Vanhempani ovat eroamassa ja (vaikkakaan eivät tahallaan)he epäsuorasti kokoajan kyselevät ja sanovat kun isi tekee niin ni eikös ole inhaa ja toisinpäin..En todellakaan halua valita puolia,mutta se taitaa olla väistämätön koska vanhempani puhuvat toisilleen minun välityksellä..Ja koska olen jo aikuinen (19v) ei minun kuulemma pitäisi enään hermostua tai tulla surulliseksi tällaisesta..Mutta kun tulen..En halua tietää isäni enkä äitini virheitä mitä he ovat tehneet..He ovat molemmat minulle rakkaita enkä minäkään halua kaikkea tietää..
olen surullinen
Tytär
9869
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
..ja kerro vanhemmillesi suoraan miltä sinusta tuntuu, ja ettet halua kuulla minkäänlaisia kommentteja kummastakaan etkä halua toimia välikätenä. Tee asia selväksi nyt, muuten voit jumittua tilanteeseen vuosiksi.
Itselläni on vähän sama tilanne (tosin olen sinua yli 10v vanhempi), ollut ja mennyt viimeisen kymmenen vuoden aikana useita kertoja. Olen valitettavasti tänä aikana totuttanut vanhempani siihen että minulle voi puhua mistä vain. Nyt kun itsellänikin on stressiä kaikenlaisista asioista, en enää jaksa kuunnella kummankaan juttuja, eikä asiasta sanominenkaan enää tässä vaiheessa tunnu auttavan. Olen vain päättänyt olla heidän kanssaan tekemisissä mahdollisimman vähän.
koska olet aikuinen heidän ei tarvitse millääm tasolla keskustella omista asioistaan sinulle.Voit sen myös todeta sanomalla,ei kiinnosta olette aikuisia kuten minäkin joten tehkää itse omat päätöksenne sotkematta minua asiaan.
joudun(tai saan) olla vanhempieni kanssa tekemisissä joka päivä koska nuoret sisareni (7,8) ovat yhä enemmän tukeutuneet minuun ja haluavat minun luokseni kylään koska kotona äiti ja isi vaan tappelee..
Olin 16-18 vuotias, kun vanhemmillani meni huonosti ja he olivat eron partaalla.
He tulivat vuorotellen kyselemään minulta, mitä mieltä olisin, jos hän (vuorotellen faija, vuorotellen mutsi) hankkisi itselleen oman asunnon ja muuttaisi sinne. En tiedä varmasti, mutta en usko, että he tiesivät toistensa tekevän näinkin tarkkoja suunnitelmia... Vuorotellen he tulivat valittamaan toistensa vioista, faija mutsin juomisesta ja mutsi faijan välinpitämättömyydesta ja tunteettomuudesta.
Sanoin heille monesti, etten aikonut ottaa puolia omia vanhempiani vastaan, joten minulle oli turha tulla valittamaan toisesta. Ei auttanut. Lopulta laitoin kädet aina korville, kun toinen tuli juttelemaan, katsoin puhujaa uhmakkaasti silmiin ja mölisin, etten vahingossakaan kuulisi mitä tämän sanoi. Se hieman vähensi yrityksiä, muttei lopettanut niitä...
Lasten asia (oli ikä mikä tahansa) ei mielestäni ole ratkoa vanhempien välisiä erimielisyyksiä ja ongelmia, sillä se tarkoittaa yleensä puolen ottamista, eikä lasta voi laittaa valitsemaan vanhempiensa välillä. Kumpikin heistä on lapselle rakas, vaikka vanhemmat eivät toisiaan enää rakastaisikaan. En oikein osaa auttaa sinua, sillä en osannut omaakaan tilannettani ratkaista. Tai no, tilanne ratkesi siihen, että muutin kotoa... Mutta sinä ilmeisesti et enää asu vanhempiesi luona, joten sekään konsti ei auta sinua...
Voin vain auttaa lähettämällä sinulle lämpimiä ajatuksia ja voimia kestää ristitulessa.
onko missään tutkittu asiaa enemmän, kuinka lapsen elämään vaikuttaa tuommoinen välikätenä olo? olisi kiva lukea vaikka jotain kirjallisuutta koskien asiaa.
Olin itse 11 vuotias kun vanhempani erosivat, mutta aikuisena asia on alkanut vaivaamaan.Silloin en osannut tietenkään tilannetta kyseenalaistaa. Tuntuu kuin itsetuntoni ja päätöksentekokykyni ainakin olisi kärsinyt ainaisesta manipuloinnista toista vanhempaa vastaan.
Kun vanhempani alkoivat purkaa toistensa vikoja minuun,aloin melkein heti pohtia omaa suhdettani..olen aina (naiivina lapsena) ajatellut että vanhempani eivät ainakaan ikinä eroa,ja alitajuntaisesti perustanut tälle uskolle myös omaa parisuhdettani..Ja kun nyt kuulen heidän molempien suusta,että ongelmia on ollut jo pitkän aikaa,ja kun tuo on tuollainen ja isäs teki aikoinaan jo niin ja äitis on vähän sellainen ollut aina..niin väkisinkin tulee mieleen,alkaako kaikissa parisuhteissa 24 vuoden jälkeen toisen naama niin auttamattomasti vituttamaan,ettei siinä enään keskustelut auta...
tietää miten jotkut parit jaksavatkin riidellä päivästä, viikosta ja vuodesta toiseen. Luulevatko he todella, että suhde paranee riitelemällä. Eikö heitä yhtään kiinnosta puolison reaktiot jos joskus toteaisikin "tee niinkus tykkäät".
No mutta kuitenkin: Sisartesi kannalta olet korvaamaton. Keskity heidän hyvinvointiin ja unohda riitelevät vanhemmat.
olet täysi-ikäinen tulet kuitenkin aina olemaan vanhempiesi lapsi. Sano vanhemmillesi suoraan, ettet halua kuulla heidän virheistään; ethän sinäkään vanhemmillesi kaikkea kerro. Oikeasti aikuiset pyrkivät ratkaisemaan itse ongelmansa. Omat lapset ovat viimeisiä, joille niitä pitää kommentoida.
Ellei vanhemmillesi mene sanomasi perille, opettele "toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos" tekniikka. Siitä voi olla tulevaisuudessa muutenkin hyötyä...
jo tuota kuuntelutekniikkaa...Ja tiedän myös sen että vanhempani tavallaan käyvät läpi ongelmiaan minun kauttani,edes sen kummemmin minulta vastausta odottamatta..olen vain se kuuntelija ja tukipylväs..välillä vain tuntuu ettei tätä pylvästä ole laitettu tarpeeksi syvälle maahan ja se kaatuu pian pienimmästäkin tuulenvireestä...Siskojeni tukena oleminen on minulle tällä hetkellä kuin terapiaa..heidän kanssa leikkiminen ja ajatusten pois vieminen vanhemmista on paras apuni