Eron partaalla?

Ei toiminut vaimoni työssäkäynti toisella paikkakunnalla. Hän on aivan rikki työmatkaansa runsaan kahden vuoden jälkeen ja pelkää jo pimahtavansa. Tätä on jatkunut pari kolme kuukautta. Kuitenkaan hän ei halua vaihtaa työtään asuinpaikkakunnalle, sillä itse työ on hänelle mieleinen. Vapaita paikkoja on ollut täällä avoinna, mutta ne eivät ole kelvanneet, koska se olisi merkinnyt tason laskua.

Minä voisin vaihtaa työni puolesta, mutta en asuinpaikkakunnan. Olen muuttanut kaupungista toiseen viimeiset 10 vuotta, enkä enää jaksa. Irtolaiselämä riittää minulle. Olen onnistunut vihdoin saamaan ystäviä ja harrastuksia, mikä oli ennen mahdotonta jatkuvan muuttamisen vuoksi. En halua taas aloittaa alusta kaikkea.

En tiedä, mitä teen. Puhe ei auta, sillä se ei poista vaimon työmatkaa, enkä tiedä enää edes, mitä sanoa. Olen tehnyt ehdotuksia, yrittänyt kannustaa joka päivä jaksamaan. Ei auta!

Riitelin juuri vaimoni kanssa asiasta ja hän ilmoitti tekevänsä ratkaisun asian suhteen. Edessä on joko työpaikan vaihto tai avioero. En ole lainkaan varma kumman hän valitsee. Onneksi ei ole lapsia!
2512
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Kuinka pitkä se vaimosi työmatka on? Jospa vaimo asuisi viikot siellä ja tulisi aina viikonlopuksi kotiin. Joillain toimii, joillain ei. Mutta eihän sitä kokeilematta tiedä. Tai jos voisitte muuttaa johonkin puoleen väliin, jolloin voisit yhä harrastaa vanhassa kotikaupungissa ja tavata kavereita siellä (riippuu tietysti matkasta, mutta alle 100 km ei ole matka eikä mikään, jos nyt ei joka ilta tartte lähteä harrastamaan).

Äänestä
  • Työmatka on n. 110km. Eipä taida varat riittää pitää kahta asuntoa yhtäaikaa. Harrastan 4-5 iltana viikossa. Sen jälkeen emme näkisi koskaan, jos jäisin töiden jälkeen harrastelemaan ja näkemään kavereita. Ja nämä kaverit ovat nimenomaan harrastuksen kautta löytyneitä. Silloin en ehtisi käymään kotona kuin nukkumassa. Ja siinähän ei ole mitään järkeä.

    Ja niin kun juuri tuntui, että elämä on vihdoin ja viimein raiteillaan vuosien epävarmuuden jälkeen. Ei jaksa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Väsynyt! kirjoitti:

Ei toiminut vaimoni työssäkäynti toisella paikkakunnalla. Hän on aivan rikki työmatkaansa runsaan kahden vuoden jälkeen ja pelkää jo pimahtavansa. Tätä on jatkunut pari kolme kuukautta. Kuitenkaan hän ei halua vaihtaa työtään asuinpaikkakunnalle, sillä itse työ on hänelle mieleinen. Vapaita paikkoja on ollut täällä avoinna, mutta ne eivät ole kelvanneet, koska se olisi merkinnyt tason laskua.

Minä voisin vaihtaa työni puolesta, mutta en asuinpaikkakunnan. Olen muuttanut kaupungista toiseen viimeiset 10 vuotta, enkä enää jaksa. Irtolaiselämä riittää minulle. Olen onnistunut vihdoin saamaan ystäviä ja harrastuksia, mikä oli ennen mahdotonta jatkuvan muuttamisen vuoksi. En halua taas aloittaa alusta kaikkea.

En tiedä, mitä teen. Puhe ei auta, sillä se ei poista vaimon työmatkaa, enkä tiedä enää edes, mitä sanoa. Olen tehnyt ehdotuksia, yrittänyt kannustaa joka päivä jaksamaan. Ei auta!

Riitelin juuri vaimoni kanssa asiasta ja hän ilmoitti tekevänsä ratkaisun asian suhteen. Edessä on joko työpaikan vaihto tai avioero. En ole lainkaan varma kumman hän valitsee. Onneksi ei ole lapsia!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu