Kokemuksia ei uskovaisen ja tosiuskovaisen liitoista, mitä on odotettavissa, kun kumpikaan ei aio muuttua.
uskontotausta?
parisuhde
241101
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 24
Vanhimmat
Luulen, että loppukädessä asia kiteytyy siihen, yrittääkö jompikumpi käännyttää toista. Se ei tule onnistumaan. Jos molemmille käy, että tämä on se minun juttu ja tuo on tuon juttu, niin voi onnistua. On tärkeää, että nämä asiat, esim. lasten kasvatus ja uskonnollisuuden/uskonnottomuuden vaikutukset arkielämään keskustellaan selväksi ennen kuin suhde ehtii liian pitkälle. Jos näitä alkaa käsitellä vasta vuosien päästä, niistä tulee niin isoja ja repiviä asioita että todennäköisesti tulee ero.
Vastaan tuohon, että olin 22v aviossa Jehovan-
todistaja naisen kanssa, itse en ole ateisti,
mutta en kuitenkaan uskovainenkaan, oli todella
vaikea avioliitto se, lisäksi meillä oli iso
ero koulutustaustassamme, vaikka hän jätti
minut, niin aika pian tuli helpottava olo, että
ei ole enää uskovainen joka asiassa määräämäs-
sä, joten en suosittele tuollaista liittoa
Aikansa (vuoden verran) minua yritti yksi hihhuli käännyttää, ja kun lopulta uskoi, etten hihhuloidu, häipyi kiroten minut alimpaan helvettiin ja aloitti hillittömän mustamaalauskampanjan (kaverit, sukulaiset, seuraava tyttöystävä jne.).
Oikeastaan aika huvittava kokemus. Erityisen hassua minusta on, että hän joutuu koko loppuelämänsä pelkäämään helvetin tulta koska ryhtyi (omasta vapaasta tahdostaan) syntiseen esiaviolliseen suhteeseen kaltaiseni ateistin kanssa.
.. hänen e-mailinsa? Njamm! Kai osas hyvin temput? Siis oppi?
Minulla oli muutaman kerran sänkypuuhissa naispappi. Hyrisi virttä rytmissä, mutta orkussa kiljaisi jeesusta kiitellen siitä nautinnosta! JESS! Ihan mahtavaa se oli! Eikä hän synnin tuntoon tullut ollenkaan! Vaikka emme olleet menossakaan naimisiin!
Miksi muuten niin moni ns uskovainen pitää parittelun pahimpana syntinä? JOS katsotaan jumalallisesta suunnasta, eikös se ole myös jumalan ihmiseen pistämä kyky nauttia naiskentelusta? Miksi siis sen alkamiseen pitää saada satusedän (papin) lupa? Kun kuitenkin sen jokainen - käytännössä jokainen - alkaa ennen papin lupaa? Jos ei ala, kärsii tuskia ja turhautuu
sanotaan, ettei saisi naipasta ennen kuin pappi (joita tuhansia eri sorttisia tulkinnoissaan) 'antaa luvan'?
Miksi naiskentelu leimataan synniksi? Siis millä raamatun kohdalla? Olisko vain kateutta?
Sanoisin, että riippuu ihmisestä. Minulla ei ole mitään pakonomaista tarvetta käännyttää tulevaa puolisoani omaan seurakuntaan jos hän kuuluu johonkin muuhun. Toivon vaan, että kumpikin osapuoli kunnioittaa toisensa vakaumusta. Minä saan olla se, mikä olen..ja mies saa olla se mikä on.
On varmaan eri asia jos molemmat kuuluvat johonkin seurakuntaan, mutta tässä asiassa kyse on siitä, että itse on "ateistien ateisti", ja toinen himouskovainen. Pelottaa suorastaan, miten tässä käy.Vain yksi elämä ja heittääkö aikaa vain hukkaan.Ja vain täm asia on "ongelma", vai onko se ongelma.Pitää varmaan puhua asiasta vielä enemmän ko hlön kanssa.
Himouskovainen tekee kaikkensa käännyttääkseen sinut. Hänhän ihan oikeasti uskoo tekevänsä sinulle palveluksen, koska olet nykymallilla matkalla helvettiin.
Mikään ei saa häntä luopumaan tästä käännytysyrityksestä niin kauan kun hän sinua "rakastaa". Ja jos yrität saada häntä luopumaan uskostaan tai hellittämään vähän, se vain yllyttää häntä enemmän. Hän näkee asian niin, että Saatana puhuu kauttasi ja yrittää eksyttää häntäkin.
Ai niin, tuon lisäksi ihan muissakin asioissa tulee varmasti mielenkiintoisia tilanteita eteen. On aivan käsittämättömän rasittavaa keskustella ihan mistä tahansa ihmisen kanssa, joka tietää kaikesta totuuden.
turha tässä asiassa on vain uskovaista syyttää. Tiedän aika paljon ihan yhtä "himo"ateisteja jotka tietävät omasta mielestään aivan kaiken, eivätkä jaksa tai halua kunnioittaa toisten vakaumuksia, vaan nimittelevät toisia. Kaikenlainen fanaattisuus, oli sen minkä asian puolesta tahansa, ei ole hyväksi.
Enkä sitä osaisi paremmin sanoa.
kyse EI ole tosi-himo-uskovasta, sellainen ei rupea liittoon ateistin kanssa, vaan sellaiselle on elintärkeää löytää kumppani, joka on samalla hengellisellä aaltopituudella.
Sellainen kyllä toimii, että kummallakin on oma salainen usko tai uskomatta olo, joka ei kellekään muulle kuulu. Moni ihminen rukoilee paljonkin kumppaninsa tietämättä.
eipäse tule pidemmän päälle toimimaan, jos aiotte lapsia hankkia. riitahan siitä syntyisi kun alettaisiin puhumaan siitä miten lapsi kasvatettaisiin uskonnon saralla.
Tätäkin olen miettinyt. Kaikki vastaukset ovat tärkeitä. Tässä on kyse tulavaisuudesta ja haluan asiasta mielipiteitä muiltakin. Olen todella epävarma asian suhteen.
Viimeiseksi kuitenkin, kyse on Sinun itsesi suhtautumisesta! Toista et voi muuttaa!
Jos teet kaiken kuin 'kaikki muut' - mitä olet? Olet kuin kaikki muut! Oikein, että haet vahvistusta muilta, mutta tee silti Omat johtopäätöksesi! Vaikka ne olisivat vastoin valtavirtaa!
Uskovaisiksi ilmoittautujat ovat niin usein ääri-ihmisä, joilta ei heru sympatioita toisille.
He säälimättömästi tuhoavat toisin ajattelevat!
Minä itse "tosi uskovana" en voisi kuvitella että menen naimisiin jonkun kanssa joka ei usko. Se on mielestäni yksi tärkeimmistä asioista, jollei tärkein, että on sama elämän katsomus, oli se sitten mikä tahansa. Tiedän pareja joissa toinen on tullut uskoon avioliiton aikana, ja osalla menee edelleen hyvin, mutta ei kaikilla. Riippuu siis myös ihmisestä. Mutta jos suhde pitää rakentaa alusta asti, niin en edes alkaisi suhteeseen henkilön kanssa joka ei ole uskossa.
Olen myös samaa mieltä tosiuskovainen tuskin lähtee ateiskin kanssa seurustelemaan. Uskovaisille on yleensä tärkeää, että kumppanillekin on uskonasiat tärkeitä.
Usko on yhteinen pohja kaikkeen.
Siinä oivallinen Todistus ns Uskoaan ylistävistä! Te uskovaisiksi ilmoittautuvat julistatte olevanne Ihmisiä, siis lähimmäisiänne ylevämpuiä, koska toiytotatte olevanne "uskossa"!
Ei iljettävämpää voi olla läheisille!
Yleensä me, uskontoihin sitoutumattomat näemme, ainakin haluamme nähdä noiden ilmiöiden läpi ja yli. Otamma vaikka puhheeksi meät Saamen maan ihimiset! Tet, Uskovaisiksi ilimottautuvat, oletta tuhonhet meän uskon ja kaiken muun meän kulttuurin siinä samasa! MIKSI?
Millä helekutin luvalla tet ilimotatta olevanna enämpi oikiasa ko met?
Tet oletta aina tappanhet, raiskanhet, yhäti papit raiskaat LAPSIA Euroopasa.
Mailma on täynnäsä uskovaisiksi ilimottautujia, tappajia, murhaajia, ittesä ylentäjiä, rasisteja. Tuohan on selevä rasistinen ilimasu, ettei uskontoihin sitoutumaton saa teiltä ehki oikeutta parisuhteeseen!
Ite se, että teän aivot jotaki tajuas ko net on mädäntynhet ja poltettu keratoriosa... Satuja on jo tarpheksi, mutta vain tuolla uskovaisikisi ilimottautumisella tet alistatta muita! Samalla sídotte muita herkkiä ihimisiä olemaan myös rasisteja, että saatta oman uskontoon sitoutumisenne säilymään!
Ettekä ehki osaa hävetä mitä oletta tehenhet näille pienimmille! Meillehi pienelle maailman rauhallisimmalle kansalle!
Saamelaiset ei ole koskhan sotinhet!
Hienoa, että Ahku sie senti puolustat toisin ajattelijoita! Nämä tosiaan - hyvin sanot "uskovaisiksi ilmottautujat" - ovat pahimmat sortajat! Heillä kun pitäisi olla uskonkrírjansa raamatun ja sen jessen sanoman mukaan paras Laupeus ja Lähimmäisen rakkaus!??
Suurinta valetta ja huijausta!
USAn pressa julistaa uskoaan ja gadplessjuu - ja samalla lähettää pommittajia tuhoamaan IHMISIÄ! Saddamikin kumartui "uskovainen" ja tuhosi lähimpiäänkin. Miksi nämä uskovaisiksi ilmoittautujat eivät edes pyri sanoutumaan irti noista? Pesevät kätensä ála Pilatus, etteihän me mutta pojat! Papit raiskaa pikkupoikia ja tyttöjä jopa EUn valtioissa!
Mahdottomia ihmisinä nämä Suomen "uskovaiset"! Minkä pahan me, uskontoihin sitoutumattomat olemme Teille tehneet? Satuihin emme usko! Eikös meillä ole siihen oikeus Suomen Perustuslainkin mukaan? Kuten Teillä, Ystävät lähimmäiset oikeus saytuja kertoilla!?
Emme ole laillanne rasisteja! Jovain mie saatan rakastaa ja rakastella uskovaisen kansa! Parisuhde on niin paljon muutakin.
Miksi sen rakastelun luvan pitäisi kysyä joltakin satusetä-papilta? Kun kaksi täysin normaalia aikuista haluaa naiskennella?
Mikä on "tosiuskovainen"...riippuu paljon siitä mihin kirkkoon tai lahkoon tms. hän kuuluu. Itse olen mielestäni "tosiuskovainen", mutta en ole protestantti enkä lahkolainen. Katolilaisia ja ortodokseja on paljon "tosiuskovaisia" ilman mitään kiihkoilua. Minulle tosiuskovaisuus on sydämen uskoa. Minä en ole vaatinut koskaan keneltäkään läheiseltä enkä aviomieheltä/miesystävältä samanlaista uskoa kuin itselläni (enkä uskosta paljon puhukaan ja jopa ärsyynnyn jos joku tuo koko ajan esiin esim raamatunlauseita ihan väärissä merkityksissä, enkä pidä siitä, että "esiinnytään" jonain superuskovana, niin että joka toinen sana on "herra"). Ainoa suhde, mihin en voisi kuvitella astuvani, on suhde vannoutuneeseen ateistiin, joka ei anna mitään mahdollisuutta toisen todellisuuden olemassaololle. Ex-miesystäväni kyllä osoittautui lähes fanaattiseksi ateistiksi ja hänen mielihuvejaan oli pilkata minulle uskoani ja niitä asioita, joita uskossani pidetään pyhinä. Se ei ollut kivaa. Aviomiehen kanssa oli aikoinaan ihan hyvä...hän ei pilkannut vaan osoitti jopa jonkinlaista kiinnostusta uskontoani kohtaan, vaikka ei itse periaatteessa uskonut erityisesti mihinkään. En minä enempää vaatinutkaan...että vain antoi minun uskoa omalla tavallani.
Ei siitä kukaan voi sanoa toimiiko vaiko eikö. Kokeiltava se on. Uskoa enemmän ratkaisee kai se että on jotain yhteisisä arvoja (esim. toisen vakaumuksen kunnioittaminen), yhteensopiva huumorintaju ja keskinäistä kemiaa.
Ja tietty on tärkeää että kumpikin arvostaa toistaa, eikä kumpikaan häpeä sitä että rakastettu on uskossa/ateisti.
Rakasta rauhassa, toisten kokemukset eivät ole ennustuksia oman suhteesi tulevaisuudesta.
eikä onnistunut. Mies oli uskovainen, minä olen julkipakana. Tosin muitakin syitä suhteen epäonnistumiseen oli. Yritettiin sentään 3 vuotta, että kyllä sitä rakkauttakin löytyi.
Mutta lähtökohtaisesti väittäisin että ei onnistu. Vähän samaan tapaan kuin eri kulttuuritaustat aiheuttavat eroja. Aluksi on niin rakastunut ja ihastunut että asian ohittaa "vähäpätöisenä" mutta kun on mennyt pari vuotta erot elämäntavoissa ja uskomuksissa ja yleensä ajattelussa käyvät ylipääsemättömiksi koska toista ei enää katsella ruusunpuna silmillä. Huomataan ne ärsyttävät erot. Minua ainakin vitutti miehen huono itsetunto ja jatkuva egon nostatus, joka ilmeisesti johti siihen että hän tunti tarvetta uskontoon turvautumiseen ja tarvetta kuulua porukkaan jossa sitä egon nostatusta tuli, kunhan vaan oli hyvä uskovainen. Minua jotakuinkin oksetti se. Ja tekopyhyys tuli tutuksi. Mies lopulta jätti minut tilanteessa jossa olisin tarvinnut tukea ja apua. Hänestä siihen ei ollut, vaan meni paskat housuun.
Kaiken tuon olisin voinut ennustaa tavatessamme kun kuulin että hän on hihhuli, mutta kun sitä on niin ihastunut niin ei vaan halua nähdä tosiasioita.
Luulen, että tässä oli vastaus miettimiini asioihin. Kyllä nämä asiat ovat niin yksilöllisiä, että on tämä kokeiltava, koska tuntuu niin hyvältä ja sehän on pääasia. Eihän kukaan meistä ole täydellinen
lisään vielä kun tulin ajatelleeksi, että oikeastaan teille tulee aina olemaan riitaa jostakin uskonnon asiasta. esim naimisiin meno, juuri lapsien uskonnon asiat ja vielä suvunkin uskontoasiat. himouskovaiset eivät koskaan taivu vähemmälle kuin mitä haluavat, joten oletko sinä valmis taipumaan ja menemään hänen kanssaan uskontotilaisuuksiin ja opettamaan kumppanisi rinnalla lapsiasi tulemaan uskovaisiksi, vaikket itse ole uskossa?
täällä hypitään vain uskovaisten kurkkuun, aivan kuin he olisivat syypäitä kaikkien ongelmiin.
"himouskovaiset eivät koskaan taivu vähemmälle kuin mitä haluavat"
Kaikilla on omat aatteensa ja uskomuksensa, enkä usko että kukaan niistä luopuu tai taipuu vähemmälle, tämä väite ei siis koska ainoastaan uskovaisia. Mikä se sellainen aate tai usko olisi josta luovutaan toisen mieliksi? Aivan... Siksi onkin tärkeää että molemmat uskovat asiat samalla tavalla.