Tuon toisen ketjun innoittamana olen pohtinut naisen ulkonäön problematiikkaa. Mielestäni naiset voidaan jakaa ulkonäkönsä puolesta kahteen ryhmään: panisin tai en panisi. Nuorena 16-23-vuotiaana suurin osa, eli vähän yli puolet, suomalaisnaisista kuuluu pantavien ryhmään. Mitä vanhemmista ikäluokista on kyse, sitä suurempi osa naisista kuuluu en panisi ryhmään. Kolmekymppisistä naisista yli 90-prosenttia on jo en panisi ryhmän jäseniä, ja sitä vanhemmissa naisissa on vain hajatapauksia jotka ovat pantavan näköisiä.
Pantavia naisia voisi tietenkin kutsua myös kauniiksi ja en panisi-ryhmän naisia rumiksi. Taviksen käsitteen olen poistanut tästä jaottelusta täysin turhana, koska joko naista tekee mieli panna tai sitten ei.
Tekeekö rumalla, eli en panisi-luokan naisella sitten yhtään mitään? Seurustelu mielessä ei varmasti tee koska kukaan ei pidemmän päälle halua katsoa naamaa/kroppaa joka ei miellytä. Seksiin "en panisi"-nainen saattaa nimensä vastaisesti kelvata jollekkin vähän epätoivoisemmalle miehelle, mutta silloin on kyse aidon himon sijasta pelkästä pussien tyhjentämisestä tai miehen halusta todistaa itselleen että saa halutessaan naisen.
Tottakai nainen voi elämänsä aikana siirtyä myös luokituksesta toiseen. Jos tarkastellaan vain aikuisia naisia, eli yli 16-vuotiaita, niin nainen jossakin vaiheessa elämäänsä ikääntymisen myötä siirtyy pantavien luokasta en panisi luokkaan. Myös nouseminen en panisi luokasta pantavien ryhmään on mahdollista esim. laihduttamisen myötä mutta tämä on houmattavasti harvinaisempaa.
Luokat ovat tietenkin subjektiivisia luomuksia. Jokaisen miehen preferenssit ovat tietenkin erilaisia mutta kyllä voi olettaa että suurin osa miehistä pitää Janina Frostellia pantavana ja Tarja Halosta en panisi ryhmän naisena.

Vastaukset 5
Vanhimmat
ollut täällä.
pelle postailee näitä samoja paskoja jatkuvalla syötöllä, ehkä lopettaa jos kukaan ei kommentoi noihin mitään.
Niin ne miehetkin jaotellaan pantaviin ja sellaisiin, joita ei panna. Ja naisilla on täysi oikeus siihen. Mitä kauniimpi nainen on, sitä todennäköisemmin tämä nainen valitsee miehen jonka oikein moni muukin haluaa. Niille ei pantaville miehille sitten jää nyrkki, koska ei pantavat naiset ovat mieluummin yksin kun ei pantavien miesten kanssa.
naisen on vaikea ajatella itsenäisesti, ts. kelpuuttaa miestä jota ei _joukko_ naisia halua.
ulkonäkö on kulttuurillinen tekijä sekin, eli sama pätee myös miehiin. Halutaan nainen, joka on monesta kaunis.