erosin naisestani puolivuotta sitten kun meni päin vittua kaikki, mutta huomattiin että tarvittiinkin oikea eikä leikkitauko. ja aloitettiin uudestaan yhdessä. kaikki oli upeaa jonkin aikaa ja musta vieläkin, ei ole koskaan tuntunut että uskosin meihin näin paljon kuin nyt ja välitän enemmän kuin ikinä hänestä. No, hän sitten on ollut vaisu jonkun aikaa ja otin selvää asiasta: ei ole innostunut yhtään minusta, kaikki tuntuu harmaalta, vaikka teen päivittäin ties mitä kaikkea sen eteen että ei vain oltaisi kotona ja ihmeteltäisi. lapsia on 1, ja kohta toinen. käskin pakata kamansa ja lähteä muualle sillä hänen olemuksensa ja mielialansa saa mut jo ärsyyntymään kun mikään ei auta ja siitä taas tulee riitaa joka ei ole lapselle hyväksi. mä teen kuulemma kaiken oikein jne mutta ei vain ole kiinnostunut musta enää. mihin se kiinnostus voi kadota 8 vuoden jälkeen sormia napsauttamalla ? ja mitä muka voin tehdä asialle jos olen kaiken jo tehnyt ja vielä kuulemma oikein ? ystäviä hänellä ei ole, asuvat kaikki jossain hevonkuusessa ne pari kappaletta. joten ei voi puhua asiasta kellekkään josko se auttaisi. lääkärille ei suostu.
Tuntuu että tuo käytös tuhoaa mut henkisesti ellei ole jo tehnyt sitä
Tuntuu että tuo käytös tuhoaa mut henkisesti ellei ole jo tehnyt sitä
Vastaukset 5
Vanhimmat
lisään vielä, että toista hänellä ei ole. sen ajan kun ei hoida lasta kotona ja vaihda "vuoroa" mun kanssa mennäksee itse loppuillaksi töihin niin on menossa töihin tai tulossa sieltä kotiin.
Joskus aika ratkaisee. Tuntuu pitkänkin aikaa, jopa kuukausia, että toinen ei merkitse mitään. Muutaman päivän erossa olo eí tunnu missään. Jossakin vaiheessa tajuaa, et sen toisen lopulta voi menettää, tunteet löytyykin takaisin. Kai tämä perusarjen tylsyys iskee, luulee, että muilla elämä on vilkkaampaa ja virkeämpää.. Näin ainakin itsellä. Luuli, et tunteet ovat lopullisesti kuolleet.. mutta ovat ne jossakin alakulon ja masentuneisuuden alla.
paranna tilannetta ajamalla häntä pois, etkä taatusti voita häntä takaisin!
Vaikutat aika ymmärtämättömältä ja itserakkaalta tsori vaan!!
olin itse henkisesti sairas ja suostuin hoitoon ja sain itseni kuntoon koska minulta sitä vaadittiin jättämisen uhalla. en ymmärtänyt siinä tilassa että se pitäisi tehä myös itsensä takia. Olen tehnyt kamalan määrän töitä sen eteen että olen ns. normaali ihminen nykyään, joten mielestäni mulla on oikeus vaatia sen arvoista kohtelua nykyään koska nyt tuntuu että olen ainoa joka on tehnyt töitä tämän suhteen eteen. hän on itse sanonut että ei halua tehdä asian eteen mitään kun ei vaan huvita. Ajattelen myös asiaa niin, että lapsille tuollainen ympäristö ei ole hyväksi ja sanonut hänelle että sulla on vastuu ja velvollisuus hoitaa itsesi kuntoon ihan niin kuin sanoit aikasemmin mullekkin. Että minäkö itsekäs? ja ymmärtämätön? ymmärrän että voi olla paha olla jne mutta ei kenenkään ymmärrys ole rajaton, sillä on ollut orastavana noita ongelmia jo monta vuotta ja nyt oikein kunnolla. Olen aina jaksanut odottaa parempaa päivää mutta alkaa jaksu loppua
Eli siis tämä puoliso on raskaana?
SE nimittäin saattaa hyvässä lykyssä ratkaista koko oopperan.. Hormoonit nimittäin! Anna naikkoselle aikaa, koska raskaana ollessa se on melkoista vuoristorataa noin tunnepuolella! Yritä olla läsnä ja nähdä pikkuisen pidemmälle, josko pohtisitte eroamisia yms uudelleen vasta sitten kun vauva on pullahtanut pihalle ja arki rullaa? Kun näkee oikeasti, jotta mikä on naisella se fiilis?
Ehkä hänen kannattaisi hakeutua muiden odottavien seuraan, puhua neuvolassa tuntemuksistansa jne? Ettei kaikkea kaataisi sinun niskaasi?