Hopeakorujen aitous ja magnetismi

PPH 1976

Meillä on tuolla paremmalla puoliskolla paljon hopeakoruja laidasta laitaan, eli on halvempaa korua ja sitten sellaisia vähän kalliimpia, mutta kaikissa on 925 leima. No itse tuli tilattua netistä sellainen tosi voimakas supermagneetti (25kg pitovoima) ja aloimme sitten sillä vähän kokeilemaan noita koruja läpi. Kalleimpiin hopeakoruihin magneetilla ei ole mitään vaikutusta. Näyttäisi siltä että osaan koruista tuo magneetti ottaa tosi hyvinkin kiinni, eli näiden osalta voinemme päätellä että ei ole kuin hopeoitu, näitä olemme muutenkin epäilleet rihkamaksi.

Mutta sitten on koruja joihin magneetti ottaa kiinni mutta heikosti. Näistä koruista joihin se magneetti ottaa huonosti kiinni osa on ostettu ihan Suomesta kultasepänliikkeestä ja meille on sanottu että ne on hopeaa, tosin nuo korut eivät ole olleet sieltä kalleimmasta päästä mutta kuitenkin. Eli onko meitä nyt huijattu näiden korujen suhteen? Kyselen koska puolisollani on tälläisiä koruja varmaan satojen eurojen edestä, osa on kultasepänliikkeistä ja osa pienemmiltä myyjiltä, mutta kaikki ovat sanoneet että ne on aitoa hopeaa ja myös 925 leimat niistä löytyy.

17

12695

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Alonda

      Tukes tutkii noita pitoisuuksia pistokoeluontoisesti. Ota sinne yhteyttä ja kerro epäilyistäsi. Luulisi heiltä löytyvän esimerkkitapauksia vastaavista.
      Tai sitten ei.
      Uskomattomalta kuulostaa tarinasi.

    • hmm.

      Erikoiselta kuulostaa...Onko koruissa viralliset Suomen lainsäädännön mukaiset leimat, eli nimileima ja pitoisuusleima, vai vain tuo 925? Jos nimileima löytyy, valmistajan saa selvitettyä - pelkkä 925 on yleensä ulkomaalaista alkuperää, eikä välttämättä takaa korun olevan oikeaa hopeaa.

      Yksi syy magneettiin reagoimiseen voisi olla, että lukoissa tai rintaneulojen neulaosassa on käytetty terästä. Monissa eri lukkomalleissa käytetään teräksisiä osia kestävyyden vuoksi - näitä osia ei juoteta kiinni koruun, joten ne ovat lainsäädännön mukaisia. Myös rintaneulojen neula on usein teräksinen, koska hopeaneula ei välttämättä kestä korun painoa. Myös esim. solmionpidikkeissä on yleensä teräsjousi, vaikka koru muuten on hopeaa.

      Myös jotkut korukivet voivat olla magneettisia.

      Tukes valvoo Suomessa jalometallien myyntiä - sinne kannattaa ottaa asiassa yhteyttä, jos epäilee vilunkia. Alle 10 grammaa painavat hopeakorut eivät Suomessa vaadi virallisia leimoja, joten jos korut ovat kovin pieniä, niiden alkuperän selvittäminen voi osoittautua mahdottomaksi.

      • yli 20 grammaisia

        ainakin osaksi. Paitsi juurikin ne korut jotka ovat koruliikkeestä voivat olla alle 10g, ovat sellaisia hopeisia sormuksia joissa on erivärisiä keinokiviä. Mutta nämä sormuksetkin kyllä myytiin ihan hopeana meille ja 925 leima löytyy. Mitään valmistajan leimoja näissä ei ole ja ulkolaista tuotantoa ovat, tosin EU:ssakin lienee sääntö että 925 merkittyyn koruun ei saa nikkeliä tai muita magnetisoivia metalleja sekoittaa. Joo, tuon lukkoasian huomasin laatukoruistakin, siitä ei ole kuitenkaan kyse näiden muiden korujen kanssa. Eli magneetti ottaa kiinni myös ketjuun, hopeahelmiin ja riipuksiin.


      • hmm.
        yli 20 grammaisia kirjoitti:

        ainakin osaksi. Paitsi juurikin ne korut jotka ovat koruliikkeestä voivat olla alle 10g, ovat sellaisia hopeisia sormuksia joissa on erivärisiä keinokiviä. Mutta nämä sormuksetkin kyllä myytiin ihan hopeana meille ja 925 leima löytyy. Mitään valmistajan leimoja näissä ei ole ja ulkolaista tuotantoa ovat, tosin EU:ssakin lienee sääntö että 925 merkittyyn koruun ei saa nikkeliä tai muita magnetisoivia metalleja sekoittaa. Joo, tuon lukkoasian huomasin laatukoruistakin, siitä ei ole kuitenkaan kyse näiden muiden korujen kanssa. Eli magneetti ottaa kiinni myös ketjuun, hopeahelmiin ja riipuksiin.

        Enpä ole koskaan nähnyt hopeakorun noin käyttäytyvän, eli jotain mätää tuossa on. Nykyään 925-hopeaseokseen ei yleensä (ainakaan Suomessa) lisätä nikkeliä, mutta varmaan halpatuontimaissa tätäkin voi tapahtua. Tuollainen epävirallinen 925-leima ei varsinaisesti takaa, että nikkeliä ei ole - leima kertoo vain, että valmistajan mukaan korussa on 92,5 % hopeaa - muista seosaineista ei puhuta mitään. Toisekseen ulkomailta tulevat halvat tuotteet, joissa tuo 925-numero on, eivät välttämättä ole sitä, mitä väittävät, usein esim. hopeoituja tuotteita kaupitellaan hopeisina.

        Tuo videon koru on kyllä kovin kirkas ja kiiltävä - itse suhtaudun tuon näköisiin koruihin aina vähintäänkin epäileväisesti.

        Mikäli koru painaa yli 10 grammaa ja se on ilman virallisia leimoja vaimollesi myyty, kyseessä on ilman muuta laiton toiminta riippumatta siitä, onko korussa nikkeliä vai ei. Kannattaa kyllä ottaa tukesiin yhteyttä.

        Tässä linkki, josta löytyy vähän tietoa nikkeliasiasta:
        http://www.inspecta.fi/palvelut/jalometallipalvelut/nikkelitestaus.php?m=129


    • PPH 1976

      vielä videonkin:
      http://www.youtube.com/watch?v=FIAI8C3egUQ
      Eli tuossa videolla on tuollainen halvempi koru ja sitten suomen leimoilla oleva arvokkaampi koru. Arvokkaampaan magneetti ei ota kiinni mutta halvempi tarttuu siihen selvästi.

      Kokeilin tosiaan tuota yhtä korua myös apteekin nikkelitestillä, mutta ei se ainakaan näyttänyt nikkeliä olevan. Olisiko nuo sitten jotenkin hopeoitu tai jopa lakattu? Kumman kiiltäviä nuo korut on vaikkei niitä ole kiillotettu, normi hopeahan tummuu?

      • Tm-testaa

        Kysymys yksi: onko myyty hopeana?

        Kysymys kaksi: onko selkeät hopealeimat?

        Kysymys kolme: onko leimojen merkit täydelliset? (pitoisuus,valmistaja)

        oletko käyttänyt koruja viranomaisilla (tukes)?

        veikkaus: olet joutunut kusetetuksi ainakin osittain


      • PPH1976
        Tm-testaa kirjoitti:

        Kysymys yksi: onko myyty hopeana?

        Kysymys kaksi: onko selkeät hopealeimat?

        Kysymys kolme: onko leimojen merkit täydelliset? (pitoisuus,valmistaja)

        oletko käyttänyt koruja viranomaisilla (tukes)?

        veikkaus: olet joutunut kusetetuksi ainakin osittain

        Onko myyty hopeana?
        -On myyty hopeana

        Onko selkeät hopealeimat?
        -Leimoissa on tosiaan 925, mutta valmistajan leimoja ei ole

        Onko leimojen merkit täydelliset?
        Valmistajan leimoja en ole noista löytänyt

        Oletko käyttänyt koruja viranomaisilla (tukes)?
        -En ole vielä käyttänyt, tässä viikonloppuna alettiin noita vasta tutkimaan.

        Olet joutunut kusetetuksi ainakin osittain
        -Siis puolisoni on, siltä tässä alkaa nyt tuntua tosiaan...


      • netissä kun surffailin

        ebayssa. kohteen numero on 260386582205


      • "nikkeli hopeaa" ...
        netissä kun surffailin kirjoitti:

        ebayssa. kohteen numero on 260386582205

        muutamalla eurolla. Nämä korut voivat olla jopa terveydelle vaarallisia. En suosittele ostamaan koruja ebaysta enkä huuto.netistä. Kultasepänliike (hyvä sellainen) Suomessa on luotettavin.


      • Anonyymi
        "nikkeli hopeaa" ... kirjoitti:

        muutamalla eurolla. Nämä korut voivat olla jopa terveydelle vaarallisia. En suosittele ostamaan koruja ebaysta enkä huuto.netistä. Kultasepänliike (hyvä sellainen) Suomessa on luotettavin.

        ja kallein. Huutokaupoista sa aj he takavat mitä myyvät.


    • Vähän tarinaa

      - osa on ostettu ihan Suomesta kultasepänliikkeestä-

      Duoda, duoda!
      Mainittakoon ihan nimeltä, että Kultajousen liikkeet myyvät tänä päivänä myös rihkamakoruja, joten sekaisin menevät kuluttajalta
      aidot jalometallit ja feikit kierrätysmetallit. Tai ainakin niiden käsitteet hämärtyy.
      Siitä lähtien, kun ruottalaiset ostivat Kultajousen, on näitä rihkamakoruja ilmestynyt noiden liikkeiden hyllylle. Ja ruottalaisethan ovat tunnetusti rihkamakoruketjujen edelläkävijöitä ja suurlevittäjiä...
      Hyväuskoisuushan ei meiltä suomalaisilta lopu. Siksi Suomi on niin otollinen maaperä moiselle moskalle.

      • Anonyymi

        todellkin osa kultasepänliikeistä myy bijouterikoruja , arvotonta roskaa. Pronssiseokset nykyön kullanvärisiä. heh se siitä suomalaisesta luoettavudesta heh heh


    • tarttuu

      juu, parin euron kolikko tarttuu magneettiin vaikka ei olekaan terästä, liekö samaa ainetta. Hopeassa on leimat. Vähintäänkin pitoisuusleima ja nimileima.

      Mitä kirjaimia näissä "magneetti-hopeoissa" on?

    • arodesign

      Vähän löysin myöhässä tämän ketjun mutta hopeakorut useasti päällystetään rodiumilla, jotta ne kiiltäisivät kauniimmin, eivätkä tummu. Ulkomailla 925 hopeaa päällystetään tällä tavalla. Rodiumista en sen enempää tiedä ottaako se magneettiin kiinni.

    • jahve1

      toki hopeaan on voitu lisätä jotai rautaseosta vähän joukkoon materiaalin säästämiseksi...

      • Anonyymi

        hah hah


    • Anonyymi

      Tässä uusi suomalainen korukauppa verkossa www.porokoru.com
      Kaikki korukaupan tuotteet suomalaisia, pohjoismaalaisia ja pieni osa muista Euroopan maista. Korukaupasta sormukset, kaulakorut, rannekorut ja korvikset kullattua 925-sterlinghopeaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      193
      1442
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      138
      913
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      85
      882
    4. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      56
      849
    5. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      53
      806
    6. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      255
      683
    7. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      10
      680
    8. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      333
      651
    9. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      58
      644
    10. Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?

      "Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol
      Maailman menoa
      72
      609
    Aihe