Olenkohan vihdoin alkanut onnistua. Minulla on ylipainoa noin 5 kg - olen aika pieni ihminen, joten se on mulle paljon.
En liiku juuri ollenkaan. Kovien ja jatkuvien kipujen vuoksi jätin jo uimisen ja vesijuoksun - kivuista tulee niin sietämättömiä, että ei tule mitään. Yritän tehdä päivittäin pienen kävely- tai pyöräilylenkin, en mitään muuta.
Ja laihduttaa haluaisin, mutta en ole onnistunut. Enkä enää keksi kropalle mitään shokkihoitoa, jolla saisin sen reagoimaan.
Enkä noin puolitoista kuukautta sitten siirryin melkein kokonaan pois leivästä - syön vain 1-3 viipaletta näkkäriä päivässä. Olen yrittänyt pienentää annoskokoa puoleen. Jätskiä syön jälkiruoaksi, mutta vain pienen määrän. Joskus muutamia paloja tummaa suklaata. Purkkaa ja xylitoli Sisu-pastilleja. Pari hedelmää. Herkkuna ostan suolalihaa, vaikka onkin kallista (kokonaisruokakustannukseni ei ole korkea). Vielä liikaa kahvia joka päivä ja karmeasti maitoa joka mukin kanssa. Kananmunia. Tämä on uusi diettini.
Ja nyt näyttää siltä, että kun katson peilistä niin olen pienentynyt ja vaatteet tuntuvat väljemmiltä. Tänään aamulla vaaka näytti kilon tai puoli vähemmän.
Olenkohan nyt oikealla linjalla? Näinkö liikkumaton pääsee liikakiloistaan? Nälkä ei ole ollenkaan. Viiniäkin olen juonut iltaisin yhden lasillisen ja se ei ole edes ollut valko- vaan punaviiniä.
Mitäs sanotte?

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.