Onko kenelläkään täällä käynyt samoin?
Itse olen avoliitossa asuva nuori nainen. Olen seurustellut mieheni kanssa rapeat 2 vuotta, joista yhdessä olemme asuneet vuoden. Rakastaneet olemme toisiamme viimeiset 4 vuotta, joten oikeastaan juttumme uloittuu käytännössä jo sinne asti. Kihloissa olemme ehtineet olla 1,5 vuotta, mies oli se joka kosi ja naimisiinmenosta oltiin yhtä mieltä alusta asti. Häät päätettiin jo alussa järjestää kesälle 2009, ja niitä suunniteltiin alusta asti. Kuitenkin, jos kyselin mitä mieltä hän on jostakin häitä koskevasta, en saanut selvää vastausta - vain tyyliin "ettei halua nyt ajatella semmoista".
Nyt kun ilmoitimme vanhemmillemme (jep, mieskin ihan vapaaehtoisesti ilmoitti), alkoivat omat vanhempani kertoa järkyttäviä juttuja edellisistä avioliitoistaan ja sulhasen vanhemmat siitä kuinka hän on vahinkolapsi. Molemmat jutut järkyttivät häntä, varsinkin se kun kerroin vanhempieni kertoneen, että he olivat joskus olleet aikaisemminkin naimisissa ja tehneensä nuorena virheen.
Nyt alkoi tulla takapakkia. Mies sanoi, että häntä pelottaa mennä näin nuorena naimisiin (hän on 21). Suostuin häiden lykkäämiseen, vaikka koenkin että minulle on annettu turhaa toivoa. Nyt päästyään vihdoin viimein viikonlopuksi jonnekin ilman minua (meillä ei ole ollut matkustusmahdollisuuksia ystäviemme luo yhdessäasumisen aikana, joten olemme olleet yhdessä lähes koko ajan ilman ns. omaa aikaa), oli hän takaisin tullessaan jotenkin erilainen.
Pari päivää myöhemmin (30.3) yrittäessäni saada häntä auttamaan minua kotitöissä (hän laskee kotityöt minusta johtuviksi, koska yksinasuessahan kotitöillä ei olisi väliä kun niitä ei tarvitsisi tehdä lainkaan), hän suuttui ja sanoi miettineensä että meidän pitäisi erota. Syytä ei meinannut millään sanoa. No, aloin siinä tietenkin itkemään ja sanoin hänen pahan olonsa johtuvan hänen masennuksestaan, eikä hän minua jättänyt ja sanoi käsittäneensä väärin sen, miksi hänellä on paha olo. Hän kuitenkin kertoi, ettei tahdo naimisiin vielä (tarkkaa aikaa ei sanonut, mutta tyyliin "kun opiskelut on tehty"/"kun minulla on työpaikka"). Kun sanoin "Entä jos minä en olekaan enää valmis menemään naimisiin vuosien päästä kun sinulla olisi otollinen hetki?", niin vastaukseksi tuli vain "no, sitten en näe tässä seurustelussa järkeä".
Mieheni on kärsinyt masennuksesta jo murrosikäisestä asti ja se vaikuttaa suhteeseemme toisinaan. Silti olen aina tiennyt alusta asti, että kuulumme yhteen.
Yhdessä vielä ollaan, mutta... mitä pitäisi tehdä ja mitä tämä tarkoittaa? Mitä tämän miehen päässä liikkuu? En enää ymmärrä tarkoittaako sormus sormessani kihlausta vai ei. Miksi hän halusi jättää minut? Mistä tämä kaikki johtuu?
Olkaa kilttejä ja auttakaa! :'(
Itse olen avoliitossa asuva nuori nainen. Olen seurustellut mieheni kanssa rapeat 2 vuotta, joista yhdessä olemme asuneet vuoden. Rakastaneet olemme toisiamme viimeiset 4 vuotta, joten oikeastaan juttumme uloittuu käytännössä jo sinne asti. Kihloissa olemme ehtineet olla 1,5 vuotta, mies oli se joka kosi ja naimisiinmenosta oltiin yhtä mieltä alusta asti. Häät päätettiin jo alussa järjestää kesälle 2009, ja niitä suunniteltiin alusta asti. Kuitenkin, jos kyselin mitä mieltä hän on jostakin häitä koskevasta, en saanut selvää vastausta - vain tyyliin "ettei halua nyt ajatella semmoista".
Nyt kun ilmoitimme vanhemmillemme (jep, mieskin ihan vapaaehtoisesti ilmoitti), alkoivat omat vanhempani kertoa järkyttäviä juttuja edellisistä avioliitoistaan ja sulhasen vanhemmat siitä kuinka hän on vahinkolapsi. Molemmat jutut järkyttivät häntä, varsinkin se kun kerroin vanhempieni kertoneen, että he olivat joskus olleet aikaisemminkin naimisissa ja tehneensä nuorena virheen.
Nyt alkoi tulla takapakkia. Mies sanoi, että häntä pelottaa mennä näin nuorena naimisiin (hän on 21). Suostuin häiden lykkäämiseen, vaikka koenkin että minulle on annettu turhaa toivoa. Nyt päästyään vihdoin viimein viikonlopuksi jonnekin ilman minua (meillä ei ole ollut matkustusmahdollisuuksia ystäviemme luo yhdessäasumisen aikana, joten olemme olleet yhdessä lähes koko ajan ilman ns. omaa aikaa), oli hän takaisin tullessaan jotenkin erilainen.
Pari päivää myöhemmin (30.3) yrittäessäni saada häntä auttamaan minua kotitöissä (hän laskee kotityöt minusta johtuviksi, koska yksinasuessahan kotitöillä ei olisi väliä kun niitä ei tarvitsisi tehdä lainkaan), hän suuttui ja sanoi miettineensä että meidän pitäisi erota. Syytä ei meinannut millään sanoa. No, aloin siinä tietenkin itkemään ja sanoin hänen pahan olonsa johtuvan hänen masennuksestaan, eikä hän minua jättänyt ja sanoi käsittäneensä väärin sen, miksi hänellä on paha olo. Hän kuitenkin kertoi, ettei tahdo naimisiin vielä (tarkkaa aikaa ei sanonut, mutta tyyliin "kun opiskelut on tehty"/"kun minulla on työpaikka"). Kun sanoin "Entä jos minä en olekaan enää valmis menemään naimisiin vuosien päästä kun sinulla olisi otollinen hetki?", niin vastaukseksi tuli vain "no, sitten en näe tässä seurustelussa järkeä".
Mieheni on kärsinyt masennuksesta jo murrosikäisestä asti ja se vaikuttaa suhteeseemme toisinaan. Silti olen aina tiennyt alusta asti, että kuulumme yhteen.
Yhdessä vielä ollaan, mutta... mitä pitäisi tehdä ja mitä tämä tarkoittaa? Mitä tämän miehen päässä liikkuu? En enää ymmärrä tarkoittaako sormus sormessani kihlausta vai ei. Miksi hän halusi jättää minut? Mistä tämä kaikki johtuu?
Olkaa kilttejä ja auttakaa! :'(
Vastaukset 40
Vanhimmat
Minulla on ollut semmoinen "ei seksiä ennen avioliittoa"-tyylinen periaate, josta hän on tiennyt, mutta seurusteluaikanamme en ole sitä pystynyt pitämään, ja se on loukannut minua syvästi. Nyt kun sanoin, että tahdon pitää periaatteestani kiinni (ei painostaakseni avioliittoon, vaan oman itseni vuoksi), hän sanoi hieman kiristävällä tyylillä kuin uhmaisi jättää minut mikäli en enää seksiä hänen kanssaan haluaisi.
jotenkin heräsi ajatus siitä, että sun kihlattu luottaa niin paljon suhun - eli ettet lähde vaikkei se suostuis menemään naimisiin. Miksi siis hän tekisi moisen päätöksen.
Ymmärrän sun kihlattua. Avioliitto on kuitenkin niin iso juttu. Joten ethän ketään voi pakottaa naimisiin. Ja onko se nyt sen arvoista kävellä alttarille, jos toinen tekee sen yhtä lailla miellyttämisen takia kuin kertomuksessa mainitsemasi kotityötkin (josta sitä paitsi valitit, kun ne eivät tule tehdyksi halusta vaan pakosta). Sun pitäisi tavoitella miestä, joka kantaisi sut alttarille. Ei se tunnu miltään jos toista pitää väisin raahata matkassa.
En tiedä oletko uskossa, ajattelin vaan tuota sun ei seksiä -ajatusta, mutta raamatullisestihan kihlausta ei ole olemassakaan. Vaikka se on lupaus avioliitosta, se on kuitenkin vielä peruutettavissa oleva ihmisten välinen sopimus. Ajattelin että onko tuo kihlaus/naimisiinmenojuttu tullut vakaumuksestasi.
Sinuna seuraisin vähän aikaa tilannetta ja antaisin pölyn laskeutua. Jo toinen ei ole valmis avioliittoon niin se ei silloin ole valmis. Katsot vähän ajan päästä uudelleen onko mieli muuttunut, shokki kadonnut jne.
Toista ei voi omistaa ja jos kihlattusi kokee eron helpommaksi kuin sitoutumisen, eikö se viesti jo jostain?
painostanut mihinkään. Usein olen hänelle toistellut tässä seurustelun aikana, että jos hän ei halua vielä niin sitten ei. Ja olenkin sen sanonut, etten häntä tahdo, jos hän ei omasta vapaasta tahdostaan halua. Se tässä outoa onkin, miksi hän ei ole aikaisemmin sanonut mitään. Vasta nyt kun suunnitelmat ovat pitkällä, pitää jarruttaa.
Ja hän sanoi, että tahtoo kyllä naimisiin, mutta ei vielä. En vain ymmärrä tuota kaikenlaista kiristystä.
Ja kyllä, olen uskossa ja niin hänkin. Kihloissa ym. naimisiin menossa olisimme joka tapauksessa, vaikkemme uskossa olisikaan. Se ei nyt hirveästi vaikuta tähän.
Sormus sormessasi merkitsee sitä, että hän välittää sinusta, mutta koska ei ole vielä paljon nähnyt muita suhteita, ei tiedä on tämä todella sitä rakkautta. Ja oikeutetusti miettii...
Eli hän ei pysty säntäämään naimisiin kanssasi koska on niin nuori, ja kokee elämänsä ja kokemustensa loppuvan tähän kuin seinään. Tälläinen kuva avioliitosta valitettavasti vaan maalataan.
Olet oikeutetusti epävarma, mutta olen myös miehesi kannalla siinä kun hän kertoo ettei tiedä onko tässä sitten mitään järkeä, jos et kerran ehkä jaksa odottaa. Siis naimisiin menoa? Mitä naimisiin meno muka muuttaa. Tehtävännehän on vain nyt hoitaa suhdettanne ja tutustua toisiinne kunnolla ennenkuin kävelette alttaritaulun eteen. Paremopi on se rakkaus mikä iän myötä syvenee kuin mikä leimahtaa ja palaa viidessä vuodessa loppuun.
Itselleni tulee vielä kuuden vuoden seurustelun jälkeen piirteitä esiin miehestäni, mistä en tienyt mitään aikaisemmin. Joten teidän 4 vuotta on täältä katsoen aika vähän yhteiseloa.
En ole sanonut etten jaksa odottaa. Olen sanonut monta kertaa, että ihan sama, vaikka menisi seuraavat 10 vuotta.
Epäilyttää vaan, että tahtooko hän naimisiin alisinkaan.
Ei naimisiinmeno muuta meidän välillämme juuri paljoakaan. Siksi ihmettelenkin miksi tämä on nyt yhtäkkiä äkkiseltään muodostunut näinkin "isoksi asiaksi", vaikka en minä avioliiton vaikeutta vähättele.
Ja me kyllä tunnemme toisemme. Mutta tuossa alkutekstissäsi saattaa kyllä olla perää, voihan olla että hän luulee että nuoruuden kokemukset loppuvat avioliittoon.
Tuo kuulostaa aivan lopun alulta ellei jo lopulta kokonaan. Ei tuosta teidän suhteesta taida enää mitään tulla, hän luultavasti on kanssasi vain koska ei tahdo loukata ja satuttaa sinua. Kyse on nyt oikeastaan vain siitä tuleeko teille avoero vai avioero. Kiristämällä miehen naimisiin, et voita mitään, eikä tuo teidän suhde kovin kukoistavalta kuulosta tälläkään hetkellä.
Yli 2 vuotta suhteessa ilman omaa aikaa kuulostaa aika ahdistavalta. En ihmettele yhtään miksi miehesi haluaa ottaa vähän omaa tilaa. Ihme ettei tämä ole tapahtunut aijemmin.
Jos miehesi ei halua naimisiin kanssasi juuri nyt, niin turha sinun on siitä hernettä vetää nenääsi. Olette seurusteleet niin vähän aikaa vasta, että ihan hyvä ottaa pieni aikalisä ennen avioliittoa ja virallista sitoutumista.
"...sanoi miettineensä että meidän pitäisi erota. Syytä ei meinannut millään sanoa. No, aloin siinä tietenkin itkemään ja SANOIN HÄNEN PAHAN OLON JOHTUVAN HÄNEN MASENNUKSESTAAN, eikä hän minua jättänyt ja sanoi käsittäneensä väärin sen, miksi hänellä on paha olo."
Tuo kuulostaa kauhealta ja sinä pirttihirmulta (sori vaan). Miten sinä voit väittää että hänen paha olonsa johtuu masennuksesta? Sinä et voi päättää mikä miestäsi ahdistaa ja mistä hänelle tulee paha olo. Ei mikään ihme ettei miehet keskustele kun naiset päättävät miesten mielipiteet vääriksi vaikka mies olisi sanonut suoraan mikä mättää! Luuletko että miehen on helpompi sanoa sinulle että "juu olet oikeassa", jolloin jätät hänet rauhaan, toisin kuin "sori, mutta mä vaan en rakasta sinua, enkä halua kanssasi naimisiin!" joka johtaa hysteerisen itkukohtauksen jatkumiseen?
"Kun sanoin "Entä jos minä en olekaan enää valmis menemään naimisiin vuosien päästä kun sinulla olisi otollinen hetki?", niin vastaukseksi tuli vain "no, sitten en näe tässä seurustelussa järkeä"."
Miehesi on täysin oikeassa. Sinä et näytä olevan niin sitoutunut mieheen että voisit odottaa että hän on valmis avioliittoon. Haluatko naimisiin vain, jotta voisit sanoa olevasi rouva? Sä kiristät miestäsi, huomaatko tuon? Onneksi hän näyttää pysyvän kovana eikä alistu kiristämiseesi. Haluatko tosissasi kiristää miehen avioon kanssasi? Pystytkö nauttimaan hääpäivästä, jos sellainen tulee, kun tiedät että miehesi suostui vain sinun takiasi, eikä itse halunnut mennä naimisiin?
Kotitöiden tosin ei pitäisi mennä noin, eikä tilanne varmasti helpotu avioliiton myötä. Eikö mihesi ole koskaan asunut yksin, vai onko hän vain todella lapsellinen? Mistä hän luulee saavansa puhtaita astioita tai vaatteita ellei niitä pestä? Tuskin sinä olet kotitöitä aiheuttanut, vain huomauttanut että niitä on olemassa. :O
Sinä voit olla varma että kuulutte yhteen, mutta miehesi ei näytä olevan samaa mieltä tästä. Maailmassa on monia ihmisiä, joiden rakkaus on yksipuolista.
Olen monta kertaa tässä nyt painottanut, että en ole kiristämässä häntä mitenkään.
En tullut tänne kysymään sitä kiristänkö vai en, vaan sitä mikä mättää kun en mitenkään kiristä. Ihan sama se minulle on vaikka päätyisimme naimisiin vasta 10 vuoden päästä, kyllä minä jaksan odottaa ja olen sitä alusta asti painottanutkin.
Suhde kyllä muuten kukoistaa. Seksi ja kaikki on aivan ihanaa. Mutta.. nuo kotityöt ja hänen masennuksensa aiheuttavat kitkaa.
Enkä ole vetämässä hernettä nenääni siitä, ettei mies halua nyt naimisiin, vaan siitä, että tuntuu että minua käytetty hyväksi, kun ei ole aikaisemmin kerrottu. Mitä minä nyt kaikille sanon? Teillä on nyt mennyt tämän jutun pointti hieman ohi.
Sanoin olon johtuvan luultavasti masennuksesta siksi (olen psykologian opiskelija), että huomaan kyllä milloin merkit johtuvat masennuksesta ja milloin eivät. Hän ei pysty niitä itse masennuksensa takia erottelemaan.
Totta, mietin itsekin tuota miellyttämis-juttua. Mutta ei hän olisi minun luokseni jäänyt tuollaisesta lauseesta. Hän jutteli äitinsä ja terapeuttinsa kanssa, jotka olivat vain molemmat sitä mieltä, että joskus vastaan tulee tuollaisia kausia, jolloin on tavallista väsyneempi.
Taidat olla mies, kun otit noinkin paljon itseesi? :D "pirttihirmu", hah. Kaikki on ollut miehelle vapaaehtoista. Täysin. Olen jo TODELLA monta kertaa painottanut, että hän tietää kaiken olevan täysin vapaaehtoista, eikö se mene nyt oikein tässä keskustelussa perille? Ja tuo kun kysyin, että entä jos en itse ole valmis vuosien päästä enää (esim. minulle on kehittynyt tämän seurauksena jonkinasteinen sitoutumiskammo ja epävarmuus), kysyin vain ja ainoastaan sen vuoksi, että haluaako hänkään sitten enää.
Mietitäämpä tätä:
-Hän oli se joka kosi.
-Naimisiinmenosta on puhuttu alusta asti ja hän itse kertoi kuinka onnellinen on kun naimisiinmenoa ajattelee.
- Hän oli se joka ilmoitti vanhemmilleen. Täysin vapaaehtoisesti.
- Olen sanonut monta kertaa ja kysellyt ennenkin, että kai hän varmasti tahtoo tänä kesänä naimisiin ja siten tarjonnut monta tilaisuutta peruuttaa koko juttu.
- Olen maininnut monta kertaa, että minulle on aivan sama vaikka emme menisi 10 vuoteen naimisiin. En minä kiristä, päinvastoin, minua kiristetään.
Ja kyllä, mies on asunut yksin. Ainut että minä tein silloinkin kotityöt hänen puolestaan ja hän jopa joskus jätti minulle usean viikon tiskit, että kun tulen käymään pitkästä aikaa että joudun ne tiskaamaan.
Uskoisin kyllä miehen olevan samaa mieltä tästä yhteenkuuluvuudesta, mutta mistäpä sitäkään tosiaan koskaan tietää.
Ehkä olen tehnyt kaiken liian helpoksi?
>>>Taidat olla mies, kun otit noinkin paljon itseesi?>>>
Olikos tämäkin psykologian opiskelijan asiantuntijalausunto? Tulet nettipalstalle esittelemään ongelmiasi, mutta jos joku rohkenee vihjata että sinun omassa käyttäytymisessäsi voisi olla parantamisen varaa, niin syy löytyy kommentoijan sukupuolesta ja asennevammasta. No, kunhan nyt opiskelet sitä psykologiaa vielä toisenkin vuoden niin huomaat olleesi lapsellinen. (Ja minä olen muuten eri henkilö kuin äskeinen kirjoittaja.)
>>>Ja kyllä, mies on asunut yksin. Ainut että minä tein silloinkin kotityöt hänen puolestaan ja hän jopa joskus jätti minulle usean viikon tiskit, että kun tulen käymään pitkästä aikaa että joudun ne tiskaamaan.>>>
"Joudut"? Ei hyvää päivää. TODELLA tyhmästi tehty. Ja se sinun "miehesi" ei ole mikään mies, vaan naisten pilalle passaama pikkupoika, joka ei kykene ottamaan vastuuta itsestään.
>>>Mitä minä nyt kaikille sanon?>>>
Jos se on päällimmäinen ongelmasi, niin taidat olla aika pinnallinen ihminen. Ei ihme että poitsusikin alkaa ottaa takapakkia.
Sä olet aika huono tuossa psykologiassa, ainakin veikkailemaan ihmisistä mitään niiden kirjoitusten perusteella. Mä en meinaan ole mies. :D
Sinusta kaikki voi vaikuttaa vapaaehtoiselta, mutta se on vain yksi mielipide asiaan. Sun kirjoitusten perusteella mä en näkisi tuota ihan noin vapaaehtoisena miehen näkökulmasta.
No mietitäänpä:
-Hän halusi kanssasi naimisiin kosiessaan sinua, ellei kyseessä ollut teinikihlaus
-Hän saattoi olla iloinen ja onnellinen silloin naimisin menosta, mutta vaikuttaako sinusta poikaystäväsi vieläkin onnelliselta? Ihmiset muuttuu vuosien kuluessa, teini-iässä varsinkin.
-Hän halusi jakaa ilouutisen perheensä kanssa
-Sinun oma käytöksesi on todennäköisesti osaltaan saanut hänet epäilemään koko juttua. Kyllähän sinun pitäisi psykologian opiskelijana tajuta, että jos toinen hokee "oletko nyt varma", "haluatko varmasti" ja antaa selkeitä tilaisuuksia peruuttaa häät, niin varmasti toinen alkaa epäillä että haluatko SINÄ enää naimisiin vai yritätkö vain saada häänet perumaan häät.
-Jos olet suoraan sanonut että sinulle on ihan sama menettekö vasta 10v päästä naimisiin, niin hän varmasti alkaa epäillä SINUN halujasi avioitumiseen. Ei ihme että poikaparan pää on ihan sekaisin, jos jatkuvasti annat hänelle ristiriitaisia signaaleita. Miehet, kuten myös naiset, haluavat mielummin selkeitä signaaleja tai suoraa puhetta, kun jatkuvaa edestakas vehtaamista.
Yksi pieni vinkki tulevaisuudelle sinulle: vaikka olet psykologian opiskelija, älä viitsi ajatella seurustelukumppaneita tai kavereita potilaina, joita yrität analysoida. Sinulla ei muutenkaan ole vielä ammattitaitoa ja kokemusta lähteä arvioimaan muista ihmisistä (joiden sairauskertomuksia et edes tiedä!) mikä käytös tai sanominen johtuu mistäkin. Tuo vaan on todella typerää ja sinun pitäisi se tietää jo opintojen alkuvaiheessa.
21 vuotiaan ei kuulu tehdä lapsia tai mennä naimisiin.
Jos rakastat miestäsi , miksi et anna hänen elää omaa elämää.
Hankkia koulutusta, elämänkokemuksia, matkustella, olla vapaa , asua yksin.
21 v on liian nuori naimisiin.
Sen ikäisenä pitää vaihtaa kumppaneita, tutustua itseensä , oppia elämään itsensä kanssa ja tietämään mitä elämältä haluaa.
Menkää naimisiin kun olette 30 v ja valmiita olemaan avioliitossa.
Aikuiset ovat avioliitossa eivät nuoret.
Omasta mielestäni 30 vuotias on jo vähän turhan vanha menemään naimisiin, vaikka en toki arvostele ihmisiä jotka tekevät niin (esim. vanhin isoveljeni menee 2010 kesällä eli 32v.).
Tuo on muuttunut nykypäivänä toki tuohon suuntaan, että pitäisi muka 30-vuotiaana vasta mennä. Eiköhän ole ihan ihmiskohtaista. :D
Ei se, että joku on 30v. ole tae kokemuksesta (esim. tuo vanhin veljeni mikä menee naimisiin, on ryypännyt nuoruutensa ja omannut 1 ainoan vakavan suhteen aikaisemmin. Kihloihin meni 1,5 kuukauden jälkeen, mikä on mielestäni liian vähän!) eikä aikuisuudesta.
Lapsia emme tee pitkään aikaan, josko lainkaan miehen masennuksen ja minussa olevan fysiologisen rajoitteen vuoksi.
Mies tuskin saa sen värikkäämpää elämää ilman minua, sillä masennuksesta johtuen kouluttautuminen vaikeutuu. Matkustella hän ei halua, vaikka minä haluaisin.
Miksi pitäisi vaihtaa kumppaneita? Oletteko ihmiset katsoneet nyky-yhteiskuntaa? Ei kumppanin vaihtaminen ole mielestäni mitenkään itsessään "hyve". :D
Haloo! Otahan itse nyt järki käteen. :D Eivät kaikki tahdo ryypätä, harrastaa irtoseksiä, vaihtaa kumppania kuin sukkaa ja muutu yhtäkkiä aikuisiksi 30-vuotiaana. :)
Kiitos kuitenkin vastauksestasi.
rajoitteen vuoksi mies ei ehkä halua sitoutua naimaan sinua.
Mies tarvitsee kuitenkin siittää perillisiä. (eri asia on haluaako huolehtia niistä) mutta siittää ne täytyy. Se on geeneissä.
Siksi et ole vaimo ainesta. Huomaat hyllytyksen pian.
Seksisi toki kyllä kelpaa, ja tulee kelpaamaan, jos se pysyy muuten pyyteettömänä.
Kyllä minä lapsia saatan pystyä siittämään, mutten välttämättä raskaana olemaan (pitäisi lääkärin kanssa keskustella ja kenties hommata jonkinlainen sijaiskantaja). Tuskin tästä nyt kyse on, eiköhän mies olisi tästä aiheesta edes jotakin pientä maininnut, jos tästä lasten saamisesta kyse olisi.
Tuntuu että lähes kaikki ketjuun tulleet vastaukset on kirjoittanut yksi ja sama ihminen. Ällistyttävä tapa hänellä on katsella maailmaa, en voi muuta sanoa.
Alkuperäiselle voimia ja rohkeutta, kärsivällisyyttä katsoa mihin suuntaan asiat menevät. Muistathan kuitenkin myös suojella itseäsi -kaikkea pahaa ei tarvitse tai saa ottaa vastaan (kiristys, uhkailu, ym). Älä tulkitse miestäsi liikaa hänen tekojensa perusteella. Anna tilaa mutta ole kuitenkin saatavilla. Joustoa ja arjen kannattelua. Ala lenkkeilemään, käy elokuvissa, ikkunaostoksilla, hevostalleilla, kahvilla, jne. kavereiden kanssa. Kun saat omaa aikaa ja omaa tekemistä, suhteen solmutkin alkavat pikkuhiljaa hahmottua selkeämmin. Sulhasen kanssa kommunikoiminenkin helpottuu. Joku juttu ei ehkä enää tunnukaan niin isolta, kun sitä katsoo tilanteensa ulkopuolelta, ei itse vyyhdin keskeltä.
Kun uskaltaa irtautua kotoa ja nauttia olemisestaan, se auttaa niin monella tasolla ettei sitä voi edes etukäteen käsittää.
Itse olen tuskin sinua vanhempi, tulevan talven morsian 2010. Ehkä se on niinkin kuin joku tuolla alempana kirjoitti, että ellei nuorella ole mitään vertailupohjaa parisuhteelleen, ei hän kykene tunnistamaan mitä rakkaus on. Toisaalta voi olla olemattakin, vertailupohjaa kun saa luotua niin monesta muustakin asiasta kuin menneistä parisuhteista. Miehelläni ei ole parisuhteista juurikaan kokemuspohjaa, itse olen elänyt muutaman vuoden hyvin tuhoisassa avoliitossa ennen häntä, enkä silti yhtään epäile että kummankaan sitoutumisentaso olisi toistaan heikompi/ vahvempi. Joten en usko että se AINA siihenkään katsoo kuinka kokenut kukin on. Eikä todellakaan ole iästä kiinni. Ei kaikissa parisuhteissa.
Minustakin tuntuu, että täällä vain yksi ja sama ihminen kirjoittelee ja yrittää saada minut uskomaan, että olisin jotenkin läheisyydestä riippuvainen. :D Ehkä siksi, että ko. hlö edustaa itse tämmöistä ihmistä ja sen kautta näkee minussakin jotain mitä ei ole?
En minä nyt esim. sen vuoksi ole ollut hänen kanssaan ilman omaa aikaa, etten pystyisi ilman häntä olemaan. :D Vaan siksi, että asumme kaksiossa eikä meillä ole rahaa käydä ystäviemme (jotka asuvat siis kaukana) luona tai omata harrastuksia, jossa toinen ei olisi kotona laisinkaan.
pilden saamisen takia? Voi, voi. Mies tekee miltein mitä vaan saadakseen seksuaalisen egonsa tyydytetyksi. Mutta nyt hän jo haikailee seuraavaa uhria. Ikävintähän tässä on se, että Sinua on vedätetty kuin pässiä narussa, olet uskonut kaikki kauniit lupaukset, ja aikaa takaisin et saa.
Tietyllä tavalla tosi hölmöä leikkiä aikuista, kun ei aikuinen vielä ole. (missä isäs ja äitis oli, kun eivät lastaan paremmin neuvoneet?)
lopputuloksena (muutaman kuukauden päästä) sinulle jää vain likainen olo muistoksi tuosta suhteesta. Ja pohjattoman paha mieli. Sinua on kusetettu ihan täysi laidallinen. Elämä on. Ota se oppina vastaisen varalle. Elä itsellesi, opiskele rauhassa, luo uraa, kehitä itseäsi. TULE JOKSIKIN. Unohda miehet toistaiseksi. Katso, onko sinusta eläjäksi ilman että olet läheisrippuvainen kaksilahkeisen perään. Seuraava suhde on muussa tapauksessa ns. "laastarisuhde" joka ei todellakaan taaskaan ole se oikea. Ja itsekunnioituksesi on lopullisesti murentunutta tavaraa.
Mutta karu totuus on että enpä voi suositella ainoallekkaan 21 vuotiaalle miehelle avioliittoon menemistä. En senpuoleen samanikäiselle naisellekkaan. Eivät he tiedä vielä mitä he maailmalta itselleen odottavat. Moni aisia vielä vie niin erisuuntiin, ja pitää saada viedäkkin.
Toivon Sinulle voimia nostaa pää pystyyn, siis opiskella ja kasvaa. Voimia se vaatii, ja vanhempiesi tukea. Katse vaan tulevaisuuteen, vaikka tästä nyt jäikin kourallinen peetä hanskaan. Olet nuori, ja rakkauden aika tulee vielä. Kiirettä ei ole.
Tuota, tämä minun miekkonen ei ole sellainen ihminen, joka pelkästään pilden perässä olisi ja etsisi "seuraavaa uhria", vaan herkkä ihminen.
En ole käsittääkseni leikkinyt aikuista, enkä väitä olevani täysin aikuinen. Mutta empä minä lapsi tai teinikään ole, ja olen varma että olen löytänyt miehen, jota rakastaa elämän loppuun asti.
Ja varmasti en tiedä kaikkea mitä tulevaisuus tuo, en usko tietäväni sitä 30 vuodenkaan päästä.
Millä perusteella tuomitset minut läheisyysriippuvaiseksi? :D
etteikö se kestäisi elämän loppuun, ainoastaan sen kohteet vaihtuvat.
Pidät poikaa aivan liian lyhyessä "lieassa" koskapa yleensäkin kyseiseen tilanteeseen on tultu. Siitä se läheisriippuvuus.
ja olet joutunut jopa luopumaan omista tärkeistä arvoista, eheydestäsi, (seksiä ennen avioliittoa) tämän läheisriippuvuuden takia. Ja se on iso juttu. Ehjäksi et enää itseäsi saa.
Ja vilpittömästi uskon, että sinä olit oikeassa alunperin, sinulle olisi tullut olla mahdollisuus säilyttää itsesi liittoon asti puhtaana.
Ja edelleen tänäpäivänä sinua kiristetään asian tiimoilta, ja syödään rapistuvaa itsetuntoasi pala palalta VAIKKA VAIN HALUAISIT TEHDÄ OIKEIN.
On se niiiiiiiiin väärin, sinua kohtaan, ja itse et enää osaa itseäsi arvostaa, koskapa luistat omista arvoistasi.
Sinullakaan ei muuten ole, kuin tämä yksi elämä, jonka nyt siis pilaat. Mietihän sitä.
Sen voi myös elää itseään kunnioittaen, pää pystyssä, luottaen huomiseen, ja siihen että hyvää kannattaa myös odottaa.
kuinka rakastaisit tätä miestäsi, kun hän ei rakasta sinua takaisin. Lyöt vain päätäsi seinään.
Mies, joka on herkkä ihminen, ei kiristäisi sinua seksisuhteeseen, jättämisen uhalla, joten mietis nyt itsekkin vähän.
Tuossa aiemmin joku jo vastasikin todella hyvin että sinun on turhaa haikailla tuulen perään ja olla hyväksikäytettävänä.
Miksi ihmeessä mies haluaisi kanssasi pyhään liittoon kun hän saa kaiken haluamansa sinulta ilman minkään valtakunnan siteitä tai velvotteita.
Oli masentunut tai ei, nuo halut evät ilmeisesti ole kaikonneet!
Puhe on halpaa - teoistaan mies/nainen tunnetaan.
Mies tulee sanallisesti kieputtamaan sinua, vedoeten masennukseensa ( Nyt sinä sanot että "ei mies itse tajua sairastavansa masennusta"), haluttomuuteensa (sinä: "ei mies ole haluton, hän vain ei vielä halua, ei ole varma"), epävarmuuteensa (sinä :"mutta kun hän on koko seurusteluaikamme ollut varma"). Mies vain yksinkertaisesti haluaa varmistaa saadakseen sinulta ne palvelut (siivous, seksi, kumppanuus, ajanvietto) joista hän ilman sinua, tai toisen nenästä vedettävän kanssa, joutuisi maksamaan pitkän pennin.
Jos tuo on mitä sinä haluat, se ei kuulu kenellekään muulle. Monet naiset haluavatkin juuri tuota. Se riittää heille. Heillä on kova tarve tuntea olevansa hyväksikäytetty, tarvittu.
Mutta terveet aivot heti huomaavat tilanteen kierouden ja juosevat ulos tukka suorana.
EI ole lainkaan laitonta tai väärää haluta tavata /etsiä kumppani jonka arvomaailma vastaa omaa! (ei seksiä ennen avioliittoa, tasa-arvo liitossa, kumpikin tukee toisiaan, molemminpuolinen arvostus kumppania kohtaan, tukea kumppania uusien harrastusten-oli ne yhteisiä tai ei-parissa jne.jne.. Miksi sinä tietoisesti vältät tuonlaista ajattelutyyliä? Eikö mielestäsi terve, luotettava, rehellinen ja avoin ajattelutyyli ole paljon rakentavampi pitkällä tähtäimellä?
Miksi siis et käyttäisi aikaasi 100% opiskeluun? Tuo negatiinen mielipaha vie aivan liian paljon sinun tervettä energiaa.( Liimautuminen toiseen noin pahasti ei ole tervettä )Energiaa jonka voisit käyttää ottamalla ylimääräisiä kursseja valmistuaksesi nopeammin ja voidaksesi seioa omilla jaloillasi tukevammin.
Anteeksi, mutta en nyt kyllä käsitä millä perusteella minut tuomitaan täällä läheisyysriippuvaiseksi? :D Ei avioliittoon haluaminen ole itsessään merkki sellaisesta..
Kyllä moni ihminen tekee rakkauden vuoksi vaikka mitä.
Luulen että tuo kiristäminen tuli vain vähän suutuspäissään tms.
Taas yksi tekosyy miksi riippua miehessä.
Nuo syythän eivät koskaan katoa, sinä (kuten liian monet samalla tavalla ajattelevat)aina vedät uuusia syitä puolustaaksesi kantaasi koska haluat nähdä asiat omasta kulmastasi. Väistämällä rehellisyyttä. Se on helpompaa. Tällähetkellä.
Sitten kun vihdoin saat tarpeeksesi, saattaa olla jo liian myohä. Energiasi on käytetty aivan vikatavalla ja se ei koskaan jää jättämättä rumia arpia.
Kutsua tuota rakkaudeksi...?????
hahhaaa...meinasin tikahtua nauruun.
Niin, tämä ei ollut siis se jeesustelu-saitti.
Eheää puhtautta todellakin taas uskovaiselta, joka suorastaan nauttii kun saa opastaa jotain ja kertoa kuinka väärin tämä elää. Ja tietenkin tehostaa omaa itseisarvoaan. Mitään oikeasti hyvää ette osaa koskaan ammentaa, vain kertoa miten väärässä muut ovat. Tekopyhää, kun tullaan lähemmäs katsomaan.
Eikö teille ole jotain omia leirejä missä voitte suoltaa tuota iänikuista hapatustanne.
Mihin jäi taas lohtu ja anteeksianto..niinpä niin...
Onko itselläsi jotenkin väärä kuva ihmissuhteesta? Todella seksikeskeistä ajattelua. Tiedätkö, että suhteeseen liittyy paljon muutakin. Ja hei, olemme todellakin saapuneet 2000 luvulle jo 8 vuotta sitten. Tiedä sitten missä aikakaudessa siellä mehtässä eletään....?
Älä välitä näistä mielipuolista jeesutelijoista täällä. Jokaisella on oikeus rakastaa ja saada vastarakkautta. Ja olen aivan varma että miehesi tuntee vahvasti sinua kohtaan, mutta on vain jäänyt kaiken sukulaisten hapatusten jälkeen miettimään.
Masentuneisuus ei tee vielä ihmisestä julmaa, vaan saa monesti melankoliseksi tulevaisuutta ajatellen. Tässä niinkuin kaikessa muussakin auttaa puhuminen, toivon todella että saatte asian selväksi sillä. Myös pariterapia voisi olla kokeilemisen arvoinen. Se ei ole tarkoitettu siis vain vanhoille kuiville pariskunnille, vaan omia tunteitaan läpikäyville ihmisille, jotka miettivät elämäänsä toisen kanssa. Sillä aina ei tunteet riitä, jos järki ja pahat puheet taistelee sitä vastaan. Puolusta omaasi ja vaali suhdettasi. Vaikka menisitte naimisiinkin, se ei takaa epäilyjä itsestään myöhemmin.
Aurinkoisempaa loppukevättä sinulle :)
Älä suolla omia traumojasi toisen tarinaan, vaan lue aloitus vähän tarkemmin.
Niin alkuperäisellä ja tällä edellisellä kirjoittajalla on.
Mene sinä pissisressukka suoltamaan tuota omaa hapatustasi vaikkapa peräseinälle.
Et ollut lainkaan samaa tasoa kuin alkuperäinen tai edellinen kirjoittaja.
kiristää tuolla asialla oli tilanne mikä hyvänsä.
tuskin oli uskovainen. Ja miksei minulle saisi muka uskovat kirjoittaa, olenhan itsekin?
Kyllähän seksi on tärkeää, varsinkin miehelle. Ei tuommoinen käytös tietenkään oikeutettua ole, mutta kyllä ihmiset sanovat suutuspäissään vaikka mitä.
Rukous on nro.1 apu! Sit hyötyä olis varmasti John Grayn, miehet ovat marsista, naiset venuksesta-kirjasta.
Psalmit:
50:15 Ja avuksesi huuda minua hädän päivänä, niin minä tahdon auttaa sinua, ja sinun pitää kunnioittaman minua."
Matteuksen evankeliumi:
6:33 Vaan etsikää ensin Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskauttansa, niin myös kaikki tämä teille annetaan.
7:7 Anokaa, niin teille annetaan; etsikää, niin te löydätte; kolkuttakaa, niin teille avataan.
Johanneksen evankeliumi:
16:24 Tähän asti te ette ole anoneet mitään minun nimessäni; anokaa, niin te saatte, että teidän ilonne olisi täydellinen.
Semmoinen juttu, että tänään vielä yritin keskustella tästä samaisesta aiheesta. Aluksi tuli noita samoja syitä; nuoruus, rahanmeno, ym.
Nyt illalla mies sitten tunnusti, että nuo olivat vain tekosyitä, sillä hän ei kehdannut kertoa totuutta.
Oikea pelko olikin hääyö ym. seksuaaliset osa-alueet ja se, että pelkää lääkkeiden vaikuttavan hedelmällisyyteen. Mies käyttää nimittäin sellaisia masennuslääkkeitä, jotka usein vaikuttavat suorituskykyyn ja muuttavat myös siemennesteenkin laatua. :/ Hän ilmeisesti pelkää, että hääyö menee pilalle tai että lääkkeet alkavat vaikuttamaan pysyvämmin ja kenties pilaavat tulevaisuudessa lasten teon ja muun.
Eli pitäisikö tästä nyt sitten päätellä, että tämä oli myös syy, miksi aikoi aikaisemmin jättää minut? Jotta ei tarvitsisi tuottaa minulle pettymystä tai kohdata mahdollisia vikojaan?
Jos on niin herkkä ihminen kuin kerroit, pitää varmasti paikkansa. Vaikuttaa todella herttaiselta ihmiseltä, kun ottaa sinut noin huomioon.
Koettakaa löytää miehellesi muutakin apua kuin lääkkeet, koska niillä hoidetaan vain oiretta ei itse sairautta eli tässä masentuneisuutta.
Olet kyllä kovin rohkea ja vahva, selvästi rakastunut kun olet miehesi rinnalla vaikeuksista huolimatta.
Voimia!
Mukava, että olette kuitenkin päässeet keskustelemaan syvemmin.
Mielestäni on oikea aika keskustella viimeistään nyt kaikki asiat läpi, jos ette ole sitä vielä pystyneet tekemään. Mielestäni on erittäin tärkeää kertoa toisilleen kipeimmätkin asiat, jotta toisella on mahdollisuus tehdä ratkaisunsa tosiasioihin ja luottamukseen perustuen. Näiden jälkeen tai yli ajaa rakkaus toiseen. Vain täydelliseen rehellisyyteen pohjautuen on avioliitolla kestävä pohja.
Mielestäni iällä ei ole mitään väliä rakkaudessa ja sitoutumisessa. Sen verran sitä kuitenkin toivoo, että saisi sen verran elää ennen avioliittoa nuoruuttaan, ettei sitä tarvi suuremmin haikailla. En tarkoita huonoja kokemuksia, niistä ei saa kuin pahan mielen, niistä oppii, mutta voi jäädä myös arpiakin.
Käykää asianne läpi täysin, olette hyvälle alulle päässeet. Eli säilyttäkää keskustelunne ja jatkakaa avoimuudessa. Näistä se sitten rakentuu, milloin on sopiva ajankohta naimisiinmenolle.
Itse opiskelin ja keskityin itseeni koko nuoruusajan, enkä uskaltanut avata tunteita vastakkaiseen sukupuoleen. Jäin yksin.
Joten todellakin kannattaa ottaa se rakkaus vastaan silloin kun se tulee, tai voi jäädä ilman.
Olen samaa mieltä. Kun on kohdalla, sitä toimii sen mukaan. Tarkoitin, että kaikilla on oma aikansa eli yksilöllisesti etenevät rakkaustarinansa.
Kiitos. Oli rohkaiseva viesti.
Itse en voisi olla miehen kanssa joka väheksyy kotitöitä. Mutta jokainen ottaa lastinsa kannettavakseen kuin haluaa...