"Totisesti, totisesti: joka pitää kiinni minun sanastani,
ei milloinkaan kohtaa kuolemaa."
ei milloinkaan kohtaa kuolemaa."
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Ylösotossa eli seurakunnan tempauksessa on mukana silloin elossa olevia uskovia, jotka eivät koe kuoleman uneen nukkumista vaan kokevat yhtäkkisen muuttumisen ylösnousemusruumiiseens. Aikanamme ja tällä palstallakin vaikuttavien kirjoittajien joukossa on niitä jotka saavat kokea tämän Jeesuksen tullessa noutamaan omiansa.
1.Tess 4:
13 Mutta me emme tahdo pitää teitä, veljet, tietämättöminä siitä, kuinka poisnukkuneiden on, ettette murehtisi niinkuin muut, joilla ei toivoa ole.
14 Sillä jos uskomme, että Jeesus on kuollut ja noussut ylös, niin samoin on Jumala Jeesuksen kautta myös tuova poisnukkuneet esiin yhdessä hänen kanssaan.
15 Sillä sen me sanomme teille Herran sanana, että me, jotka olemme elossa, jotka jäämme tänne Herran tulemukseen, emme suinkaan ehdi ennen niitä, jotka ovat nukkuneet.
16 Sillä itse Herra on tuleva alas taivaasta käskyhuudon, ylienkelin äänen ja Jumalan pasunan kuuluessa, ja Kristuksessa kuolleet nousevat ylös ensin;
17 sitten meidät, jotka olemme elossa, jotka olemme jääneet tänne, temmataan yhdessä heidän kanssaan pilvissä Herraa vastaan yläilmoihin; ja niin me saamme aina olla Herran kanssa.
18 Niin lohduttakaa siis toisianne näillä sanoilla.
Ei yläilmoissa ole happea riittävästi,kyllä tempauksessakin ihminen ensin kuolee.
51 Katso, minä sanon teille salaisuuden: emme kaikki kuolemaan nuku, mutta kaikki me muutumme,
52 yhtäkkiä, silmänräpäyksessä, viimeisen pasunan soidessa; sillä pasuna soi, ja kuolleet nousevat katoamattomina, ja me muutumme.
53 Sillä tämän katoavaisen pitää pukeutuman katoamattomuuteen, ja tämän kuolevaisen pitää pukeutuman kuolemattomuuteen
1.Kor15:
jolla perustelet tempausta?Käsitin,että puhut siitä.
En ole löytänyt yhtään tempausoppia tukevaa Raamatunkohtaa,mutta sitä selkeämmän kerronnan siitä,kuinka Jeesuksen takaisin tulon näkevät kaikki.Se ei suinkaan ole salassa tapahtuva tempaus;jota muut ihmettelisivät,että mihinkäs ne uskovat hävisivät!
Olen myös kummeksunut tosiaan sitä,että jotkut väittävät tuhatvuotisesta valtakunnasta täällä maan päällä,vaikka siinä kunnossa,missä planeettamme on;kun Jeesus saapuu,ei kyllä mitään valtakuntia voi perustella.Eikä Raamattu kerro sellaisesta.
Päinvastoin:Jeesushan sanoi,että Hän lähtee valmistamaan meille taivaaseen asuinsijaa,ja Hän lupasi tulla takaisin,että mekin saisimme sitten olla siellä hänen kanssaan!
>>Minun Isäni kodissa on monta asuinsijaa...>>>
Taivaaseen mennään tuhanneksi vuodeksi,ja saatana jää tänne kuolleelle maaplaneetalle,hirveään tilaan kun saattoi maan,miettimään tekosiaan.
sitä että esim tempausasia ei olisi totta. et vain ymmärrä profeetallista sanaa tarpeeksi, silti se ei estä sinua jatkuvasti kommentoimasta negatiivisesti yhteen totuuteen profeetallisessa sanassa.