hei kiusaajille

että ne voittaa. Itse tiedän. Jos joku teitä kiusaa vähemmin tai enemmin, katsokaa sitä kiusaajaa silmiin mieluiten silloin kun kiusaamista ei tapahdu, miksei muulloinkin, sellaisella ilmeellä että ihan kuin tietäisitte jotain tosi noloa kiusaajasta tai että tietäisitte että hänelle käy tosi hullusti.
en osaa oikeen selittää, mutta tosi hyvin toimii. Ei ylimielistä katsetta eikä pelkkää halveksivaa. Vaan hymyile vähän ihan kuin tietäisit kiusaajasta todella nolon ja hauskan asian minkä voisit kertoa kohta kaikille. katsot niin että kiusaaja luulee, että tiedät jotain etkä välitä kiusaamisesta kun saat tästä jo tyydytyksen. älä katso kuitenkaan liian hymyilevällä ilmeellä vaan vähän kulmien alta. samalla nauttien toisen nolosta jutusta ja samalla vähän halveksien ja pitäen toista arvottomana. mutta ei kiukkuisesti misssään nimessä.!!

oikeasti tämä toimii, vaikkei kiusaajalla olisi mitään salattavaa. Katsokaa vaikka kerran päivässä tai silloin kun kiusaaja ottaa katsekontaktin. Ei välttämättä ota kauaa, ja se tietää ettei ole enää voimia jatkaa. niinhän eläinmaailmassakin menee. Jos tämän katseen opit olet voittanut. toivottavasti ymmärsit viestini
17763
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Lopeta valehtelu ;)

Äänestä
  • Älä valehtele. :D

    Äänestä

Älä aloittaja masennu, vaikka sait ikävää palautetta. Nämä erään kirjoittelijan tukijat lukevat nyt joka viestien välistä jonkun nimen, ja se aiheuttaa ikäviä viestejä osattomille.

Olet ihan oikessa tuossa. Jos ja kun kiusaaja käyttää epäasiallisia keinojaan sinuun, voit ainakin antaa haavoittumattoman kuvan hänelle itsestäsi, kun katsot tiukasti silmiin ja näytät "huvittuneelta". Totuushan on, että mitä enemmän näytät kärsiväsi ja loukkaantuvasi, sitä paremmalta kiusaajasta tuntuu. Kun rakennat itsesi ja hänen väliin seinän ja voit ainakin ajoittain näyttää välinpitämättömältä, kiusaaja ahdistuu.

Äänestä
  • Tuo -Jounin valehtelu on ihan uskomatonta. ;)

    Äänestä

  • tätä samaa keinoa.
    Minulta on mennyt voimat useasti,varsinkin joukkokiusaamisen yhteydessä.
    Tämä oli hyvä neuvo!
    Miehet käyttävät paljon juuri tätä tyyliä.Virnuilua...
    Kyllä pahat naisetkin sen osaa.

    Tätä kiusaamismuotoa käytetään paljon muuallakin kuin töissä.
    Minä en kyllä ymmärrä,miksi kukaan nauttisi toisen kärsimyksistä mutta se onkin alemman kansanryhmän hupia ;)

    Äänestä

  • käyttävät kirjoitti:

    tätä samaa keinoa.

  • Vakkari. kirjoitti:

    Lopeta valehtelu ;)

    Sekoa taas. Lopeta valehtelu. :D

    Äänestä

  • +Jouni kirjoitti:

    Sekoa taas. Lopeta valehtelu. :D

    Lopeta valehtelu. :DLopeta valehtelu. :DLopeta valehtelu. :DLopeta valehtelu. :DLopeta valehtelu. :DLopeta valehtelu. :DLopeta valehtelu. :DLopeta valehtelu. :DLopeta valehtelu. :DLopeta valehtelu. :DLopeta valehtelu. :DLopeta valehtelu. :DLopeta valehtelu. :DLopeta valehtelu. :DLopeta valehtelu. :DLopeta valehtelu. :DLopeta valehtelu. :DLopeta valehtelu. :DLopeta valehtelu. :DLopeta valehtelu. :DLopeta valehtelu. :DLopeta valehtelu. :DLopeta valehtelu. :DLopeta valehtelu. :DLopeta valehtelu. :DLopeta valehtelu. :DLopeta valehtelu. :DLopeta valehtelu. :DLopeta valehtelu. :DLopeta valehtelu. :DLopeta valehtelu. :DLopeta valehtelu. :DLopeta valehtelu. :DLopeta valehtelu. :D

    Äänestä

  • Lopeta valehtelu. :DLopeta ... kirjoitti:

    Pitää lopettaa valehtelu. :D

    Äänestä

  • +Jouni kirjoitti:

    Pitää lopettaa valehtelu. :D

    :D :D

    Äänestä

  • älä valehtele kirjoitti:

    :D :D

    Älä valehtele.. :D

    Äänestä

  • +Jouni kirjoitti:

    Älä valehtele.. :D

    :D :D :D :D :D :D :D :D :D :D :D

    Äänestä

  • Älä valehtele.. kirjoitti:

    :D :D :D :D :D :D :D :D :D :D :D

    Älä sekoa tai valehtele. :D

    Äänestä

  • käyttävät kirjoitti:

    tätä samaa keinoa.
    Minulta on mennyt voimat useasti,varsinkin joukkokiusaamisen yhteydessä.
    Tämä oli hyvä neuvo!
    Miehet käyttävät paljon juuri tätä tyyliä.Virnuilua...
    Kyllä pahat naisetkin sen osaa.

    Tätä kiusaamismuotoa käytetään paljon muuallakin kuin töissä.
    Minä en kyllä ymmärrä,miksi kukaan nauttisi toisen kärsimyksistä mutta se onkin alemman kansanryhmän hupia ;)

    Nämähän onkin imitoitu joltain toiselta kiusaajalta, ja kyseessä on pelkkä naamari, jolla yritetään hämätä. Ja sen pitäisi sitten riittää, kun muutakaan ei keksi, mutta jospas ette annakaan, vaan ítsetuntoinen ilmeenne ei värähdäkään.

    Äänestä

käypä neuvo, kas kun en ole itse tullut ajatelleeksi. Olen kai ollut niin hyväuskoinen, että en ole kiinnittänyt huomiota noihin ilmeilyihin.

Äänestä

toimii

Äänestä

ihminen tuo Jouni .Ei sille hyvin käy..

Äänestä

Kommentoi aloitusta

riittää pelkkä vilkaisu kirjoitti:

että ne voittaa. Itse tiedän. Jos joku teitä kiusaa vähemmin tai enemmin, katsokaa sitä kiusaajaa silmiin mieluiten silloin kun kiusaamista ei tapahdu, miksei muulloinkin, sellaisella ilmeellä että ihan kuin tietäisitte jotain tosi noloa kiusaajasta tai että tietäisitte että hänelle käy tosi hullusti.
en osaa oikeen selittää, mutta tosi hyvin toimii. Ei ylimielistä katsetta eikä pelkkää halveksivaa. Vaan hymyile vähän ihan kuin tietäisit kiusaajasta todella nolon ja hauskan asian minkä voisit kertoa kohta kaikille. katsot niin että kiusaaja luulee, että tiedät jotain etkä välitä kiusaamisesta kun saat tästä jo tyydytyksen. älä katso kuitenkaan liian hymyilevällä ilmeellä vaan vähän kulmien alta. samalla nauttien toisen nolosta jutusta ja samalla vähän halveksien ja pitäen toista arvottomana. mutta ei kiukkuisesti misssään nimessä.!!

oikeasti tämä toimii, vaikkei kiusaajalla olisi mitään salattavaa. Katsokaa vaikka kerran päivässä tai silloin kun kiusaaja ottaa katsekontaktin. Ei välttämättä ota kauaa, ja se tietää ettei ole enää voimia jatkaa. niinhän eläinmaailmassakin menee. Jos tämän katseen opit olet voittanut. toivottavasti ymmärsit viestini

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu