mitä anteeksi

Hei.ihan täältä neuvoa lähdin kysymään,että mitä elämällä tehdä..

olen seurustellut nykyisen mieheni kanssa kohta 3 vuotta,lapsia meillä on,mutta ne ovat minun ei nykyisen mieheni,eikä se niistä ikinä ole kiinnostunut.Parisuhteessani olen saanut kokea väkivaltaa,pettämistä, ja mikä kauheinta henkistä väkivaltaa,aina saan kuulla miten huonoja lapseni ovat yms,Mieheni ei ole töissä,eikä mistään rahaa saa,minä meidän perheen elätän ja kotona kaikki työt yksin teet,ei puolisoni ole ikinä tarvinnut siivota tai ruokaa tehdä,vanhempani kovasti meitä auttaa rahallisesti. NYt olen miettinyt mitä kaikkea pitää antaa anteeksi,mieheni saattaa olla kotonta poissa parikin päivää,kuvioon kuuluu alkoholi ja huumeet,olen koittanut puhua ja jättää mieheni,se on vaan uhannut tappaa itsensä ja jopa lapseni jos sen jätän,kostaa kuulemma jotenkin,mutta minun mielestä tämä ei ole parisuhde,jos toista aina satutetaan ja loukataan,juodaan keskellä viikkoa jos vain kaverit tarjoaa,rakastan kyllä tätä miestä kovasti
en vaan enää jaksa mitään.Muutin ko miehen takia toiselle paikkakunnalle,sukuni ja tuki asuu muualla.lapsilla täällä kavereita on jo koulussa viihtyvät,onhan itsellänikin se työ.Mutta miten lähteä suhteesta kun järki sanoo toista kun sydän.
10891
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Käytä nyt hyvä nainen sitä järkeäsi ja lähde väkivaltaisesta, viinan- ja huumehuuruisesta elämästä. Millaiset eväät ja mallin haluat lapsillesi antaa elämää varten?
Rakkauden nimissäkö annat miehen loukata sinua ja lapsiasi, olla väkivaltainen ja sallia hänen juopottelunsa, elätät ja ylläpidät suoraan sanoen epäsosiaalista elämää?
Minusta tuntuu, että sinä olet vieraalla paikkakunnalla yksinäinen ja sinusta, kuten monesta muustakin alkoholistin läheisestä on tullut vain läheisriippuvainen.
Itsemurhalla uhkaaminen on kiristystä ja se ei ole sallittua missään olosuhteissa, eikä millään lailla. Uhkaajat harvoin edes toteuttavat aikeitaan - taitaa olla vain niin, että ukko laskelmoi, koska rahantulo loppuu sinun lähtöösi.
Sinä olet oman elämäsi ja lastesi tärkein henkilö - et holisoituneen hörhön. Kunnoita itseäsi ja lapsiasi sen verran, että annat kunnon elämän.

Äänestä
  • niin,minun kohdalle vain on sattunut jo yksi itsemurha tapaus,oma veljeni kerran pari uhkasi,enpä ottanut todesta ja kerran sit veljeni menetin lopullisesti, oikeassa olet et lapsille väärää mallia annan, heikkonakin itseäni pidän, kirjoitit asiaa ja kiitän kovasti

    Äänestä

  • niin väsynyt kirjoitti:

    niin,minun kohdalle vain on sattunut jo yksi itsemurha tapaus,oma veljeni kerran pari uhkasi,enpä ottanut todesta ja kerran sit veljeni menetin lopullisesti, oikeassa olet et lapsille väärää mallia annan, heikkonakin itseäni pidän, kirjoitit asiaa ja kiitän kovasti

    kenenkään itse murha, varsinkaan tuon väkivaltaisen miehen mahdollinen itsari. Sehän olis suorastaan toivottavaa? Tuo mies ei ole ansainnut sinulta mitään empatiaa, sympatiaa jne. Mitä sinä siinä miehessä muka rakastat? taidat tosiaan olla läheisriippuvainen.itsekunnioitusta peliin nainen. tee palvelus lapsillesi ja itsellesi ja näytä heille miten inhottavat ihmiset siivotaan pois elämästä.

    Äänestä

  • niin väsynyt kirjoitti:

    niin,minun kohdalle vain on sattunut jo yksi itsemurha tapaus,oma veljeni kerran pari uhkasi,enpä ottanut todesta ja kerran sit veljeni menetin lopullisesti, oikeassa olet et lapsille väärää mallia annan, heikkonakin itseäni pidän, kirjoitit asiaa ja kiitän kovasti

    No miksi luulet että miehes uhkaa itsemurhalla? no kun tietää että pystyy sillä manipuloimaan sinua veljesi takia. Itsemurhan tekijät ovat raukkoja pelkureita ja heitä ei usein pysty kukaan auttaa ja jos miehes halus tekee sen niin olis jo tehnyt. Minun serkkuni myös tappoi itsensä ja mielestäni se oli itserakkain teko mitä mies voi tehdä, häneltä jäi lapset ja vaimo. Muut jäävät suremaan ja saamaan siitä traumoja, ajattele haluatko elää tommoisen ihmisen kanssa ja varsínkin lapsesi, hyvänen aika. Sinun pitäisi alkaa vihata sitä kun tommoisia edes puhuu eikä sääliä, ei kukaan terve järkinen ihminen joka rakastaa sinua haluaisi sinulle pahaa minkään muodossa, ei minkään!!

    Äänestä

siinä, että tuo ei mikään parisuhde. Se on riippuvuussuhde, jossa miehellä päihdeongelmaa ja on ainakin sanallisesti väkivaltainen ja uhkaileva.

Suurin velvollisuutesi on nyt huolehtia, että lapset eivät kärsi. Millaisen elämän tarjoat nyt heille? Mieti sitä.
Et voi jäädä suhteeseen vaikka mies uhkailee.
Tuohan pahenee vain ajan kanssa.

Mieshän ei ota vastuuta mistään ja pitää sua itsestäänselvyytenä ja jalkarättinä. Ei näy arvostavan pätkääkään.

Mies vain pihalle jos asunto on sinun nimissäsi. Saat hänelle vaikka lähestymiskiellon, jos on uhkaillut sinua.
Kannattaisko ottaa yhteyden sos. viranomaisiin tarkempia ohjeita varten.
Nyt sun vain pitää tehdä jotain. Tilanne ei tuosta parane ja sulla ne niin tärkeät lapset.

Äänestä
  • Ota edelliset neuvot tosissasi ja lähde tai laita
    ainakin mies pihalle.Tuntuu kauhealle ajatella itse-
    ni lastesi asemaan.Kodin kuuluu olla turvallinen ja
    siinä olevien aikuisten täytyy herättää luottamusta.
    Häpeävätkö lapsesi miesystävääsi?Minusta on kyllä
    edesvastuutonta Sinulta jos annat ystäväsi moittia
    lapsia!Siitä he saavat huonon itsetunnon jos ei kan-
    nusteta ja kehuta kotona.Kotiolot vaikuttaa myös
    koulumenestykseen.En voi ymmärtää,että aikuinen mies
    lorvailee kodissanne.Tee ratkaisu lasten parhaaksi.

    Äänestä

sehän vaan käyttää sua hyväkseen.
JOS tappaa itsensä tekee vain palveluksen yhteiskunnalle.MIeti nyt helvetti minkälaisessa vaarassa sun lapset elää.Se voi kohta antaa niillekin niitä huumeita.Saati että saa jonkun aidsin niistä neuloista tai hepatiitin joka voi tarttua suhun ja lapsiin.Arvaamaton käytös tekee sun lapsistasi hermoheikkoja....Sulla on äitinä vastuu suojella lapsiasi.Toimi ennekuin sosiaaliämmät vie sulta lapset pois.
Sä voit hakea lähestymiskieltoa sille ettei sa tulla sua eikä lapsiasi lähellekään.Uhkailu on rikos.Ja huumeista joutuu jo linnaan joten ilmoitat siitä vaan poliisille rohkeasti niin sillä siitä pääset.Voi vittu tollaset pitäis ampua.

Äänestä

Kuten moni muukin on sanonut, niin mieti lastesi etua. Tasapainoinen ja turvallinen lapsuus on "kaiken a ja o". Tuollainen elämä voi jättää lapseen jälkensä vuosiksi eteenpäin ja piinata vielä aikuisiällä.

Mun mies eli hieman tuonkaltaista elämää sillä poikkeuksella, että ikävä mies oli hänen oma isänsä ja isä oli kyllä lapsiakin kohtaa väkivaltainen, tosin väkivaltaa tapahtui erityisesti silloin kun äiti oli töissä. Niin ja isä ei varsinaisesti huumeita käyttänyt. Hänelle riitti alkoholin ja vahvojen reseptilääkkeiden sekoitus.

Kahdesta lapsesta toinen on pärjännyt elämässään sinänsä ok, mutta alkoholi hänellekin maistuu riskikulutuksen verran. Kyseinen henkilö on nyt 26 vuotta ja ilmoittanut, että viikkoakaan hän ei ilman alkoholia elä. Hänen luonnetta en sinänsä lähde analysoimaan, mutta väitän kyllä, että jäljet lapsuudesta on jäänyt.

Toinen lapsista (mun mies) taasen ei ollut yhtä onnellinen. Kaiken maailman psyykkiset häiriöt ja ongelmat tulivat kuvaan hieman kotoa muuton jälkeen ja ovat vuosien mittaan pahentuneet. Seurustelun alkuaikoina hän näki jatkuvia painajaisia ja heräili öisin. Myöhemmin häntä vaivasi unettomuus, masennus ja paha paniikkihäiriö. Nyt sitten hän opettelee elämän hallintaa ja käy juoksee terapiassa. Hänkin haki apua kurjaan oloonsa alkoholista ja miedoista huumeista, mutta lopetti nämä touhut kyllä ajoissa ja kauan ennen kuin tavattiin.

Moni muu ikävän lapsuuden kokenut (tiedän pari tarinaa karkealla tasolla) ei ole ollut yhtä onnellinen vaan alkoholi ja/tai huumeet ovat vahvasti ohjailleet tai jopa päättäneet heidän elämäänsä/elämän. Lisäksi tiedän tapauksia, jossa lapset ovat välttäneet riippuvuudet, mutta ovat olleet kykenemättömiä vakiintumaan, opiskelemaan, käymään töissä jne. Lisäksi myös heitä on vaivannut masennus. Pari tällaista tapausta tiedän (sisarukset) ja he syyttävät todella vahvasti äitiään tilanteestaan.

Joskus kun olen kuunnellut näitä tarinoita lapsuudesta, olen alkanut kannattaa vanhemmuuden "ajokorttia" (lapsia saa hankkia vasta kun ymmärtää vanhemmuuden merkityksen). Mieheni äiti on oikein ihana ja mukava ihminen, mutta kyllä hän aika lailla lapsuuden ikävyyksiä nyt vähättelee ja selittelee, että "Minä luin, että se riittää, että yksi vanhempi on hyvä ja tukena ja turvana".

Äänestä
  • Olen täysin samaa mieltä ja tunnen aikuisia, jotak ovat joutuneet kasvamaan tuollaisessa ympäristössä. Valtaosalla on vaikeuksia aikuisena; vaikeuksia oman elämän hallinnan kanssa, ei pärjätä ihmissuhteissa ym. ym.
    Jos joku hankkii lapsia - oli ne sitten vahinkoja tai ei - hänen tulee olla sen verran vastuullinen aikuinen, että ajattelee lasten parasta, eikä omaa lähesriippuvaisuuttaan. Ei ole noloa olla yksin! Nainen tai mies voi viettää aivan täysipainoista elämää ilman suhdetta vastakkaiseen sukupuoleen.
    Kertojan tapauksessa ei ole kyse pelkästä alkoholin väärinkäytöstä, vaan kyseessä on mysö huueet, eli rikollinen toiminta. Huumeet sekä vaäkivalta on kriminalisoitu. Senkö mallin äiti haluaa lapsilleen antaa?
    Heidän tapauksessaan piilee myös se vaara, että jos äiti ei halua tuollaiselta elämältä lapsia suojata, niin lapset voivat joutua huostaanotetuiksi.
    Lasten tekotapa voi ola miellyttävä ja sen halitsee kuka tahansa, mutta kasvattajiksi ei kaikista ole!

    Äänestä

Saman myllyn kokeneena minuun tepsi kaikista eniten ehkä se fakta kun tajusin, etten pysty tekemään elämälleni JA elämälläni yhtään mitään jos vedän perässäni moista hiipparia. Toinen oli se, että ainakin omat tunteeni kyllä kuolivat aika tehokkaasti moisen sekopäisen touhun aikana siten, että hiljalleen etäännyin ja etäännyin. Kunnes tunnerintamalla ei enää ollut mitään.

Oli melko kamalaa katsoa miten paljon toinen muuttui ja miten se toinen maailma vei. Minulle ne olivat liian suuria paloja nieltäväksi enkä pystynyt muuhun kuin turvaamaan oman selustan ja pikkuhiljaa ottamaan niska-perse -otetta koko tyypistä kunnes viskasin koko apinan lopullisesti ulos kuvioista. Vaan melkoisella oopperalla höystettynä.. Että jos joku tahtoo tietää mitä kaikkea erossa voikaan tapahtua niin multa voi kysyä :D

Vaan jos sinä tuon kaiken keskellä vielä pystyt mukamas rakastamaan niin kannattaa hieman pohtia missä kohtaa menee järkevä raja. Tiedän, henkinen väkivalta on raakaa peliä vaan askel askeleelta nainen otat ja selätät sen. Kun kerta minäkin siihen pystyin niin pystyt tasan kyllä sinäkin!

Lopulta en nimittäin voinut kuin huokaista helpotuksesta, vaikka koti oli tyystin hajotettu kun takasin palasin. Oli pidetty kunnon bileet, särjetty paikkoja, käytetty mun esineitä ja mun tärkeitä juttuja hyvinkin rankasti hyväksi. Mulla ei ollut käytännöllisesti katsoen mitään kun takasin tulin turvakodista. Vaan mies lähti ja kun oven kiinni laittoi sen jälkeen kun loppufinaalin teki niin päätin, että se on nyt tervemenoa entinen elämä! Vaikka kuinka ottaisi koville niin tätä en enää ikinä tule kokemaan niin kauan kuin mitä mussa henki pihisee. Muistan sen niin elävästi, itseni istumassa olohuoneessa äimän käkenä silkasta helpotuksesta punaisessa tuolissa keskellä jumalatonta sekasotkua katsomassa erästä taulua. Ja sitä kuvaa mitä siinä taulussa on, olen katsonut monet kerrat myöhemminkin. Joka aamu kun tuntui vaikealta nousta kohtaamaan erinäisiä asioita. Hlökohtainen voitonpaaluni :)

Ja kaikki, joka ikisen esineen ja asian mikä tuosta elämästä sen apinan kanssa muistutti, heitin tylysti jätesäkkiin ja viskoin roskiin. Vaatteet, astiat, kirjat, huonekalut, kaikki mahdollinen oli se sitten ehjänä tai ei. Sitten oli puhdas pöytä :)

Oma onneni oli siinä, että olin ehtinyt jo työstää mielessäni kaikki nämä kuviot. Miettimään, pohtimaan, analysoimaan. Itse piti myös itseänsä katsoa silmästä silmään. Se loppufinaali-sirkus ei tullut siinä mielessä yllätyksenä eli pysyin tolpillani läpi koko höykkyytyksen.

Nyt kun kaikesta tuosta on jo aikaa ja elämä siinä mielessä tasapainottunut niin huomaan, että silti nuo jutut tietyssä määrin jäävät mielen päälle. Minulla se on siinä, etten salli ystävä- enkä parisuhderintamalla minkään sortin vehkeilyjä.. Myönnän kyllä olevani joskus jopa turhankin marttyyrimainen jne ylitsepursuava ja pilkun viilaaja asian suhteen vaan voihan pojat miten hyvältä se tuntuu, hallita oma elämänsä ja omat valintansa :)

Ja muista kun apua lähdet hakemaan niin saat ihan taatusti luotua sosiaalista ystäväverkkoa ympärillesi! Se on vain sinusta kiinni, kukaan ei auta eikä kättä ojenna ellet itse pysty sitä pyytämään ja tosiasioita myöntämään.

Ja vielä noista hämärähommista. Älä jumaliste anna sille pikkusormeasi, koska muuten se syö sinut kokonaan. Se maailma on raaka, julma ja täynnä petturuutta, vain raha merkitsee. Vedä raja ja pidä se. Äläkä missään nimessä ystävysty kenenkään hölmöläisen kanssa, älä missään vaiheessa, vaikka kuinka vaikeata olisi!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Nimetön kirjoitti:

Hei.ihan täältä neuvoa lähdin kysymään,että mitä elämällä tehdä..

olen seurustellut nykyisen mieheni kanssa kohta 3 vuotta,lapsia meillä on,mutta ne ovat minun ei nykyisen mieheni,eikä se niistä ikinä ole kiinnostunut.Parisuhteessani olen saanut kokea väkivaltaa,pettämistä, ja mikä kauheinta henkistä väkivaltaa,aina saan kuulla miten huonoja lapseni ovat yms,Mieheni ei ole töissä,eikä mistään rahaa saa,minä meidän perheen elätän ja kotona kaikki työt yksin teet,ei puolisoni ole ikinä tarvinnut siivota tai ruokaa tehdä,vanhempani kovasti meitä auttaa rahallisesti. NYt olen miettinyt mitä kaikkea pitää antaa anteeksi,mieheni saattaa olla kotonta poissa parikin päivää,kuvioon kuuluu alkoholi ja huumeet,olen koittanut puhua ja jättää mieheni,se on vaan uhannut tappaa itsensä ja jopa lapseni jos sen jätän,kostaa kuulemma jotenkin,mutta minun mielestä tämä ei ole parisuhde,jos toista aina satutetaan ja loukataan,juodaan keskellä viikkoa jos vain kaverit tarjoaa,rakastan kyllä tätä miestä kovasti
en vaan enää jaksa mitään.Muutin ko miehen takia toiselle paikkakunnalle,sukuni ja tuki asuu muualla.lapsilla täällä kavereita on jo koulussa viihtyvät,onhan itsellänikin se työ.Mutta miten lähteä suhteesta kun järki sanoo toista kun sydän.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu