Eli kirjoittamisen syy mullakin, vaimon haluttomuus.
Voi niitä aikoja kun vielä pelkällä "katseella" sai toisen halukkaaksi ja sängyssä vietettiin aikaa, molemmat toisiamme haluten!!!. Tänä päivänä tilanne on sellainen että minä haluan ja hän antaa mielestäni velvollisuuden tunteesta. Keskusteltu on. Seksiä on n. kerran viikossa ja tämä riittäisi minulle aivan hyvin jos tietäisin että toinen on mukana koko sydämestään. Kaikki muu toimii loistavasti (koti, lapset, yht. harrastukset), enkä minä ole mielestäni pikkumainen, jos minä mielestäni ansaitsen olla haluttu. Hoidan perheen isän velvollisuudet, ja aviomiehen velvollisuudet esim. sängyssä häneen keskittyen.
Minä haluan ainoastaan vaimoani siitä huolimatta että hän on esim. lihonut vuosien myötä. Nyt ollaan siinä tilanteessa, että olen katkeroitunut vaimolleni ja se ei voi olla hyväksi sille toimivallekaan suhteen puolelle.
-Kun joku auttaisi

Vastaukset 6
Vanhimmat
Olen itse parisuhteessa kuin vaimosi. Ja tiedän syynkin. Olen lihonut yhteiselomme aikana ja paljon! Enkä enään pidä itseäni haluttavana ja suoraan sanottuna minua ällöttää jo mieheni puolesta. Toisaalta tuntuu, että olen jo niin mudissa, etten jaksa taistella vastaan.
Vaimollasi saattaa olla myös romuttunut itsetunto. Paras vinkkini on se, että huomioit häntä muutenkin romanttisesti kuin sängyssä. Yrität ilmaista tunteesi moninaisemmin ja saada hänet myös paremmin uskomaan tämä.
Voitte alkaa myös yhdessä kuntoilemaan, ilman että esität suoraan tai vihjailevasti sitä hänelle. Toimit vain esimerkkinä, niin hän varmasti seuraa perässä.
Ja siinä piilee tietty salaisuus.
Mieheni antaa AINA, minulle ensin. Koskaan en ole ilman jäänyt. Tottahan se on, että jos jäisin, ei seksi kauaa jaksaisi kiinnostaa. Eihän siitä tulisi kuin vihaiseksi. Olen tytöiltä kuullut, että moni nainen näyttelee vain saavansa, ja että todellisuudessa miehet ovat surkeita rakastajia. Alkuhuumassa on haluttu miellyttää miestä, ja siitä on kasautunut kierre, josta ei pääse ulos.
Sitten kun olen puhunut tälläisten naisten kanssa, ja kertonut saavani joka ainut kerta, he eivät usko sitä todeksi. Mutta totta se vain on. Ja miksei sitä hyvää haluaisi lisää, toki haluaa, kun se kerta on hyvää.
Mutta siis, edelleen kolmen lapsen jälkeen, 16 v liiton, näin reippaassa keski-iässä siis, hyvin menee, ja molemmat heiluttavat peittoa riemulla.
Vaimoni ei suinkaan ole mikään muodoton läski, tarkoitan vain että mikään ei ole laannuttanut halujani häntä kohtaan. käymme yhdessä juoksemassa, salille hän ei tule kanssani.
Minäkin hoitelen vaimoni aina ensin ja joskus harvoin hän ei saa, mutta hän sanoo suoraan ettei onnistu.
Jos joku on alusta asti ollut sitä mieltä, että toinen on surkea niinkin tärkeässä asiassa kuin seksi, niin täytyy olla tavallisen hyvin ne muut asiat, että aloittaa rakentamaan elämäänsä sen hänen kanssaan.
mitenkään lihava,mutta viidenkin kilon lihoaminen voi syödä itsearvostusta,ja kauneuden tunnetta.
Vaimosi ei pidä itseään enään haluttavana,ja ei siksi halua harrastaa seksiä.
niin pääsee halut valloilleen,ja tulee naiselleskin kaunis olo.