Kävin ottamassa permanentin hiuksiini noin kuukausi sitten. Lopputulos oli/on aivan kamala. Lyhyemmät päälyhiukset ovat järkyttävät korkkiruuvikiharat, ja pitkät hiukset eivät ole kiharaa nähneetkään. Ne olivat aivan hampussa. Kampaajani olisi antanut ilmaiseksi uuden permanentin, mutten halunnut, koska kaduin siinä vaiheessa jo todella paljon, että menin edes ottamaan permanentin.
Olen siitä lähtien pessyt hiukset joka pv hyvillä hoitoaineilla (paitsi kerran viikossa shamppoo). Olen myös käyttänyt vaihtelevasti joka pv kosteuttavia suihkeita, hiusnaamioita yms. Nyt sitten hiusten laatu siitä hampusta on jo jonkin verran parantunut. Mutta ei tämä ole lähelläkään kiiltävää.
Minulla on nyt varattuna suoristuspermanentti..aika on muutaman viikon päästä. Pelkään vain kamalasti ettei se onnistu. Mutta onko kenelläkään kokemuksia?
Tiedän että se kuluttaa todella paljon hiuksia, mutta aijon heti suoristuksen jälkeen leikkauttaa tukan paljon lyhyemmäksi ja ohuemmaksi. Auttaisiko se? Ettei näyttäisi sitten aivan hampulta ja huonokuntoiselta. Jatkan toki senkin jälkeen kiiltoa antavien hiustuotteiden yms. käyttöä.
Minulla on nyt puoleen väliin selkää asti pitkät hiukset paljon lyhyempää hiusta päällä. Siis todella erimittaisia. Uhraisisin pitkät hiukset lähes kokonaan jos vain saisin suoremmiksi..

Vastaukset 2
Vanhimmat
on varattu?CHI, toivon? "Perinteistä" en todellakaan suosittele..
Hyvä,että ymmärrät,että päällekkäiset rakennekäsittelyt vaativat äärimmäistä hoitoa.
Toivon,että olet valmis satsaamaan myös kunnon tuotteisiin,ja mikä tarkeintä,et harjaa hiuksiasi märkinä!
Permis on permis, ja säkkärä, niin sen kuuluu ollakin... Mutta suoristusta odotellessasi; Pese shampoolla, hoida ja huuhtele hyvin. Kuivaa pyyhkeellä rutistellen, selvitä harvalla kammalla, rutistele uudelleen liika vesi pyyhkeeseen. Pursota vahvaa muotoiluvaahtoa hiuksiin, kampaa läpi jotta vaahto leviää tasaisesti ja rutistele ja puristele sen jälkeen latvoja nyrkissä kiharoille, vaikkapa pää alaspäin, jotta alimpienkin hiusten kihara tulisi paremmin esiin.
Anna sen jälkeen tukan kuivua a i v a n r a u h a s s a korkeintaan välillä latvoja puristellen. Kun tukka on varmasti kuiva, haro se sormin varovasti läpi, hiero kämmenissä vähän hiusvahaa ja puristele se taas kiharoiden latvoihin.
Älä siis enää sohi tukkaa kammalla, vielä vähemmän harjalla!