camerulaiset

Onko tietoa minkälaisia ovat?
Onko samoja elkeitä, kuin nigerialaisissa?
Onko kukaan käynyt camerunissa?
Minkälainen maa?
9836
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Luin juuri lehdestä, että näitä komeita miehiä haetaan sieltä suomeen palomiehiksi, koska kestävät kuumuutta paremmin kuin punaniskat ja aina kasvot säilyvät hyvännäköisenä, myös työ on heillä pelkkää päivittäistä kuntoilua ja kropanpitämistä kunnossa!!

Äänestä

Seurustelen itse kamerunilaisen kanssa, ja olemme juuri muuttamassa yhteen. Omalle kohdalleni ainakin osui todella huomaavainen ja hyvää huolta pitävä fiksu ja filmaattinen mies, joka on vähän liiankin ahkera tekemään töitä. Hänen perheeseensä ja ystäviinsä tutustuttuani voin sanoa: hyvin elämäniloista ja menevää porukkaa.

En ole käynyt ko. maassa, mutta sekin on edessä tässä parin vuoden sisään (lentoliput sen verran kalliit). Olen tulevan avokkini ja medioiden välityksellä saanut kuvan, että Kamerun olisi rauhallisempi, sekä poliittisesti kuin taloudellisestikin vakaampi verrattuna esimerkiksi naapurivaltioihinsa Nigeriaan ja Kongoon.

Kannattaa tutustua, jos vain on mahdollisuus. Itse en ainakaan ole joutunut katumaan hetkeäkään.

Äänestä
  • "hyvin elämäniloista ja menevää porukkaa."

    Joo, kyllä vain! Ovat kovasti ahkeria eivätkä ole turhan nirsoja työpaikkojenkaan suhteen. Nimittäin lemmentyöpaikkojen. Kannattaa ehdottomasti tutustua, jos vain suinkin on mahdollisuus... tai ampua itseään jalkaan.

    Äänestä

Ajattele vaan munaa, no ethän sä muuta ajattelekaan.

Äänestä

Mikä on camerulainen?
Tarkoitatko kamerunilaista?
The Republic of Cameroon kirjoitetaan suomen kielellä Kamerun.
Ja on samoja elkeitä kuin niksuissa.

Äänestä

Ne on parhaita ihan kaikessa.

Muuta sinne !

Heti !!!

Äänestä
  • Kamerunilasissa kuten ihan kaikissa kansallisuuksissa on ihmisiä joka lähtöön...
    Koska avopuolisoni on kamerunilainen, olen tutustunut Suomessa asuviin kamerunilaisiin miehiin ja naisiin. Kaiken kaikkiaan aika rehtiä ja mukavaa porukkaa, tosin tähänkin jengiin mahtuu muutama todellinen kusipää. Afrikkalainen mentaliteetti ja suhtautuminen asioihin eroaa suomalaisesta, mutta meidän mittapuun mukaan ainakin niksuihin verrattuna suht rehtiä ja ahkeraa kansaa.

    Äänestä

  • Duala kirjoitti:

    Kamerunilasissa kuten ihan kaikissa kansallisuuksissa on ihmisiä joka lähtöön...
    Koska avopuolisoni on kamerunilainen, olen tutustunut Suomessa asuviin kamerunilaisiin miehiin ja naisiin. Kaiken kaikkiaan aika rehtiä ja mukavaa porukkaa, tosin tähänkin jengiin mahtuu muutama todellinen kusipää. Afrikkalainen mentaliteetti ja suhtautuminen asioihin eroaa suomalaisesta, mutta meidän mittapuun mukaan ainakin niksuihin verrattuna suht rehtiä ja ahkeraa kansaa.

    Muista käydä hiv testissä ennenkuin annat sille kansalaisuuden

    Äänestä

löytyy paskaa ja löytyy asiallista tyyppiä - kuten sanottu... niin kuin meistä kaikista. Mutta varoitan silti. Kauniit sanat alkuun ja "I love u so much! tulevat suusta huomattavasti helpommin kuin mitä ne meikäläiselle suomalaiselle todella MERKITSEVÄT. Mutta jokainen taaplaa tyylillään ja jos joku onnensa löytää kamerunilaisen kanssa - niin my pleasure............. keep going on. BUT still.. he might have another affiar too..........

Äänestä

Kommentoi aloitusta


???????? kirjoitti:

Onko tietoa minkälaisia ovat?
Onko samoja elkeitä, kuin nigerialaisissa?
Onko kukaan käynyt camerunissa?
Minkälainen maa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu