Perään ja päälle selityksiä.Näitä on ollut maailman sivu Ja kummallisinta niissä on, että mielestäni lohduttelevat sellaisia ihmisiä, jotka ovat panneet toivonsa maalliseen mammonaan ja muuhun.Eikä mielestäni ole mitään profetiaa, että jos talous järkkyy tulee levottomuuksia.Olisikin perin kummallista jos niitä ei tulisi. Uskovan ja Jumalan suhteessa onkin kyse siitä, että mihin turvaa jo ENNEN tulevaa ahdinkoa.Toki ahdingossa ollessaankin voi löytää Jumalan.On kuitenkin muistettava, ettei se ole ihmisen valinta.Kuten ei pelastuskaan, senkin voi ottaa vastaan ainoastaan silloin kun Jumala itse kutsuu, tosin jokaista kutsutaan ainakin kerran. Kuolinvuoteelle sitä on arvelluttavaa jättää valintaansa, voi olla, ettei vaikka kuinka silloin huutaa, ole enää ovi avoinna.Ryövärin armo, se on harvinaista.Taloudessakin.
0Äänestä
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Perään ja päälle selityksiä.Näitä on ollut maailman sivu Ja kummallisinta niissä on, että mielestäni lohduttelevat sellaisia ihmisiä, jotka ovat panneet toivonsa maalliseen mammonaan ja muuhun.Eikä mielestäni ole mitään profetiaa, että jos talous järkkyy tulee levottomuuksia.Olisikin perin kummallista jos niitä ei tulisi.
Uskovan ja Jumalan suhteessa onkin kyse siitä, että mihin turvaa jo ENNEN tulevaa ahdinkoa.Toki ahdingossa ollessaankin voi löytää Jumalan.On kuitenkin muistettava, ettei se ole ihmisen valinta.Kuten ei pelastuskaan, senkin voi ottaa vastaan ainoastaan silloin kun Jumala itse kutsuu, tosin jokaista kutsutaan ainakin kerran.
Kuolinvuoteelle sitä on arvelluttavaa jättää valintaansa, voi olla, ettei vaikka kuinka silloin huutaa, ole enää ovi avoinna.Ryövärin armo, se on harvinaista.Taloudessakin.