Blondiin ei

Avokkini ei ollut kiinnostunut perustamaan perhettä, oli mielestään liian nuori, halusi nähdä maailmaa, sanoi.

Hän läksi sitten 'maailmalle', oli matkoilla pari kuukautta ja oli aikonut viipyä jopa vuoden. Yhtäkkiä hän kuitenkin päätti tulla takaisin. Ja nyt hän halusi naimisiin, halusi lapsia, ja halusi, että kävisimme toimeen heti. Niin teimmekin. Rakastin häntä ja olin onnellinen, että hän lopulta oli suostuvainen.

Kun lapsi sitten syntyi, totuus paljastui. Lapsella on ruskeat silmät ja tummahko tukka. Me olemme molemmat sinisilmäisiä ja vaaleita. En siis voi olla lapsen isä.

Asian itsensä voisin antaa anteeksi, mutta se on vaikeampi juttu, että hän valehteli minulle ja manipuloi minua. Miksei hän kertonut olevansa raskaana. En olisi häntä hylännyt.

En luota enää naisiin.
10944
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

isyystesteissä. Silloin saat varmuuden asiasta!!!

Äänestä
  • biologiasta enempää kuin kyseinen tyttö? Kaksi sinisilmäistä ei voi saada ruskeasilmäistä lasta.

    Äänestä

  • etkö tiedä kirjoitti:

    biologiasta enempää kuin kyseinen tyttö? Kaksi sinisilmäistä ei voi saada ruskeasilmäistä lasta.

    toi ei pidä paikkaansa tottakai 2 sinisilmäistä voi saada ruskeasilmäisen lapsen...kait teillä on suvussa ruskeasilmäisiäkin ei se sitä tarkoita että teillä pitäis olla....ruskea on vallitseva väri mutta ei aina voita...onhan niinkin että 2 ruskeasilmäisellä vanhemmalla sinisilmäinen lapsi.....ota selvää asioista

    Äänestä

  • etkö tiedä kirjoitti:

    biologiasta enempää kuin kyseinen tyttö? Kaksi sinisilmäistä ei voi saada ruskeasilmäistä lasta.

    Ruskeesilmäsyys on yleensä se voittava geeni mutta ei 100prosentisesti.
    Voi saada sinisilmäset ruskeesilmäsen lapsen, ikävä kyllä.
    Miulla on veljiä 6 ja yhellä on ruskeet silmät samoin kun äidin yhdellä siskoista. Kyllä isyystesti on ihan paikallaan jos sillä isyydellä on kauheesti merkitystä. Rakastathan vaimoosi niin sanoit ja lapsi vois yhtähyvin olla sinun.
    Geeni voi hypätä vaikka parinkin sukupolven yli ja ponnahtaa sitten jollekkin yllätyksenä justiin vailla ruskeesilmäsyytenä.
    Turha nyt syyttää jotta on miun äiti ollu huoraamassa velipoika on ihan samanmoinen muitten veljien kanssa ja isän näkösiä kaikki vaan yhdellä ne suklaasilmät on toisten kiusaksi
    saanut.

    Äänestä

  • etkö tiedä kirjoitti:

    biologiasta enempää kuin kyseinen tyttö? Kaksi sinisilmäistä ei voi saada ruskeasilmäistä lasta.

    kumman suvussa on ruskeasilmäistä sukua

    Äänestä

  • etkö tiedä kirjoitti:

    biologiasta enempää kuin kyseinen tyttö? Kaksi sinisilmäistä ei voi saada ruskeasilmäistä lasta.

    ruskeasilmäinen voi tosiaan olla. Jos hipiä ja kaikki muu antaa muuta osviittaa, niin kannattaa ryhtyä toimiin. Jos lapsi syntynyt liittoon, niin se katsotaan isän lapseksi. Ja jos ei isäksi halua, niin on ryhdyttävä toimenpiteisiin ajoissa (oliko 3 vuotta?). En tiedä tarvitseeko siinä olla jotain todistetta (kunnon todistetta kuten isyystesti) jos äiti kiistää.

    Äänestä

  • ???? kirjoitti:

    Ruskeesilmäsyys on yleensä se voittava geeni mutta ei 100prosentisesti.
    Voi saada sinisilmäset ruskeesilmäsen lapsen, ikävä kyllä.
    Miulla on veljiä 6 ja yhellä on ruskeet silmät samoin kun äidin yhdellä siskoista. Kyllä isyystesti on ihan paikallaan jos sillä isyydellä on kauheesti merkitystä. Rakastathan vaimoosi niin sanoit ja lapsi vois yhtähyvin olla sinun.
    Geeni voi hypätä vaikka parinkin sukupolven yli ja ponnahtaa sitten jollekkin yllätyksenä justiin vailla ruskeesilmäsyytenä.
    Turha nyt syyttää jotta on miun äiti ollu huoraamassa velipoika on ihan samanmoinen muitten veljien kanssa ja isän näkösiä kaikki vaan yhdellä ne suklaasilmät on toisten kiusaksi
    saanut.

    Kyllä meidän biologiankirjassa sanottiin, että siniset silmät ja tumman vaalean tukan saa vain, jos on vaaleat ja siniset geenit saanut molemmilta vanhemmilta. Jos vain toiseltakin olisi saanut muuta, se olisi tullut esille lapsessa.

    Ja varsinkin, kun sekä silmät että tukka on tummat, on todennäköistä, että lapsen isä oli joku muu.

    Ruskeasilmäinen voi saada sinisilmäisen lapsen, jos molemmat vanhemmista ovat ainakin toiselta omista vanhemmistaan saaneet sinisilmäisyyden geenin, joka hänessä itsessään on jäänyt piileväksi, mutta kumppanin sinisilmägeenien kanssa saa aikaan sinisilmäisen lapsen.

    Äänestä

Hieman vain muokkasit asiaa ihmisille ymmärrettävään tasoon jotta sait siitä mainioin PROVO-tekstin. Ja onnistuit hyvin!

Onneksi olkoon - *tapu-tapu-tapu*!!


Minäkin luin sen jutun, joka oli Tiede-lehdessä.

Tulikin tässä mieleeni, että eikö silmien värin perityminen ole riippuvainen kolmesta alleelista? Olikohan se niin, että Mendelin laissa oli niin, että sinisilmäiset vanhemmat voivat saada ruskeasilmäisiä lapsia?
Toisinpäinhän se ainakin voi mennä eli jos molemmat vanhemmat ovat heterotsygoottisesti ruskeasilmäisiä, koska he ovat perineet toiselta vanhemmalta ruskeiden ja toiselta sinisten silmien geenin. Silloin heidän lapsillaan on 25 prosentin mahdollisuus periä sekä isältä, että äidiltä sinisten silmien geeni ja saada siten siniset silmät. Lapsilla on 75 prosentin mahdollisuus periä ainakin yksi ruskeiden silmien geeni ja saada siten ruskeat silmät. Eli jos lapsia on neljä, yksi olisi todennäköisesti homotsygoottisesti sinisilmäinen, kaksi heterotsygoottisesti ruskeasilmäisiä ja yksi homotsygoottisesti ruskeasilmäinen.

Äänestä

maailmalta maitojunalla palatessaan, niin kuinka kauan raskausaika kesti eli syntyikö "etuajassa" eli ei ole sinun lapsesi. Selvitä isyys dna-testillä, niin ei ole turhia epäilyksiä. Voit siitä huolimatta olla lapselle isä, vaikka et olisikaan biologinen isä. Lapsihan ei ole vanhempiaan valinnut, vaan lapsen äiti.
Alhainen teko naiselta, että narrasi sinut avioliittoon, jos tilanne oli jo päällä.

Äänestä

>>>En luota enää naisiin.

Miksi et? Ei kai se "naisten" syy ole että juuri sinun tyttöystäväsi on kiero. Todella ikävää että jouduit petetyksi, mutta pettäjä oli tuo yksi nainen, ei "naiset".

Yhtä hassuahan olisi päättää, ettet luota enää vaaleatukkaisiin ihmisiin (naisiin etkä miehiin), tai suomalaisiin, tai tietyn ikäisiin. Eihän se henkilön luotettavuus ole sukupuolesta, väristä tai iästä kiinni.

Pääsääntöisesti ei kahden sinisilmäisen lapsi voi olla ruskeasilmäinen (päinvastoin voi olla kuten tuossa joku selittikin), koska sinisilmäisyyden alleeli on väistyvä, mutta poikkeuksia on. Tosin tuossa teidän tilanteessa jo naisen äkillinen mielenmuutos on hyvä syy epäilylle. Teetä isyystesti, niin ei tarvitse elää epävarmuudessa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


voi luottaa kirjoitti:

Avokkini ei ollut kiinnostunut perustamaan perhettä, oli mielestään liian nuori, halusi nähdä maailmaa, sanoi.

Hän läksi sitten 'maailmalle', oli matkoilla pari kuukautta ja oli aikonut viipyä jopa vuoden. Yhtäkkiä hän kuitenkin päätti tulla takaisin. Ja nyt hän halusi naimisiin, halusi lapsia, ja halusi, että kävisimme toimeen heti. Niin teimmekin. Rakastin häntä ja olin onnellinen, että hän lopulta oli suostuvainen.

Kun lapsi sitten syntyi, totuus paljastui. Lapsella on ruskeat silmät ja tummahko tukka. Me olemme molemmat sinisilmäisiä ja vaaleita. En siis voi olla lapsen isä.

Asian itsensä voisin antaa anteeksi, mutta se on vaikeampi juttu, että hän valehteli minulle ja manipuloi minua. Miksei hän kertonut olevansa raskaana. En olisi häntä hylännyt.

En luota enää naisiin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu