PAM

Mielenkiintoista lukea Pamin sivuilta, että palkkaavat itselle käsipareja omiin ruuhkiinsa. Samaan aikaan tappelevat yritysten kanssa, että käsipareja ei saa palkata vaan lisätunteja jo työssä oleville. Toki omillekin niitä tarvii antaa, mutta ajatelkaa ny perkule meitä duunareitakin, että yritys voisi palkata lisää hlökuntaa, kaikki kaatuu meidän päälle ja jaksaminen lopussa, teidän typerän käsipari juttujenne takia.
7834
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Ne LISÄtunnit tarkoittavat sitä, että alle 37,5 tunnin sopimuksilla olevat saisivat elinkelpoisen toimeentulon. Muussa tapauksessa työnantajat tykkäävät tehdä paljon sellaisia maksimissaan 25 - 30 tunnin sopimuksia. Kuka sellaisella palkalla elää? Että niin typerä käsiparijuttu tämä...

Mikä estää yritystä palkkaamasta lisää henkilökuntaa JA antamasta sitä ennen kaikki mahdolliset tunnit talossa jo oleville osa-aikaisille? Ei mikään muu, kuin voiton maksimointi.

Äänestä

Voi mahoton, että kehtaat täällä kirjoitella työntekijän nimissä, kukaan ei elä osa-päiväisen palkalla, joten eläpä nyt hosu ja anna vaan niitä tunteja tasapuolisesti ja oikeamielisesti työntekijöillesi vastaisuudessakin.

Äänestä

Pamin nettisivuilla ei kylläkään ole yhtäään avointa työpaikkaa. Siellä lukee
TÄLLÄ HETKELLÄ AVOINNA OVAT SEURAAVAT TEHTÄVÄT
Ei uutisia

Äänestä
  • Näemmä aloittaja tarkoittaa, että tarvitaan käsipareja Pamiin hoitamaan (kohta) lisääntyviä työttömyyspapereiden käsittelyjä. Sikäli olen asiassa samaa mieltä aloittajan kanssa, että lisätunnin tarjoaminen voi olla esim. 1 tunti ja jos muuten palkattaisiin uusi työntekijä. Meillä esim. tarjottu 2 tuntia jokaiselle osastolla, mutta oikeasti sellainen kaaos on, että uusia työntekijöitä tarvittaisiin kipeästi. Mutta se kuuluisa työtehokkuus. Lisätunteja meillä siis 8 tuntia tällä hetkellä viikossa ( 4 työntekijää), mutta oikeasti tekisin mielummin yhden tunnin ylimääräistä ja luopuisin yhdestä jos osastolle saataisiin yksi ihminen lisää, helpottaisi omaa työtaakkaa,tätä mieltä myös työkaverit. Että ei se aina mene niin kuin luulette.

    Äänestä

  • että.. kirjoitti:

    Näemmä aloittaja tarkoittaa, että tarvitaan käsipareja Pamiin hoitamaan (kohta) lisääntyviä työttömyyspapereiden käsittelyjä. Sikäli olen asiassa samaa mieltä aloittajan kanssa, että lisätunnin tarjoaminen voi olla esim. 1 tunti ja jos muuten palkattaisiin uusi työntekijä. Meillä esim. tarjottu 2 tuntia jokaiselle osastolla, mutta oikeasti sellainen kaaos on, että uusia työntekijöitä tarvittaisiin kipeästi. Mutta se kuuluisa työtehokkuus. Lisätunteja meillä siis 8 tuntia tällä hetkellä viikossa ( 4 työntekijää), mutta oikeasti tekisin mielummin yhden tunnin ylimääräistä ja luopuisin yhdestä jos osastolle saataisiin yksi ihminen lisää, helpottaisi omaa työtaakkaa,tätä mieltä myös työkaverit. Että ei se aina mene niin kuin luulette.

    Meillä ihan sama juttu edellisen kanssa. Oikeasti tarvittaisiin yksi ihminen lisää eikä typerää yhtä tuntia. Ja ihan vain tiedoksi, että mielummin 4 tuntia vähemmän palkkaa kuussa ja kiva mieli. Nyt kaikki kaatuu niskaan ja stressi melkoinen. Turha sanoa, että puhu esimiehelle, on täysin samaa mieltä asiasta. Oikeasti koittanut kaikkensa, mutta suuri ketju kysymyksessä ja työtehot kuin raamattu.

    Äänestä

  • meilläkin kirjoitti:

    Kyllähän se Pam kuitenkin hyvää tarkoittaa kun ajaa meidän pienituntisten etuja. Hyvä Pam !

    Äänestä

  • meilläkin kirjoitti:

    Meillä ihan sama juttu edellisen kanssa. Oikeasti tarvittaisiin yksi ihminen lisää eikä typerää yhtä tuntia. Ja ihan vain tiedoksi, että mielummin 4 tuntia vähemmän palkkaa kuussa ja kiva mieli. Nyt kaikki kaatuu niskaan ja stressi melkoinen. Turha sanoa, että puhu esimiehelle, on täysin samaa mieltä asiasta. Oikeasti koittanut kaikkensa, mutta suuri ketju kysymyksessä ja työtehot kuin raamattu.

    ottaa vastaan.

    En ymmärrä mikä oikein on ongelma. Ei kenenkään tarvitse ottaa tunteja yhtään enempää kuin työsopimuksessa on.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

mie vaan... kirjoitti:

Mielenkiintoista lukea Pamin sivuilta, että palkkaavat itselle käsipareja omiin ruuhkiinsa. Samaan aikaan tappelevat yritysten kanssa, että käsipareja ei saa palkata vaan lisätunteja jo työssä oleville. Toki omillekin niitä tarvii antaa, mutta ajatelkaa ny perkule meitä duunareitakin, että yritys voisi palkata lisää hlökuntaa, kaikki kaatuu meidän päälle ja jaksaminen lopussa, teidän typerän käsipari juttujenne takia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu