Työttömän

Työttömyysturvan parissa työskennelleenä voin vakuuttaa, että vaikka kuinka monta työttömän subjektiivista kokemusta muodostaisi ammattilaiselle objektiivisen tiedon työttömän tilanteesta, niin se ei johda työttömyysturvalainsäädännön pykälien tulkitsemiseen tarkoituksenmukaisesti kuin jossain aniharvassa työkkärissä, jossa löytyy vielä kykyä ajatella objektiivisesti ja humaanisti, mutta sitä kykyä löytyy tosi harvassa.

Se, että monenkaan työttömän subjektiiviset kokemukset edes ammattilaisen objektiivisen tiedon arvioimana ja välittämänä johtaisi siihen, että puututtaisiin lainsäännöksiin, on varsinaista toiveajattelua, jolla ei ole realistista todellisuuspohjaa.

Työttömiin suhtautumisessa vaikuttaa vain ja ainoastaan raaka politiikka, jossa ei ole inhimillisyydelle sijaa. Vallassa olevilla päättäjillä on ainut tavoite saada työttömyystilastot mahdollisimman alhaisiksi, jotta näyttäisi siltä kuin harjoittettu työttömyyspolitiikka olisi tuloksellistakin ja he tulisivat aikanaan valituksi uudestaan jatkamaan raakaa politiikkaansa, missä työttömän hyvällä ei ole mitään tekemistä.

Työtön on vain vallan pelinappula. Sillä ei ole mitään väliä, miten moni työtön joutuu oikeusmurhan kohteeksi, miten moni työtön masentuu työkyvyttömäksi, miten monen työttömän perhe joutuu katastrofiin, miten moni työtön tekee itsemurhan ja pahimmillaan tappaa perheensäkin jne.

Tämä on tämän ajan raakaa todellisuutta.
067
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Todellisuus' kirjoitti:

Työttömyysturvan parissa työskennelleenä voin vakuuttaa, että vaikka kuinka monta työttömän subjektiivista kokemusta muodostaisi ammattilaiselle objektiivisen tiedon työttömän tilanteesta, niin se ei johda työttömyysturvalainsäädännön pykälien tulkitsemiseen tarkoituksenmukaisesti kuin jossain aniharvassa työkkärissä, jossa löytyy vielä kykyä ajatella objektiivisesti ja humaanisti, mutta sitä kykyä löytyy tosi harvassa.

Se, että monenkaan työttömän subjektiiviset kokemukset edes ammattilaisen objektiivisen tiedon arvioimana ja välittämänä johtaisi siihen, että puututtaisiin lainsäännöksiin, on varsinaista toiveajattelua, jolla ei ole realistista todellisuuspohjaa.

Työttömiin suhtautumisessa vaikuttaa vain ja ainoastaan raaka politiikka, jossa ei ole inhimillisyydelle sijaa. Vallassa olevilla päättäjillä on ainut tavoite saada työttömyystilastot mahdollisimman alhaisiksi, jotta näyttäisi siltä kuin harjoittettu työttömyyspolitiikka olisi tuloksellistakin ja he tulisivat aikanaan valituksi uudestaan jatkamaan raakaa politiikkaansa, missä työttömän hyvällä ei ole mitään tekemistä.

Työtön on vain vallan pelinappula. Sillä ei ole mitään väliä, miten moni työtön joutuu oikeusmurhan kohteeksi, miten moni työtön masentuu työkyvyttömäksi, miten monen työttömän perhe joutuu katastrofiin, miten moni työtön tekee itsemurhan ja pahimmillaan tappaa perheensäkin jne.

Tämä on tämän ajan raakaa todellisuutta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu