ihmettelijä

Oltiin 3kk yhdessä naiseni kans. Nyt erottiin "jatkuvan" tappelun takia. Siltikin haluaa olla kaveria kanssani ja haluaisi nähdä. Tultiin hyvin toimeen juttujen puolesta mutta suhteessa liiallista mustasukkaisuutta ja epäilyä, ym. Lupasin olla hänen kaverinsa, mutta mites sitten kun kummallakin on omat tarpeensa, ja vastakkaisia sukupuolia varmasti tulee jossain vaiheessa kuvioihin. Luulen että kaveruus loppuu siihen vai loppuuko?!?!
101749
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

teistä ja olosuhteista loppuuko kaveruus vai ei.

Tietty uusilla kumppaneillakin voi olla jokin mielipide asiasta.
Voipi olla hankalaa mieltää, että toisella uusi kumppani, jos jo on ollut liallista mustasukkaisuutta. Tuo selviää ajan kanssa.

Äänestä
  • koska jokin syy siihen aina on.Miten olet toiminut häntä kohtaan,oletko miettinyt sitä?
    Nainen on mustasukkainen, jos on aihetta epäillä, että kaikki jauhot eivät olen ns.puhtaat. Sanon asian naisen näkökulmasta. Hän välittää sinusta paljon,mutta miten on oma laitasi?Uskon, että asiat järjestyy vain keskustelemalla hänen kanssaan avoimesti face to face, ei muutoin.Onnea yritykselle ja hyvää kevättä!

    Äänestä

  • maria53 kirjoitti:

    koska jokin syy siihen aina on.Miten olet toiminut häntä kohtaan,oletko miettinyt sitä?

    En ikinä ole ainuttakaan naista pettänyt. Silti kohdalleni on osunut mustasukkaisia naisia. En kehu muita, en katsele, en flirttaile, en koske. Olen sanonut että muut eivät kiinnosta, siltikin näin. Olemme kavereita, siltikin kysyn, kuuluuko kaverisuhteeseen sitten seksi? Niin sitä meillä on, olemme toistemme kanssa jatkuvasti yhteydessä. Siltikin koko ajan ajatus siitä että näen hänet joskus toisen kanssa (koska olemme vain kevereita) ahdistaa minua älyttömästi. Olen sanonut haluavani hänet! Mikä neuvoksi?!

    Äänestä

  • mies ihmettelijä kirjoitti:

    joten paras neuvo, mielestäni on, että keskustelette asiasta avoimesti...ei tarvitse pelätä tunteitaan. Kaverit eivät harrasta seksiä, sen tiedät itsekin. Tunteet ovet Teillä molemmilla olemassa ja vain avoin puhuminen auttaa. Jos ei auta on parempi kääntää sivu, ja jatkaa matkaa.Tämä on "vanhan" neuvo,ei muuta. Onnea siis tarvitaan !

    Äänestä

  • maria53 kirjoitti:

    koska jokin syy siihen aina on.Miten olet toiminut häntä kohtaan,oletko miettinyt sitä?
    Nainen on mustasukkainen, jos on aihetta epäillä, että kaikki jauhot eivät olen ns.puhtaat. Sanon asian naisen näkökulmasta. Hän välittää sinusta paljon,mutta miten on oma laitasi?Uskon, että asiat järjestyy vain keskustelemalla hänen kanssaan avoimesti face to face, ei muutoin.Onnea yritykselle ja hyvää kevättä!

    ootko sä vähän blondi kun pitää joka rakoon tunkea sitä sun surkeeta englantia.liekkö ne tummat pojat ovat saaneet kunnolla piparia ja vielä levittelet sitä sun vaivaas täällä.ootko miettinyt palata sen yhden ukon luokse jonka käsien kokrketusta kaipaat?muista pestä kätes useammin.kiva tietää miten sulla menee kun aina olet vollottamassa.jätä se kumppani ja hommaa joku kova luu kuten sulla kai oli sellanen joskus.

    Äänestä

  • mies ihmettelijä kirjoitti:

    En ikinä ole ainuttakaan naista pettänyt. Silti kohdalleni on osunut mustasukkaisia naisia. En kehu muita, en katsele, en flirttaile, en koske. Olen sanonut että muut eivät kiinnosta, siltikin näin. Olemme kavereita, siltikin kysyn, kuuluuko kaverisuhteeseen sitten seksi? Niin sitä meillä on, olemme toistemme kanssa jatkuvasti yhteydessä. Siltikin koko ajan ajatus siitä että näen hänet joskus toisen kanssa (koska olemme vain kevereita) ahdistaa minua älyttömästi. Olen sanonut haluavani hänet! Mikä neuvoksi?!

    ..haluaminenhän voi olla kohdallasi vain hetken p-etusta? Terveellä ihmisellä kuuluu yksi seksisuhde kerrallaan kuvioon, sinäkin voit olla vain p-sellainen tai enemmän. Riippuuko enempi susta?

    Äänestä

  • Kakun säästäminen ja syönti kirjoitti:

    ..haluaminenhän voi olla kohdallasi vain hetken p-etusta? Terveellä ihmisellä kuuluu yksi seksisuhde kerrallaan kuvioon, sinäkin voit olla vain p-sellainen tai enemmän. Riippuuko enempi susta?

    Kuten jo kerroin, en ikinä ole ainoatakaan naista pettänyt millään tavalla. En edes tanssinut ole...

    Äänestä

Itse elin lähes vastaavaan jutun, kesti tosin 1,5v. Mustasukk kohtaukset alkoivat melko pian ja ne viimein repivinä riitoina hajoittivat suhteen. Nyt, tietysti hiukka apeana käynyt läpi asioita. Ymmärsin, että hän kantoi pelkoja sydämessään (pelkäävä koira murisee) Hän oli kohdannut paljon traumaattisia asioita elämässään, perusturvallisuus järkkynyt, ei ollut voimavaroja, tukea käsitellä asioita. Lue Seppo Jokisen kirja "Rikotusta eheä" se antaa paljon ymmärrystä asioihin ja huomaat, ettei kenenkään syyllistäminen auta, se ei rakenna ketään. Mustasukk ihminen on juurruttanut katkeruutta ja anteeksiantamattomuutta sydämeensä, kuorettanut sen. Siellä sisällä on kuitenkin pelkäävä, pieni ihminen. Niin, olen mies; jo viiskymppinen, opetellut tuntemaan ja välittämään

Äänestä

Kannattaa ehdottomasti niin sanotusti pysyä ystävinä, muttei kannata ottaa tuota ystävyyttä kovin vakavasti. Miksi? Siksi, että kokemuksesta voin sanoa, että ne suhteet kummittelevat kaikkein eniten, joissa välit on pantu poikki. Sitten taas on niitä naisia, joiden kanssa ollaan oltu hyvinkin läheisiä ystäviä seurustelun päätyttyä, mutta ennen pitkää molempien avioiduttua tai löydettyä uusia seurusteluja, on tuo ystävyys pikkuhiljaa jäänyt facebookin kaverilistassa möllöttämiseksi ilman mitään yhteydenpitoa. Puhelinnumeroitakaan ei enää ole :).

Viimeisin yhteydenotto eräältä tällaiselta, jonka kanssa seurustelin 8 vuotta sitten 3kk ajan, tuli viimevuoden lopulla. Ihmettelin yhteydenottoa siitä iloisena ja kutsuin ystävättäreni häihini siltä istumalta. Siihen viestiini ei enää tullutkaan vastausta ja sen koommin en hänestä ole kuullut! Myöhemmin sain selville tämän ystävättären olevan eroamassa avioliitostaan, ja muistin hänen pari vuotta sitten aviossaan ollessa eräässä keskustelussamme haikailleen minun perääni ;D. Että sellaista ystävyyttä.

Eli loppu hyvin, ei kummittele exät, mutta imartelut hienosti kiertäen sain ikään kuin häälahjaksi kaupan päälle.

Äänestä

että teistä voi tulla kavereita, jos olette olleet suhteessa ja siihen on vielä kuulunut mustasukkaisuutta. Itselläni myös kokemus suhteesta ilman sitoumuksia, mut siinä ei ollut kummankaan puolelta mustasukkaisuutta. Suhteen loputtua molemmat halusivat olla kavereita, mutta totesin kuitenkin jonkun ajan päästä olevan molemmille parempi, ettei pidetä yhteyttä ollenkaan. Tämä toimi kohdallani, vaikka alkuun oli kamala tunne olla kuulematta hänestä mitään. Suosittelisin teillekin pientä paussia, jossa ei pidetä yhteyttä ollenkaan. Siten huomaatte, onko se toinen oikea vai ei.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

mies ihmettelijä kirjoitti:

Oltiin 3kk yhdessä naiseni kans. Nyt erottiin "jatkuvan" tappelun takia. Siltikin haluaa olla kaveria kanssani ja haluaisi nähdä. Tultiin hyvin toimeen juttujen puolesta mutta suhteessa liiallista mustasukkaisuutta ja epäilyä, ym. Lupasin olla hänen kaverinsa, mutta mites sitten kun kummallakin on omat tarpeensa, ja vastakkaisia sukupuolia varmasti tulee jossain vaiheessa kuvioihin. Luulen että kaveruus loppuu siihen vai loppuuko?!?!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu