En ole lukenut viesiketjuja, enkä tiedä paljonko tästä aiheesta on kirjoiteltu.
Yhteisiä vuosia mieheni kanssa on jo yli toistakymmentä. Yhtäpaljon siis kokemuksia anopista.
Anopilleni on aina ollut tärkeämpää toisen lapsen ja hänen lastensa olemassaolo ja tarpeet joka suhteessa.
Mieheni ja lapsemme hänen arvojärjestyksessään tulevat aina toisena.
Mieheni suree tätä ja myös minä jo lastemmekin puolesta, puhumattakaan miehestäni.
Minkälainen äiti ottaa "suosikkilapsen" omistaan??
Eivätkö kaikki pitäisi olla yhtä rakkaita?
Yhteisiä vuosia mieheni kanssa on jo yli toistakymmentä. Yhtäpaljon siis kokemuksia anopista.
Anopilleni on aina ollut tärkeämpää toisen lapsen ja hänen lastensa olemassaolo ja tarpeet joka suhteessa.
Mieheni ja lapsemme hänen arvojärjestyksessään tulevat aina toisena.
Mieheni suree tätä ja myös minä jo lastemmekin puolesta, puhumattakaan miehestäni.
Minkälainen äiti ottaa "suosikkilapsen" omistaan??
Eivätkö kaikki pitäisi olla yhtä rakkaita?
Vastaukset 35
Vanhimmat
Meitä on "moneen junaan", minäkään en ymmärrä sitä, että jotain lapsista suositaan muiden kustannuksella. Omat vanhempani ovat olleet tasapuolisia meitä kolmea sisarusta kohtaan ja itse (edesmenneen mieheni kanssa)olen toiminut samoin.
Mieheni kuoltua annoin pojille isänsä osuuden, minulle riittää se puolikas omaisuudestamme, nuoret tarvitsevat pesämunaa.
Annan samanverran joululahjarahaa ja muita lahjoja (tuparilahjat, häälahjat, syntymäpäivälahjat, jne.).
Lapsenlapset ovat asia erikseen, kolme ihanuutta on jo.
Ikävää miehesi ja lastesi kannalta. Anopilla voi olla omia ongelmia (vaikea luonne; hän on joutunut kokemaan samaa omien vanhempiensa taholta ja toimii siksi näin, jne.).
Miehesi voisi ottaa asian puheeksi, vaikka tiedän, että helppoa se ei ole, mutta voisi hyvinkin selvittää tilannetta ja helpottaa oloa - tai välit menevät lopullisesti poikki, mutta ottaisin sen riskin itse.
Kiitos!
Siinäpä se! Olemme molemmat ottaneet asian puheeksi anopin kanssa ja myös mieheni sisaruksen kanssa.
Kirjeitsekin yritetty lähestyä ja selvittää.
Tulos on ollut muutaman vuoden välirikko mieheni sisaruksen kanssa. Välirikko jatkuisi yhä jos en minä olisi soittanut ja pyytänyt että välimme palautuisivat.
Anoppini on saanut hirveät itkukohtaukset ja käynyt terapiassa koska kuulemma minä keksin kaiken ja mieheni puhuu minun suullani.
Tilanne on edelleen sama. Mieheni on pahassa välikädessä samoin kuin minä ja lapsemme.
Anoppi viettää melkein kaiken vapaa-aikansa mieheni sisaren ja hänen lastensa kanssa.
Ei kysele kuin pari kertaa vuodessa meidän lapsia käymään. Meidän luona käy kylässä myös vain sen 2 kertaa vuodessa. Suru on suuri koska lapsemme ihmettelevät mikseivät mummolle pääse ja miksei mummo käy!! Aina täytyy vastata että katsotaan nyt..
Mininkin lapsuuskodissani kaikki meni tasan.
Niin jäätelöpaketti ja limupullo. Ym.
Samoin on meidän perheessä. Niin rakkaus, huomio, aika, karkit ja kaikki!!
Siksikin ottaa niin koville kun joutuu selittelemään lapsille että mummolla ei nyt vain ole aikaa; teille
Jos mummo on noin "kylmä" ja tunteeton perhettänne ja lapsenlapsiaan kohtaan, niin anna samalla mitalla takaisin. Pidä välimatkaa mummoon ja ota yhteyttä yhtä harvakseen kuin hän itsekin. Mummo ei ajattele sitä, että vielä koittaa hänelläkin aika, jolloin kaikkien apu olisi tarpeen, kun ei enää yksin selviä arjestaan. Silloin myös teidän perheenne olemassaolo ja yhteydnepito olisi hänelle tärkeää, ikävä vain, että hän on jo siihen mennessä omalla käytöksellään ajauttanut väliinne pahan railon. Meillä samanlainen tilanne sillä tavalla, että mieheni on ollut aikaisemmin naimisissa ja hänellä on siitä liitosta 2 lasta, jotka ovat kyllä jo aikuisia. Nämä vanhemmat lapset ovat mieheni äidille kaikki kaikessa ja tästä uudesta liitosta syntyneistä 2 lapsesta hän ei välitä lainkaan. Koskaan ei edes ole ottanut syliinkään vaikka lapset pienempinä pyrkivätkin. Mummon käytös on aiheuttanut sen, ettei lapsetkaan enää halua käydä edes niillä pakollisilla syntymä- ja äitienpäivävierailuilla, enkä voi enkä edes halua heitä pakottaakaan siihen.
Minullakin on mummo ja vaari jotka suosivat kahta serkkuani ja veljeäni; minä jään kaikesta ilman. He eivät soita minulle, eivät tule tai pyydä käymään. En saa heiltä minkäänlaista tukea.
On aina nuorempana tuntunut pahalta mennä heidän kanssaan mihinkään sillä se oli heille "pakko". Isäni oli silloin yksinhuoltaja ja äitini asui toisella puolella suomea. Isäni teki paljon vuorotyötä joten jouduimme veljeni kanssa usein "mummolaan" hoitoon. Veljeni sai kaiken ja hieman ylikin, hyvä että minä edes ruokaa sain. Julmaa tämä maailma...
Olet oikeassa, että tuollaisen asian esille ottaminen on miehelle varmasti vaikeaa. Ei ole helppo mennä äidin eteen ja alkaa vaatimaan rakkautta. Tälläinen jotenkin sotii miehistä ylpeyttä vastaan. Toisaaltaan jos mies on tarpeeksi kypsä, niin hänen kannattaa tehdä se vaimonsa ja lastensa vuoksi vaikka varmasti vastenmieliseltä tuntuukin.
Onko niin, että miehesi on ollut sisaruksista se vahvempi? Ehkä hänen äitinsä kohdistanut kaiken hoivaviettinsä siihen ressukampaan sisareen?
Sano anopillesi, että vaikkei hyväksykään poikasi uutta liittoa niin, eikö ole alhaista kostaa se pienille lapsille.
Todellakin ihmetyttää tämä systeemi.
Tuossa tulee mieleen, että jotkut aikuiset eivät näe lapsia erillisiä yksilöinä.
Oletkohan saanut osaksesi äitiisi kohdistuvaa vihaa?
Meillä mieheni on saanut äidiltään huonoa kohtelua koska hänen isoveljensä sai kaiken.
Siksi siis omalle vanhimmalle pojalleen kosti tätä.
...jaksa kiinnostua mummon touhuista. Heille tuntuu olevan ihan sama mitä mummo tekee kun ei se aiemminkaan ole heistä välittänyt (murrosikä tulossa). En vain ymmärrä mikä vika minun miehessäni on kun ei vävyksi kelpaa. Jos äitini näkee mieheni esim. kaupassa niin karttaa kuin vierasta sikaa, ei puhu jos ei ole pakko. Näin on menty jo monta vuotta. Olen itse vähentänyt puheluita äidilleni kun olen huomannut ettei sitä kiinnosta edes minun jutut. Olen tyytyväinen siihen mitä mulla on. En tarvii ns. rikasta ukkoa joka ilmeisesti (äitini ja mummoni mielipide) olisi pitänyt itselleni etsiä.
Voi olla, että miehessäsi on vain jokin selittämätön asia joka ärsyttää äitiäsi. Tai hän ei ole rikas kuten sanoit. Tai sitten miehesi arvomaailma on erilainen kuin äidilläsi ja äitiäsi harmittaa kun sinä joudut alttiiksi väärille mielipiteille.
Ihmiset tarvitsevat myös jonkun johon voi purkaa vihansa. Ehkä miehesi on turvallinen kohde äidillesi?
Kiitos. Ei ole ollut sen vahvempi. Tottunut vain pienestä asti siihen ettei häntä kuunnella eikä oteta huomioon läheskään samoin kuin sisartaan.
Sisko käytti äitinsä selkärangattomuutta ja puolueellisuutta hyväksi. Kaamee mekkala jos ei tahtoaan saanut läpi. Pojalle äiti sanoi vain että annetaan tytölle periksi ettei vaan suutu.
Eikä sitten enää tarvinnut enää edes sanoa, koska siitä tuli käytösmalli. Kaikki toimivat siskon ehdoilla.
Ja tilannehan nyt on sitten näin.
Toisaalta olen onnellinen ettei mieheni ollut se lellipentu. Eipä sillä, ei me yhteen oltaisi silloin mentykään; kuka jaksaisi sellaista lellittyä narsistia joka siskonsa nykyään on.
Säälin joskus myös tätä siskoa. Äitihän (tai isä) eivät saisi näin päästää käymään. Karhunpalvelus molemmille lapsille. Ja kaikille läheisille ja lapsenlapsille.
Ei sitten ole parempia ongelmia puitavaksi?
Jaksatte pähkäillä, mitä joku muu ajattelee, tai mistä pitää, ja missä järjestyksessä?
Oleko koskaan kuullut kenestäkään, joka olis syntynyt tänne maailmaan, leima persauksissa, jossa lukis: TÄLLÄ IHMISELLÄ ON OIKEUDENMUKAINEN ELÄMÄ!
No, en minäkään. Elämä ei ole reilua. Ei se ole kellekkään reilua! Miksi sen pitäisi olla Teille reilua?
Koittakaa keskittyä asioihin joihin Teillä on oikeasti mahdollisuus vaikuttaa, kuten omiin tekemisiinne.
Olipa katkera kannanotto. Et näköjään osaa omasta epäonnestasi huolimatta samaistua muiden ongelmiin. Itsekkyys on joillekin elämän suola...
Sinulla outo asenne.
Omat vanhemmat eivät ole ketätahansa ihmisiä. Ne haavat joita lapsuudesta saa ovat eriasioita kuin jonkun hyvänpäivän tutun sanomiset.
On tervettä miettiä täällaisia juutuuja koska jos asiat miettii kunnolla riski, että itse toistaisi käytöstä vähenee.
Katsetta peiliin. Alkuperäisen katkeruus ja sinun apn tukeminen tuntuu kovin yhden ja saman ihmisen mielipiteeltä.
Sama surkeus molemmilla.
Mutta kannatan kyllä ettei tuollaista käytöstä miettisi lainkaan.
Elämä ei ole tasapuolista kaikille. Se on vain hyväksyttävä asia.
sairas olet. Et voi ymmärtää että joku muukin näkisi purkauksessasi jotain outoa.
Kaunis iltapäivä, aurinko näyttäytyy ja kevät tekee tuloaan. Löysäähän siksi sinäkin vannetta päästäsi jo hieman.
Parempia vointeja toivotellen :)
Kylläpä taitaa olla tämä henkilö itse kuvatunlainen anoppi, appi, mummo, ukki tai äiti tai isä.
Jospa se kolahti niin kovaa.
Syytä tarkistaa oma lääkityksesi, ja tuplata se.
Katkeruus on kamala tauti. Koita parantua.
Kun et pystynyt sulattamaan sitä että ehdotettiin keskittymään omiin tekemisiin.
Ilmeiseti et siis mitään tekemisiä osaa itse tehdä, ainoa maailmasi on soutaa toisten tekemisissä.
Säälittävää.
outo, suorastaan friikahtava vastaus aiheeseen. Oletkohan ihan terve?
on ollut reilua.Sinuahan ei mitenkään haittaisi,jos sattuisitkin olemaan se osapuoli,joka jätettäisiin aina ilman?Ja nämäkin muuten voivat olla sellaisia asioita,jolle voi tehdä jotain,jos vain asioihin puututtaisiin.
Me katsomme myös miheni kanssa jäävämme paitsioon, koska appivanhempani "suosivat" mieheni veljeä perheineen huomattavasti enemmän.
Olemme aina uskoneet, että syynä on se, ettei meillä ole lapsia. Tiedän kuinka tärkeää osaa lastenlapset suhteessa näyttelee, niinpä ymmärrän asiaa paremmin.
Silti, vaikka ymmärränkin, niin toki se sattuu kun meillä käydään kerta vuoteen viraisilla ja toisessa perheessä melkein päivittäin.
Mun lasteni isänäiti ei piittaa poikansa lapsista yhtään mitään. Olemme eronneet jo vuosia sitten ja sen eron myötä tuli ero myös miehen suvusta, mua asia ei hätkäytä, eikä lapsiakaan oikeastaan enää, mutta ihmetyttää suuresti, kun akka ei piittaa poikansa lapssista hölkäsen pöläystä. Muiden lasten (3 kpl) lapset on sitten ihan asia erikseen
Niin, ei vaan voi ymmärtää. Meillä appivanhempien kohdalla on sama tarina.
Tuntuu todella vieraalta tavalta läheisten kesken, kun omassa perheessä on saannut aina niin tasapuolisesti rakastavaa huomiota.
Jotkut vanhemmista eivät kai vain kykene näkemään itsensä ulkopuolelle...sääli!
.. ja sitte v-tuttaa.
Kun olin lapsi, oli serkkuni aina mummomme suosikkilapsi. Mummo matkusteli paljon ja toi kaikkea kivaa tuliaista, mutta serkkuni sai aina valita parhaat päältä ja minä sisaruksinemme saimme ne, mitä jäi (jos mitään jäi).
Me asuimme mummon naapurissa, serkku 100 km päässä toisella paikkakunnalla. Me olimme siis ilmeisesti "liian tavallisia" kun hän saattoi nähdä meitä joka päivä. Lisäksi uskon syyksi sen, että minulla ja siskoillani oli tummat pitkät hiukset ja olimme urheilijatyttöjä, söpöjä toki mutta vähän "poikamaisia". Serkkuni taas oli oikea prinsessa pitkine vaaleine hiuksineen ja vaaleanpunaisine vaatteineen. Mummon mielestä juuri sellainen kuin pienen tytön kuuluikin.
En ole katkera mummolle, todellakaan, mutta täytyy vaan todeta että kyllä tämä ilmiö on aika yleinen ollut varmasti aina. Muistelisin että tästä asiasta on äiti aina vähän valitellut ollessani lapsi.
Miehelläni on on nuorempi sisko, jota aina paapotaan. Saa aina tahtonsa läpi.
Mieheni onkin kuulemma ollut vahinko..
Millainen äiti sanoo lapselleen suuttuessaan useamman kerran, että toivoo että ei olisi koskaan tehnyt lapsia?
Näin nimittäin anoppini sanoo ja on aina sanonut lapsilleen.
Miksi sinulle toinen ihminen on rakkaampi kuin toinen? Eiköhän ole niin, että sinun pitää vain ihan itse tehdä omasta elämästäsi onnellinen ja viis veisata siitä mitä muut tekevät tahollaan.
En Ymmärrä ihan tätä viestiä?
Viittaako eka lause kysymykseksi anopille? Kirjoittajalle?
Olisipa muuten maailma täynnä ja pullollaan kaikinpuolin onnellisia ihmisiä jos se olisi vain omista tekemisistään kiinni.
Ihmisten teot kun vaan vaikuttattavat moniin muihinkin ihmisiin. Läheisiin ja vähemmän läheisiin.
Ja varsinkin jos se vaikuttaa omiin rakkaisiin lapsiinsa, mieheensä ja muihinkin läheisiinsä, niin aika kylmä ihmisen pitäisi olla ettei välittäisi miten heitä kohdellaan.
Yksinelävä ja orpo, ilman mitään ihmiskontakteja ja erakkona jossain metsässä voisi varmaan noudattaa tätä neuvoasi.
Kunpa vaan empatiaa olisi enemmän. Ja tasavertaisuutta.
Haluat vain nähdä oman napasi, ja muiden virheet.
Ruikuti ruikuti, vali vali.
Joko olet eksynyt väärälle palstalle. Tai sitten ikäsi on alle 10, eikä sinulle ole opetettu käyttäytymistä. Tai olet itse näitä kylmiä anoppeja tai väärin kohdeltujen sisaruksia. Tai jopa tunnistit itsesi kirjoituksesta.
Säälittävää! No osasithan kirjoittaa muutaman sanan, vaikka nekin oli toistoa.
Meilläkin ap lailla. Ihan suorastaan törkeetä välinpitämättömyyttä anopilta. Olenkin ottanut etäisyyttä ja sitten ihmetellään kovasti?
Toivottavasti me pysymme tasapuolisina lapsillimme tulevaisuudessakin!
Samanlaista toimintaa meillä. Anoppi ei edes käy kylässä vaikka asuu 5km:n päässä. Soittelee ainoastaan mikäli mieheni sisaren lapsilla on merkkipäivä (vinkkinä, että lahja pitäisi toimittaa).
Meillä ei ole lapsia, jota olen myös ajatellut syyksi miksi me emme kelpaa, kälyni perhe kylläkin.
Olemme suunnitelleet mieheni kanssa perheenlisäystä ja mietin muuttuuko anopin suhtautuminen meihin, jos tärppää. Ja suoraan sanoen pimahdanko, mikäli yht'äkkiä meistä ollaankin kiinnostuneita. (Käyttäydyn kyllä aina korrektisti).
Jännä juttu, että juuri viime päivinä asia on painanut tavallista enemmän mieltäni.
Kohtalontovereita löytyy! Me asumme myös anopin lähellä ja lempilapsi toisessa maassa. Meidän osana on tosin olla sylkykuppina ja työorjana, toki muistetaan soittaa ja vaatia lahjaa kälyn perheelle kaikkina mahdollisina merkkipäivinä (hääpäivästä toisiin nimipäiviin!) Käly-perheineen ei koskaan ota itse meihin mitenkään yhteyttä (ei soita, ei lähetä postikorttia) mutta muistaa anopin kautta ilmoittaa lahjatoiveensa! Ja luonnollisesti hirveät raivarit molemmilta jos "lahjaan" ei osallistukaan.
Olemme nuori perhe ja asuntoveloissa korvia myöten ja elämme säästeliäästi, että saamme säästettyä tarvittaviin rakennusjuttuihin ja huonekaluihin yms. Sohvaa varten säästettiin pikkuhiljaa kaksi vuotta, pihan laittoa varten samoin. Töissä syön lounaalla kaurapuuroa, jotta saan säästettyä 100€ kuussa säästötilille yms.
Nyt kun käly perheineen ovat myös ostaneet uuden asunnon, on meille - asuntovellallisille ja säästökituuttajille! - tullut mielestäni omituisia vaatimuksia anopilta ja kälyltä! Meidän pitäisi LAHJOITTAA rahaa kälylle kylpytynnyriä varten!! Perusteluina oli, se että kälyllä on niin paljon velkaa..no sitten varmaan säästetään ja eletään suu säkkiä myöten ja ostetaan se kylpytynnyri vasta sitten kun on rahat siihen.
Käly on ollut aina anopin lempi-lapsi ja poikaa on käytetty perheessä lähinnä apulaisena (etelän matkalle on otettu vain tytär mukaan jne.) Kymmenen vuotta meitä on käytetty anopin perheen talonmiehenä ja yleismies jantusena ja hommat on tehty niin passitettu kotiin. Kälyn perhettä on kestitetty, on kutsuttu illallisella ja meille on korkeintaan tarjottu tähteitä seuraavana päivänä kun olemme tulleet "piha hommiin" :-)
Nyt on sitten ilmeisesti huomattu, että kun emme talonrakennushommilta ehdikään samaan tapaan toimia huoltomiehinä niin saamme ainakin lahjoittaa rahaa!
No olipas vuodatus! mutta tuo röyhkeä rahan kinuaminen napsautti ilmeisesti jonkun verisuonen päästä :-)
Ihan samalla lailla on oman äitini kanssa,Eikä se ole kyllä sanomisestakaan parantunut.Totuus kai vaan on kylmä,toinen on rakkaampi kuin toinen.