Suomessa ei ehkä kukaan ole kuollut nälkään, mutta aliravitsemukseen kyllä. Sen verran on tutkimusta, että työttömien parissa kuolevuus on muuta väestöä suurempaa. Ei ihme, jos näin on, ei työmarkkinatuella monipuolista ruokaa osteta ja kun lisänä tulee stressi siitä, mistä seuraavana päivänä ruoka perheelle. Moni äiti taitaa joutua jättämään päivän aterian väliin lasten hyväksi.
Eikä ehkä nälkään kuoleminenkaan ole kaukana. Toimeentulotuen ehtoja on kiristetty kiristämistä päästyään ja moni virkailija paatuu moisesta ja kiristää vielä lisää virkansa puitteissa. Jos asuu paikassa, jossa leipäjonot ovat kaukana, bussirahaa ei ole, tukiverkkoa ei ole ja sosiaalitoimi epää tylysti toimeentulotuen syystä tai toisesta, niin kyllä siinä saattaa heikosti käydä. kun vielä yhä useampi kauppakin on laittanut roskiksensa lukkojen taa.
Olen sen verran karmivia tarinoita kuullut ja tutustunut työn puolesta työttömyysturvan toimintaan, etten ihmettele enää mitään. Tässä maassa tapahtuu sellaisia juttuja, ettei niitä uskoisi, ellei asioiden kanssa tekemisiin joutuisi.
Tällä palstalla on hyvä uhota tavalla ja toisella. Tietämättömyys tuo varmuutta esittää varmoja mielipiteitä, niin kuin tälläkin palstalla jatkuvasti näkee.
Suomeen on tulossa tosi vaikeat ajat. Työttömyys lisääntynee ennennäkemättömiin mittoihin. Samalla hyvinvoivien ihmisten asenteet kovenevat eikä ajatella sitä, että hyvinvoivat ihmiset voivat hyvin sen kustannuksella, että moni muu voi huonosti, on työtön. Solidaarisuus on kuollut.
Jo lapsissa alkaa näkyä kovat asenteet. Ovat kai kotoa peräisin. Tulevaisuus taitaa olla tosi tyly ja ennen pitkää yhteiskunnasta tulee sekä väkivaltainen että turvaton, mitä voitaisiin vähentää jakamalla kansantalouden tuotos oikeudenumaisemmin. Mutta eihän se onnistu yhteiskunnassa, jossa lähdetään siitä, että kaikki mulle ja heti.
Sinä, joka täällä solvaat työttömiä ja laitat kiusaamisviestejäsi, kokeilepa itse elää 400 eurolla kuussa, ei siis kuukautta, vaan vaikkapa vuoden. Tai mieti sitä, kuka joutuu olemaan työtön, jotta sinulla on työpaikka, jos sellainen on - ja ennen kaikkea, kuinka kauan on.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Vähäosaiset ovat joutuneet tähänkin asti elämään äärimmäisen vähällä ja tilanne vain pahenee koko ajan.
Itse en saa edes 100 euroa vaikka olen aikuinen. Se sosiaaliturvasta.
Palstalla herjataan vähäosaisia ja työttömiä loisiksi, mutta kyllä loiset löytyvät paremminkin poliittisesta ja taloudellisesta eliitistä joka ryöstää meitä jokaista vailla omantunnon tuskaa.
Sensorikin näyttää taas ryhtyneen outoihin hommiinsa. Byrokraatti on tehnyt aloitusviestiin poistopyynnön,
Olipa asiallista tekstiä. Mukavaa että tälläkin palstalla sitä esintyy.
On sääli että tällainen tärkeä keskustelufoorumi on onnistuttu pilaamaan epäasiallisilla kirjoitteluilla.
On siis osin onnistuttu viemään vähäosaisilta ääni.
Vastakkaisasettelun aika ei todellakaan ole Suomessa ohi, päinvastoin, kuilu rikkaiden ja köyhien välillä sen kuin syvenee.
Kunhan saadaan riittävästi ulkomaaneläviä niin eiköhän jossain vaiheessa ala tapahtua.
Syntyy ainakin uusia vartijan työpaikkoja.