Voiko raiskauksen tehnyt olla luottamusmies?

Voiko raiskauksen tehnyt olla luottamusmies? Hän on metallin alan yrityksessä. Raiskasi oppilaan.
151093
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Henkilö pitää ensin tuomita oikeudessa, ja vasta sitten punnita hänen mahdollisuutensa luottamustoimiin. Oletko sinä taas sama kirjoittelija, joka vasta kirjoittelit tämän foorumin toiseen osioon tästä samasta asiasta? Sait jo silloin saman vastauksen kuin saat nytkin: KÄSKE YSTÄVÄSI TEHDÄ ASIASTA RIKOSILMOITUS POLIISILLE. Sitten, kun juttu on käsitelty oikeudessa ja syyllinen tuomittu, on vasta aika todeta hänen mahdollisuutensa toimia työpaikan luottamus- tai missä tahansa muussa toimissa, eikä sekään asia kyllä kuulu sinulle, kun et ole millään tavoin asianosainen.

On aivan älytöntä, että ulkopuolinen kirjoittelee tällaisia keskustelupalstoille, tämä on Suomi24.fi eikä poliisi, saati sitten käräjäoikeus. Aivan väärä foorumi siis. Ystäväsi pitää nyt itse aktivoitua oikeaan osoitteeseen, sinä et voi tätä asiaa hänen puolestaan ajaa, et täällä etkä missään muualla.

Äänestä

Tottakai sopii. Pistetään saman tien TEHYn johtoon. Puolitoista vuotta sitten kyseinen rikollisjärjestö uhkasi viattomien ihmisten henkeä joukkoirtisanoutumisella työtaistelukeinona. Selvää ay-johtajan ainesta.

Äänestä
  • Sinä varsinainen kondomikotka/munahaukka olet, syytät ihmisiä rikollisiksi, Ammattiliittoa rikollisjärjestöksi, mene hyvä ihminen ottamaan lääkkeesi, hoida itsesi kuntoon ja tule sitten keskustelemaan!

    Tehy ei yksin uhannut viattomia ihmisiä, kyllä siinä työnantajapuoli oli enemmän kuin täydestä sydämestä mukana! Työnantaja olisi koska tahansa voinut puhaltaa pelin poikki ja tehdä sopimuksen, Tehy ei ollut missään päänahanmetsästyksessä vaan hakemassa uutta työehtosopimusta! Ja siihen heillä on ihan lain suoma oikeus ja velvollisuus jäseniään kohtaan!

    Jos ihmiset, työnantajat eivät arvosta, ota tekijöitä todesta niin jokaisella myös sinulla on oikeus taistella/neuvotella ja tulla kuulluksi kun asiat niin vaativat.

    Äänestä

  • kylläkaikeakuulee kirjoitti:

    Sinä varsinainen kondomikotka/munahaukka olet, syytät ihmisiä rikollisiksi, Ammattiliittoa rikollisjärjestöksi, mene hyvä ihminen ottamaan lääkkeesi, hoida itsesi kuntoon ja tule sitten keskustelemaan!

    Tehy ei yksin uhannut viattomia ihmisiä, kyllä siinä työnantajapuoli oli enemmän kuin täydestä sydämestä mukana! Työnantaja olisi koska tahansa voinut puhaltaa pelin poikki ja tehdä sopimuksen, Tehy ei ollut missään päänahanmetsästyksessä vaan hakemassa uutta työehtosopimusta! Ja siihen heillä on ihan lain suoma oikeus ja velvollisuus jäseniään kohtaan!

    Jos ihmiset, työnantajat eivät arvosta, ota tekijöitä todesta niin jokaisella myös sinulla on oikeus taistella/neuvotella ja tulla kuulluksi kun asiat niin vaativat.

    kohdallaan.

    Kyse ei tehyn osalta ollut mistään työtaistelusta, vaan selkeästä kiristyksestä ja ihmishenkien uhkaamisesta.

    Työnantajan olisi pitänyt ehdottomasti antaa kaikkien irtisanoutumisten toteutua ja palkata sitten uutta henkilökuntaa tarpeen mukaan lisää, eli vähemmän sairaanhoitajia ja enemmän perushoitajia.
    Samalla olisi terveydenhuollon vaatima työtehtävien uudelleen organisointi ja tarvittavien resurssien oikea kohdentaminen toteutunut pikaisesti.

    Äänestä

  • sinunkaan lääkityksesi ihan kirjoitti:

    Ne työt tehdään itse...jos voidaan
    jos ei voida sitten palkataan ja siitä palkasta neuvotellaan.
    Olisivat palkanneet siis samat uudestaan?

    Kyllä jokaisella on oikeus irtisanoutua.

    Äänestä

  • sinunkaan lääkityksesi ihan kirjoitti:

    kohdallaan.

    Kyse ei tehyn osalta ollut mistään työtaistelusta, vaan selkeästä kiristyksestä ja ihmishenkien uhkaamisesta.

    Työnantajan olisi pitänyt ehdottomasti antaa kaikkien irtisanoutumisten toteutua ja palkata sitten uutta henkilökuntaa tarpeen mukaan lisää, eli vähemmän sairaanhoitajia ja enemmän perushoitajia.
    Samalla olisi terveydenhuollon vaatima työtehtävien uudelleen organisointi ja tarvittavien resurssien oikea kohdentaminen toteutunut pikaisesti.

    Siinä oli nimenomaan kyse työtaistelusta ei mistään muusta ja voit olla siitä ihan mitä mieltä haluat, kirjoitta ihan mitä ikinä tahdot: tosiasiat eivät siitä muutu!

    Jos olet noin helvetin fiksu ja hyvä organisoija niin mitä tällä palstalla meuhkaaminen auttaa terveydenhuollon työtehtävien uudelleen organisoinnissa??? Tai resurssien oikeassa kohdentamisessa? Voisit sinäkin ne resurssisi kohdentaa niin, että nillä saadaan jotain näkyvää aikaan! Jälkiviisaus on helpoin viisauden laji, eikä arvostelessa tarvitse omia tekemisiään kyseenalaistaa.

    Äänestä

  • oikeestiolitulijameini kirjoitti:

    Työtaistelustahan oli toki kyse. Keino vain oli yliampuva. Jos hyväksyt sen, että tehyläiset olisivat saaneet tapattaa viattomia ihmisiä, niin silloin varmasti hyväksyt omankädenoikeuden laajemminkin. Villin lännen meininki kehiin. Ajattele aivoillasi äläkä Vasemmistoliiton jäsenkirjalla.

    Äänestä

  • Ay-liike ei ole aina oikeassa kirjoitti:

    Työtaistelussa ON AINA (2) KAKSI osapuolta, aina! Molemmista osapuolista riippuu miten työehtosopimusneuvottelut etenevät, työtaistelutoimet tulevat VASTA jos neuvottelut eivät onnistu!

    Minulle ei tuota minkäänlaista vaikeutta ajatella asioita asioina ilman minkäänlaista jäsenkirjaa! Sinulla on näitä pakkomielteitä, asioiden pitää olla niin kuin ajattelet tai mennä niin kuin haluat, muuten se ei ole oikein vai johtuuko se kookoomuksen jäsenyydestä????

    Äänestä

  • jfjksdghgurui kirjoitti:

    Oli puolukirja minkä värinen tahansa, niin TEHY käytti aseena puolustuskyvyttömiä potilaita kun oli niin edesvastuuton järjestö, että hyväksyttävä toimenpide kuten lakko ei kelvannut. TEHY ampui yli ja sillä hyvä.

    Äänestä

  • ay-liike ei ole aina oikeassa kirjoitti:

    Oli puolukirja minkä värinen tahansa, niin TEHY käytti aseena puolustuskyvyttömiä potilaita kun oli niin edesvastuuton järjestö, että hyväksyttävä toimenpide kuten lakko ei kelvannut. TEHY ampui yli ja sillä hyvä.

    Työtaistelun kehittyminen

    Työtaistelua edelsivät vuoden 2007 eduskuntavaalit, joiden jälkeen hallitukseen nousivat Keskusta, Kokoomus, Vihreät ja RKP. Varsin pian vaalien jälkeen alettiin keskustella vaalilupauksista. Kokoomuksen vaalilupauksiin sisältyi ns. tasa-arvotupo, jonka mukaan naisvaltaisten kunnallisten alojen palkkatasoa nostettaisiin hallituksen avulla.[15][16] TUPO-sopimusta ei kuitenkaan syntynyt, sillä työnantajajärjestöt irtautuivat siitä huhtikuussa 2007[17]. Ylen Kokoomuksen vaalitentissä 9. helmikuuta 2007 puheenjohtaja Jyrki Katainen ja eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Maija Perho lupasivat kunnille korotettuja valtionosuuksia, jotta kuntatyönantajalla olisi varaa palkankorotuksiin[18]. Hallituksen budjettiesitys sisälsi vuosittaisen 150 miljoonan euron tasa-arvoerän, jolla kohennettaisiin matalapalkkaisten alojen palkkoja[19]. Oppositiossa olleet SDP, Vasemmistoliitto, Kristillisdemokraatit ja Perussuomalaiset pitivät hallituksen esitystä riittämättömänä ja tekivät hallitukselle välikysymyksen[20].

    Lupaukset 500 euron korotuksista ja kuntien valtionosuuksien lisäämisestä

    Tehyn työtaisteluhalukkuuteen vaikutti se, että poliitikot suhtautuivat myönteisesti sairaanhoitajien palkkojen nostamiseen ja nämä mielipiteet olivat laajasti esillä tiedotusvälineissä sekä eduskuntavaalien alla että niiden jälkeen[21].

    Kun Iltalehti kysyi 12. helmikuuta 2007 kiertohaastattelussa eduskuntapuolueiden puoluesihteereiltä, pitäisikö sairaanhoitajien peruskuukausipalkkaa nostaa vähintään 500 euroa, muut eduskuntapuolueet vastasivat "kyllä", mutta Keskustalla ei ollut selkeää kantaa. Vihreät ja Perussuomalaiset vastasivat lisäksi, että asia pitää hoitaa vaalikauden aikana.[21][22] Keskustan linja oli maltillisempi: Keskustan puoluesihteeri Jarmo Korhonen sitoutui kunta-alan palkkojen nostoon 500 eurolla kymmenen vuoden aikana 25. heinäkuuta 2007 Helsingin Sanomien haastattelussa. Kokoomuksen puoluesihteeri Taru Tujunen kertoi, että malli kelpaa hänellekin.[21]

    Kysymys 500 euron palkankorotuksesta nousi esiin pian hallituksen muodostamisen jälkeen. Oppositio kritisoi erityisesti Kokoomuksen puheenjohtajaa Jyrki Kataista, joka oli valittu valtiovarainministeriksi.[21]

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Tehyn_työtaistelu_2007

    Äänestä

  • samaan asiaan kirjoitti:

    Juuri näin. Hallituspuolueet eivät luvanneet kertakorvausta vaan TEHY valehteli ja sen päälle uhkasi viattomien ihmisten henkeä. On kyllä vaikea ymmärtää miten TEHYn touhulle voi olla myötämielinen. Korostettakoon, että kannatan hoitajien palkankorotuksia, mutta työtaistelukeinonakaan ei saa tehdä mitä tahansa. Ei sivistysmaassa rikolisuuttakaan vastusteta kidutuksella ja kuolemanrangaistuksella.

    Kun savolainen lupaa josjus jollekkin jotain.
    Niin siinä vaiheessa vastuu siirtyy kuulijalle.

    http://www.iltalehti.fi/suurilupaus/200704175995549_sl.shtml

    Äänestä

  • Ay-liike ei ole aina oikeassa kirjoitti:

    Juuri näin. Hallituspuolueet eivät luvanneet kertakorvausta vaan TEHY valehteli ja sen päälle uhkasi viattomien ihmisten henkeä. On kyllä vaikea ymmärtää miten TEHYn touhulle voi olla myötämielinen. Korostettakoon, että kannatan hoitajien palkankorotuksia, mutta työtaistelukeinonakaan ei saa tehdä mitä tahansa. Ei sivistysmaassa rikolisuuttakaan vastusteta kidutuksella ja kuolemanrangaistuksella.

    Et sitten ymmärrä lopettaa kun sinulle kirjoitetaan, että Tehyn-työtaistelu on menneen talven lumia, ohi!!! IHMISET TEKEVÄT VIRHEITÄ, SINÄKIN!

    Työehtosopimusneuvotteluissa on KAKSI osapuolta Tehy oli niistä toinen, työnantajapuolen vastuun neuvottelujen kulusta tai halusta neuvotella unohdat kokonaan, vaikka ei se sillä mihinkään häviä! Et ole Tehyn jäsen, et ole ollut nauvotteluissa mukana, et tee sitä työtä. On aivan eri asia sivusta neuvoa, arvostella ja seurata kuin olla työssä, kuunnella kuinka taaskaan ei ole mistä ottaa, supistuksia, säästöjä säästöjen päälle!

    Tehyläisetkin, vaikka ovat naisia ja tämä yhteiskunta on tottunut siihen, että naiset ovat kilttejä, venyvät ja vanuvat loputtomiin aina vain! Nyt vaan kävi niin, että tyttöjen pinna prakas, mitta tuli täyteen ja silloin ollaan vittumaisia, silloin ei enää olla kilttejä, vaikka se olisi kuinka toivottavaa ja asiallista!

    Naisilla on oikeus ilmaista itsensä niin, että tulee kuulluksi! Jos muoto ei miellytä tai tunnu hyvältä niin JOKAINEN VOI TYKÖNÄÄN MIETTIÄ, mitä toisiltamme vaadimme ja millä oikeudella? Sinäkin täällä tuomitset Tehyläisten työtaistelutoimet, mutta samaan hengenvetoon vaadit hyvää ja ammattitaitoista terveyden- ja sairaanhoitoa!

    Äänestä

  • jäkätjäkäti kirjoitti:

    Sinulla se luetun ymmärtäminen ja ilmeisesti kaiken muunkin vähänkään monimutkaisemman ymmärtäminen mättää.

    Äänestä

  • Ay-liike ei ole aina oikeassa kirjoitti:

    Sinulla se luetun ymmärtäminen ja ilmeisesti kaiken muunkin vähänkään monimutkaisemman ymmärtäminen mättää.

    Tässä nyt ei minun mielestäni ole mitään monimutkaista, mutta jos sinusta on niin minkäs sille mahtaa. kukin tyylillään ja lahjoillaan!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

ystävä... kirjoitti:

Voiko raiskauksen tehnyt olla luottamusmies? Hän on metallin alan yrityksessä. Raiskasi oppilaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu