Pitäisi voida lähteä

tuontapasesta parisuhteesta ja ehkäpä se kun mies löysi uuden sai lopulta itseni irti.
Vaikeaa oli ja meni kauan ennekuin mies ymmärsi,että paluuta ei enää ole.
Olen päässyt jaloilleni kyllä,ja ihmettele jälkeenpäin,miten eristyksissä olin,mistään en saanut apua.
Enkä kehdannut sitä edes vaatia,sillä mies nimitti minua hulluksi ja aloin jo uskoa itsekkin?
Nyt on oma koti ja rauha,vaikka aikaa meni toipua.
Minulla oli kyllä ystävä,ei sukulainen jonka avulla pääsin irrottautumaan lopulta.
Toivon,että selviät ja elämäsi saa uuden paremman suunnan!

voitko kutsua itsäsi äidiksi, kun et selvästikkään ajattele lapsiasi, vaan itseäsi tässä asiassa?

minä lähtisin heti jos lapseni sanoisi että elämä helpottuisi jos eroaisimme. MITÄ IHMETTÄ VIELÄ ODOTAT???????

Pidä huolta lapsistasi.

Minä myös lähdin pitkästä liitosta samat kokemukset ja ei ollut todellakaan helppoa. En ollut maksanut laskujakaan yli 20 vuoteen vaikka tienasin puolet rahoistamme mutta hän aina hoiti kaikki raha-asiat ja kotiin muutenkin kuuluvat jutut ja paperit ym. Niitten kanssa melkein hajosin kun muutin ja luulin että en ikinä pärjää mutta kun opin että ei tarvii ottaa kaikkia asioita niin vakavasti ja yksi asia kerrallaan ja tekee mihin pystyy niin pikku hiljaa asiat alkaa sujua. Siihen menee aikaa ne sanoo että jokaisen liiton vuoden eroon menee yksi kuukausi että pääsee kuiville. Se on tapojen muuttamista vähän kuin tupakan polttamisen lopettamista. Yritä löytää tukihenkilö muuton kanssa, älä tee sitä yksin. Olen ollut erossa nyt vuoden ja olen todellakin alkanut nauttia olostani ja alkanut tehdä asioita itselleni, ei ole ollut helppoa mutta rohkeasti eteenpäin niin kyllä se siitä. Alussa mikään ei tunnu samalta koska on tottunut tekemään juttuja sen toisen kanssa tykkäs siitä tai ei, se oli hankalaa.
En ole edes ajatellut miehiä vielä, tulee jos tulee. Entinen teki kaikkensa että asiat menisi sotkuun minulle mutta ei onnistunut siinä ja on alkanut jättää nyt rauhaan. Minä pakkasin kamani kun tiesin että hän oli pari päivää poissa ja mukanani oli toinen ihminen tukena ja otin mitä tarvitsin ja muut olen saanut myöhemmin kyllä eron kanssa. Kuulostat kyllä jo ihan kypsältä siihen mieheen ja mielestäni sinun pitäisi nyt tehdä se päätös ja mennäkkin jos asunnonkin saat ja tee se lapsilles!!

Jos olet kerran jo asunnonkin saamassa, ja käyt töissäkin, niin mikä siinä niin vaikeaa on? Menet tekemään asunnon vuokrasopimuksen ja haet avaimet, sitten vuokraat pakettiauton tai pyydät sellaisen omistavan tuttavasi talkoisiin, pakkaat lapsesi ja tavarasi autoon ja viet ne uuteen kämppään ja rupeatte asumaan. Ellei sinulla ole ajokorttia tai riittävästi ystäviä kantoavuksi, niin tilaa muuttofirma, ne eivät ole kovin kalliita. Keltaisilta sivuilta löytyy tai netistä. Sitten teet muuttoilmoituksen maistraattiin ja avioeropaperit vireille.

Ei taloihin ja tavaroihin pidä niin syvästi kiintyä että niiden takia sietää kelvotonta elämää vuosikymmeniä. Nyt kun olet ajatuksissasi jo eropäätöksen tehnyt, niin toimeksi nyt vaan reippaasti. Tämä on loppuelämäsi ensimmäinen päivä, kuten joku viisas on sanonut.