Työttömien

Suomessa on monenlaistakin julmuutta, mutta ryhmänä julmasti kohdeltavista minulle tulee ensimmäisenä mieleen työttömät.

Työttömät syyllistetään työttömyydestään, vaikka oikeastihan he maksavat työttömyydellään siitä, kun yhteiskunnassa menee huonosti (lama-aika) - ja mahdollistavat sen, että monella muulla menee hyvin, toisilla erittäin hyvin. Toinen tapa päätyä työttömäksi on sitten se, että yritykset pyrkivät maksimoimaan voittoja työntekijöitä poispotkimalla.

Suomessa on unohdettu se, että 1990-luvun lamavuodet synnyttivät jättityöttömyyden, mistä ei eroon ole päästy, vaikka tilastoja kikkailemalla muuta yritetäänkin väittää. Ja nyt yhä syvenevä lama-aika mahdollistaa sen, että työttömyyttä synnytetään lisää, kun yritykset tavoittelevat yhä suurempia voittoja siirtämällä yrityksiä halpamaihin ja/tai lakkauttamalla tuotantolaitoksia sekä supistamalla muutenkin henkilökuntaansa.

Kun työttömät ovat 'syyllisiä' työttömyyteensä, niin katsotaan, että heitä voidaan kohdella vaikka miten huonosti - ihan liian usein julmuuteen asti.

Työttömiä rangaistaan kohtuuttomasti ja suhteettomasti monesti sellaisesta, mihin he eivät ole mitenkään syyllisiä. Esim. posti on pudottanut työhön/koulutukseenosoituksen väärästä luukusta, eikä työtön tiedä ajoissa hakea paikkaa. Se on minimissään 2 kk:n työttömyystuen menetys, voi olla pysyväkin. Tämä on vain yksi lukemattomista esimerkeistä. Alalla vuosia työskennelleenä tietäisin paljonkin esimerkkejä kyseenalaisista, suorastaan mielivaltaisista rangaistuksista, joilla saattaa olla julmiakin seurauksia.

Työttömyystukia on heikennetty ja rangaistustapoja kovennettu vuosien myötä, jotta työttömät saataisiin hakeutumaan töihin, joita ei ole, tai joihin heitä ei oteta, koska ovat työttömiä, vaikka jatkuvasti töitä hakevatkin. Julmuutta tämäkin???

Työttömyystuet ovat vuodesta 1995 menettäneet ostovoimaansa niin, että moni työtön elää tänä päivänä nälkärajalla ja sen allekin. Kun tämän lisäksi työttömät ovat yleisinä sylkykuppeina yhteiskunnassa, niin tämä, jos mikä syrjäyttää ja särkee mielen. Julmuutta tämäkin???

Työttömyysturvan vastikkeellisuus oli vuosia joidenkin päättäjien taholla mantra, jota hoettiin jatkuvasti. Vuoden 2006 alusta se on ollut todellisuutta. Sen varjolla työtön - monesti alansa ammattilainen - pakotetaan työskentelemään ilman palkkaa ja muita työsuhteen etuja työmarkkinatuella (n. 440 e/kk) ja 8 e/pvä kulukorvauksella, kun vieressä työskentelevä saa normaalia palkkaa ja normaalit työsuhteen edut. Kidutusta tämäkin, vai???

Työttömyysturvan vastikkeellisuuden nimissä pitkän työuran tehnyt yli 50-v pakotetaan tarjoamaan itseään yrityksille ilmaistyövoimaksi, mikä varmasti tuntuu nöyryyttävältä. Kidutusta tämäkin???

Ilmaistyötä teetetään kuntouttavan työtoiminnan, työharjoittelun ja työhönvalmentamisen nimissä. Esim. kun pitkän työuran tehnyt ja täysin terve työtön pakotetaan menemään kuntouttavaan työtoimintaan ilmaistyöntekijäksi töihin, jotka on tarkoitettu vajaakuntoisille, usein kehitysvammaisille, siirtämään mutteria paikasta toiseen, niin kyse lienee työttömän nöyryyttämisestä. Kidutusta tuokin???

Jos työtön kieltäytyy ilmaistyön tekemisestä tai menemästä työvoimatoimistojen järjestämille kursseille, jotka eivät mihinkään johda, niin hänelle saatetaan tarjota tukien menettämisen vaihtoehtona mielenterveyspalveluja, vaikka hänellä ei mielenterveysongelmia olisikaan. Nöyryyttämistä ja kidutusta tuokin???
063
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Kohtelu' kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu