Vesitornin kohtalon hetket

Nimimerkki

Paikallislehdessä väläytettiin ajatusta uudesta nykytekniikasta jolla putket paineistetaan ilman vesitornia. Näin vesitornista tulisi tarpeeton. Vesitornin pintaverhoilun remonttiin oli varattu rahat jo viime vuoden budjettiin, käyttämättä jäivät. Lieneekö siis niin että Kaarisillan veroinen Lieksaa 50 vuotta hallinnut maamerkki Vesitorni rapistuu syntysijoilleen ja nämäkin 300.000 euroa laitetaan Pielisentien auki repimiseen? Merkillepantavaa on se että kunnanvaltuutetut eivät juurikaan vaivaudu käyttämään puheenvuoroja näin tärkeästä aiheesta. Pielisentien konsulttipalkkiot menevät heittämällä ohi kaupunkikuvan kannalta kaikista keskeisimpien maamerkkien kunnossapidosta. Ei liene triviaalia myöskään se että tuulessa lepattava verkontekele on riittämätön suoja vesitornista tippuville tiilen- ja laastinkappaleille. Täytyy kovasti ihmetellä ettei mikään viranomainen puutu tähän asiaan. Ja kuntalaisten mielipiteitähän ei tässäkään kysymyksessä kuunnella vaan ilmeisesti meillä on kaupungissa tahoja jotka jo ajavat vesitornin purkamista "nykytekniikan" edeltä. Jos näin käy niin tervetuloa tasakattoisten kerrostalojen Lieksaan missä vesitornia ei enää muutaman vuoden päästä ole ollenkaan.

Markku Korpinen saisi sanoa tähän jonkun kommentin sillä asia ei ole lieksalaisille aivan vähäpätöinen. Miten on, virkamiehet ja valtuusto laittaa vesitornin matalaksi kuulematta kuntalaisia?

7

726

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Turistit Lieksaan!

      Vesitorni on myös näköalatorni kunhan se remontoidaan asianmukaisesti.

      • noinnikkaa

        sitähän ne turistit tulis kattoon.
        Voi hilatavit...
        Joutaa purkaa koko paska!

        Vai turistit... hahhaaaaa!


      • Olisiko ne yhdistettävä? letkujen kuivaus.MK


      • Kaksoistornit
        markkukorpinen kirjoitti:

        Olisiko ne yhdistettävä? letkujen kuivaus.MK

        Uusi paloasema tulee liikenneaseman läheisyyteen sinne vaan myös uusi uljas vesitorni!


    • Markku Korpinen on tavan kuntalainen eikä valtuutettu.
      Olen asiasta kirjoittanut aikaisemmin miten yleensä jonkun kohteen josta on vaaraa on toimittava.
      Perään tässä työsuojelullista ja rikosoikeudellista vastuuta.
      Markku Korpinen

    • OsmoU

      on se niin ruma!

      • puolensa...

        Jos nykyinen vesitorni purettaisiin niin olisi mahdollista käyttää vapautuva tila torin laajentamiseen. Näin saataisiin mukavat viheralueet ja nykyaikainen tori-kävelykatu Pääkirjaston ja Kulman välille. Lisäksi Osmon ehdottamalla suunnitelmalla olisi elvyttävä vaikutus Vaskituristien viihtyvyyteen, sillä onhan jo nyt ollut havaittavissa tilanahtautta torille pystytetyn Waskiteltan läheisyydessä kun pääesiintyjät nousevat lavalle. Erinomainen ehdotus siis Osmolta!


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      167
      1404
    2. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      40
      995
    3. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      38
      725
    4. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      640
    5. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      28
      632
    6. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      36
      616
    7. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      607
    8. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      20
      602
    9. Ajatteletko ollenkaan minua

      Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott
      Ikävä
      30
      577
    10. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      17
      563
    Aihe