naiset, mitä tekisitte??

Avomieheni on keksinyt uuden harrastuksen, kun hankimme nettiyhteyden.. Hän katselee netistä pillujen kuvia... Ja vieläpä aivan toisenlaisia kuin minun vehkeeni... Tuntuu, ettei hän ole tyytyväinen minun värkkiini, koska pitää netistä katsella aivan erilaisia...

Olen jo varottanut miestäni kerran aikaisemmin ja nyt annoin lopullisen varoituksen, kun ei peli ole vieläkään loppunut.. Minua loukkaa tuollainen, ja kovasti...

Siispä tahtoisinkin kuulla NAISTEN mielipiteitä asiaan.. Mitä voin tehdä tässä tilanteessa?? Annanko miehelleni kenkää, häivynkö määrittelemättömäksi ajaksi vanhempieni luo, vai mitä teen?? Kertokaa naiset kokemuksianne aiheesta ja miten olette asian selvittäneet!
131611
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Miehet nyt on syntyjään sellaisia. Anna rauhassa katella kuvia, eihän niitä voi kuin katsoa eikä koskea, ei kannata ainakaan mustasukkainen olla. Eikä miehet pysty sen monimutkaisempiin/syvällisimpiin ajatuksiin kuvien ohella, joten se on vain PELKKÄÄ katselua. Itse en ainakaan välitä ja eipä ole muiden pillujen perään lähtenyt näinä vuosina. Eihän niille miehille voi silmälappujakaan laittaa ja säädellä mitä katsoo ja mitä ei. Ja löytyy sieltä kuvia sinullekin ja katso miten mies siihen reagoi... Ehkäpä innostuu sinusta enemmänkin kun huomaa että asia kiinnostaa...

Äänestä

Zekkaa bornoo miehen kans. Ei sun mies heti muiden perään haikaile, vähä vaan ekstraa. Näin meillä eikä itketytä. Kummatkin plärää lehtiä niin et sivut irtoo jos ei vähään aikaan uutta ehdi ostamaan. Varmana äijä lähtee jos oot parille kuvalle hermona. Ota rennommin koko touhun kans! Ollaan onnelliset n29&m33

Ja tsemeä teille

Äänestä

Kyllähän minunkin mieheni katsoo pornoa, kuvia tisseistä ja pilluista ja vaikka mistä.. Ja jokaisella niistä naisista on erilainen pimppa kuin minulla ja erilaiset tissit. Ja silti se ei merkitse etteikö mieheni minusta pitäisi ja minun värkeistäni.

Itse hän on sanonut, että kuvia on kiva katsella mutteivat ne minua voita. Uskon häntä. Varmasti hän näkee useita nättejä naisia, mutta ne ovat vain kuvia. Minua hän rakastaa. Ja niin kauan kun tuo pornon katselu ei vaikuta seksielämäämme, niin katselkoon.

Äänestä

Minä katson megacockseja!

Äänestä

No jopas. Eikös ole hyvä vain, että kuvien katselemiseen tyytyy??? Minä ainakin tykkään katsella miesten värkkejä... lehdistä ja netistä... eikä siinä ole mitään kummallista. Katsellaan...

Äänestä

Häiritsis muakin, jos mun ukkoni kattelis netistä semmoisia kuvia...

Äänestä

no itse loukkaantuisin kyllä, tai lähinnä tuntisin itseni riittämättömäksi. Tiedoksi näille yleistäjille että kaikki miehet eivät niitä katsele!! minä ja poikaystäväni olemme puhuneet asiasta ja molempien mielestä se olisi tavallaan loukkaavaa toista kohtaan joten olemme jättäneet ne väliin..vaikka enhän minä koskaan voi tietää mitä toinen puuhailee jos salaa sitä tekee!?
Neuvoksi antaisin että puhukaa asiasta ei se muulla selviä..se on ehkä parempi tapa kuin vain vihaisesti antaa varoituksia!! tsemppiä!

Äänestä

vaihtelu virkistää. ei se varmasti sitä tarkoita että hän ei olisi tyytyväinen sinuun. oletpa melko epäväerma itsestäsi, kun kuvien katselu loukkaa noin paljon. eri asia olisi jos miehesi kävisi vieraissa. minä ja mieheni käydään yleensä yhdessä seksi sivuilla, niin että eikun mukaan vaan leikkiin.

Äänestä

Anna kenkää vain jos ei sinun takiasi voi luopua irstaiden kuvien katselusta! Olkoot sellaset ämmät ja äijät keskenään jotka "sairastaa" kieroutunutta pornon ihailua! Kyllä normaalejakin ihmisiä löytyy, siis sellaisia, joilla on oikeata sisältöä elämässä. Tsemppiä ja voimia sinulle! Koita jaksaa..

Äänestä
  • Mee siitä sinne luostariis syyllistämästä kunnon ihmisiä! Hus hus! Ehkä inkvisiittori antaa vähän ruoskaa, niin pääset ripittäytymään...

    Äänestä

  • sinulle kirjoitti:

    Mee siitä sinne luostariis syyllistämästä kunnon ihmisiä! Hus hus! Ehkä inkvisiittori antaa vähän ruoskaa, niin pääset ripittäytymään...

    Ketäköhän olen syyllistänyt? Jos joku tuntee syyllisyyttä tuosta MIELIPITEESTÄ niin eiköhän hän silloin itse tunne asiassa olevan jotakin väärää.. Tarkoitus ei ollut ketään loukata! Anteeksi jos näin on käynyt. Ehkä sanoin mielipiteeni liian jyrkästi, mutta ei siitä kannata liikaa itseensä ottaa.
    Tämän jälkeen en enää vaivaudu sinulle vastaamaan. Eihän tuo edellinenkään ollut sinulle, joten.."se koira älähtää, johon kalikka kopsahtaa". Näinköhän?
    Eikä muuten pahemmin kiinnosta tuo sinun luostarifantasiointisi, joten pidä itselläsi vain..

    Äänestä

  • hmm.. kirjoitti:

    Koita ymmärtää, että maailmassa on kunnollisia ihmisiä, joilla ei vanne kiristy pään ympärille joka v....n jutusta. Jotka eivät koe joka asia loukkaavana.

    Ketäköhän olet syyllistänyt? Lainauksia SINUN tekstistäsi:

    "irstaiden kuvien"

    "sellaset ämmät ja äijät keskenään jotka "sairastaa" kieroutunutta pornon ihailua!"

    "normaalejakin ihmisiä löytyy"..."joilla on oikeata sisältöä elämässä."

    Minä ja rakkaani tykkäämme katsella yhdessä ja erikseen kuvia ja filmejä, hakea niistä virikkeitä ja intoa yhteiseen seksiin, joka on meille tärkeää. Rakastamme toisiamme, meillä on erittäin kaunis suhde, huomioimme toisiamme ja olemme helliä sekä toistemme tukena. Rakastamisen lisäksi olemme hyviä ystäviä, viihdymme toistemme seurassa. Emme satuta emmekä halua satuttaa ketään. Joskus jopa autamme lähimmäisiämme. Lisäksi KUMMATKIN PIDÄMME PORNOSTA!

    Joten siis OLEMME ämmä ja äijä, joita yhdistää irstaus, kieroutuneisuus, sairaus - EMME OLE emmekä voikaan olla normaaleja ihmisiä joilla on oikeaa sisältöä elämässään.

    Jos tuo ei ole syyllistämistä, niin mikä sitten?

    Häpeä! Hanki oma elämä! Sitä ennen anteeksi ET saa. Ihan turha tulla viisastelemaan tuollaisen typeryyden jälkeen.

    Äänestä

  • sama kirjoitti:

    Voi teitä, heti teilataan toisten mielipiteet! Jostakin jos ei pidä, on tiukkapipo jos taas kaikki ok, on sairasta... avartakaa vähän ajatusmaailmaanne...!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

eräs kirjoitti:

Avomieheni on keksinyt uuden harrastuksen, kun hankimme nettiyhteyden.. Hän katselee netistä pillujen kuvia... Ja vieläpä aivan toisenlaisia kuin minun vehkeeni... Tuntuu, ettei hän ole tyytyväinen minun värkkiini, koska pitää netistä katsella aivan erilaisia...

Olen jo varottanut miestäni kerran aikaisemmin ja nyt annoin lopullisen varoituksen, kun ei peli ole vieläkään loppunut.. Minua loukkaa tuollainen, ja kovasti...

Siispä tahtoisinkin kuulla NAISTEN mielipiteitä asiaan.. Mitä voin tehdä tässä tilanteessa?? Annanko miehelleni kenkää, häivynkö määrittelemättömäksi ajaksi vanhempieni luo, vai mitä teen?? Kertokaa naiset kokemuksianne aiheesta ja miten olette asian selvittäneet!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu