naisille.
Altistutte aivopesuun, tuette ääretöntä kulutusta ja samalla osa teistä naisista ostaa meikkejä, jotka ovat testattuja eläimillä.
Lisäksi teistä tulee ns. orjia. Osa teistä ei kykene lähtemään edes viemään roskapussin meikittä, aika säälittävää sanoisin.
Tässä yhdessä aikaisemmassa aloituksessa samaan aiheeseen liittyen aloittaja ei nimitellyt teitä runsaasti meikkaavia naisia, sen sijaan koitti ymmärtää mitä teidän päässänne liikkuu.
Mutta meikä... Mä voisin sanoo, että vittu olette säälittäviä. Te, jotka meikkaatte runsahasti.
Olin eräs ilta baarissa kaveriporukalla, pidin aivan mielettömästi hauskaa meikittä, itsetunto huipussaan jne. Siellä sitten samassa pöydässä istui myös muutama muu nainen, ja ei helvetti kun niillä näytti olleen nihkeä meno. Naama täynnä meikkiä ja suupielet osoittivat alaspäin.
I'm really laughing my fucking head off.
Yksi syy miksi me naiset emme saa samaa palkkaa kuin miehet lienee se, että 'sopeudumme' yhteiskunnan luomaan naiskuvaan, jota pääosin naiset itse luovat jäämällä samalla loukkuun.
Annetaan itsestämme tyhmempi kuva kuin mitä oikeasti olemme.
Oivaltakaa tämä, niin saadaan tämäkin asia kuntoon.
Altistutte aivopesuun, tuette ääretöntä kulutusta ja samalla osa teistä naisista ostaa meikkejä, jotka ovat testattuja eläimillä.
Lisäksi teistä tulee ns. orjia. Osa teistä ei kykene lähtemään edes viemään roskapussin meikittä, aika säälittävää sanoisin.
Tässä yhdessä aikaisemmassa aloituksessa samaan aiheeseen liittyen aloittaja ei nimitellyt teitä runsaasti meikkaavia naisia, sen sijaan koitti ymmärtää mitä teidän päässänne liikkuu.
Mutta meikä... Mä voisin sanoo, että vittu olette säälittäviä. Te, jotka meikkaatte runsahasti.
Olin eräs ilta baarissa kaveriporukalla, pidin aivan mielettömästi hauskaa meikittä, itsetunto huipussaan jne. Siellä sitten samassa pöydässä istui myös muutama muu nainen, ja ei helvetti kun niillä näytti olleen nihkeä meno. Naama täynnä meikkiä ja suupielet osoittivat alaspäin.
I'm really laughing my fucking head off.
Yksi syy miksi me naiset emme saa samaa palkkaa kuin miehet lienee se, että 'sopeudumme' yhteiskunnan luomaan naiskuvaan, jota pääosin naiset itse luovat jäämällä samalla loukkuun.
Annetaan itsestämme tyhmempi kuva kuin mitä oikeasti olemme.
Oivaltakaa tämä, niin saadaan tämäkin asia kuntoon.
Vastaukset 168
Vanhimmat
Jos oikeasti olisit onnellinen niin et keskittyisi siihen miltä toiset naist näyttää ja onko heillä kivaa, ainakaan siinä suhteessa että haukkuisit heitä.
Ihan älytöntä tekstiä. letko tosiaan tyytyväinen itseesi, jotenkin tekstistäsi ei saanut sellaista tunnetta...
Meikkaan itse välillä paljon ja välillä en ollenkaan, ihan miltä itse sillä hetkellä tuntuu. Tunnen kyllä itseni kauniimmaksi onnistuneen meikin kanssa kuin ilman, mutta en suinkaan häpeä lähteä mihinkään ilman meikkiä.
En kuitenkaan lähtisi noin karkeasti haukkumaan muita ihmisiä heidän valinnoistaan.. oeltko varma että nämä "ylimeikatut" naiset olivat sen meikin vuoksi suu mutrullaan?
olen törmännyt paljon naisiin, jotka tuntuvat yrittävän peittää itsetunto-ongelmiaan meikillä.
Ja aika helveeetin hauskoja vastauksia tänne tuleekin.
Brainwash is a very effective weapon in these days.
Ja luulis että tämän vuosisadan aikana ihmiset olisivat astetta henkisesti kehittyneempiä, mutta noo way.
Kiittäkäämme Sigmund Freudin psykoanalyyttisen teorian hyväksikäyttäjiä tästä. Ihmiset eivät ole oppineet mitään 1950-luvun aivopesutaktiikasta! Sen sijaan ovat langenneet siihen yhä vain paremmin ja paremmin.
aika hankkia oma elämä sen sijaan, että mietit toisten meikkaamisen syitä..??? Oikeinko sinulle naiset käyvät avautumassa itsetunto-ongelmistaan...
Kirjoituksestasi kuultaa läpi omahyväinen, lapsellisen kaikkitietävä asenne... Sirottelet sekaan noita englanninkielisiä lauseitasi brassaillaksesi "viisaudellasi" - voin kertoa, että meistä suurin osa kyllä ymmärtää ne, ja vielä vähäsen enemmän Freudistakin kuin mitä sinä olet ulkoa opetellut... Menepä isin kainaloon kasvamaan aikuiseksi.
mistä tässä on kyse, niin selitä minulle miksi suurin osa naisista sopeutuu tähän yhteiskunnan luomaan typerään muottiin?
Typerällä meinaan sitä, että käyttäydytään niin ettei älykkyydestä näy pisaraakaan.
Btw mitä sitten tiedät Freudista?
Enemmän kirjoituksestani paistaa läpi frustraatio sekä vapaamman puoleinen monipuolinen kielellinen ilmaisu, kuin 'omahyväinen kaikkitietävä asenne'.
ymmärrä sitä, että on vapaaehtoinen valinta käyttää meikkiä - aivan niin kuin sinulle on meikittömyys. Yksilön tasolta lähtien, luuletko todellakin, että meikkaus lähtee siitä, että halutaan sopeutua johonkin muottiin..? Heh, hupaisa tuo sanontasi "ettei älykkyydestä näy pisaraakaan"... Ilmeisesti se seikka, että nainen meikkaa, saa sinut lokeroimaan hänet niin, ettei hänen mahdollinen puheensakaan kuulu - kas kun älykkyys ei käsittääkseni ole NÄKYVÄ ominaisuus..?
Btw: olen lukenut Freudini ennen kuin sinä olet edes syntynyt.
No kuulehan, miksi sinun pitää potea frustraatiota siksi, että toiset meikkaavat ja sinä et..? Minä ajan pienellä autolla, vaikka niin monella on farmari. Minä en juo olutta, vaikka niin moni tekeekin. Minä käytän hametta, vaikka moni muu ei... Lista on loputon - mutta mitä sitten, se on osa elämän monimuotoisuutta.
"Enemmän kirjoituksestani paistaa läpi frustraatio sekä vapaamman puoleinen monipuolinen kielellinen ilmaisu, kuin 'omahyväinen kaikkitietävä asenne'."
Siis väärin kirjoitettu englantiko? Voi, kulta pieni, noloa tuo lähinnä on.
olet lukenut Freudin teorioita, ennen kuin olen edes syntynyt. Niin voit jakaa ne meidän muidenkin kanssa, vai mitä? Pientä ylimielisyyttä olen näkevinäni ja ikärasismia as well, jos nyt edes olet minua vanhempi henkilö.
And yes. Annan tilaa myös meikkaaville naisille, mutta en pidä tästä faktasta, että kohtuus kaikessa - sanonnalle näytetään keskisormea.
''Kas kun ei älykkyys käsittääkseni ole näkyvä ominaisuus''
- G-sus! Se ainoa asia, jota yritän tässä sanoa on -> Olette älykkäitä, mutta ette kykene osoittamaan sitä teihin kohdistuneen aivopesun takia.
En ole väittänyt teitä edelleenkään tyhmiksi, olen kaiken tämän ajan puhunut siitä naiskuvasta, johon moni nainen lankeaa.
Koen frustaatiota tähän, koska en tahdo hävetä omaa sukupuoltani. Mutta näin mä joudun nähtävästi tekemään jatkossakin.
sitten pohjaa urallesi: miten ratkaista naisten globaali itsensä naurettavaksi tekemisongelma..?
En ymmärrä, miksi juuri sinun pitäisi hävetä sitä, että muut naiset meikkaavat..???
Eiköhän maailmassa ole lopultakin niitä OIKEITA ongelmiakin aivan tarpeeksi..?
samaa palkkaa kuin mitä miehet saavat?
Etkö tahdo tulla vakavasti otettavaksi ihmiseksi?
maailmassa on pahempiakin ongelmia.
Olen edellisessä työssäni saanut samaa palkkaa kuin miespuolinen kolleegani. Tällä hetkellä tilanne on se, että olen firmani ainokainen tällä vakanssilla, joten vertailupohja puuttuu.
Olen vakavasti otettava ihminen niin työelämässä kuin muutoinkin - vaikka "maalipytty" olenkin.
pahempiakin ongelmia ja niitä tulee jatkuvasti ainaisella syötöllä.
Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö tästä aiheesta saisi puhua edes hetken, vai mitä?
kiellä - sitä tässä enimmäkseen ihmettelen, miksi pidät hirveän porun asiasta, joka ei sinänsä sinua kosketa..? Jos maalipytyt aiheuttavat eriarvoisuutta palkoissa ja ties mitä, etkö sinä osaltasi voi pyrkiä palauttavaan tuota menetettyä uskottavuutta sen sijaan, että heittelet täällä karkeita yleistyksiä ja aliarviot toisia?!
yksi tapa palauttaa tuo menetetty uskottavuus muulla tavalla kuin mitä itse olen käyttänyt?
Millä muulla tavalla tällainen asia voisi mennä perille?
töräytit... Jätin tarkoituksella edellisestä kommentistani lainausmerkit pois "menetetyn uskottavuuden" ympäriltä... Sinäpä nappasit oivasti syötin... "Maalipyttyjen menetetty uskottavuus" kun on olemassa vain sinun mielikuvituksessasi.
Minun ei tarvitse ehdottaa yhtään mitään, koska minun uskottavuuteni on säilynyt vuosien varrella meikeistä huolimatta. On turha porata uskottavuuden puutetta, jos pelkällä ulkonäöllä kuvittelee pärjäävänsä. Moinen kuin omaa tyhmyyttä, ja sitä kohtaan en tunne myötätuntoa.
aika monenkin päässä se sama ''maalipyttyjen menetetty uskottavuus''.
Jokainenhan altistuu elämänsä aikana jatkuvasti aivopesulle, ja se aivopesu mikä on minuun kolahtanut, on jatkuva halveksunta niitä kohtaan, jotka käyttäytyvät kuin 'typerät blondit' meikkeineen (Raa'asti sanottu, mutta toivottavasti meni perille)
Mutta ongelma piilee siinä, etten ole tässä AINOA, joka menee tähän mukaan. Vaan tähän osallistuu myös lukuisat miehet.
Joten kumpaa tässä pitäisi lähteä korjaamaan
a) Naisia, jotka antavat itsestään typerämmän kuvan
vai
b) Niiden lukuisten miesten (ja joidenkin naisten) näkemys, joka muodostuu tästä yhteiskunnan luomasta naiskuvasta
Kannustaisin vaihtoehtoa a.
Huomaatko itse ollenkaan omaa naiviuttasi..?
Sen sijaan, että yrittäisit korjata asennettasi "typeriä maalipyttyjä" kohtaan, haluatkin muuttaa nuo maalipytyt joksikin muuksi... Vain, että he miellyttäisivät sinua. Olisihan se valitettavaa joutua myöntämään, että OMASSA ASENTEESSA on jotain vialla.
esimerkiksi tässä jotain hyvää ->
''No mitä välii jos testataan eläimillä?!''
- Joku nainen heittää, ja sitten viiden minuutin päästä näkee suloisen puoleisen kissan kadulla ja tokaisee ''Oooooi ku söpö''
Onko edes vähän kaksinaamaista?
Kaikki tuossa muotissa ärsyttää. Meikä osaa sentään saatana käyttäytyy, enkä harrasta kaksinaismoralismia.
jo se viimeinen oljenkorsi... Hoh hoijaa, etkö parempaan pysty!? Olisiko pitänyt koko kirjoitelma otsikoida eri tavalla ja kohdistaa se Pyhä Viha eläimillä testattuja meikkejä käyttäviä naisia vastaan sen sijaan, että alat lahdata koko meikkejä käyttävää porukkaa!
oikeuksia?
Mainitsin myös eläimistä aloituksessani, ellet sattunut huomaamaan.
Eikö sun mielestä oo paskaakaan naurettavaa, kun toitotetaan eläinten ihanuutta, mutta samalla syljitään niiden päälle?
Samalla tavalla kun sanotaan, että sisäinen kauneus ratkaisee, mutta samalla haetaan sitä alfa-urosta. Ristiriitaista toimintaa vai mitä? Näin ovat monet tuttavani toiminneet.
Ehkä teillä on hauskaa?
Kyllä meilläkin on hauskaa.
Et ottanut huomioon, että kyseisille suumutrussa olville naisille oli vaikka huono ilta/ tapahtunut jotain ikävää. hahaha
Ja loppujen lopuksi.. ei ketään jaksa kattoa sun rupista naamaas. xD
provo. Eii vooi muuta sanoo.
älähtää, johon kalikka kolahtaa...
olla aikamoinen ongelma itsesi kanssa..? Onko joku "maalipytty" kenties vienyt nokkasi edestä miehen..?
Kirjoitit, että sinulla oli hauskaa baarissa kaveriporukalla... Heh, taisi jäädä pelkäksi "tyttöjen väliseksi" se touhu, koska sinulla oli aikaa kytätä niitä meikattuja naisia..?
No kuulehan, eiköhän se ole jokaisen oma yksityisasia, meikkaako vai ei..? Itse olen työelämässä edennyt "siitä huolimatta", että meikkaan ja pukeudun naisellisesti. Ei minun tarvitse yrittää olla "yksi jätkistä", vaan menestyn sellaisena kuin olen, huoliteltuna naisena. No, toisaalta... Jossei ole muuten rahkeita (fiksuutta) pärjäämiseen, kannattaa tietenkin yrittää sulautua siihen "jätkämassaan", kuten sinä ilmeisesti teet...
Aika huvittava käänteispissis olet!
Kyllähän se on hauskaa, kun kuvittelee olevansa parempi kuin muut. Sehän se vasta hauskaa onkin, kun muut ei näytä meikittä niin hyvältä kuin sinä. Kateutta, tiedän. Ja olisihan se kivaa, että kukaan ei käyttäisi meikkiä. Sitten ne luonnon kauniit (jotka eivät ehkä osaa meikata) olisivat hyvissä asemissa. :)
Mutta oikeasti. Mitä väliä, mitä toisilla on naamassa tai ei ole. Eikö se ole jokaisen oma asia. Mä tykkään meikata, se on musta kivaa. Se myös korostaa persoonaa, kuten pukeutuminen. En mä tunne olevani mikään orja. Voin olla ilmankin meikkiä ja monesti olenkin. Ei siis ole pakko meikata ja sinne roskis/kauppareissulle en todellakaan meikkaa.
Mikä sulla oli tässä pointtina? Sekö, että meikittä on kivempaa? Vai että vain idiootit meikkaa? No mites toi pukeutuminen? Idiottit pitää vaatteita ja vaateitta on kivempaa? Joo mä tuun huomenna alasti töihin :)
it.
Miten teiltä menee niin pahasti ohi koko mun kirjoituksen pointti?
Varmaan siten, että olette niin helvetin sopeutuneita siihen 'typerään' muottiin.
Ihan tästä lähipiiristä löytyy yksi nainen, joka (TIEDÄN) on älykäs nainen, mutta käyttäytyy päinvastaisesti.
Mitä tämä on olevinaan? Selittäkää minulle miksi tahdotte näyttää tyhmemmiltä kuin mitä olette.
Kertokaa. Antakaa minun vihdoinkin oivaltaa mistä tässä on kyse.
PAINOTTAKAA älykkyyttä tekemisissänne, lukekaa, katsokaa dokumentteja, osallistukaa, olkaa aktiivisia.
ÄLKÄÄ tuhlatko ylenmääräisesti aikaa pinnallisiin seikkoihin.
HUOM. Kohtuus kaikessa.
Vähä wisdomia kehii
No on itsetunto tytöllä ainakin kohdallaan, huh. Saahan se olla, mutta silläkö se paranee että toisen elintapoja arvostellaan? Käsi sydämelle, väitätkö todela että ulkonäkönsä parantaminen kemikaaleilla (tai sen yrittäminen) tyhmistää naista? Olisiko kyse kuitenkin Omasta käsityksestäsi kanssasiskoistasi, ei siitä millaisia he Todellisuudessa ovat..? Mieti hetki.
Meikittä on mukavaa. Toki. Johtuu yksinomaan siitä että en osaa meikata, ja saan itsestäni hirveän näköisen kun yritän. Kadehsdin aavistuksen niitä joilla se taito on hyppysissä.
Tottakai joskus näkee ihmisiä joilla sitä taitoa ei ole ja nassu on vedetty hiukan... yli. Mutta miksi se sinua tai meitä muitakaan häiritsisi?
"Selittäkää minulle miksi tahdotte näyttää tyhmemmiltä kuin mitä olette."
Varmasti yhtä helppoa kuin sinun selittää minulle miksi tahdot kuulostaa tyhmemmältä kuin olet. Huomaatko? Sinä kuvittelet kuulostavasi itsevarmalta ja älykkäältä, aivan kuten se ylimeikannut tyttönen kuvittelee tehneensä itsestään kauniimman näköisen.
***
itsestään yhtään mitään.
Vaan minuun on iskenyt äärimmäinen frustraatio teihin.
Eräskin ilta olin viettämässä aikaa muutaman tuttavan kanssa, ja yksi niistä naisista pamautti ''Minulla on tapana ottaa itsestäni kuvia self-timerillä''
Mitä tämä kertoo hänestä? Oliko tuo aivan välttämätön sanoa?
Tahdon viihtyä enemmän samaa sukupuolta edustavien naisten kanssa, mutta yhä useammin se tuntuu lähestulkoon mahdottomalta.
Onneksi edes yksi ystävä löytyy, joka poikkeaa massasta, ja tuo älykkyyttään esiin myös muiden nähtäväksi eikä anna päinvastaista kuvaa itsestään.
your point...
Kuulehan pikkuinen siellä: mitä vittua se sinulle kuuluu, meikkaavatko muut vai eivät ?!?!
Jos sinulla on ongelmia uskottavuutesi kanssa, onko se meidän meikkaavien ongelma?!
Jos lopputulos "älykkäästä tekemisestä" on tuollainen kuin sinä, niin ei kiitos... Ennemmin pysyn tyhmänä ja sivistymättömänä - ja käytän sen huiman 10 min päivässä edelleenkin itseni paklaamiseen... Ja muuten... Kun olet kerran kaikkea pinnallista vastaan, miten voit tuhlata kallista aikaasi baarissa, kuten tuolla aiemmin sanoit?! Etkö istukaan lauantai-iltaasi kotisohvalla katsellen kehittäviä dokumenttejä?!
Kun on lusikalla annettu, ei voi kauhalla ottaa...
kuvittele itsestäsi mitään. Enää. Olet nimittäin onnistunut suggestoimaan itsesi siihen käsitykseen, että olet parempi kuin muut. Siksi kuvittelet, että sinulla on oikeus kyseenalaistaa muiden ihmisten ts ilmeisestikin lähinnä naisten tavat toimia. No, onneksi sinulla on edes se yksi loistava ystävä - toinen samanlainen friikki... Niinhän se on, että samanlaiset lapset viihtyvät yhdessä hiekkalaatikolla.
Heh... "Tuo älykkyyttä esiin"... Voi herranen aika, sitäpä muuten olisi mielenkiintoista päästä kuulemaan ihan livenä..!
kaikkien naisten ongelma.
Ja siitä saa vapaasti keskustella, vai mitä?
Yritätkö kieltää minulta sanavapauden?
Enkä ole sanonut, että olen kaikkea pinnallista vastaan, koska se on kuitenkin osa meitä ihmisiä. Sitä vastaan voi kuitenkin aina taistella halutessaan.
Sulta ei tullut kyllä mitään kovin fiksua takaisin päin (röyhkeästi sanottu, mutta no can do)
-> ''miten voit tuhlata kallista aikaasi baarissa, kuten tuolla aiemmin sanoit?! Etkö istukaan lauantai-iltaasi kotisohvalla katsellen kehittäviä dokumenttejä?! ''
- Mä en edusta tiettyä ääripäätä. Lokeroit minua nyt selvästi tietyllä tavalla. Aika ahdasmielistä toimintaa, täytyy myöntää.
fiksua tullut.
Tsekatkaapa tuolta ylempää erään aloituksen
-> http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000005&conference=3500000000000009&posting=22000000043050528
Koittakaa oivaltaa miten käydään asiallinen keskustelu. Siinäkin teillä on nähtävästi oppimista.
nyt kiskot hernettä pieneen nekkuusi ahdasmielisestä lokeroinnista... Hupaisa olet, ei voi muuta sanoa. Sinä tässä lokeroit meikkaavat naiset aivottomiksi kanoiksi. Ja mitenkäs me sinun kanssasi voidaan keskustella, kun ei aivokapasiteettimme riitä siihen..? Joten ehkä sinun kannattaa jatkaa keskustelua sen saman henkisen ystäväsi kanssa ja naureskella tuopin äärellä meidän tyhmyydellemme..?
Ja niin edespäin. Asettaudut itse kaiken kritiikin yläpuolelle, etkä kestä sitä, että sinut kyseenalaistetaan. Sitten vedät mukaan toisen aloituksia esimerkillisinä... Kyllä, tuo "siteerauksesi" on kyllä esimerkillinen. Mutta mitä tulee sinun aloitukseesi... Hoh hoijaa!
täs mitään hernettä nenääni vetänyt. Sen sijaan, maybe you? Or not, I don't know.
Ja kyllä kiitos lisää keskustelua, mulla ei ole mitään perusoletusta, jonka mukaan tuomitsisin ihmisiä kuulematta heitä ensin.
Sanoinhan tuossa aikaisemmin, että kyllä te naiset olette ÄLYKKÄITÄ, ja ihmettelin kovasti miksi käyttäydytte toisin.
Loppujen lopuksi en tahdo muuta kuin rauhaa, ja että saataisiin tämä aikoja sitten yhteiskunnalliselle tasolle noussut ongelma korjattua.
Enkä tainnut sanoa ketään aivottomaksi kanaksi, vaikka ehkä salaa päässäni mietinkin niin. Huom. koska tahdon että naiset lyöttäytyisivät enemmän yhteen asenteella, älykkyydellä sun muilla hienoilla ominaisuuksilla, kuin jauhamalla liikaa tunteista tai nimittämällä toisia.
mielestäsi en kestäisi ajatusmaailmaani liittyvän kritiikin?
Lisää vain. Tehkää itsenne naurunalaisiksi miestenkin silmissä.
Ei tästä mitään tule kun ei teille suoraan sanomallakaan mene perille.
aloituksesi vielä kerran oikein huolella...
provosoivaa mättöö.
Ei teihin muulla tavalla 'herätystä' saa.
että jatkat samaa törinää viestistä toiseen kunnolla edes lukematta, mitä muut kommentoivat. Sinulla on mielipiteesi ja se on ainoa oikea, muut ovat väärässä.
Millä perusteella tekisimme itsemme naurunalaisiksi miestenKIN edessä..? Kenenkäs muun muuten..? Kas kun minulle henk.koht. on aivan samantekevää, mitä joku besserwisser typykkä minusta ja meikkaamisestani ajattelee. Eikä vastaani ole vielä tullut sen kummemmin miestä kuin naistakaan, joka olisi nauranut minulle meikkaamisen vuoksi ; itse asiassa saan myönteistä palautetta siitä, että paitsi että olen työssäni ammattilainen, panostan myös ulkomuotooni.
Viimeinen huomiosi on harvinaisen oikea: sinun "suoraan sanomisesi" on hyttysen ininää eikä heilauta kenenkään meidän "maalipytyn" elämäämme suuntaan eikä toiseen. Kiva kinailla välillä :-)
siinähän nyt sitten selittelet, kun olet puhunut läpiä päähäsi urakalla... Jospa nyt menisit sinne Freudin ja kumppaneiden pariin kehittelemään lisää loistavia aloituksen aiheita..?
kylläkin toiste päin.
Kukaan ei kunnolla käsitä sitä mitä olen tässä sanomassa, ette joko lue kunnolla tai teidän silmienne edessä on edelleenkin sumutetta.
Enkä jaksa kommentoida tämän enempää ko.aiheesta.
-> Tässä on teille ihmisille nähtäväksi elävä todiste, kuinka kovan aivopesun ja sosiaalisen paineen alla eräät esim. palstalaisista voivat olla.
viisastuisit? Ei mitenkään pahalla, mutta ei hyvälläkään.
Ei tuo itsetunto ole kohdallaan, onpa vain menossa jonkinlainen murrosiän toisen ääripään vauhkovaihe. Ensi viikolla sama neiti itkeä tihruttaa surkeuttaan kotisohvassa ja kirjoittelee vapaamittaista runoja tyyliin "oi miksi mulle aina käy näin näin näin" ja "fuck world fuck people ef juu kii sei" (luen työn puolesta murkkujen ainekirjoituksia, ja tällaista ontumista siellä piisaa).
Teinit ovat mielenkiintoinen tarkkailukohde. Sama ihminen saattaa yhtenä päivänä käydä kaikin puolin parikymppisestä, mutta seuraavana päivänä sama neiti vaikuttaa ulkonäköä myöten viisivuotiaalta. Pojat osaavat saman muodonvaihdoksen, mutta tuo egon poksahtaminen saavuttaa harvemmin ihan tämän meidän tämänpäiväisen kullanupun potkuraivarin mittasuhteita.
Ihan hauska esitys. Lukion ekaluokkalaiset ovat lähes poikkeuksetta omasta mielestään älykkäimpiä ja lukeneimpia ihmisiä ihan koko maailmassa. Tuoreet ylioppilaat ottavat jo pakon edessä asiat vähän kaksisilmäisemmin. :)
jotakin perää, mutta niin oli minun kirjoituksessani, halusitpa sitä tai et.
Tällä palstalla on nimittäin eräs mies, joka kirjoitukseltaan vaikuttaa nuorelta henkilöltä, mutta kaiken sen minkä hän tekstissään ilmaisee ei voi ignoorata, koska hän puhuu myös asiaa.
Ja jos mielestäsi on naiivia ottaa kantaa asioihin, niin aika heikosti menee.
uskonut sinun innokkaan kinaamisen jälkeen menevän yli siitä, missä aita on matalin... Kun et saa mieleistäsi lopputulosta, pillität sitä, etteivät muut ymmärrä yhtään mitään... Niin juurihan se menee...
näillä maalipytyn geeneillä mahdotonta... Mitenkäs se nyt menikään: "minä olen vain syntynyt tällaiseksi - mutta mikä onkaan sinun selityksesi..?" ;-)
taas kerran.
Mitäköhän voi tehdä ihmisille, jotka ovat niin voimakkaasti altistuneina aivopesulle?
Mikäli ihminen saa tarpeeksi ärsykkeitä ulkoa päin, saattaa mahdollistua myös muutos sisältä päin.
Mutta minä en kykene olemaan se ainoa ärsyke, tosin mä hoidin jo velvollisuuteni. Ilmaisin mielipiteeni, keskustelin, kuuntelin.
En näe yhteyttä matalan aidan ylittämiseen, vai mistäköhän olet senkin repäissyt?
Juu, juu. Riehuminen ja jyrkän idealismin kanssa teutaroiminen on ihan hyvä keino purkaa tuntojaan. Pitää vain jossain vaiheessa pystyä rauhoittumaan, koska ei maailmaa kumminkaan saa juuri sellaiseksi kuin tahtoisi.
Ota muuten säilöön nämä kirjoituksesi ja katso niitä seuraavan kerran 15-20 vuoden kuluttua. Johan hymyilyttää. Minun reilaamisvuosieni matkapäiväkirjat ovat ihan yhtä hupaisaa tekstiä täynnä, angstista lievään egomaniaan.
Tuohon loppuhuomautukseesi: ei missään tapauksessa ole naivia ottaa kantaa asioihin. Ne kiihkeimmät kannanottajat vain kovin helposti vaikuttavat naiveilta, kun vauhtisokeus vaivaa.
pelkkää saman jankuttamista - ja kun et saa sitä "läpi", pillität sitä, ettei kukaan ymmärrä... Sen sijaan, että edes yrittäisit sanoa asiasi jotenkin perustellummin... Mutta hei, vikahan on siinä, että se on sula mahdottomuus - koko soosi on täysin absurdia shittiä.
Edelleenkään et muuten ole kertonut, miksi koet missioksesi "meikkikadotuksen" joutuneiden pelastamisen..? Häpeät toisia..? Omituista. Ilmeisesti sinulla on liiaksi aikaa pohtia toisten ihmisten asioita...
Jos 15-20 vuoden päästä nämä kirjoitukseni naurattaisivat, koska millainenkohan aasi minusta tuolloin tulee.
Nuorilla sitä energiaa piisaa, ja nuorilla on taipumus muuttaa jo ennestään rakennettu struktuuri, mikä on aika ihailtava asia.
Vanhempia se saattaa naurattaa, kun ovat tottuneet asioihin sellaisinaan kuin ne ovat, mutta loppujen lopuksi kiitos kuuluu niille nuorille, jotka jaksavat kapinoida jo ennestään vallitsevaa järjestelmää vastaan.
jo sanonut sanottavani.
Ja olen perustellut iha helveetin hyvin mielipiteeni. Lue vaikka nuo muut heittämäni kommentit.
Tsekkaa samalla The Century of the Self - neliosainen dokkari, ehkä tajuat jonain päivänä mitä yritin kertoa. Mun ns. missio oli tässä.
rattoisaa kinata tässä töitä kotona läppärillä tehdessä... Kommenttisi olen lukenut "kieli pitkällä" - mutta eipä se asia mihinkään ole muuttunut tuon aloituksen jälkeen.
Kiitos, mutta taidan tyytyä tähän pikkuiseen maailmaani, jossa missioni rajoittuu siihen, että olen osaltani repimässä leipää pieneen perheeseeni. Kaikesta "epäuskottavuudesta" huolimatta tiliä tulee tasaiseen tahtiin tällaiselle aivopesun uhrillekin ;-)
Noinhan sitä teininä ajatteleekin, kun maailma on mustavalkoinen ja suvaitsevaisuus on pääsääntöisesti nollassa. Yksikään maailmanparantamiseen hurahtanut parikymppinen ei ikimaailmassa voi uskoa, että hänen loistavat mielipiteensä koskaan muuttuisivat. Somaa.
Nuoret rähisevät, mutteivät liiemmin pyöritä maailmaa eivätkä muuta sitä. Maailmaa pyörittävät ja muuttavat ne ihmiset, jotka olivat teinejä yli 20 vuotta aiemmin. Jotkut entisiä rähisijöitä, jotkut eivät.
Tuo sinun kiukuttelusi on kyllä aika lutuista touhua. Olet lukenut monta kirjaa, olet oppinut kivoja sivistyssanoja ja kohtuullisen hyvää englannin kieltä, mutta kaikesta uhoamisestasi huolimatta ihan tyypillinen teini sinä silti olet. :)
teinistä, enkä teinistä ylipäätään.
Ja jos katsomme tätä järjestelmää, jota pyöritetään tällä hetkellä, niin ihan helvetin sairashan se on.
Montako itsemurhaa tapahtuu tilastollisesti vuodessa?
Sodat, erilaiset konfliktit?
Mikä pyörittää maailmaa, raha?
Alkoholistit, narkomaanit, mitä niistä?
Mä oon vaa helvetin ylpee siitä, että jaksan olla kuka olen ja jaksan puhuu siitä mihin uskon.
Ja toivottavasti en sulaudu yhteiskuntamme malliin täysin 5-20 vuodenkaan päästä.
Nimittäin ne jotka sulautuu, eivät ole olleet aitoja systeemin vastustajia. Näinkin rankan väitteen heitän ilmaan.
olla provo. Tai jonkun mielestänsä hyvin fiksun, mutta todellisuudessa itsetunto-ongelmaisen pennun totisella naamalla väkertämä juttu...
En paljoa meikkiä käytä, mutta kyllä minulla on oikeus omilla rahoillani ostaa vaikka meikkejä - jopa, hui kamalaa, eläintestattuja. Ja se on aika relatiivista mikä on orjuutta; se että ostelee rahoillaan meikkejä vai se, että pelkää hysteerisesti meikkejä,koska "ne muuttavat ihmisen". Eikös siinä anneta aikamoinen valta tavaralle, jos noin aidosti pelätään?
Lisäksi mulla aiheuttaa aina kylmiä väreitä tuollainen hysteerinen ja fanaattinen suhtautuminen niinkin pikkujuttuun kuin meikkiin. Siksi kai tekstisi silitti pahasti vastakarvaan vaikka en edes meikkaakaan. Eikö elämässä muka oikeasti ole suurempaa sisältöä kuin kiukutella meikeille?
ole kiukutella pelkästään meikkituotteita vastaan, vaikka aloitukseni antoi niin vahvasti ymmärtää.
Se tietty kuva, joka välittyy muille kun nainen alkaa sepittää jotai stooria kuinka ottaa kuvia self-timerillä kuulostaa myös ihan hiton tylsältä.
No wonder some people think that women are not humourous creatures.
Ei osata kuin jauhaa näistä turhista asioista,
ja kyllä valitettavasti materiaalisilla asioilla on kummallisen paljon painoarvoa, vaikka ei uskoisi. Ymmärrän täysin näkemyksesi.
Ja onhan se suuri asia. Media pystyy vaikuttamaan mielipiteisiisi, toimintaasi jne.
Hyvä esimerkki tästä on sodanaikainen propaganda. Mitä suuret diktaattoritkin apureineen saivat aikaiseksi? Neuvostoliiton Stalin, Hitler, Mao.
Joidenkin mielestä tämä saattaa tuntua liioittelulta, mutta sama taktiikka meikkien mainostamisessakin pelaa.
kaiken ahmimasi "kirjaviisauden" ja dokumenttien jäljeen saanut päähäsi alkaa kehitellä ihka omia salaliittoteorioita..?! No jo vain - jokaisen ostetun meikkituotteen mukana tulee lamaannuttavaa hermokaasua, ja sitten kun huulipuna hylsyä kiertää, sieltä tulee alitajuntaan vaikuttavaa koodistoa... Just noin se menee... Ja taas huomenna palaan "sylttytehtaalle" ostamaan uuden huulipunan ja siihen sointuvan kynsilakan...
vilkas mielikuvitus.
se teettää, kun ei sivistä itseään millään tavalla - eihän siltä jatkuvalta maalaamiselta ehdi tehdä mitään niin turhaa... ;-)
kun naiset eivät tule toimeen edes keskenään ja sitten väittävät että miehissä vika kun eivät heidän kanssaan pärjää. XD
Olet aivan oikeassa siinä, että monet naiset antavat itsestään tyhmemmän kuvan kuin onkaan, ja sinä etunenässä. Tai sitten oikeasti olet todella tyhmä!
argumentti perään, niin voisin ottaa sua vakavammin.
kohdassa kyseenalaistin eläinten oikeudet???
Tarpeesi olla oikeassa on niin ilmeinen ja kiihkeä, että tartut jokaiseen oljenkorteen todistellessasi omaa erinomaisuuttasi. Ymmärsitkö, mitä kirjoitin tuossa?! Sinä teilaat varmuuden vuoksi kaikki meikin käyttäjät vedoten eläinten oikeuksiin kysymättä, kuinka moni meistä todella käyttää eläimillä testattuja tuotteita.
That's all folks, hyvää kevättä!
suur-yhtiöt o?
Loreal, mitä muuta paskaa siel onkaan. En edes muista niitä kaikkia.
Nuo ovat varmaan käytetyimpiä meikkituotteita myyviä yhtiöitä, ja massatuotannostahan mä aika paljon puhuin. Ja tarkemmin aiheesta juuri ketjussa mainitsemassani dokkarissa.
Ja taas suistuttiin tieltä tähän meikkikysymykseen. Tässä on paljon muustakin kyse. Naiskuvasta.
Näinkin laajasta kuin yhteiskunnan luomasta naiskuvasta.
If you can't understand this one, you simply don't know nothing at all.
joku jaksaakin kinata... Vaikka maailman tappiin, ja vielä itsensä kanssa. Melkein sama, mitä tähän väliin kirjoittaa - sinä se vain jaksat räpättämistäsi...
Aivan omin avuin sinä nuo eläinkokeet vedit uudelleen kehiin, kun tunsit ns uskottavuutesi lähtevän käsistäsi. Nimenomaan, naiskuvastahan tässä on ollut puhe - taidan olla auttamattoman vanhanaikainen, kun olen kuvitellut olevani osa yhteiskuntaa ja näin osaltani sitä muokkaamassa. Avot, mutta se onkin sen suuri ja salaperäinen Yhteiskunta, salaliitto vailla vertaa, joka manipuloi minua, aivotonta maalipyttyä...
Sinulla on muuten pari suhteellisen ärsyttävää tapaa kirjoittamisessasi... Aiemmin oli noita "omintakeisia" välimerkkejä tyyliin .,. - tuota yhdistelmää ei vuonna miekka ja kilpi koulussa opetetettu... Ja tapasi ripetellä englanninkielisiä "sutkautuksiasi" - aivan kuin ne tekisivät sinusta fiksumman, kun sanottavasi muuten loppuu...
kysyy, miten helvetissä eläinten oikeuksien ajattelu vähentää uskottavuuttani?
Kaksinaismoralismi vähentää uskottavuutta, typerän kuvan välittäminen muille tekee saman.
Mun on myönnettävä, että käsitykseni joistain naisista on ollut hieman parempi ennen kuin tulin kirjoittamaan tänne.
Mutta nyt...
Olette säälittäviä, olette kateellisia, toisillenne juoruilevia naisia, sekä kaksinaamaisia.
Tässä tuli totuus.
And by the way -> Pitää viel näinkin turha asia sanoo, et mul o parempi kirjoitustyyli kuin naisilla, jotka käyttää ihmekysymysmerkkejä tällaiseen tapaan
''Ai mitä???? ootko tosissas??''
- Toihan se vasta tyhmältä näyttää.
Bitches! Yehhhh! Hyvää iltaa vaa sinnekin, mä meen nimittäin vetää unet.
Kultakutri tai mikä lie oletkaan...
Kannattaako aloittaa keskustelua, kun ei ole sitä kykeneväinen käymään ilman, että hiiltyy totaalisesti..?
Minäkin tästä menen kauneusunilleni eikä minua näiden rivien kirjoittamisen jälkeen heilauta mihinkään suuntaan kaltaisesi rääväsuukakaran paasaus. Hupaisaa sinulta haukkua täällä pystyyn kaikki naiset lähinnä sen vuoksi, että vastaasi sattui tulemaan tällainen kinaajapässi kuin minä. Ehkä kannattaisi sinunkin muistaa se seikka, että kun osoitat jotakuta sormella, ne neljä muuta sormea tapaavat sojottaa omaan suuntaasi...
Miksi haukkuit muita säälittäviksi, kateellisiksi, juoruileviksi ja kaksinaamaisiksi..? Ilmeisesti siksi, että muut eivät halua leikkiä samalla hiekkalaatikolla kanssasi, sinun sääntöjäsi noudattaen..? Kannattaisikohan katsoa peiliin ja miettiä kaksi kertaa ennen kuin alkaa päästellä kaikkitietäviä mielipiteitään ilmoille..? Voi tulla muuten aika yksinäistä...
Kuten sanottua meikatut naiset ovat kauniimpia kuin te luomut harmaavarpuset. Oletko kateellinen kun et itse osaa meikata vai mikä sapettaa?
ilta tuli mieleen, jonka vietin tuttavieni seurassa.
Yksi mies selitti mielipiteestään, milloin nainen on kauneimmillaan. Ja se oli silloin, kun hän tulee suihkusta.
Tästä ko. aiheesta löytyy lisää toisessa paljon kiltimmässä aloituksessa, jossa puhutaan tästä meikkaamisesta myös.
Ei kun sinne vain jauhaa lisää.
märkä suukko läsähti poskellesi, arvoisa miessukukunnan edustaja täällä keskellä kissatappelua :-))
kuullut sanottavan, että makuasioista on turha kiistellä..?
nukkuu, mut nyt mä lupaan 5 min sisään zzzz.
THE CENTURY OF THE SELF
Katsokaa ihmiset tämä neliosainen kaunis dokumentti, katsokaa niin pääsette ulos ahtaasta tilastanne.
Mainostan ehk vähä liikaa tässä, pahoittelut siitä.
Ja makuasioista vielä.. En usko, että kenenkään mielestä nelinkertainen pakkelikerros olisi kaunista. Aika häiriintynyt kauneusihanne se siinä tapauksessa olisi.
Vähän jäi kauniisti kimmeltävää huulikiiltoa tuohon poskipäähän;)
En ole nähnyt nelinkertaista meikkikerrosta kenelläkään naisella. Käypäs tyttönen huomenna ostamassa vähän nättejä meikkejä niin mielesi kohenee;)
osoitteeseen näemmä läsähti näin etänäkin ;-)
think that I'm a child or a very fucking naive person..
Then why the hell you take me so seriously?
Siinä teille pähkinä purtavaksi.
...
se puhu puolestaan.
Ja aika harmillista, jos ei sanomani mennyt perille. Todistaa vain jotain hyvin ikävää teistä palstalaisista.
Relaa vähän. Mua ketuttaisi jos kaikki naiset olisi harmaavarpusia. On se kiva näin miehen näkökulmasta että kauniita itsestään huolehtivia naisiakin löytyy. Jokaiselle jotakin. Varmasti sut joku viherpiipertäjä-vegaani poimii, joten relax.
pysty?
Vähä jäi sellane fiilis, että oot joku näistä samoista henkilöistä kenen kanssa oon jutellut, mut väännät vaa jotai skeidaa muka miehen näkökulmasta.
Jos oot noin epätoivoinen, niin en suosittelisi sun ottavan tähän sen enempää kantaa.
Ymmärrän kyllä, että koska et osaa ilmaista ajatuksiasi suomeksi, yrität paikkailla sanomisiasi englannilla. Sanavarastosi ei kuitenkaan ole riittävä, eikä asiaa ollenkaan paranna se, että et hallitse edes kielioppia. Kokonaiskuva on siis säälittävä.
Älä tule selittämään, että englantisi on värikästä ja kielioppisi puhekieltä tai jotakin ikiomaa ilmaisuasi. Et yksinkertaisesti vain osaa, mutta et valitettavasti tiedä, ettet osaa. Huono yhdistelmä.
Lääkkeeksi lisää opiskelua.
Mua ei häiritse pätkääkään se, etten ole kielinero.
Keskittyisit sen sijaan asian ytimeen.
ja sen lisäksi jotenkin häiriintynyt. Miehenä voin sanoa monen muunkin miehen puolesta, että harmaavarpuset ei kiinnosta. Totta kai nainen voi kotioloissa olla ilman meikkiä mutta ihmisten ilmoilla on kaunista olla meikattu. Rasittavia tuollaiset kauniimpiaan kadehtivat luomuliisat.
johtopäätöksen että ihminen, joka ei tue massakulutusta on harmaavarpunen?
Onko oltava vaatteita, joista puolet jää käyttämättä muodin vaihduttua? Onko tuo mielestäsi loogista?
En yritä tässä kannustaa naisia harmaan värisiksi, vaan yritän ne vetää sieltä ääripäästä takaisin kohtuuden rajoihin.
sentään ymmärtää sen, että kunnollinen yleissivistys on hyvä pohja ponnistaa elämässä eteenpäin. Sinä et ymmärrä, koska sinulla on kiire "keskittyä asian ytimeen". Surullista.
siinä, että yleissivistyksellä on tosiaan hyvä pohja ponnistaa elämässä eteenpäin.
Enkös olekin viitannut kirjoituksissani Sigmund Freudiin, Hitleriin, Kiinan Maoon, Staliniin.
Se, että vedän yhden/muutaman kirjoitusvirheen kielessä, ei kyllä anna viitteitä siitä, että mulla ois huono yleissivistys.
Sen sijaan teiltä ei ole tullut mitään yleissivistykseen viittaavaa? Paitsi joltain tuli tuo heitto yhdestä ammattinimikkeestä.
Jos sinulla on ruskeat silmät, tuuheat, pitkät ja tummat silmäripset, tummat kulmat ja tummat hiukset luonnostaan, niin ok. Ehkä sitten näytät hyvältä ilman meikkiäkin. Mut väritön suomalainen nainen ilman meikkiä on harmaavarpunen - se on tosi. Puhuit muuten alunperin meikkaamisesta etkä massakulutuksesta. Koita edes päättää mistä asiasta mesoat.
ettei kukaan muu ole koskaan käynyt koulua ja kuullut veijareista kuten Freud, Hitler, Mao, Stalin etc..?
Räpellyksesi ovat täynnänsä kirjoitusvirheitä ja surkeaa englanninkielistä brassailua, siitä et pääse yli etkä ympäri. YOU KNOW, kaikilla ei ole tarvetta luetteloida täällä kaikkia lukemiaan teoksia ja katsomiaan "dokkareita" kuten sinulla... Siksi kukaan muu ei vaivaudu kuin sinä suuressa itsesi tehostamisen tarpeessa.
aiheessa pelottaa niin helvetisti, kun pitää tarttua tuollaisiin seikkoihin ja alkaa harrastaa pilkunnussintaa?
Voin ottaa kenet tahansa esille milloin ikinä tahdonkin, eikä sen tarvitse tarkoittaa etteikö minulla olisi omaa mielipidettäni, vaan että tiedostan ne henkilöt, jotka puhuu asiaa.
Eikö ole tärkeintä ITSE AIHE, eikä se KENEN suusta se totuus tulee?
Esim. Alun perin hip hop ei ollut samankaltaista kuin nykyään. Jengillä oli oikeasti asiaa, ja he tukivat toisiaan, toivat viitteitä muualta vahvistaakseen oman näkemyksensä pitävyyttä.
Nykyään on pitkälti päinvastainen meno.
hipiä on herkkä... Sen verran kiva ihminen olen, että nautin suunnattomasti pilkkujen nussimisesta ja tosikoiden härnäämisestä puhumalla kaikkea muuta kuin asiaa...
Huomasitkos, teit sen taas... Selität selittämistäsi kaivelemalla jonkun muun kirjoittamaa faktaa nyt esim hip hopista - kun sinulla ei ole omia mielipiteitä, haet tukea valmiista matskusta... ÄHÄ ÄHÄ HÄÄ...
Tämä trulle raivaa kiitoradan ja lentelee tiehensä, adios!
ettei sinulla ole mitään järkevää sanottavaaa.
Ja se on aika surullista.
Olen huomannut, että monet maalipytyt yrittävät meikeillä ja minihameillaan vain saada miehiä ja ovat sitten katkeria, jos eivät onnistu. SÄÄLITTÄVÄ!
En meikkaa tai pukeudu muodikkaasti ja minulla on rakastava mies toisin kuin monella teistä maalipytyistä. ;) Kannattaisi kuunnella aloittajaa, sillä hän on varmasti tuplasti älykkäämpi kuin yksikään meikkaava kana.
Miksi sä niin paljon vaivaat päätäsi näillä "kanoilla"? Mikä siinä oikeasti niin paljon häiritsee, jos joku meikkaa sinua enemmän? Tai vähemmän? Saatika pukeutuminen! Tuolla kaduilla löytyy jos minkämoista vipeltäjää tuulipukuineen, jakkupukuineen, henkkamaukkoineen tai vaikka minihameineen.
Itse varattu eikä (muut) miehet kiinnosta, mutta en ymmärrä mikä sinua siinä noin kovin kismittää, jos nainen haluaa miehen ja pyrkii korostamaan seksuaalisuuttaan pukeutumisellaan? Jos tollainen tai vaihtoehtoisesti miten tahansa pukeutuva ihminen tulee vastaan, niin ei se nyt minua mitenkään kosketa. Ja vapaat markkinat seksi/parisuhdemarkkinoilla ok, tottakai se minihametyyppi saa pyrkiä omine keinoineen menestymään ihan kuten sinäkin omine keinosi, vaikkapa valloittavalla persoonalla tai mikä se nyt onkaan.
Aikas suvaitsematonta ja katkeraa meininkiä; niin harmaavarpusia kuin kanojakin kohtaan - lintujahan ne kaikki on.
Ei ne kanat saa mitään kunnon miehiä vaan just niitä pelimieiä. Mut siihen ne kai ulkonäöllään tähtää. Eipä ne hirveesti persoonallaan tai aivoillaan voi kiinnittää huomiota, niin kuin säkään. ;)
sinä perillä tämän koko kirjoitukseni pointissa?
Runsaasti meikkaaville naisille osoitettu kirjoitus, yhteiskunnan luomasta naiskuvasta puhuin tässä as well.
Puhuin myös kumpaan olisi parempi vaikuttaa
a) Naisiin, jotka antavaat itsestään tyhmemmän kuvan
vai
b) Niiden lukuisten miesten (ja joidenkin naisten) näkemys, joka muodostuu tästä yhteiskunnan luomasta naiskuvasta
Vähän kertausta kehiin, ellei pointti tullut vieläkään kaikille perille.
Ja kiitos niille, jotka ymmärtävät mitä ajan takaa.
sulla ei ole mitään syytä kiukutella ja miettiä asiaa, koska tiedät heidän lorullaan olevan surullinen loppu.
olen samaa mieltä siinä, että jotkut todellakin meikkaavat liikkaa. esim. koulussa jotkut näyttävät siltä kuin olisivat baariin menossa, tai jos nopeasti kävästään kaupassa on pakko kuluttaa aikaa ensin peilin edessä. myös salilla on näkynyt heitä jotka ovat laittaneet runsaan meikkikerroksen ja huolehtivat siitä etteivät vaan hikoilisi ettei meikki leviä.
mutta onko tekstisi todella tarkoitettu vain näille runsaasti meikkaville? sain nimittäin sellaisen kuvan näitä vastauksiasi lukiessani että kaikenlainen meikkaus on säälittävää(?)
teen kevyen päivämeikin kun menen kouluun, tai kun lähden kaupungille aikaa viettämään kavereiden kanssa ja sitten laittaudun enemmän kun lähden baariin tai kun on jotkut juhlat kuten pikkuveljeni tulevat rippijuhlat.
miksi meikkaan? koska se on hauskaa, koska se joskua nostattaa itsetuntoa ja joskus synkkinä päivinä jopa piristää. mieheni pitää minua kauniina aina, olin vasta herännyt, olin meikannut tai en. mutta sillon kuin laittaudun saan myös häneltä hiukan pidempiä katseita ;)
naiset, mikä ikäluokka siihen kategoriaan kuuluu? harvemmin aikuiset naiset laittautuvat töihin huulipunaa myöten ellei työ sitä vaadi (esim pankkivirkailijat.) mietin nimittäin, että ehkäpä nuorten meikkaaminen on paljolti sitä identiteetin etsimistä? nuoret ottavat paljon vaikutteita roolimalleista, mediasta, trendeistä yms.
entä sitten pukeutumistyylit? esim. kyllä minusta kaverini näyttäisi aika hassulta jos hän baariin lähtisi ilman mustia rajauksia (hän on nimittäin gootti tyyliltään) :D
en nyt sanoisi että minihameessa keikutteleva meikeissä oleva nuori nainen olisi säälittävä, enemminkin pidän säälittävänä aikuista melkein 40 vuotiasta naista joka yrittää meikata ja pukeutua kuin nuori vasta 18 vuotta täyttänyt nuori nainen.
onko sitten rohkeata olla ilman meikkiä? en pidä sitä rohkeuden mittarina. enpä nyt tiedä vaatiiko se hirveää rohkeutta lähteä kauppaan meikittä, tuulipuvussa ja lenkkareissa. eikä baariinkaan, mutta siellä nyt vain on sellainen kulttuuri että sinne laittaudutaan vähän hienommin kuin arkipäivänä ;)
mutta makuasioista ei voi kiistellä. toiset tykkää toiset ei. tässäkään tuskin on sitä ainoaa oikeaa mielipidettä ;D
''mutta onko tekstisi todella tarkoitettu vain näille runsaasti meikkaville? sain nimittäin sellaisen kuvan näitä vastauksiasi lukiessani että kaikenlainen meikkaus on säälittävää(?) ''
- No sitä mä en kyl ihan halunnut viestittää, etteikö minkäänlainen meikki olisi hyväksyttävää.
Mut mut lisätiedot aikaisemmista viesteistä.
Olen tehnyt omat valintani kuluttajana: esimerkiksi laihaa, kalaa ja kanaa en ole syönyt vuosikymmeneen. Lääketieteelliset eläinkokeet hyväksyn jossain määrin, koska pidän ihmishenkeä arvokkaampana. Tästä olen hippien kanssa vääntänyt tarpeeksi ja tiedän, että eläinkokeita korvaavia menetelmiä kehitetään jatkuvasti.
En pidä tarpeellisena meikata kouluun, koska meikki ei edes näy suojalasien takaa, tai töihin, koska lapset eivät sellaisesta välitä. Sen sijaan yöelämään lähtiessäni saatan laittaa täyden sotamaalauksen eikä kiinnosta tippaakaan, mitä kaltaisesi ihmiset ajattelevat. Suurin osa ihmisistä taitaa olla ravintolassa kuuntelemassa musiikkia, tanssimassa, juttelemassa kavereiden kanssa, juopottelemassa tms. eikä kyyläämässä toisten ulkonäköä (no, sinkut ehkä poikkeuksena).
Eipä ole käynytkään mielessä, että meikin määrä korreloisi millään tavalla älykkyyden kanssa. Saisiko asiasta ihan tutkimustuloksia vai onko sinulla pelkästään tuo yksi anekdootti?
P.S. Tosielämässä aviopuolisoni ei ole koskaan aliarvioinut älykkyyttäni eikä kukaan muukaan järkevä mies. Taidat itse pyöriä huonossa seurassa.
''. Suurin osa ihmisistä taitaa olla ravintolassa kuuntelemassa musiikkia, tanssimassa, juttelemassa kavereiden kanssa, juopottelemassa tms. eikä kyyläämässä toisten ulkonäköä (no, sinkut ehkä poikkeuksena). ''
- Samaa mieltä kanssasi. Asetelma ei mennytkään niin, että minä olisin heitä katsellut. Vaan päinvastoin.
''Eipä ole käynytkään mielessä, että meikin määrä korreloisi millään tavalla älykkyyden kanssa. ''
- Pidä minuutin tauko.
Olenko väittänyt sen korreloivan älykkyyden kanssa? Kyse on naiskuvasta, tutustu muihin kirjoituksiini, niin huomaat etten missään vaiheessa ole väheksynyt kenenkään älykkyyttä.
Ja tosielämässä ihmiset arvostelevat toisiaan jatkuvasti, ehkei aina verbaalisesti sinun kuullen.
Onnistuit aloitusviestissä yhdistämään liiallisen meikin pahantuulisuuteen, mutta et tyhmyyteen.
pidit meikattuja pahantuulisia naisia tyhminä (tai he antavat mielestäsi itsestään tyhmän vaikutelman). Entäs
a) meikatut hyväntuuliset naiset
b)meikittömät pahantuuliset naiset?
He antavat itsestään typerämmän kuvan.
That's it. Didn't claim anything about your IQ.
Pyydän vielä kerran lukemaan minun muutkin kirjoitukseni, niin sinulla on sitten hyvät eväät keskustella kanssani lisää siitä mitä tässä on meneillään.
inasma sunt. Non magis loquor habeo.
Vade retro scholam. Lingua Latina mecum necesse est.
keskusteluun sekaantunut taputtelee täällä karvaisia käsiään... :-)
Bonam noctem (Good night, my friend).
Ai että kyse on naiskuvasta, nainen ei siis saisi näyttää naiselliselta?? ei saisi käyttää meikkiä, eikä varmaan korkkareita ja hamettakaan??
myös, ystäväiseni.
Naiskuva on paljon enemmän kuin pelkkä käsite 'naisellisuus'.
Kukaan ei ole muuta väittänytkään.
Mun mielestä meikkaamisessa ei ole mitään typerää. Voin meikata paljon, vähän tai en ollenkaan, aivan fiiliksen mukaan. Meikki on kuin vaatteet, yhtälailla maailma on täynnä muodin orjia. Eihän kyse ole vain meikeistä. Olet aika säälittävä tapaus, sun ois vissiin pitäny syntyä mieheks.
Mitä säälittävää on ihmisessä, joka
a) ei tue ääretöntä kulutusta -> ei osta liiemmin tuotteita, jotka myöhemmin osoittautuvat hyödyttömiksi
b) kannattaa luonnollisuutta, nauttii elämästä ilman jatkuvaa peilin tarkastelua
c) mieluummin ostaa kirjan, kuin muutaman turhan ja ylimääräisen kenkäparin/meikkituotteen lisää
d) osaa puhua muustakin kuin pinnallisista seikoista, eikä harrasta kaksinaismoralismia
?
Jos näet tässä jotain säälittävää, niin en jää kuin ihmettelemään syvästi.
Säälittävää on se että et pysty hyväksymään erilaisia ihmisiä. Kaikki eivät ole kuten sinä.
Hyväksyn erilaisia ihmisiä, massasta poikkeavia, joita kukaan muu ei hyväksy ja tuomitsee tuntematta.
Mutta jotenkin tuntuu erittäin haastavalta hyväksyä ihmiset, joiden toiminta ei näytä ulkoa päin kovinkaan rationaaliselta.
Mutta se on vasta erilaisuuden hyväksymistä kun pystyy hyväksymään sellaisetkin ihmiset joita ei välttämättä pysty ymmärtämään.
Kuinka ymmärtää ihmisiä, jotka eivät ymmärrä kunnolla edes itseään eivätkä ole asettaneet päämääräkseen itsetiedostamisen?
Hast du sonst kein Leben?
koska olen "miesten hommissa". Haalarit ja maskit on päässä ja naama monasti mustana, eli ei ole niin väliksi laittautua.
Mua ei voisi vähempää kiinnostaa kuka meikkaa ja kuka ei. Meikkaan jos huvittaa.
Siinä olet kyllä oikeassa, että media muokkaa naisihannetta kiitettävästi muovisempaan suuntaan ja heikot muijat/pojat menee perässä. Miehet menevät samaan aivopesuun myös ja alkavat vaatimaan naisiltaan photoshopattua ulkonäköä(jota he tietysti luulevat luonnonkauneudeksi).
Ihmiset ovat kuitenkin jo aikojen alusta koristautuneet. Jo muinaisessa Egyptissä oli jos jonkinlaisia kaunistautumistapoja, eli ei kai tuo mikään uusi ilmiö ole kuitenkaan. Ihminen on turhamainen elukka, niin se vain menee. Joitakin kiinnostaa se oma nassu kaikkein eniten, joitakuita kiinnostaa taas muut asiat, mitä sitten?
En syö punaista lihaa enkä käytä kosmetiikkaa joka on eläimillä testattua.
Mielestäni maailmasta ei testattava lopu, eläimet kuolevat ennemmin turhiin ja ei-niin-turhiin testauksiin, jos ymmärrät mitä tarkoitan.
Jokainen meistä on jollakin tapaa aivopesty. Tässä maailmassa on vaikeaa olla autenttinen, kaikki on meille kuitenkin myytyä, oli se sitten vaihtoehtoelämäntapa tai tavallinen, yksinkertainen massan mukana eläminen.
''Joitakin kiinnostaa se oma nassu kaikkein eniten, joitakuita kiinnostaa taas muut asiat, mitä sitten?''
- Sanot tuon aikamoisella tyyneydellä.
Johtunee siitä että olet ns. 'miesten hommissa', etkä kuule niinkään usein sitä mitä minä kuulen (tästä en ole kuitenkaan varma).
Ja en ole edelleenkään täysin kosmetiikkaa vastaan, mutta se nyppii kun ei vieresessä pöydässä osata keskustella kuin siitä miten ottaa kuvia kotonaan self-timerillä ynm.
Oon ehkä liiankin täynnä tuota sontaa, sama se missä matkustan, olinpa matkustamassa metrolla tahi ratikalla, kuulen aina tuon saman.
Ihmettelen vain, miksei ole mahdollista puhua pinnallisten seikkojen sijaan jostain fiksummasta? Jostain millä on oikeasti väliä, ja josta jää loppupeleis hyvä fiilis syvällisemmässä mielessä.
Se, että meikkaan, ei estä minua puhumasta minulle tärkeistä ja minua kiinnostavista asioista, kuten geeniteknologiasta, ilmastonmuutoksesta, lääketieteen kehityksestä, politiikasta jne. Sen sijaan minua ei niinkään kiinnosta puhua autojen kehityksestä, urheilusta tai uusista pleikkari peleistä. Toisaalta, oikeassa seurassa jakasan jauhaa niistäkin. Mutta näistä "raskaammista" asioista ei voi puhua kaikkien kanssa tai saatika koko ajan. Joskus on todella vapauttavaa jauhaa, sitä itseään, paskaa.
Ehkä kuulet ja näet, mitä haluat kuulla ja nähdä. Jos näet maalipyttykanan puhuvan maailman rauhasta ja eläinten oikeuksista, pyyhit sen mielessäsi tai kuittaat sen poikkeustapauksena, jota ei lasketa. Tai ehkä et, mene ja tiedä. Oman empiirisen kokemukseni perusteella en kuitenkaan väittäisi, että kaikki ulkoisesta olemuksestaan välittävät naiset olisivat koko ajan pinnallisia.
Törmäsin yks kerta yhteen naiseen, joka vaikutti jotenkin niin bimbolta, ettei mitään rajaa. Kuunneltuani mitä hänellä oli sanottavanaan, huomasin alla piilevän älykäs nainen.
Se vaan oli läppää kun joka kerta tää mimmi vähäänkään nojasi jonnekin, niin hänen alusvaatteensa (tarkemmin sanottuna stringit) näkyivät.
Eli en sulje sitä mahdollisuutta pois, että runsaastti meikkiä käyttävä nainen voisi olla fiksu.
Vaan suljen sen mahdollisuuden, ETTEI SE FIKSU KUVA VÄLITY HETI MUILLE. (ja tämän minun oli kirjoitettava caps lockilla)
Korjatkaa se ongelma!
Väität siis että naiset jotkaa meikkaavat antavat itsestään kuvan että olisivat tyhmiä, vaikka he todellisuudessa olisivatkin älykkäitä. Ymmärsinkö oikein?
Mutta antavat tyhmän kuvan kenelle sinun lisäksesi? Yleisen mieleipiteen mukaan meikkaaminen tai meikkaamatta jättäminen ei kerro henkilön alykkyystasosta. Siihen vaikuttavat myös muutkin tekijät ja ulkonäkö ei kerro koko totuutta onko ihminen älykäs vai ei.
Ja yleisellä mielipiteellä tarkoitan miten yhteiskunta (=kansa, ihmiset) ajattelee. Yksilöt saavat ajatella miten haluat. Se mikä valitettavasti merkitsee eniten on miten "suurin osa" ihmisistä ajattelee tai uskoo muiden ajattelevan. Tämäkö on sinulle sitä aivopesua?
Jotkut ihmiset vaan ovat luonteeltaan typeriä. Luonne =/= älykkyys =/= ulkonäkö. Itsekin tunnen monia persoonia, jotka ovat todistetusti älykkäitä, mutta luonteeltaan täysiä idiootteja. Älykkyydellä ei ole juuri mitään tekemistä ulkonäön kanssa eikä älykkyydellä ole tekimista luonteen kanssa, mutta luonne voi vaikuttaa ulkonäköön.
Mielestäni sinun ei kannata paasata ihmisten ulkonäöstä, sillä luonne on se, joka antaa sen huonon kuvan henkilön älykkyydestä. Toisaalta, toki ulkoinen olemus antaa juuri sen ensi vaikutelman ihmisestä, mutta ainakin omalla kohdallani pyrin herättämään itseni, jos ajattelen jonkun olevan tyhmä ulkonäkönsä takia.
Ja rahansa ja aikansa voi aina käyttää paremmin. Paras vaihtoehto on antaa rahat afrikan köyhille ja muuttaa vuorille asumaan ilman mitään omaisuutta.
Tee miten parhaaksi näet.
Ensimmäinen vastaus:
En tarkoittanut pelkästään meikkaamista, vaan KOKONAISUUTTA (eli siis yhteiskunnan luoma naiskuva). See the difference?
Toinen kappaleesi -> Väitinkö ketään tyhmäksi? Väitin, että välittyy vääränlainen kuva. En puhunut teidän älykkyysosamäärästänne yhtään mitään.
'' Se mikä valitettavasti merkitsee eniten on miten "suurin osa" ihmisistä ajattelee tai uskoo muiden ajattelevan. ''
- Tällä metodilla mahdollistettiin myös antisemitismi, keskitysleirit sun muut. Sopivasti nappia painamalla, saadan tämä so called 'the majority' tekemään lähes mitä tahansa.
Puhuit tässä luonteesta. Jäin hetken miettimään kirjoitustasi, oli aika hyvin kirjoitettu, täytyy myöntää.
Mutta edelleenkin uskon siihen, että kun syntyy tyttölapsi. Hänet ohjataan automaattisesti tiettyyn muottiin. On prinssi komea, on ulkonäön merkityksen painottaminen jne.
Ja myöhemmin tämä kuva vain kieroutuu. Aletaan puhua sisäisestä kauneudesta, ja samalla haetaan joku muu siihen vierelleen, joku jolla sisäistä kauneutta löytyy vähissä määrin.
Sitten ei tehdä muuta kuin käydä kaupoissa, puhutaan yhtä -> tarkoitetaan toista.
Viime vuosisadalla feministiliikkeen myötä nousi lukuisia naiskirjailijoita, joiden kirjan nimeksi tuli ''Tunteet'' ynm vastaavaa. Onko niitä tunteita pakko tyrkyttää joka paikkaan?
Mikäli naiset eivät alun perin sopeutuisivat tähän muottiin, he voisivat olla persooniltaan enemmänkin jalat maassa-ihmisiä.
Antaako susta Sofi Oksanen itsestään tyhmän kuvan, kun meikkaa paljon? Vai persoonallisen? Ja mitä eroa näillä on?
Yhteiskunta ei luo naiskuvia, vaikutteet tulevat muualta ja sekoittuvat. Alakulttuurien tyyli voi nousta massojen suosioon jne. Aina on ollut kriittiikkä normeja vastaan. 70-luvulla ei käytetty rintaliivejä, 1800-luvulla arvosteltiin krinoliineja jne. Nyt sinä arvostelet meikkaamista ja muotivaatteita. Ikävä kyllä olet vähemmistössä, eikä se mitään haittaa. Uudet ajatukset ovat aina tervetulleita.
Voisit kuitenkin miettiä, miksi sinun pitää sanoa meikkaavia naisia vitun säälittäviksi. Se ei ainakaan anna sinusta sivistynyttä kuvaa. Ulkonäkö on yksi asia, käytös on huomattavasti tärkeämpi asia.
Tyttöjä epäilemättä opetetaan, että on näytettävä kauniilta, mutta vanhemmat tuskin opettavat tyttölapsiaan käyttäytymään kuin idiootit. Media tosin voi antaa kuvan siitä, että naiselle on luontevaa olla vähän "hupsu", mutta tämän kuvan omaksuminen on taas persoonasta kiinni. Ja persoona on monen tekijän summa. Oikeasti älykkäällä ihmisellä on tuskin tarvetta ottaa vaikutteita tietystä naiskuvasta, jota media tarjoaa. Ja se media tosiaan tarjoaa monenlaista naiskuvaa, ei vain bimbon mallia.
Jotkut vain ovat synnynäisiä dorkia eikä sille voi mitään. Kannattaa välttää luonteeltaan ikäviä ihmisiä.
tapauksessa synnynäisiä dorkia on liikaa.
''Oikeasti älykkäällä ihmisellä on tuskin tarvetta ottaa vaikutteita tietystä naiskuvasta, jota media tarjoaa. Ja se media tosiaan tarjoaa monenlaista naiskuvaa, ei vain bimbon mallia.''
- Joo kyllä media tarjoaa myös sellaisen kuvan, jossa äärifeministit menevät sahaamaan omaa oksaansa poikki.
Eräs nainen puhui kovasti palkkaerojen häivyttämisestä, mutta samalla eksyi yllättäen sellaiseen väitteeseen kuin ''Naisilla ja miehillä tulee olla erillinen autokoulu''
Ja hän jotenkin tuki sitä ajatusta, etteivät naiset pärjäisi auton ajamisessa sun muissa tämän kaltaisissa asioissa.
Tiedän, että tämä nainen on varmasti älykäs nainen, mutta tuntuu siltä että aivopesu saa hänet näyttämään ristiriitaiselta henkilöltä, mikä vähentää huomattavasti hänen uskottavuuttaan.
Muutosta kannatta lähteä tekemään niistä, jotka ajattelevat tietyn ulkonäön ja käyttäytymisen tarkoittavan alhaista älykkyysosamäärää kuin niistä, jotka käyttäytyvät typerästi ja pukeutuvat muodinmukaan, sillä edellämainitusta toiminnasta on tuskin oikeaa haittaa muille ihmisille. Asenteet ne pitää muuttaa, ei muiden luonnetta tai ulkonäköä.
'' Ulkonäkö on yksi asia, käytös on huomattavasti tärkeämpi asia. ''
- Tämä käytös liittyy usein niin helvetin hyvin siihen kosmetiikan käyttöön/ylimääräisten vaatteiden ostamiseen.
Sofi Oksanen tuskin kuluttaa kaiken ajansa pyörimällä vaatekaupoissa sun muissa. Sitä en kiellä, että hän varmaan käyttää paljon aikaansa kosmetiikkaan.
Pitänee kysyä häneltä itseltään tarkemmin.
(ja hän on edelleenkin poikkeustapaus)
Mainitse vielä huvin vuoksi muutama muu samankaltainen henkilö.
tuotakaan asiaa loppuun, siis autokouluasiaa..?
Kyseessä ei ensinnäkään ollut ko henkilön henk koht mielipide, ja toisekseenkin oli kyse siitä, että yleisopetuksen lisäksi autokoulussa painotettaisiin eri sukupuolille eri asioita = kyse ei ollut siitä, että naisten autokoulu olisi jokin "apukoulu".
"tapauksessa synnynäisiä dorkia on liikaa."
Siltä minustakin tuntuu.
Ja ristiriitaista kyllä, jos haluaa tasa-arvoa, mutta erottelisi autokoululaiset sukupuolen mukaan. Omasta mielestäni jokaiselle pitäisi tarjota yksilöllistä opetusta niin koulussa kuin ajo-opetuksessakin, mutta suurien ihmismäärien vuoksi tämä on käytännössä mahdotonta. Sääli.
Itse en niinkään kannata tasa-arvoa vedoten biologisiin seikkoihin, mutta "henkisesti" miesten ja naisten pitäisi olla ainakin teoreettisesti samalla tasolla. Siksi pyrinkin näkemään jokaisen ihmisen yksilönä.
muutama huoliteltu, tyylikäs, menestyvä = omilla avuillaan työssäkäyvä nainen, joka kaiket päivät vain shoppailee..?
Ehkä sinun oikeasti kannattaisi lähteä vähäsen ulos neljän seinän sisältä katselemaan, mitä maailmassa tapahtuu..?
ollut silloin, kun itse olin autokoulussa.
Nimenomaan asenteet ne pitää muuttaa.
Ihan helvetin samaa mieltä kanssasi.
a) Kaksinaismoralismi helvettiin
b) Kosmetiikan palvomisesta rationalisuuteen
c) Ylimääräisten vaatteiden ostamisesta muuhun järkevämpään toimintaan
d) Nyt on pakko mainita sellainen tapaus kuin -> Olin kerran kirjastokympissä istuskelemassa ja luin kirjaa, kun näin erään yliopistossa opiskelevan tytön istumassa suht lähellä. Näytti siltä, että hän oli siellä enimmäkseen vain flirttaillakseen miehille, eikä keskittymässä itse asiaan. Joo mikäs siinä, saa toki flirttailla silloin kun haluaa, sitä vastaan en ole, se ei kuulu mulle. Mutta aika huvittavaa kun jengi tulee sinne yleensä ihan opiskelemaan/tekemään jotain hyödyllistä ja tämä nainen vain ainoana vilkuili ympärilleen ja hiveli hiuksiaan. Tulee mieleen naistenlehdet, jotka tuputtavat pelkkää sontaa -> Keskity miten saat miehen, äläkä sivistäytymiseen.
'' oli kyse siitä, että yleisopetuksen lisäksi autokoulussa painotettaisiin eri sukupuolille eri asioita ''
- Miksi eri sukupuolille pitäisi painottaa eri asioita samassa asiassa?
Jos ihmisillä on oikeasti varaa ostaa niitä vaatteita ja kosmetiikkaa ja niitä oikeasti käytetään, en ymmärrä miksi niiden ostamista pitäisi vähentää. En mene sanomaan, omistanko itse vaatteita ja kosmetiikkaa liikaa, mutta käytän aina kaiken ostamani loppuun ja mikäli en käytä, myyn tai annan sen jollekin muulle.
Naisten lehdissä on paljon tuubaa, mutta myös hyödyllisiäkin asioita. Esimerkiksi liikuntavinkkejä, erilaisia ruokaohjeita, tietoa vaikkapa hormonaalisesta ehkäisystä (jota käytetään muuhunkin kuin ehkäisyyn) ja näin edelleen.
Ja ihmisellä puolisen löytämisen tarve tulee lähes selkärangasta, enkä näe siinäkään mitään pahaa. Itsekin olen kai sitten pahaisesti voketellut avomieheni vain saadakseni kumppanin, mutta ei se minua oikeastaan haittaa, sillä olen onnellinen hänen kanssaan ja toivon hänenkin oleva kanssani onnellinen.
Sepä se. Siinä tuli vastaus omasta suustasi.
Menestyvä nainen, joka antaa itsestään älykkään kuvan muille, tuskin käyttää kaiket aikansa ostoksia tehden.
Sähän oot nähtävästi mun kanssa samalla asialla, mutta jostain syystä asettauduit minua vastaan?
I'm againts the image society creates.
Miehellä on naista parempi kyky hahmottaa asioita kolmiulotteisesti, jolloin taskuparkkeeraus on helpompaa. Miehet taas ovat ymmärtääkseni naisia taipuvaisempia ajamaan ylinopeutta.
''Jos ihmisillä on oikeasti varaa ostaa niitä vaatteita ja kosmetiikkaa ja niitä oikeasti käytetään, en ymmärrä miksi niiden ostamista pitäisi vähentää.''
- Jos sinulla olisi oikeasti varaa ostaa pari kartanoa, limusiini ja runsaasti ilmaa saastuttava lentokone ja 2000 kenkäparia lisää, tekisitkö sen? Vetäisitkö kuluttamisen äärimmilleen?
The thing is.. Kaikki ihmiset eivät ole läheskään yhtä järkeviä kuluttajia kuin esimerkiksi sinä saatat olla.
että kulutustottumuksia pitäisi muuttaa. Kaikkea ei kuitenkaan ole pakko viedä äärimmilleen eli sadasta nollaan.
Totta, että on typerää ostaa tuotteita, joita käyttää muutaman kerran tai ei ollenkaan. Mutta voisin kai sanoa omistavani paljon "turhuuksia", kuten niitä kenkiä, vaatteita, meikkejä ja muuta sälää, mutta oikeutan itseni omistamaan nämä asiat, sillä käytän niitä ja osaan kierrättää asiat eteenpäin siinä tapauksessa jos en käytä. En mene sanomaan, onko oma tapani se oikea, saati edes hyvä, mutta olen tyytyväinen eikä mitään mene hukkaan.
Naisten pitäisi luottaa enemmän kykyihinsä.
Totta kai jokin asia menee päin helvettiä, kun naiset tuputtavat toisilleen sitä paskaa ''Ai sinäkö muka osaisit tehdä sen?''
Ja sitten siirrytään taas siihen puheenaiheeseen, miten kaunista on tehdä silmänrajauskynällä vetoja.
Ovat biologisia faktoja, eikä niille voi mitään. Poikkeuksiakin toki on.
Ihan yhtälailla miestenkin pitäisi luottaa enemmin omiin kykyihinsä kuin naistenkin. Tuo oli vain esimerkki, että miehillä on parempi kolmiulotteinen hahmotuskyky. Se ei tarkoita, että naisilla se olisi huono.
kaikesta muusta kuin pinnallisisita aiheista (muoti, trendit, meikit yms.)
Voi olla että se johtuu siitä, että olen miehisellä alalla.
Kyllä minunkin töissäni kuitenkin ulkonäöstä tulee jonkin verran puhuttua ja miesten kanssa mielipiteitä vaihdettua. Miehiä kun se naiskauneus aina kiinnostaa parisuhdetilanteesta huolimatta ja minua miesten ulkonäkö kiinnostaa, tietty. Kukaan miehistä ei ole kuulteni negatiivisesti arvostellut ulkonäköäni meikittä tai iltameikeissä kun olemme porukalla olleet liikkeellä.
En jaksaisi pinnallista pölinää minäkään, ei kukaan naispuolisista ystävistänikään ole kiinnostunut liikaa pintaliidosta, joten olen todellakin siunattu.
Hakeudu omanlaiseen porukkaan ja ignooraa se, mikä sinua ei miellytä.
sinun mielikuviasi ne menestyneet, ulkonäöstään huolehtivat naiset eivät käytä aikaansa ylenmääräiseen shoppailuun - siinä se pointti on, mutta luulit taas jotain muuta...
Katsos kun aikuiset naiset eivät ole mitään trendipaikoissa pyöriviä pissiksiä - joiden käyttäytymisen pohjalta sinä ilmeisesti mielipiteitäsi muodostat. On "pikkasen" eri asia olla isukin rahapussilla käyvä alta parikymppinen pissis, joka ikävystymiseensä shoppailee kuin olla aikuinen, töissä käyvä nainen, jolla mitä luultavammin on perhekin huollettavana. Mutta se on ilmeisesti sinun maailmassasi täysin vieras ilmiö..?
kiistattomia tosiasioita, vaikka itse vedät kehiin jatkuvalla syötöllä kaikenlaisia "dokkareita".
Jos olisit vaivautunut tutustumaan tuon autokouluasiasta puhuneen henkilön koko puheenvuoroon, olisit huomannut, että taustalla on faktoja eikä lokeroimista pelkän sukupuolen perusteella.
ihmeellistä toimintaa, kun et itsekään näyttänyt olevan paikalla?
on siinä, että vaikka minulla on se porukka, jossa viihdyn aivan mielettömästi, niin törmään aina väkisinkin sellaisiin ihmisiin, joiden käyttäytymismallia jään syvästi ihmettelemään.
En minä tahallani baarissa ala ignooraamaan esim. niitä ystäviäni kavereita, jotka ilmaantuvat juuri samaan paikkaan ja samaan pöytään iltaansa viettämään. Se olisi jo hieman röyhkeätä, vai mitä?
Käsittääkseni baareissa pyörii myös yli 20-vuotiaita naisia? Vai miten sä vedit sen linjauksen alle 20-vuotiaisiin?
Tässä ihan lähelläni asuu juuri sellainen nainen, joka muokkautuu tähän muottiin. Ja ikää on 24.
En sitten mene väittämään mitään yli 30-vuotiaista naisista.
niitä erilaisia ihmisiä. Niitäkin, jotka antavat itsestään huonon kuvan. Tulee elämä vaikeaksi, jos yrität kaikkia käännyttää itseäsi miellyttämään. Veikkaan, että sinäkään et miellytä kaikkia.
Annetaan kaikkien kukkien kukkia ja silleen.
erilaisia ihmisiä, jotka ovat aitoja eivätkä yritä olla jotain muuta kuin mitä ovat.
Hyväksyn sellaiset ihmiset, jotka antavat itsestään sellaisen kuvan kuin mitä oikeasti ovat.
Is there something wrong about this?
Sillä epäaitoja ihmisiä tulee tiellesi enemmän kuin aitoja. Tulee ongelmia elämässä, jos niitä epäaitoja ei hyväksy.
varmaan opetella feikkaamaan hymy saman tien.
mitä sinä niiden baarissa näkemiesi yli 20 v naisten elämästä tiedät..? Näet heidän baariminänsä, et muuta. Et sinä heitä oikeasti tunne. Don't judge a book by the cover...
Hyvänen aika, sinä siis tunnet jopa yhden 24 v naisen, joka on "juuri sellainen"... Ja sitten olet täällä tunkemassa kaikkia samaan muottiin tuon yhden tuttavuuden perusteella...
Hyvä, ettet mene väittämään mitään yli 30-vuotiaista naisista... Johtuuko ehkä siitä, että olemme täysin mummoutuneita ja epäkiinnostavia, kenties...?
Mutta epäaitojakin henkilöitä voi kohdella kuin ihmisiä ja heitäkin voi oppia sietämään. Mielestäni ketään ei tarvitse haukkua.
Luuletko tosissasi, että lähtisin vain yhden näkemäni henkilön perusteella yleistämään niinkin radikaalisti?
I bet I'm not alone with my thoughts.
luulen. Sitähän sä oot tehnyt tossa kaiken aikaa... "Yks mies sanoi näin", "tunnen yhden 24 v naisen" jne jne... Teet yleistyksiä tuntematta ihmisiä.
No lyöpä sä vetoa ihan mistä vaan... Mutta tosiasia on, ettei täällä kovin sankoin joukoin ole näkynyt kanssasi täysin samaa mieltä olevia...
Mitäs annatte itsestänne vääränlaisen kuvan?
Mainitsin aikaisemmin kumpaa olisi parempi lähteä muuttamaan
a) Naisia, jotka antavat itsestään typerämmän kuvan
b) Vai ihmisiä, jotka vastaanottavat sen typerän kuvan näistä naisista?
lopultakin... Ei vois vähempää kiinnostaa.
Hyvää kevättä.
It's a pitty, that you like to keep your eyes closed rather than see clearly.
helpottuu, kun opit hyväksymään sen, että ihmiset ovat erilaisia. Ovat aina olleet ja tulevat aina olemaan. Sinä et voi sille asialle mitään. Ja miksi sinun pitäisi? Erilaisuus on rikkautta. Opettele suvaitsevaisuutta. Huomaat, että kaikki näyttää ja tuntuu silloin paremmalta.
minulle millainen on suvaitsevainen ihminen.
Kuuluuko hänen käytökseensä esim. kaksinaismoralismi? (Olen tätä vastaan, ja tästä olen paljon ketjussakin puhunut)
I'm againts that fucking bullshit crap that you're giving me.
ainakaan suvaitsevainen ihminen ei vänkää loputtomiin omia näkemyksiään kuuntelematta ja kunniottamatta toisten mielipiteitä ja tapaa elää ja toimia.
Kaksinaismoralismista on jokseenkin mahdoton päästä kokonaan eroon, ihmiset kun eivät useinkaan tajua sitä edes olevansa - siinähän sen ydin juuri on. Itse yritän välttää sitä niin paljon kuin sitä itsessäni tiedostan ja pystyn pois kitkemään.
Niin, ja en ole kommentoinut ketjua aiemmin. Tunnustan myös että en jaksanut lukea jokaista viestiä.
'' ainakaan suvaitsevainen ihminen ei vänkää loputtomiin omia näkemyksiään kuuntelematta ja kunniottamatta toisten mielipiteitä ja tapaa elää ja toimia.''
- Se mitä tässä oikeasti tapahtui:
->Suurin osa vastanneista ei näytä KUUNTELEVAN sitä mitä minä yritän kertoa. Ettekä myöskään kunnioita minun mielipiteitäni.
Joten miksi kunnioittaisin teitä, kun te ette selvästikään tahdo kunnioittaa minua?
Sen sijaan, että perustelisitte KUNNOLLA näkemyksiänne, syötätte minulle ainaista paskaa ja yllättävän heikkoja argumentteja.
(Toki on ollut muutama poikkeus vastanneiden joukossa, joilla oli selvästikin hyvät perustelut hanskassa. Tästä olen kiitollinen.)
...pidän tietynlaisesta estetiikasta noin yleensä, myös omassa naamassani, ja tähän synkkään tyyliini kuuluu oleellisesti illanvietossa varsin voimakas meikki. Mielestäni feminiinen ulkonäkö ja pukeutumistyyli ei ole este tasa-arvolle.. Ja älykkyyttä voi ilmaista muillakin tavoilla kuin kieltämällä itseltään kaunistautumisen huvin.
Meikkaamisen en ole kuullut olevan merkki tyhmyydestä, sen sijaan listahittimusiikin kuunteleminen on, ihan tutkittu juttu muuten. Voidaankin kysyä miten älykkäitä pintaliitobaareissa käyvät ihmiset ovat?