Ote Tapio Puolimatkan kirjasta: Usko tiede ja evoluutio
http://img15.imageshack.us/my.php?image=imgobn.jpg
Kuva on skannattu sivulta 140
1/2matkan perustiedoissa evoluutiosta näyttäisi olevan melkoisia puutteita.
Katsokaa nyt esimerkiksi ykköskohtaa.
Puolimatka siis luulee, väite "Maapallo on noin 4,6 miljardia vuotta vanha" sijoittuu (makro)evoluution käsitteen alle.
Ei, Tapio, ei!
Evoluutioteoria ei käsittele kysymystä maapallon iästä. Korkeintaa evoluution perusteella voidaan sanoa sen verran, maapallon iästä, että maapallon on oltava vanhempi, kuin elämä maapallolla. Sitä miten paljon vanhempi se on, ei voida evoluutiobiologian perusteella sanoa mitään, vaan maapallon iänmääritys kuuluu siinä kokonaan erillisten evoluutiobiologiasta täysin riippumattomien tieteenalojen alle.
Myöskin 5. kohta oli väärin siinä mielessä, että kysymys elämän synnystä ei kuulu evoluution käsitteen alle. Evoluutioteoria käsittelee jo syntyneen elämän kehitystä. Elämän syntymiselle on omat teoriansa.
Kakkoskohta oli vielä pahempaa paskaa.
"Huipentuma"?
Miltä kreationistilta 1/2matka on tuon oikein kopioinut?
Oikeastaan neloskohtaakin voisi pitää nykyään vanhentuneena mallina.
http://img15.imageshack.us/my.php?image=imgobn.jpg
Kuva on skannattu sivulta 140
1/2matkan perustiedoissa evoluutiosta näyttäisi olevan melkoisia puutteita.
Katsokaa nyt esimerkiksi ykköskohtaa.
Puolimatka siis luulee, väite "Maapallo on noin 4,6 miljardia vuotta vanha" sijoittuu (makro)evoluution käsitteen alle.
Ei, Tapio, ei!
Evoluutioteoria ei käsittele kysymystä maapallon iästä. Korkeintaa evoluution perusteella voidaan sanoa sen verran, maapallon iästä, että maapallon on oltava vanhempi, kuin elämä maapallolla. Sitä miten paljon vanhempi se on, ei voida evoluutiobiologian perusteella sanoa mitään, vaan maapallon iänmääritys kuuluu siinä kokonaan erillisten evoluutiobiologiasta täysin riippumattomien tieteenalojen alle.
Myöskin 5. kohta oli väärin siinä mielessä, että kysymys elämän synnystä ei kuulu evoluution käsitteen alle. Evoluutioteoria käsittelee jo syntyneen elämän kehitystä. Elämän syntymiselle on omat teoriansa.
Kakkoskohta oli vielä pahempaa paskaa.
"Huipentuma"?
Miltä kreationistilta 1/2matka on tuon oikein kopioinut?
Oikeastaan neloskohtaakin voisi pitää nykyään vanhentuneena mallina.
Vastaukset 67
Vanhimmat
Jos maapallo onkin 4,545 mrd vuotta niin onko makroevoluutioteoria muokattava uusiksi, hehe tuota 1/2matkaa.. ;)
Liäksi 1/2matkan
"Laaja-alaisiin" väitteisiin kuuluu(muka) että elämä on syntynyt vain yhdessä paikassa maapallolla. Voisihan olla että liki yhtäaikaa on hiukan erilaista koodia syntynyt ja sitten symbioitunut kuten mitokondrioiksi ujuttautuneet bakut meidän esi-esi-isämme soluihin.
"Jos maapallo onkin 4,545 mrd vuotta niin onko makroevoluutioteoria muokattava uusiksi--"
Entäpä jos maapallo oletetaan vaikka 20 000 vuoden ikäiseksi. Mitä vaikutuksia tällä on makroevoluutioteoriaan? Luullakseni hän haluaa vain korostaa tota ajallisuuden merkitystä makroevoluutioteoriassa.
Jos maapallo onkin 4 päivää ja 15 tuntia vanha! Sekin vaikuttaa moneen tieteelliseen teoriaan, eikös!
Jos maapallo olisikin 4 päivää ja 15 tuntia vanha, niin toki sillä olisi vaikutuksia tieteellisiin teorioihin. Eikö lajiutumisteorian yksi oletus nimenomaan ole ajallisuus (pitkät ajanjaksot)?
"Korkeintaa evoluution perusteella voidaan sanoa sen verran, maapallon iästä, että maapallon on oltava vanhempi, kuin elämä maapallolla."
"Syvällistä" evologiikkaa, plääh.
"""Korkeintaa evoluution perusteella voidaan sanoa sen verran, maapallon iästä, että maapallon on oltava vanhempi, kuin elämä maapallolla."
"Syvällistä" evologiikkaa, plääh.""
Olisihan se mukavampaa päätellä, että vanhimmat elävät olennot, kuten Ruotsista löytyvä n.9 000 vuotta vanha puu olisi vanhempi kuin maapallo, joka olisi luotu n.6 000 vuotta sitten, mutta tässähän jouduttaisiin sitten käyttämään kreationistilogiikkaa.
Toisinkin voisi ajatella. Nimittäin, jos elämä maapallolle olisi tullut avaruudesta, niin silloin joku voisi ajatella, että elämä maapallolla olisi vanhempaa kuin maapallo.
""Toisinkin voisi ajatella. Nimittäin, jos elämä maapallolle olisi tullut avaruudesta, niin silloin joku voisi ajatella, että elämä maapallolla olisi vanhempaa kuin maapallo.""
Elämä voisi olla vanhempaa, mutta elämä maapallolla ei voisi olla vanhempaa. Tällä hetkellä muuten vanhin vielä elossa oleva kasvihan on n. 43 600 vuotta vanha.
Elämän ikä riippuu luonnollisesti siitä miten se lasketaan. Itse olen huomaavinani, että evoluutioteoriasta tehdään kokoajan jonkinlaista "kaikenteoriaa". Yllättävää, että aloituksessa väitettiin sen koskevan vain jo olemassaolevaa elämää. Kyllähän jonkinlaista kosmista evoluutiota nähdään jo aivan alkuräjähdyksestä saakka.
""Elämän ikä riippuu luonnollisesti siitä miten se lasketaan. Itse olen huomaavinani, että evoluutioteoriasta tehdään kokoajan jonkinlaista "kaikenteoriaa". Yllättävää, että aloituksessa väitettiin sen koskevan vain jo olemassaolevaa elämää. Kyllähän jonkinlaista kosmista evoluutiota nähdään jo aivan alkuräjähdyksestä saakka.""
koska me luokittelemme eläväksi itseään kopioimaan ja perimäänsä jakamaan ja muuntelemaan kykenevät organismit, jotka käyttävät ympäristöstään saatavia aineita sekä energiatuotantoon että aineenvaihduntaansa. Jos ehdot eivät täyt, silloin pidämme niitä normaaleina kemiallisina ja fysikaalisina reaktioina.
Tyypillistä kreationistitoimintaa täällä on se, että todellinen asia viestissä sivuutetaan ja keskitytään johonkin epäolennaiseen. Annoit siitä juuri oivan esimerkin.
Elämän synty ja evoluutio kuuluvat yhteen kuten helposti havaitaan:
http://www.australia.to/index.php?option=com_content&view=article&id=6205:future-darwinism-the-origin-of-life-solved-&catid=92:david-tow&Itemid=122
"
From Pre-life to Life
One of the greatest mysteries of our time is the origin of life- the mechanism of transition from inorganic molecules to the first self-replicating organic molecules and cellular life.
A number of theories have been promoted since Darwin’s time and more recently there has been a general acceptance of RNA as providing the first molecular template of cellular life, predating DNA.
But the central mystery of how such a molecule emerged from early chemistry has remained elusive.
The enigma now appears to have been solved by Martin A. Nowak, a Professor of Mathematics and Biology and Director of the Program of Evolutionary Dynamics at Harvard University.
He has developed a mathematical model based on his theory of evolutionary dynamics, that simulates the emergence of a Pre-life molecular system in the form of efficient self-assembling polymer chains.
"
Ja ketkäköhän noita "kaikenteorioita" oikein rustaavat?
Kumma, kun eivät ole vielä saaneet ängettyä lentotukialusten evoluutiota samaan sekametelisoppaan...
http://www.history.navy.mil/branches/car-toc.htm
Taas sekoilet. Kemiallinen evoluutio on eri asia kuin biologinen evoluutio. Samoin kuin lentotukialusten evoluutiolla ei ole mitään tekemistä biologisen evoluution kanssa.
http://www.sciam.com/article.cfm?id=can-math-solve-origin-of-life
"Nowak hopes that his model will guide experiments. When it comes to understanding the beginning of evolution, building the chemical system he describes mathematically—a system in which only two types of monomers self-assemble and then self-replicate—“is the simplest thing you can do,” he says. “Mathematics is the proper language of evolution. I don’t know what the ‘ultimate understanding’ of biology will look like, but one thing is clear: it’s all about getting the equations right.”
josta veistellään evoille uusia puupäitä.
No tottakai elämän synty ja evoluutio kuuluvat yhteen - ensimmäinen on jälkimmäisen edellytys. Evoluutioteoria ei kuitenkaan pyri selittämään elämän syntyä, kuten hyvin tiedät, mutta täällähän on tapana olla eri mieltä kaikesta. Jos joku (matemaattinen) keino elämän synnyn ja evoluution yhdistämiseen löydetään, niin palataan sitten asiaan. Tähän mennessä se on vain pohdinnan tasolla ilman näyttöjä, joita tiede vaatii.
Esittelet lukuja joita kuulija ei mitenkään voi osoittaa senparemmin oikeiksi kuin vääriksikään. Tähän evoluutioteoriassa kömmähdetään jatkuvasti. Uskominen jää teidän väitteissänne aina auktoriteetin tunnustamisesta kiinni!
""Esittelet lukuja joita kuulija ei mitenkään voi osoittaa senparemmin oikeiksi kuin vääriksikään. Tähän evoluutioteoriassa kömmähdetään jatkuvasti. Uskominen jää teidän väitteissänne aina auktoriteetin tunnustamisesta kiinni!""
Tieteellisten tutkimusten metodit ja tulokset ovat julkisia ja jokaisen arvioitavissa. Jos niissä on virhe, niin olet vapaa kuten kuka tahansa korjaamaan sen, ei sinua kukaan estä. Toki kreationisti ovat tätäkin yrittäneet, mutta eivät ole onnistuneet, koska mittaukset on tehty luotettavilla menetelmillä oikein.
Eihän ole olemassakaan keinoa rekonstruoida menneisyyttä!
Ihmisillä ei ole mitään keinoa varmentaa tieteen väittämiä mittausmenettelyjä.
Tämähän vain on faktaa.
""Eihän ole olemassakaan keinoa rekonstruoida menneisyyttä!""
En tiedä millaisessa maailmakaikkeudessa sinä elät, mutta tässä missä minä elän, tapahtumat noudattavat luonnonlakeja ja niistä jää jälkiä todellisuuteen.
""Ihmisillä ei ole mitään keinoa varmentaa tieteen väittämiä mittausmenettelyjä.
Tämähän vain on faktaa.""
Niin, aina voi olla, että meidät luotiin tällaisiksi viime torstaina, mutta jos puhutaan reaalitodellisuudesta, niin mittausmenettelyjen oikeellisuus varmistetaan sillä että ne noudattavat tuntemiamme luonnonlakeja ja tekemällä kalibrointeja muiden menetelmien suhteen. Kun mittauksia on tehty miljoonia kymmenillä eri mittausmenetelmillä ja niiden tulokset antavat sekä mittausmenetelmän itsensä että muiden mittausmenetelmien kanssa ja varsinkin sopusoinnussa muiden tieteenalojen kanssa johdonmukaisen kuvan siitä, kuinka elämä on kehittynyt evoluution avulla miljardien vuosien kuluessa, niin selvää on, että niihin voi luottaa. Ja toki sinun on varmastikin helppo osoittaa niistä ne periaatteelliset virheet, joiden takia et niihin usko.
Turhaan venkoilet!
Mittausten tulkinnat oovat tehneet ihmiset. Eikä niistä olla edes yksimielisiä.
Kun sinä opettaisit oppiasi oppilaitoksessa, mittaisit oppilaita oman maailmankatsomuksesi mittarilla. Ja sehän taas ei ole puolueettomasti arvovapaa. Samoin tekevät tiedemiehet oppilailleen.
Joka pitää vastaan, jää luokalle vaikka olisi oikeassakin.
100 vuotta sitten kirjoittauduttiin ylioppilaiksi senaikaisella tietämyksellä, ja jos kokeessa olisi vastattu nykyisillä tiedoilla, olisi kokeesta reputtanut. Joten se siitä sun tieteestäsi!
"Eihän ole olemassakaan keinoa rekonstruoida menneisyyttä! "
Eli vankiloissa istuu pilvin pimein täysin huuhaan perusteella tuomittuja ihmisiä, Estonian upotti ihan yhtä suurella todennäköisyydellä keltainen hattivatti kuin auki jäänyt keulavisiiri ja Konginkankaan turmasta ei oikeasti ole mitään keinoa selvittää mitä tapahtui ja miksi...
"Ihmisillä ei ole mitään keinoa varmentaa tieteen väittämiä mittausmenettelyjä. "
Kaikki tieteelliset kokeet on toistettavissa. Jos sinä et ymmärrä niiden toimintaa, ei tarkoita etteikö muut ymmärtäisi.
""Turhaan venkoilet!
Mittausten tulkinnat oovat tehneet ihmiset. Eikä niistä olla edes yksimielisiä.""
Aivan. Tulokset tosiaan kiistää marginaalinen fanaatikkolauma, jonka hassut uskomukset nuo tulokset kumoavat. Tiedeyhteisön piirissä noiden mittausmenetelmien luotettavuudesta sen sijaan ollaan noita muutamia fanaatikkoja lukuunottamatta yhtä mieltä.
""Kun sinä opettaisit oppiasi oppilaitoksessa, mittaisit oppilaita oman maailmankatsomuksesi mittarilla. Ja sehän taas ei ole puolueettomasti arvovapaa. Samoin tekevät tiedemiehet oppilailleen.""
He opettavat tutkittua tietoa ja kriittisyyttä oppilailleen, koska muuten tiede ei etene. Noiden mittausmenetelmien luotettavuuttakin arvioidaan jatkuvasti, jotta niitä saataisiin vielä tarkemmiksi.
""Joka pitää vastaan, jää luokalle vaikka olisi oikeassakin.
100 vuotta sitten kirjoittauduttiin ylioppilaiksi senaikaisella tietämyksellä, ja jos kokeessa olisi vastattu nykyisillä tiedoilla, olisi kokeesta reputtanut. Joten se siitä sun tieteestäsi!""
Sinä annat ymmärtää, että siinä, että tiede kehittyy jatkuvasti eikä jymähdä vanhoihin käsityksiin, niin kuin uskonnot, olisi jotain pahaa. Et taida ymmärtää, että kun vanhat käsitykset osoitetaan vääriksi, niistä on syytä luopua. Tätähän ei uskontojen kohdalla tapahdu, mutta tiede ei olekaan uskonto.
Mikään uskonto ei ole vakio.
Kaikki tunnetut uskonnot muuttuvat kannattajiensa mukana.
Helluntailaisuus on ihan eri uskontoa nyt kuin alkaessaan.
Samoin luterilaisuus muuttuu koko ajan.
Samoin islamista ei voi sanoa, minkälaista se on.
Uusia tulkintoja tulee koko ajan lisää.
Ainoastaan Jumalan Sana pysyy entisellään, vaikkakin sen tulkinnat muuttuvat.
Mutta eihän se ole Jumalan vika.
Kummasti sinä muutat sen asian jota viestien kirjoittajat kirjoitiuksillaan tarkoittavat. Sinä itse et taida sitä nähdä. Näinhän on aina kun joku puolustaa uskomustaan!
""Mikään uskonto ei ole vakio.
Kaikki tunnetut uskonnot muuttuvat kannattajiensa mukana.
Helluntailaisuus on ihan eri uskontoa nyt kuin alkaessaan.
Samoin luterilaisuus muuttuu koko ajan.
Samoin islamista ei voi sanoa, minkälaista se on.
Uusia tulkintoja tulee koko ajan lisää.""
Tämä toki on totta.
""Ainoastaan Jumalan Sana pysyy entisellään, vaikkakin sen tulkinnat muuttuvat.
Mutta eihän se ole Jumalan vika.""
Tämä taas ei ole totta, mikä huomataan vaikkapa vertailemalla eri käännöksiä.
""Kummasti sinä muutat sen asian jota viestien kirjoittajat kirjoitiuksillaan tarkoittavat. Sinä itse et taida sitä nähdä. Näinhän on aina kun joku puolustaa uskomustaan!""
Kummasti sinä et näe, mitä kirjoituksellani tarkoitin. Esim. vedenpaisumus on osoitettu fysikaaliseksi mahdottomuudeksi eikä tuollaisesta globaalista vedenpaisumuksesta ole jälkeäkään luonnossa, joten sitä ei ole tapahtunut. Silti jotkut uskonnot väittävät sen tosiasiaksi, vastoin todellisuuden todisteita.
=======
Tämä taas ei ole totta, mikä huomataan vaikkapa vertailemalla eri käännöksiä.
=======
Kumman virhe väärä käännös on, Jumalan vaiko kääntäjän?
BTW! Sulla on kummalliset ajatteluelimet!
Eivät tutkijat jälkien perusteella kykene rikoksia oikeasti selvittämään.
Ainoastaan tekijän.
""Kumman virhe väärä käännös on, Jumalan vaiko kääntäjän?""
No missä se sana pysyy, kun käännöksiä kuitenkin käytetään nykyisin? Sitäpaitsi alkuperäisetkin tekstit sisältävät ristiriitaisuuksia itsensä kanssa.
""BTW! Sulla on kummalliset ajatteluelimet!""
Pata kattilaa soimaa.
Päättelin tosin kysymystesi laadusta.
Kyselet sellaista johon viestini jo vastaili.
Hyvin huomaa, että et tunne vastapuolesi maailmankatsomusta.
Lokeroit kaikki vastapuolesi edustajat yhteen lokeroon . Minäkään en voi samaistua useimpienkaan luomista puolustavien kaikkiin näkemyksiin enkä kuvittele näin yhtenäiseksi evoluutioon uskonnollisesti suhtautuviakaan.
että olisit vastannut, sen sijaan huomasin tuon tutun kreationistien kiertelytaktiikan.
Jos rikoksesta selvitetään jälkien perusteella tekotapa, tekoaika ja tekijä... niin mitä vielä muuta vaaditaan rikoksen "oikeaan" selvittämiseen?
Osoitit juuri raamattusi roskaksi.
Niinhän se menee. Kullakin hihhulilla on oma tulkintansa raamatusta ja kukin hihhulikultti saa alkunsa oman ylitalibaninsa tulkinnoista. Näin on jo tapahtunut kymmeniä tuhansia kertoja ja tapahtuu jatkossakin vielä kymmeniä tuhansia kertoja.
Noinhan tuo hihhulismi "etenee".
Eiku kato ei kriittistä tarkastelua saa Raamattuun ja siihen liittyviin horinoihin käyttää. Hallelujaa Aamen!
Esitäppä yksikin rikos joka on selvitetty pelkkien jälkien perusteella ilman kuulusteluja, joita ei tehdä fossiileillakaan.
http://www.mtv3.fi/uutiset/arkisto.shtml/arkistot/rikos/2008/08/686200
Vastaavia selvitetään vuosittain. Oliko muuta?
kreationismin ylipappi vauhdissa. Yksi kreationistien pyshästä kolminaisuudesta., Puolimatkahan on pojan inkarnaatio..
Mitä tekemistä mnaapllon ikä-arviolla on evoluutioteorian kanssa? Tahallista harhanjohtamista. Kas kun ei evoluutioteorialla selitetä abiogeneesiä.
Miten evoluutioteoria väittää että yksi apinalaji olisi parempi, mahtavampi, kehittyneempi kuin muut lajit?
Lisäksi koko peruskäsitys biologiasta on tällä hepulla kotoosin discovery-instituutin propaganda tuutista.. Eiks kannattasi hankkia ensin perustietoja? Jos esittää asiallisen väitteen, siihen pitäisi saada asiallisia vastauksia. Toisinkuin samojen virheellisten argumenttien toistamiseen..
Puolimatkalle nauraa vain evot, omaa hölmöyttään tietenkin. Mutta koska evot sanovat olevansa apinoita niin on kai oikein sanoa, että vain apinat nauravat Puolimatkalle. Kukaan ihminen ei ole vielä nauranut.
Mutta tämänkin avauksen tehnyt "simpanssi" voisi kirjoittaa kiistakirjan, jossa kohta kohdalta tieteellisin argumentein kumoaisi Puolimatkan teesit. Nythän "kumoaminen", jota ei edes kumoamiseksi voi sanoa, jää vain merkityksettömien heittojen asteelle.
Ketjussa tuli jo suurin osa perusteista, joidenka takia esimkerkiksi tuo Puolimatkan kirjan sivu on täyttä hevonpaskaa. Voin ystävällisesti kuitenkin tiivistää sinulle päävirheet:
1. Maapallon ikä ei liity millään lailla biologiseen makroevoluution. Puhtaasti biologisia todisteita maan vanhasta iästä ei edes teoriassa voi olla. Maan ikä on todettu lukuisilla toisistaan riippumattomilla radioaktiivisuuden menetelmillä sekä maantiedon ja geologian faktoilla.
2. Ihminen ei ole mikään evoluution huipentuma. Evoluutio ei ole teleologinen millään muotoa.
3. Tämä on totta nykytiedon mukaan, mutta ei ole dogma.
4. Kikkailua. Tiede ei voi hyväksy yliluonnollisia tai loogisesti ristiriitaisia selityksiä. Sitä paitsi mekanismejahan on toki muitakin kuin luonnonvalinta..
5. Lähtökohdiltaan tämä väite on täyttä kuraa, sillä biologinen evoluutio ei sisällä abiogeneesiä, vaan vain olemassaolevien kopioitujien kehitystä. Lisäksi: Mitä on tässä mainostettu elollinen aine? Luuleeko Puolimatka koostuvansa jostain muusta substanssista kuin elottomasta aineesta? Missä on todisteet tästä "elävästä" substanssista? Myös elämän määritelmää kaipaisin.
Saa yrittää väittää vastaan.
Minähän kumosin ne 4 turhaakin turhempaa väitettä, viides sisälsi ainoastaan pientä vääristelyä. Mikset tartu argumentteihini, vaan jauhat viestini provoiluosasta?
Sinäkin olet ottanut tällä palstalla esille profeetta Puolimatkan väitteen tieteen menetelmän rajoittuneisuudesta. Olet toistellut papukaijana Puolimatkan väitettä siitä, että metodologinen naturalismi on menetelmänä rajoittunut.
Tälle väitteelle on kysytty sinulta ja monelta muuta konkreettista sisältöä. Useasti ja toistuvasti. Miten metodologista naturalismia pitäisi muuttaa tai täydentää, että titomäärämme ympäröivästä todellisuudesta karttuisi paremmin?
Jos Puolimatka ei osaa sanoa mitään konkreettista tieteellisen menetelmän parantamisesta, niin miten voisi "kumota" väitteen siitä, että tieteellinen metodi kaipaa parantamista? Jos Puolimatka toisi jonkun sisällön ydinväitteelleen niin sitä voisi kommentoida. Nyt se on fundamentalistin käsienheiluttelua tieteenfilosofisessa valepuvussa.
Puolimatkan kommentointi tarkoittaa sitä, että tiedettä tutkivat tekevät tiedettään kuin puukkojunkkari piironkia vajailla havaintovälineillä.
""Puolimatkan kommentointi tarkoittaa sitä, että tiedettä tutkivat tekevät tiedettään kuin puukkojunkkari piironkia vajailla havaintovälineillä.""
havaintovälineitä tieteen pitäisi nykyisten lisäksi käyttää, jotta Puolimatka olisi tyytyväinen?
Sinun leukasi ovat yhtä hyvät kuin pyykkipojalla. Ne eivät käy muuhun kuin rintaliivien roikotteluun.
Nykytiedemiehet tietävät yhtävähän eliöiden asioista kuin viidakon poppamiehet tietokoneista.
""Sinun leukasi ovat yhtä hyvät kuin pyykkipojalla. Ne eivät käy muuhun kuin rintaliivien roikotteluun.
Nykytiedemiehet tietävät yhtävähän eliöiden asioista kuin viidakon poppamiehet tietokoneista.""
Ja kuka tietäisi niistä vielä enemmän kuin nykytiedemiehet? Kenellä on niistä paras tieto?
Et sitten osannutkaan vastata kysymykseeni, että mitäs havaintovälineitä tieteen pitäisi nykyisten lisäksi käyttää, jotta Puolimatka olisi tyytyväinen?
Vähintä mitä edellytetään olisi vedenpitävät ja todet todisteet. Mutta niiksi tarjoillaan tiedemiesten omia kuvitelmia.
Ethän sinäkään ole löytänyt millekään väitteelsi todeksi vedenpitäviä todisteita joita ei koskaan tarvitsisi muuttaa .
Tiedemiehet kaivavat puulusikalla maata kunnes jkeksitään paremmat välineet.
Tulkinnat he tekevät omasta arvomaailmastaan käsin eikä puolueettomasti.
ettet vastaa kysymyksiini, vaan teet vain jatkuvasti lisää väitteitä? Olisin pettynyt sinuun, jos en tietäisi, että olet kreationisti, joka ei voi vastata kysymyksiin, jotka saattaisivat saada hänet ajattelemaan.
""Vähintä mitä edellytetään olisi vedenpitävät ja todet todisteet.""
Juu, niitä löytyy fossiiliaineistosta.
""Mutta niiksi tarjoillaan tiedemiesten omia kuvitelmia.""
Luuletko että tiedemiehet kuvittelevat esim. Tiktaalikin fossiilin. Tai kuvittelevat DNA-yhtäläisyydet eri lajien välillä?
""Ethän sinäkään ole löytänyt millekään väitteelsi todeksi vedenpitäviä todisteita joita ei koskaan tarvitsisi muuttaa""
Kai tiesit, että esim. kaiken elämän yhteinen kantamuoto on tieteellinen fakta, samoin kuin apinoiden ja ihmisten yhteinen kantamuoto. Nämä on varmistettu niin monin tavoin ja todistein, etteivät nämä asiat muutu, korkeintaan sukulinjat tarkentuvat.
""Tiedemiehet kaivavat puulusikalla maata kunnes jkeksitään paremmat välineet.
Tulkinnat he tekevät omasta arvomaailmastaan käsin eikä puolueettomasti.""
No kerro sinä miten tulkitaan fossiiliaineistosta löytyvät faktat, kun kaikkein vanhimmista kerrostumista, noin neljä miljardin vuoden ikäisistä, löytyy vain yksinkertaisimpia rautaa ja rikkiä käyttäviä prokaryootteja, sitten nuoremmista kerrostumista kehittyneempiä prokaryootteja, kunnes fossiiliaineistoon ilmestyvät ensimmäiset eukaryootit reilut 2 miljardia vuotta sitten ja monisoluisten eliöiden ensimmäiset jäljet vajaan miljardin vuoden ikäisistä kerrostumista ja sen että ediacarakaudelta n. 635-542 miljoonaa vuotta sitten löytyy mm. ensimmäistä kertaa alkeellisia meduusoja, sienieläimiä ja matoja ja sitten kambrikauden räjähdyksestä, joka kesti vajaat kymmenen miljoonaa vuotta, nuo useimmat pääjaksot ja sen jälkeen selkärankaisten maaeläinten kehittymisen todistavat fossiilit n.350-380 miljoonaa vuotta vanhoista kerrostumista ja siitä eteenpäin nisäkkäiden kehittymisen matelijoista todistavat fossiilit? Miten tulkitaan nuo fossiilit ja DNA-todisteet, jotka todistavat evoluutioteorian mukaisen ihmisen kehityksen yhteisestä kantamuodosta apinoiden kanssa miljoonien vuosien aikana?
Odotan vastaustasi mielenkiinnolla, älä nyt taas petä jättämällä vastaamatta.
simpansseista on kypsän, älykkään ihmisen asiallinen repliikki?
Toki fossiilit ovatkin oikeita mutta ei niiden perusteella tehdyt väittämät.
kysyin sinulta, että miten selität nuo fossiilien järjestymisen, mitkä ovat oikeat niiden perusteella tehdyt väittämät. Sen sijaan että olisit vastannut, yritätkin luistaa.
Kuulun siihen koulukuntaan, joka tietää ettei noita eri paikoista löytyviä fossiileja voikaan varmuudella asettaa oikeaan järjestykseen.
Kysyt sellaista minulta, jota väitän kaikille mahdottomaksi. Vain köpsä ei sitä heti huomaa.
Miksi edes tekisin väittämiä joita ei kukaan voi todistaa 100%varmoiksi.
Kun sentään kyselet, on ymmärtämisessäsi jotain pielessä. Mutta niin on useimmilla muillakin nettiriippuvaisilla!
""Kuulun siihen koulukuntaan, joka tietää ettei noita eri paikoista löytyviä fossiileja voikaan varmuudella asettaa oikeaan järjestykseen.""
Ja mistä sinä tämän varmasti tiedät?
""Kysyt sellaista minulta, jota väitän kaikille mahdottomaksi.""
Ja mikä olikaan perustesi tälle valheellesi?
""Vain köpsä ei sitä heti huomaa.
Miksi edes tekisin väittämiä joita ei kukaan voi todistaa 100%varmoiksi.""
Eli sinulla ei ole mitään selitystä noiden fossiilien järjestykselle, mutta perusteettomasti kiistät sen järjestyksen, jonka tiedemiehet ovat saaneet selville.
""Kun sentään kyselet, on ymmärtämisessäsi jotain pielessä. Mutta niin on useimmilla muillakin nettiriippuvaisilla!""
Ja se selitys niiden fossiilien järjestykselle oli?
Kokemuksesta tiedän, että jos kumoan kolikkokukkaroni maahan, en voi tietää missä järjestyksessä ne maahan putosivat!
Jos sinä tiedät paremmin, niin tule kernäyttämään perustelusi.
""Kokemuksesta tiedän, että jos kumoan kolikkokukkaroni maahan, en voi tietää missä järjestyksessä ne maahan putosivat!
Jos sinä tiedät paremmin, niin tule kernäyttämään perustelusi.""
tiedän että eri aikoihin kuolleet eliöt hautautuvat eri kerroksiin ja jos laattatektoniikka ei noita kerrostumia käännä, niin ne ovat päällekkäin miljoonia vuosia. Mutta tämän sinä kiistät, vaikkei sinulla ole perusteluja eikä selitystä.
Mihis ikäkerrokseen sinä aiot hautautua?
Miten vanhaa kerrosta ovat dinosaurusten hautausmaat joissa luut pilkottavat puoliksi taivas'alla?
Sinun päättelysi on todistettu pätemättömäksi.
Miksi vanhan kerroksen päällä ei ole uutta?
Itsehän tyrkytät kerroksia ehdottomiksi tosiksi.
Minä taas uskon poikkeuksia olleen varhemminkin.
Nyt voi eilinen lokinpaska olla ikivanhan dinon luiden päällä.
""Mihis ikäkerrokseen sinä aiot hautautua?""
Enpä tiedä niiden kerroksien ikää.
""Miten vanhaa kerrosta ovat dinosaurusten hautausmaat joissa luut pilkottavat puoliksi taivas'alla?""
Ne ovat kaikkien ajoitusmenetelmien mukaan yli 66 miljoonaa vuotta vanhoja.
""Sinun päättelysi on todistettu pätemättömäksi.
Miksi vanhan kerroksen päällä ei ole uutta?""
Ainoa joka oli pätemätön, olit taas sinä. Kerrostumat puuttuvat koska eroosio on siitä päältä nuoremmat kerrostumat kuluttanut tai sitten laattatektoniikka on sen nostanut pintaan. Etkö ole kuullut eroosiosta, kyllä siitä peruskoulussakin puhuttiin?
""Itsehän tyrkytät kerroksia ehdottomiksi tosiksi.
Minä taas uskon poikkeuksia olleen varhemminkin.""
Eihän se ole vielä kerrostuman iän mittaamista, että se on pinnassa, vaikka sinä näytät näin luulevan.
""Nyt voi eilinen lokinpaska olla ikivanhan dinon luiden päällä.""
Toki.
Eikös sinulla ollutkaan enää kyse päällekkäisistä kerroksista?
Kaverihan todisti että voi olla niinkin, etteivät kerrokset ole paikoillaan ikäjärjestyksessä.
Nyt nuo päältälähteneet kerrokset niiden vanhuudesta huolimatta ovat epämääräisessä järjestyksessä teillä tietymättömillä.
""Eikös sinulla ollutkaan enää kyse päällekkäisistä kerroksista?
Kaverihan todisti että voi olla niinkin, etteivät kerrokset ole paikoillaan ikäjärjestyksessä.""
Minä itsehän jo tämän kerroin, kun sanoin että laattatektoniikka voi kääntää kerrostumia.
""Nyt nuo päältälähteneet kerrokset niiden vanhuudesta huolimatta ovat epämääräisessä järjestyksessä teillä tietymättömillä.""
Niin ja silti tuon dinosauruskerrostuman ikä voidaan mitata eikä yhtään dinosaurusta ole löydetty n. 66 miljoonaa vuotta nuoremmista kerrostumista lintuja lukuunottamatta.
&&&&&Puolimatka siis luulee, väite "Maapallo on noin 4,6 miljardia vuotta vanha" sijoittuu (makro)evoluution käsitteen alle. &&&&&&
Väärin artikuloit!
4,6 miljardia vuotta kuuluu nimenomaan evoluutioteorian peruskurssiin josta saadaan sopivasti tilaa evoluution ihmeellisille seikkailuille historian hämärähemmojen saduissa.
Evoluutioteoria on (olennainen) osa biologiaa eikä maapallon iänmääritys kuulu ensisijaisesti biologian alueeseen. Todisteet maapallon iästä on saatu ihan toisten tieteenalojen piiristä. Se että maapallon ikä sopii yhteen evoluutioteorian kanssa ei ole evoluutioteorian vika tai syy.
Se että fundamentalistien pyhistä teksteistään lukemat dogmit eivät sovi yhteen minkään tieteenalan tulosten kanssa on taas noita tekstejä tulkitsevien fundamentalistien häpeä.
Koska et osu oikeaan minun arvioimisessani, joka olen elossa, en voi uskoa sinun arvioosi vaikeamminkaan selvilleotettavista asioista.
Sinustakin tiedetään jo varsin paljon. Olet Homo sapiens -lajiin kuuluva yksilö. Osut ikähaarukkaan 7-100 vuotta (alle 7-vuotias ei kirjoittele tänne, samoin ei yli 100-vuotiaskaan), olet äidinkieleltäsi suomalainen, olet käynyt ainakin alkeismäärän peruskoulua (osaat kirjoittaa kohtuullista suomen kieltä, osaat käyttää tietokoneen näppäimistöä ja Internetin valikkoa).
Nämä seikat rajaavat jo sinua melkoisesti Maapallon miljardeihin eliölajeihin ja 6 miljardiin Homo sapiensiin verrattuna.
Toki on totta, että evoluutio "sisältää" myös Maapallon pitkän iän. Siis jos todistettaisiin, että Maapallo on vaikka 20000 vuotta vanha, se todistaisi nykyisen evoluutioteorian vääräksi. Samoin Puolimatkan väite evoluutioteorian edellyttämästä elämän synnystä on paikkansa pitävä - vaikkakaan ei ihan tuossa muodossa, mitä hän on kirjoittanut. Evoluutioteoria sanoo kuitenkin, että elämällä on n. yksi lähtöpiste ja että kaikki ovat sukua keskenään. Taas jos todistettaisiin toisin, evoluutioteoria olisi mitätöity. Sinänsä evoluutioteorian kannalta on aivan sama vaikka ko. ensimmäinen elämän "ydin" olisi esim. Jumalan luoma. Siihen evoluutioteoria ei ota mitenkään kantaa.
Ei siinä mitään, Puolimatka ei ainakaan tämän perään voi väittää, ettei evoluutioteoria olisi falsifioitavissa kun hän tässä esittelee falsifikaatiokriteereitä toisensa perään.
Kuitenkin mikä tässä on huomionarvoista, niin tehdään se selväksi niillekin, jotka eivät sitä huomaa:
1. Evoluutioteoriaa, sen todisteita, vastaan kreationisti joutuu kehittelemään jos jonkinnäköisiä selityksiä tai sanoisinko sepityksiä - kreationistin sepityksistä ei nimittäin ole mitään todistetta olemassa, joten ei niitä ihan kovin todellisina tai todisteellisina voida pitää. Tämä on selvää. Ko. todisteista huomataan esim. tuo "yksinkertaisista monimutkaisemmaksi" -trendi fossiiliaineiston ja DNA-tutkimuksen perusteella vaikka tottakai yksinkertaisiakin elämänmuotoja on olemassa vieläkin.
2. Tieteellisiä tuloksia on saatu myös fysiikan pohjalta. Niistä yksi on tuo Maapallon ikä. Lukemattomin eri keinoin fysiikan oppeja hyödyntäen ollaan saatu tulos 4,5 mrd vuotta. Tämä kaikki siis riippumatta mistään biologian teorioista. Nyt vaan seuraa mielenkiintoinen pointti: kreationisti joutuu sepittämään tämänkin tieteellisen tuloksen mitätöimiseksi mitä mielikuvituksellisempia sepityksiä (taas siis täysin todisteettomia) - ja kaikki tämä riippumatta mitenkään biologiasta tai sen osa-alueesta evoluutioteoriasta. Tietysti evoluutioteorian kannalta on hyvä, että fyysikot ovat saaneet tuloksen, joka ei kiistä evoluutioteoriaa.
Puolimatka siis esittelee tuossa kaksi tieteen pääsuuntaa, jotka kreationisti joutuu kieltämään vain siksi, että ne ovat jonkun uskomuksia vastaan. Ja tosiaan, kieltokeinot ovat sepitys, todisteettomien uskomuksien lateleminen tieteellisen tiedon yli. Siinä siis pitää sulkea silmät monialaisesti tieteelliseltä tiedolta. Yksin biologia ei riitä. Eikö tämä jo osoita, mistä kreationismissa on kyse ?
Ei mitään olemassaolewvaa voi perustella esittämlläsi tavalla.
Kaikki olemassaolevahan todistaa parhaiten nyt tällä hetkellä olemassaolostaan.
Mikään vuosimäärän oikeellisuus tahi virheellisyyshän ei tuo olemassaoloa olevaksi!
Olemassaolo ei ole riippuvainen tiedemiesten havainnon oikeellisuudesta.
Näinollen todistamisenne logiikka on pelkkää petosta.
>
Siis millä tavalla ? En perustellut mitään olemassa olevaa millään tavalla.
>
Ahaa ? En kuitenkaan neuvo Sinua hyppäämään katolta vaikka sen turmiollisuus on vain petollista tiedemieslogiikkaa. Melkoisen hyvin tuo logiikka on nimittäin historiallisesti katsoen pätenyt - vaikka et tietenkään lue historiallisia tapahtumia mitenkään tämän päivän maailman todisteiksi. Älä kuitenkaan hyppää, jooko ? Luota sen verran tuohon "petolliseen logiikkaan" !