ihmetyttää!

Ihmeellistä miten sadat ihmiset riutuu yksipuolisen ihastumisen takia, tai kun ei tiedä onko se yksipuolista. Mitä sillekkin voisi tehdä?
On minulla tullut vastaan semmosta, että yksi on tullut halailemaan ja toinen on vain tuijotellut, kolmas pyytänyt kanssaan ulos ja joskus sitä on tullut tehtyä aloite ihan itsekkin! Hyviä muistoja kaikista, vaikkei aina putkeen mennytkään. Sitten tulee tämä yksi joka hymyilee, ehkä harvoin jopa vilkuilee, juttelee, koskeekin joskus ja sitten pariksi päiväksi taas unohtaa melkeinpä kokonaan. Kyllä flirttailee silti muillekkin, ei yhtä paljon kuin minulle, mutta flirttaileepa kuitenkin. Ja kun tämä yksilöpä olisi omasta mielestäni niin täydellinen minulle että sattuu! No, tällaisissa tapauksissa taitaa olla parasta unohtaa vai mitä?
Harmi vaan, että unohtaminen on niin vaikeaa. Varsinkin kun näkee ko henkilöä niin useasti viikon aikana.
3824
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

aloitetta hänenkin kohdallaan, jos olet kerran tehnyt ennenkin?

Äänestä
  • Turha väittää treffeistä kyllä siinä menee vipuun samanli mies et nainen kun paikka ja aika natsaa.Lähtee matkaan kyselemättä oli sitteen miten viksu nainen tai mies.

    Äänestä

jos se olen minä,vastaan varmasti

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ja kummastuttaa kirjoitti:

Ihmeellistä miten sadat ihmiset riutuu yksipuolisen ihastumisen takia, tai kun ei tiedä onko se yksipuolista. Mitä sillekkin voisi tehdä?
On minulla tullut vastaan semmosta, että yksi on tullut halailemaan ja toinen on vain tuijotellut, kolmas pyytänyt kanssaan ulos ja joskus sitä on tullut tehtyä aloite ihan itsekkin! Hyviä muistoja kaikista, vaikkei aina putkeen mennytkään. Sitten tulee tämä yksi joka hymyilee, ehkä harvoin jopa vilkuilee, juttelee, koskeekin joskus ja sitten pariksi päiväksi taas unohtaa melkeinpä kokonaan. Kyllä flirttailee silti muillekkin, ei yhtä paljon kuin minulle, mutta flirttaileepa kuitenkin. Ja kun tämä yksilöpä olisi omasta mielestäni niin täydellinen minulle että sattuu! No, tällaisissa tapauksissa taitaa olla parasta unohtaa vai mitä?
Harmi vaan, että unohtaminen on niin vaikeaa. Varsinkin kun näkee ko henkilöä niin useasti viikon aikana.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu