestä

  • tulisi myös olla ja myöskin sitä, että antaa toiselle tilaa ja osaa myös olla yksin välillä.Kummallakin voi olla omia harrastuksia ja kavereita, mutta niistäkin yhteisistä harrastuksista ja hetkistä kannattaa pitää kiinni, osata ruokkia sitä suhdetta oikealla tavalla ettei se lopahda. Joskus oppii toista arvostamaan uudelleen paremmin, kun on vähän aikaa erossa ja pohtii asioita omalla tahollaan.

    Äänestä

niin että teillä on arki tullut vastaan, kaikilla se tulee alkuhuuman jälkeen. Suhteen eteen täytyy tehdä molempien työtä, pistäkää puhtia seksielämäänne jollakin keinoin ja puhukaa ja punnitkaa asioita, jotta tiedätte mitä mieltä molemmat olette näistä asioista!

Äänestä

Juu, meillä on kohta kahdeksan vuotta yhteistä taivalta täynnä ja "ongelmat eli todellinen arki" tulivat kunnolla vastaan tuossa muutama vuosi sitten.(En tarkoita mitään pieniä arjen merkkejä, vaan sitä kuuluisaa syvän tummanharmaata arkea)

Meitä on pitänyt yhdessä vain ja ainoastaan se että välitämme eli rakastamme toisia niin paljon ettei osata tehdä eropäätöstä.
Siitä kyllä jutellaan silloin tällöin koska arki on harmaata, rutinoitunutta ja pikkuhiljaa on käymässä niin että onnellisimmat hetket koetaan jonkun muun kaverin tai tuttavan seurassa kuin avopuolison.

Pelkäämme että kaduttaa jälkikäteen jos erotaan.
Toisaalta pelkäämme että kaduttaa jos ei erota ajoissa.. toisaalta kumpikin on valmis eroon, mutta lopullista päätöstä ei osata tehdä..
emme vihaa(vielä tarpeeksi) toisiamme, sehän ratkaisisi ongelman nopeasti.

Pahinta on se että ne syvimmät tunteet on liian vahvoja.
Ja pinnalliset eli jokapäiväiset hetkelliset ajatukset määrittelevät tekomme ja sanamme,
joilla loukkaamme toisiamme tietämättä ja tieten, joka väistämättä johtaa tuon vihan tunteen kasvamiseen, joka lopulta lienee johtaa eroon jos emme asialle tee mitään.
Yritämme kovastikin tehdä, et ei se ainakaan siitä jää riippumaan, mutta tulokset ovat toistaiseksi aika laihoja, ehkä sitä tulosta alkaa syntymään jompaan kumpaan suuntaan, molempi parempi... tämä tilanne ei ole kummallekaan hyvästä oli tulevaisuus mikä tahansa..

Et tällasta on sitten odotettavissa..
tehkää ajoissa jotain mikä säästää teidät tältä "helvetiltä"

Ja yhteisen perheen ja omaisuuden rakentaminen kannattaa siirtää muutaman vuoden päähän, se on kaikkein pahin ratkaisu että teette lapsen tai ostatte esim. yhteisen asunnon siinä toivossa että parisuhde sillä paranee ja molemmat ovat siinä sitten sidottuina ja pitkään.. tai sitten saatte vain paljon sotkuisemman lähtötilanteen "uuteen" elämään jonka voisitte jo aloittaa nyt, jos ei yhteistä säveltä löydy.


Ja pitää se mainita vielä tämäkin:
Uskotteko että tuolla jossain luuraa sellainen ihminen joka on muutaman vuoden kuluttua harmaassa arjessa sitten yhtään parempi kuin nykyinen, jonka kanssa on kehittynyt yhteiset pelisäännöt, arkirutiinit, toisen tarpeiden ymmärtäminen, kompromissit, sanattomat sopimukset, kaveripiiri, sitoutuminen..

Mitä jos se ihanne kumppani siellä aidan toisella puolella onkin sit loppujen lopuksi kahta kauheampi siinä harmaassa arjessa,
ja nykyinen kumppani on sentään siedettävä?

Ja kun olet kokeillut pari vuotta uutta, niin vanha kumppani onkin löytänyt itselleen jo uuden, eikä tohi toista kertaa päästää irti yritääkseen kanssasi uudelleen?


Nää on vaikeita juttuja, etenkin tällaiselle pessimistien prototyypille, kuten mulle..
Mieluummin jonkinverran kärsin nykyisessä suhteessa, jota sentää siedän, kuin lähden kokeilemaan minkälainen olis se kutkuttavan jännittävä seuraava kumppani, ja vain pettyäkseen yhä uudelleen, uudelleen ja uudelleen..
Sit kohta huomaakin olevansa reilu nelikymppinen kymmenen parisuhteen läpikäynyt erittäin turhautunut, itseensä pettynyt SINKKU, ja päättää olla selainen sitten loppuelämänsä, kun kukaan ei kerran aikanaan huolinut...


Ehän tässä taas mitään järkeä ollut, mut sainpahan ainakin painavat ajtukset päästäni ulos, sekin jo helpottaa et juuri sinä tiedät miltä musta tuntuu ; ) Apulanta Rules

Äänestä

Kommentoi aloitusta


onnetonko? kirjoitti:

Olen asunut avokkini kanssa 2 vuotta ja seurusteltu vuosi ennen yhteenmuuttoa. Meillä on todella hauskaa yhdessä, pidetään samoista asioista, yhdessä asuminen sujuu hyvin ja kaikki tuntuu muutenkin olevan täydellisesti. Alkuhuuma on kadonnut ja nyt tuntuu, että onko tämä juttu pelkästään tottumusta vai rakkautta.. Seksielämäkin on puolen vuoden aikana lopahtanut melkein kokonaan eikä halaaminenkaan tai muu läheisyys tunnu miltään. Millaisia tunteita muilla on vastaavassa tilanteessa? Onko teille ihan selvää onko tottumusta vai rakkautta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu