on olla köyhä??
Millaista
M.Lilius
7193
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
turvallista?
kyyristelevät ja nöyristelevät herra Ratikkakuskin edessä, joka suvaitsee köyhiä niin kauan kuin nämä ovat osaansa tyytyväisiä.
Valittajat joutuvat herra Ratikkakuskin epäsuosioon ja siitä on leikki kaukana.
Liliushan sanoi jäävänsä vuoden lopussa eläkkeelle. Nyt odotan eläkeläisten puolustajia palstalle hänen tuekseen. Raukkahan ei tietääkseni tule saamaan edes kansaneläkettä. Joutuukohan käymään Hurstin tai Pelastusarmeijan leipäjonossa?
jäämässä mihinkään eläkkeelle.Hankin sellaisen työpaikan jossa omistajat ei valita minun 33Me:n palkasta,jonka olen hyvin ansainnut.
Aprillipäivä meni jo. Onneksi typerät optio-ohjelmien laatijat, niiden hyväksyjät ja kateellisuus eivät ole katoavaa kansanperinnettä.
Pahin kohtalo lienee ihmisillä, jotka syntyvät köyhään perheeseen slummialueelle.
Maalla ei köyhyyttä niin huomaa ja ihmiset oppivat kasvattamaan itse vihanneksensa ja keräämään syötävää metsästä.
Vaatteet pitää hakea aina kirpparilta, joten yleensä olen "hiukan nuhjuinen".
Ruuassa pitää olla tarkka että saa asiallista ravintoa = terveellistä jne. Ruokabudjetti on tiukka.
Olen käytännössä vankina paikkakunnallani koska en pääse liikkumaan julkisilla kulkuvälineillä kuin harvoin, väittäisin että vangit pääsevät useammin lomille kuin minä "ulkomaille" - siis ulkopaikkakunnille.
Pienetkin lisämenot (sairastumiset etc) saattavat tarkoittaa että maksulliset (vähäiset ja halvat) huvini evätään kuukaudeksi tai pariksi. Hupibudjetti on alle 40e kuussa ja tästä nipistetään ensin aina.
Joudun säästämään käytännössä jokaista hankittavaa asiaa varten pitkään ja hartaasti, ja siis hankittavat asiat ovat usein niitä mitkä tulevat tarpeeseen.
Kaikkein eniten minua surettaa se etten pääse liikkumaan. Voisin kiertää suomalaisia ilmaistapahtumia repputyylillä mutta kertakaikkiaan rahat ei riitä bussilippuun mihinkään pidemmälle, kun ei oikein lähialueillakaan voi matkustaa.
Kaikki halvinta... sinänsä surettaa että lidl on perusruokakauppani ja mitään suomalaista ei ole köyhällä varaa hankkia... ja se nimenomaan kai tätä maata loppukädessä köyhdyttääkin.