jatkuvaa

Vanhempani ja sikoni ovat aina, siis aina haukkuneet naiseni ja aikoinaan tyttöystäväni. Aina on jotain vikaa. Se on rassannut minua todella paljon. Olen sanonut asiasta, mutta mikään ei vaikuta. Vika voi olla, esim asuu väärässä kaupungionosassa, no sehän tekee ihmisestä sosiaalipummin, Pukeutuu liian huomiotaherättävästi eli näkyy paljasta pintaa. Haukutaan tyhmäksi. On huopno huumorintaju. Ei osaa käyttäytyä. Nyt olen ensimmäisen kerran tehnyt niin etten ole naistani vielä kolmenkaan kuukauden jälkeen vienyt kotiani. Ensin ihmeteltiin miksi en tuo näytille, sitten haukutaan ettenkö kehtaa. JA nyt en heidän mielestään edes seurustele. Naiseni ihmettelee miksi en häntä vie kotiani. Olen yrittänyt hänelee asiaa selittää, mutta vaikeahan se on ymmärtää kun ei ole vastaavaa kokenut.
5213802
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 52

Vanhimmat

ja ota etäisyyttä vanhempiisi ja siskoosi. Itsellesihän sinä seurustelukumppanin otat etkä suvullesi. Jos heille ei valintasi kelpaa, on ongelma heidän. Minä ainakin lakkaisin käymästä kokonaan ja pitämästä yhteyttä, jos kumppaniani ei hyväksytä. Kertomasi perusteella, ei semmoista ihmistä ole vielä syntynytkään, mistä ei hakemalla mitään sanomista löytyisi, joten jätä kommentit omaan arvoonsa ja keskity vain siihen että itse olet onnellinen. Mukavaa kevään jatkoa!

Äänestä
  • hänet olet valinnut joten heidän on turha valittaa.

    Äänestä

  • Kun itse ei uskalla elää.

    Äänestä

  • Itse jouduin tuon tekemään. sanoin että jos tuo arvostelu ei lopu niin en enää tänne tule. Tietysti ihan kivasti sen selitin. Pari kuukautta oli vähän hiljaisempaa sitten pyydettiin jo käymään. Se riski tuossa kyllä on että välit menee poikki, se riski vaan pitää ottaa, ei tuohon kannata suostua.

    Äänestä

Huh, millainen mustasukkainen perhe sinulla onkaan.Hienoa kuitenkin, että uskallat pitää oman pääsi ja olla välittämättä heidän kehnoista käytöstavoistaan.Joten teet järkevästi suojellessasi työttystävääsi, etkä yksinkertaisesti anna perheellesi tilaisuutta tavata häntä ja esittää taas tyhmiä mielipiteitään. Mutta jos haluat perheesi käytöksen hallintaan sinun on pakko joku päivä sanoa tiukasti, että se suunsoitto saa nyt loppua ja jos sääntöä ei noudateta seuraa siitä rangaistus esim. ei tule hääkutsua. Joskus on pakko olla yhtä inhottava kuin muutkin saadakseen viesti perille.

Äänestä
  • Olen ollut tiukkana, ollut rauhallinen, huutanut ja kaikkea kokeillut, mutta mikään ei muutu. Sanonut olen asiasta jo vuosia. kohta kokenut tätä paskaa jo 15 vuotta.

    Äänestä

  • arvostelut kirjoitti:

    Olen ollut tiukkana, ollut rauhallinen, huutanut ja kaikkea kokeillut, mutta mikään ei muutu. Sanonut olen asiasta jo vuosia. kohta kokenut tätä paskaa jo 15 vuotta.

    että jotkut ovat parantumattomia. Oletko kuopus? Voin kuvitella, että varsinkin kuopuspoikia kohtaan vanhemmat ja sisarukset voivat olla liian suojeluhaluisia. Lisäksi tuossahan on kyse kontrollista, eivät näe sinua aikuisena (? Et tainnut ikää mainita mutta oletan sinun olevan kolmenkympin ala tai yläpuolella) ihmisenä ja kokevat että heillä valta/oikeus kontrolloida sinua. Ja luulen, että silloin reagointi vain pahentaa asiaa. Eli koska et heitä voi muuttaa, muuta itseäsi: Kun he haukkuvat tyttöystävääsi, kehu sä aina tuplasti: yksi haukku - kaksi kehua, kolme haukkua - kuusi kehua. Ja pirteään ja välinpitämättömään sävyyn (jos ei törkeyksiin mene, silloin pistät vain välit katkolle). Ja jos kahdenkesken haukkuvat, niin pakota kasvoillesi mitä aurinkoisin hymy ja vastaa, että huoh, onneksi olette tuota mieltä. Jos olisitte kehuneet tyttöystävääni, olisin varmaan lyönyt pääni pahasti ja tehnyt huonon valinnan. Tai sitten kommentoit että hyvä ettei tarvitse pelätä, että isä/äiti/sisko ihastuu tyttöystävään, koska sinähän hänet haluat.

    Voisit vaikka joskus olla pitkään hiljaa ja kommentoida kuinka surullista, koska ymmärrät kuinka he haluavat kontrolloida sinua, mutta menettivät sen vallan haukkumalla hyviä ihmisiä, etkä enää siis voi luottaa heidän arviointikykyyn. Kohautat sitten hartioitasi ja jätät aiheen.

    Joka tapauksessa luo kuva itsestäsi siten, että he ovat menettäneet sinun suhteesi kaiken kontrollin ja mikään solvaus ei voi enää koskettaa sinua.

    Pohjusta tyttöystävääsi vielä kerran, että perheesi on todellakin todella pahantahtoinen tyttöystäviäsi kohtaan, mutta viet hänet näytille, jotta itsekin tämän pystyy näkemään. Ja painota, että he tuskin ikinä tulevat tyttöä hyväksymään eikä hänen kannata siipeään polttaa heidän takia. Ja varmista, että jos aiot tästä lähin suhtautua välinpitämättömästi, niin tyttöystäväsikin tämän tietää eikä ihmettele. Toinen vaihtoehto minusta on vain välien katkaiseminen. Koska PÄÄASIA on se, että SINUN on hyvä olla - ei se, että nuo ihmiset jotenkin hyväksyisivät kumppanisi. Muista ettei teidänkään tarvitse heitä hyväksyä.

    Äänestä

  • .................. kirjoitti:

    olen melkein kolmekymppinen kyllä. Suuri painehan tässä on tuo arvostelu, mikä onneksi tapahtuukin pääasiassa suoraan minulle, ei naisilleni. Esittävät naisilleni ystävällistä ja hyvää, naamallaan näyttävät minulle kuinka heitä vituttaa ja slän takana minulle puhuvat miten minä tuollaisen kanssa...
    Kaikkein paras oli kerran kun sanoivat että eivät näköjään minusta voi ollakkaan ylpeä. Kipeää käy kun ei ole ketään kenelle tästä kertoisi ja kuka ymmärtäisi
    Olen perheen ensimmäinen lapsi...

    Äänestä

  • juuri niin kirjoitti:

    koville lasten itsenäistyminen ja aikuistuminen, ja sitä yritetään kaikin tavoin hankaloittaa. Teidän perheessä se on nyt tämä tyttöystäväjuttu, vanhempasi ovat huomanneet, että jos tyttöystävä ei kelpaa heille, he voivat vaikuttaa sinun ja tyttöystävän suhteeseen, ja ilmeisesti tällainen valta on heistä kivaa.

    Tyttöystävälle voit sanoa, ettet halua viedä häntä kotiisi vielä, koska sinulla on ongelmia vanhempiesi kanssa ja haluat nauttia teidän suhteesta ilman vanhempien sanomisia vielä vähän pidempään. Toinen mitä voit tehdä on todeta vanhemmillesi, että et halua kuunnella mitään mollaamisia, ja jos niitä esiintyy, niin pyydät heitä pitämään mölyt mahassa, koska sinua ei kiinnosta kuunnella. Lähde vaikka pois/lyö puhelin korvaan, jos mollaus ei lopu.

    Meinaan parin vuoden sisään vanhemmillesi kelpaisi vaikka Kallion porttikonki, jos vaan lapsenlapsia alkaisi ilmaantua. Ja sitten mollataankin sinua tai senhetkistä tyttöystävääsi siitä, ettette laita jo töpinäksi... Että voit uhkailla ihan vapautuneesti lapsenlapsettomuudella myös, jos ei morsianehdokas kelpaa. Hääkutsuttomuus, kihlakahvittomuus, ristiäisettömyys jne toimivat myös hyvinä suunsulkijoina.

    Äänestä

  • juuri niin kirjoitti:

    olen melkein kolmekymppinen kyllä. Suuri painehan tässä on tuo arvostelu, mikä onneksi tapahtuukin pääasiassa suoraan minulle, ei naisilleni. Esittävät naisilleni ystävällistä ja hyvää, naamallaan näyttävät minulle kuinka heitä vituttaa ja slän takana minulle puhuvat miten minä tuollaisen kanssa...
    Kaikkein paras oli kerran kun sanoivat että eivät näköjään minusta voi ollakkaan ylpeä. Kipeää käy kun ei ole ketään kenelle tästä kertoisi ja kuka ymmärtäisi
    Olen perheen ensimmäinen lapsi...

    Lasten tehtävä ei ole a)tehdä vanhempiaan ylpeiksi b)tehdä vanhempiaan onnellisiksi c)pönkittää vanhempien huonoa itsetuntoa d)olla vanhempien talutusnuorassa koko elämäänsä. Yhtä suuri harhaluulo on, että lapset tehdään. Väärin. Lapset saadaan, ja vanhempien tehtävä on käytettävissään olevin mahdollisuuksin varmistaa, että eivät pilaa jälkeläisensä kehitystä ja hyvän elämän edellytyksiä millään tavoin. Tämä pitäköön sisällään kaikenlaisen latistamisen ja fyysisen puuttumisen, kuin myös liian lepsun kasvatuksen.

    Lapset ovat vanhemmillaan lainassa vain sen verran, että omat siivet alkavat kantaa. Jos vanhemmat tämän unohtavat ja alkavat kuvitella omistavansa lapsensa, silloin törmätään ja lujaa. Jos siis vanhempasi arvostelevat tyttöystävääsi, he arvostelevat sinua ja sinun valintojasi. Viisaat vanhemmat pitävät suut supussa lastensa puolisovalinnoista.

    Äänestä

  • .................. kirjoitti:

    että jotkut ovat parantumattomia. Oletko kuopus? Voin kuvitella, että varsinkin kuopuspoikia kohtaan vanhemmat ja sisarukset voivat olla liian suojeluhaluisia. Lisäksi tuossahan on kyse kontrollista, eivät näe sinua aikuisena (? Et tainnut ikää mainita mutta oletan sinun olevan kolmenkympin ala tai yläpuolella) ihmisenä ja kokevat että heillä valta/oikeus kontrolloida sinua. Ja luulen, että silloin reagointi vain pahentaa asiaa. Eli koska et heitä voi muuttaa, muuta itseäsi: Kun he haukkuvat tyttöystävääsi, kehu sä aina tuplasti: yksi haukku - kaksi kehua, kolme haukkua - kuusi kehua. Ja pirteään ja välinpitämättömään sävyyn (jos ei törkeyksiin mene, silloin pistät vain välit katkolle). Ja jos kahdenkesken haukkuvat, niin pakota kasvoillesi mitä aurinkoisin hymy ja vastaa, että huoh, onneksi olette tuota mieltä. Jos olisitte kehuneet tyttöystävääni, olisin varmaan lyönyt pääni pahasti ja tehnyt huonon valinnan. Tai sitten kommentoit että hyvä ettei tarvitse pelätä, että isä/äiti/sisko ihastuu tyttöystävään, koska sinähän hänet haluat.

    Voisit vaikka joskus olla pitkään hiljaa ja kommentoida kuinka surullista, koska ymmärrät kuinka he haluavat kontrolloida sinua, mutta menettivät sen vallan haukkumalla hyviä ihmisiä, etkä enää siis voi luottaa heidän arviointikykyyn. Kohautat sitten hartioitasi ja jätät aiheen.

    Joka tapauksessa luo kuva itsestäsi siten, että he ovat menettäneet sinun suhteesi kaiken kontrollin ja mikään solvaus ei voi enää koskettaa sinua.

    Pohjusta tyttöystävääsi vielä kerran, että perheesi on todellakin todella pahantahtoinen tyttöystäviäsi kohtaan, mutta viet hänet näytille, jotta itsekin tämän pystyy näkemään. Ja painota, että he tuskin ikinä tulevat tyttöä hyväksymään eikä hänen kannata siipeään polttaa heidän takia. Ja varmista, että jos aiot tästä lähin suhtautua välinpitämättömästi, niin tyttöystäväsikin tämän tietää eikä ihmettele. Toinen vaihtoehto minusta on vain välien katkaiseminen. Koska PÄÄASIA on se, että SINUN on hyvä olla - ei se, että nuo ihmiset jotenkin hyväksyisivät kumppanisi. Muista ettei teidänkään tarvitse heitä hyväksyä.

    Ihan sama onko vanhin vai nuorin sisaruksista, joillain vain on käytöstavat unohtuneet!

    Tai jos on perheen hiljaisin tai kiltein, agressiivisimmat kyllä päsmäröi minkä ehtiivät, ja kuten edellä. Onhan näitä jo nähty ihan riittämiin. Joskus on vain parempi tavata joitain ihmisiä mahdollisimman harvoin.

    t: sinkku 38v, rauhaa rakastava, kolme sisarusta, ja edelleen hakusessa toinen samanlainen kotirauhanturvaaja. ;)

    Äänestä

  • juuri niin kirjoitti:

    olen melkein kolmekymppinen kyllä. Suuri painehan tässä on tuo arvostelu, mikä onneksi tapahtuukin pääasiassa suoraan minulle, ei naisilleni. Esittävät naisilleni ystävällistä ja hyvää, naamallaan näyttävät minulle kuinka heitä vituttaa ja slän takana minulle puhuvat miten minä tuollaisen kanssa...
    Kaikkein paras oli kerran kun sanoivat että eivät näköjään minusta voi ollakkaan ylpeä. Kipeää käy kun ei ole ketään kenelle tästä kertoisi ja kuka ymmärtäisi
    Olen perheen ensimmäinen lapsi...

    lapsille vanhempasi samanlailla vai oletko yksin sinä joka saat kuulla loukkauksia?

    Äänestä

  • no, voi voi.. kirjoitti:

    Lasten tehtävä ei ole a)tehdä vanhempiaan ylpeiksi b)tehdä vanhempiaan onnellisiksi c)pönkittää vanhempien huonoa itsetuntoa d)olla vanhempien talutusnuorassa koko elämäänsä. Yhtä suuri harhaluulo on, että lapset tehdään. Väärin. Lapset saadaan, ja vanhempien tehtävä on käytettävissään olevin mahdollisuuksin varmistaa, että eivät pilaa jälkeläisensä kehitystä ja hyvän elämän edellytyksiä millään tavoin. Tämä pitäköön sisällään kaikenlaisen latistamisen ja fyysisen puuttumisen, kuin myös liian lepsun kasvatuksen.

    Lapset ovat vanhemmillaan lainassa vain sen verran, että omat siivet alkavat kantaa. Jos vanhemmat tämän unohtavat ja alkavat kuvitella omistavansa lapsensa, silloin törmätään ja lujaa. Jos siis vanhempasi arvostelevat tyttöystävääsi, he arvostelevat sinua ja sinun valintojasi. Viisaat vanhemmat pitävät suut supussa lastensa puolisovalinnoista.

    Lasten tehtävä on elää ihmisiksi niin että eivät vain vanhemmat vaan että hän itse voi olla itsestään ylpeä.

    Äänestä

  • Elinikäinen laina kirjoitti:

    Lasten tehtävä on elää ihmisiksi niin että eivät vain vanhemmat vaan että hän itse voi olla itsestään ylpeä.

    -on myös ns. huonoja vanhempia , joille ei kelpaa mikään muu kuin niiden parempien tuttavien lasten tekemiset , mutta ei koskaan omien kakarootten...alistetaan, nöyryytetään, ei luoteta, käytetään sekä fyysistä että henkistä väkivaltaa. Lapset ovat silti eläneet paremmin, kunniallisemmin ja rehellisemmin kuin parjaavat vanhempansa. Vanhempien ja lasten suhde on valitettavasti ikuinen silloin kun vanhemmat aiheuttavat lapsilleen painajaismaisen elämän, se vaikuttaa kuolemaan saakka. Myös vanhempien tulee ansaita lastensa kunnioitus!!!

    Äänestä

Sanot vanhemmillesi ja siskollesi että jos vielä tulee sinun tyttöystävistäsi arvostelua niin vedät niitä turpaan ja katkaiset välit lopullisesti. Toiseksi rupeat itse arvostelemaan vanhempiasia ja siskoasi vaikka koulutuksen tai suonon työpakan takia koska hyökkäys on paras puolustus.

Äänestä

ja ei kun vanhemmille visiitille,kun osaa keskustella ihmisten kanssa niin eiköhän se nainenkin pärjää perheesi kanssa...:)...on vaan reippaasti oma itsensä...ja voithan toki vanhemmille sanoa että itse tiedät kenen kanssa seurustelet tai et...ja eihän niiden vanhempien tarvitse naisesi kanssa seurustella vaan sinun itsesi...:...jos musta ei anoppi tykkäis,niin ei vois mitään,joskus tuli riitaa miehen isän kanssa,niin sanoin ihan samalla mitalla takaisin,ja nyt ollaan ihan hyvissä väleissä...:)ei pidä antaa vanhemmille liikaa valtaa omassa elämässä ja ainakaan rakkauden suhteen...

Äänestä

alemmissa yhteiskuntaluokissa tavisperheissä, joissa ei olla kasvatuksessa panostettu hyvän käytöksen ja käyttäytymisen opetukseen. Myös vapaankasvatuksen lapsista kehittyy tulevaisuuden punaniskoja ja öykkäreitä.

Äänestä
  • se nyt ei kato mitään yhteiskuntaluokkaa, kun hyvät tavat puuttuu, toisen kunnioitus, ja oma napa on niin maan täydellinen.

    Oikeilta duunareilta oon saannu todella herrasmiesmäisen kohtelun, samoin sukulaisiltaan. Mut sit nää jotka syö banaanin veitsellä ja haarukalla, tulot sama viikossa kuin toisilla vuodessa... Tuskin tietäävät edes käytöksen alkeita!

    Äänestä

  • vähän.... kirjoitti:

    se nyt ei kato mitään yhteiskuntaluokkaa, kun hyvät tavat puuttuu, toisen kunnioitus, ja oma napa on niin maan täydellinen.

    Oikeilta duunareilta oon saannu todella herrasmiesmäisen kohtelun, samoin sukulaisiltaan. Mut sit nää jotka syö banaanin veitsellä ja haarukalla, tulot sama viikossa kuin toisilla vuodessa... Tuskin tietäävät edes käytöksen alkeita!

    Yhteiskuntaluokalla, varallisuudella tai koulutuksella ei välttämättä ole mitään tekemistä hyvien tapojen kanssa.

    Itselläni on toinen puoli sukua ns. parempaa väkeä (suurtilalliset ja korkeasti koulutetut suvut ovat aikoinaan yhdistyneet naimakaupoilla) ja 18-vuotiaana katkaisin välini tuohon "parempaan" sukuhaaraan, koska sain itse niskaani jatkuvaa arvostelua. Haukkuivat myös toisiaan suoraan ja selän takana sen mukaan kuinka hyvin joku oli onnistunut elämässään. Edessä onniteltiin, takana päin haukuttiin kateellisena. Ja jos joku onneton joutui tukalaan tilanteeseen, tukea oli turha odotella. Jokainen hoitaa omat asiansa ja kulissit pidetään pystyssä, ihan sama mitä tapahtui.

    Itse olen ensin luonut suhteelle vahvan perustan ennen kuin olen ketään esitellyt yhdellekään sukulaiselle. Kun parisuhde on vahva, sitä ei toisten sanomiset paljon heilauta.

    Äänestä

Olet perhessäsi selvästikin se, joka on valittu kiusaamisen uhriksi. Tuota on luultavasti jatkunut koko lapsuutesi, ettet edes huomaa sitä. Vanhempasi ovat jostain syystä liittoutuneet siskosi kanssa ja ajavat samaa kiusaamista, joko tyhmyyttään, stressin takia (yleensä stressiä lievitetään esim työyhteisöissä sillä, että aletaan potkia jotain yksittäistä henkilöä päähän, muut voivat sitten paremin ja tuntevat yhteeenkuuluvaisuutta) tai jostain muusta omituisesta syystä, esim siskosi on onnistunut ottamaan jonkun uhrin tai suojeltavan roolin.

Paska perhe sulla, pistä välit poikki äläkä missään nimessä ala hoitamaan heidän ongelmiaan vaan ala elää omaa elämääsi. Mieluiten niin, että käyt terapiassa voittamassa takaisin heikennetyn itsetuntosi.

Huomaat nopeasti, että vanhempasi ja siskosi ovat pian sormi suussa ja hämmentyneina eivät oikein tiedä, että ketäs tässä nyt alettaisiin vieroksua. Noin käy myös työpaikoilla. Kiusatun on paras vaan häipyä ja jättää nämä kiusaajat pelokkaina miettimään, että en kai vaan itse ole seuraavaksi vuorossa.

Oman perheen jäseniltä tuollainen kiusaaminen on sen verran sairasta, että siitä on vaan irrottauduttava eikä taakseen katseltava. Ja missään nimessä ei pidä uskoa, että sehän oli vain hauskan pitoa, kuten kiusaajat yleensä selittävät. Se on vain ansa ja tapa väheksyä aiheutettua vahinkoa ja kärsimystä.

Eli karista pois elämästäsi ihmiset jotka eivät ole sinulle hyväksi vaikka olisivat sukulaisia. Sen minkä menetät ei ole pitämisen arvoista ja elämä tuo uutta, parempaa eteesi.

Äänestä

ET OSAA ELÄÄ ELÄÄMÄÄSI; VAAN TEET SEN MUIDEN TAHDOLLA.

YLEENSÄHÄN SE JOHTUU LAPSUUDESTA.

Äänestä
  • MEGA-EINSTEIN, ONKO E=MC^(Pii/2) Kenties oikea totuus?

    Äänestä

tekemisiäni jatkuvasti ja on tehnyt sitä koko ikäni.
Vaikka kuinka yrittää olla välittämättä, niin tottahan toki se on syönyt itsetuntoani kaikkien näiden vuosien ajan. Varsinkin lapsena se tuhosi myönteisen suhtautumisen itseeni.
Olin äitini mielestä aina liian laiska, kunnianhimoton, koulumenestyksetön, tahdoton ja vaikka mitä. Nyt kun olen lihonut gynekologisen sairauden myötä lievästi ylipainoiseksi, hän ilkkuu kroppaani ja puhuu minusta kaikille suvun lihavimpana.
Kaikki poikaystäväni hän on haukkunut ja veljeni tyttöystävät myös.

Kun hän aloittaa jonkin arvostelun, niin en sano mitään takaisin. En tiedä miksi teen niin. Jotenkin koen, että äitini käytökseen kuuluu ilkeämielinen arvostelu ja hän ei voi itselleen mitään.
Kaipaan hänen hyväksyntäänsä, mutta erittäin harvoin sitä saan.

Hallitsevan äidin varjossa on kamala elää.

En osaa neuvoa mitä sinun tulisi tehdä, mutta etäisyyttä kannattaa ottaa äitiisi ja siskoosi. Seuraavan kerran kun syyttelevät jostain niin laita toiselle (vaikka siskollesi) tekstiviesti, että ei teidän eteen mitään naista voi edes tuoda, kun aina arvostelette. Parasta olisi sanoa se päin naamaa, mutta se voi olla helpommin sanottu kuin tehty.

Äänestä
  • täytyy olla rohkea ja sanoa että itse tiedät PARHAITEN mikä sinulle sopii,älä anna aina äidillesi sitä valtaa,sano että olet aikuinen ihminen joka tekee asiat parhaalla näkemälläänsä tavalla,ja et halua kuulla jatkuvaa kritisointia...ei sinun tarvitse elää kyuten äitisi tai isäsi sanoo sinä elät niin kuin perhaaksi näet..:)..jos ei perhe sitä hyväksy,niin sitten ei...

    Äänestä

  • Älä enää hae äitisi hyväksyntää yhtään mihinkään,
    niin asiat alkavat supliintua.

    Olet ihan hyvä itsenäsi.. ja siihen ei äidin mielipidettä tarvita.

    Go for it,

    Arvostus tulee sitten, kun tiedämme itse oman arvomme, ja pidämme siitä kiinni.

    -L

    Äänestä

Kolme kuukauttahan on lyhyt aika. En mä ainakaan ketään niin lyhyen seurustelun jälkeen vanhemmille näytille vie! Vai asutko vielä kotona...

Äänestä

Hei! Mitä jos ET VIE OLLENKAAN "NÄYTILLE" ? Tarvitseeko sitä edes tehdä? Jos kutsuisit vanhempasi ja siskosi TEILLE , niin eiköhän sekin käy . Jos arvostelevat
naistasi kotonasi, niin sano että täällä ei naistani arvostel-la! Tämä on kotini, ja suut suppuun ! Jos ei sovi, niin samasta ovesta, josta tulitte, pääsee myös ULOS . Ehkä miettivät asioita sen jälkeen paremmin. Jos itse pidät nai-sestasi, ja rakastat, niin et anna vanhempien ja siskon pilata välejäsi naiseesi . Ethän sinä vanhemmille ja siskolle naista katsonut, ja valinnut. Itsellesihän sinä hänet valitsit. Toivon parempaa jatkoa sinulle !

Äänestä

Mitä isket sellaisia vähälahjaisia naisia (joita suomalaisista naisista on 80%), jotka pursuavat läskiä ja haisevat käydessään pesulla pari kertaa kuussa. Naamataulu kuin sian vittu kevätpakkasella..

Koita tajuta, ettei sukusi ajattele kuin sinun parasta!

Äänestä
  • ... ettei tuollaisten sosiopaattien pitäisi antaa kulkea vapaana. Nykyinen yhteiskunta ei todellakaan valvo riittävästi yksityisiä ihmisiä. xD

    Äänestä

Tyypillisesti tuollaisilta ikuisilta arvostelijoilta ei pysty sulkemaan suuta. Eikös vaan olekin niin että myös heidän naapureissaan on vikaa ja itse asiassa vähän kaikissa muissa ihmisissä paitsi heissä?

Kannatan kyllä noita joitakin uhkailujuttuja joita on edellä mainittu mutta sitten voisit vielä etukäteen selittää heille että haluat nimenomaan erilaisen puolison ja elämän kuin mitä teillä kotona on ollut. Siksi "ehdokkaasi" tuntuvat heistä erilaisilta. Ihmiset usein pelkäävät erilaisuutta ja muutosta (joku muu kuin he on pojalle tästä lähin tärkein ja läheisin ihminen) ja niinpä erilaisuutta ja muutosta pitää henkeen ja vereen vastustaa. Onhan myös niin että ainakin vanhempiisi verrattuna sinun tyttöystäväsi on varmasti huimasti nuorempi, eli sukupolvien välinen kuilukin näkyy.

Pidä pintasi, uskalla olla oma itsesi. Ja vanhemmiten, koita olla siirtämättä traumoja eteenpäin.

Tsemppiä!

Äänestä

Kenen kanssa sä oikein elämääs vietät, naisystäväsi vai sukusi ?

Ota nyt vähän otetta tohon touhuun ja paskat nakkaat niitten kitinöille, onko sulla joku alemmuuskompleksi kun muilta kyselet mitä saa tehdä ja mitä ei ja kenen kanssa.

Äänestä

Kysyppäs suoraan että laativat listan siitä, millainen ihminen sitten kelpaisi.

ja jos laativat, sanot vaan et hei,
se ei todellakaan ole teistä kiinni millaisen ihmisen kanssa olen.

Että näin.

Ja voit viedä näytille, mutta sano naisellesi myös että heille ei sitten kelpaa mikään, mutta otatte pääasiaksi sen, että kunhan hän on sun sukulaiset nähny. Näin asioissa päästään eteenpäin, eivätkä turhat odotukset murskaannu.

Ja luulenpa, että ajan kuluttua hekin lopulta joutuvat hyväksymään sen, että sinä olet sen kanssa kenen olet.

Ja ehkä lopulta, kaikki tulevatkin toimeen. Ainakin jotenkuten..

pysy vahvana

- L
- L

Äänestä
  • Haluaisitko itse olla nainen/mies, joka viedään kuin karjanäyttelyyn ja vielä etukäteen pohjustetaan, että et kyllä sitten kelpaa kenellekään. Varmaan hymyssä suin menisit?

    Äänestä

älä aina tyydy sekundaan!!

Äänestä

Jos sinulla on ollut paljon morsiamia, niin tietenkin sukulaisilla on jo reippaasti kokemusta mihin ne suhteet ovat milloinkin kariutuneet. Saattavat olla jopa tarkkasilmäisempiä kuin sinä itse!
Haukkuminen ei tietenkään ole asiallista, mutta kyllä jonkinlaista kritiikkiä pitää kestää. Jos naisystäväsi ovat olleet onnenonkijoita, niin kai se nyt ion parempi sanoa kun mennä sokeasti rakastuneena naimisiin ja vielä kakaroitakin kaikkien harmiksi duutana.

Äänestä

Se on jotenkin piintynyt tapa, että suvulle pitää esitellä ja sukuun pitää pitää yhteyttä. Selitä tilanne naisellesi, vie paikan päälle ja osoita sanasi todeksi. Sitten tee selväksi äipälle ja siskolle, että tämän vuoksi ette meitä enää nää. Vika on äidissä ja siskossa. Ei sinussa tai naisystävässäsi.

Äänestä
  • ainoastaan MIESTEN Kanssa. Sano, että vasta nyt olet löytänyt todellisen minäsi, siis että tykkäät pojista ainoastaan! Että ilman sitä naisten arvostelua et olisi asiaa huomannutkaan!
    Johan rupee ääni kellossa muuttumaan!

    Äänestä

  • kotonasi VAIN JA kirjoitti:

    ainoastaan MIESTEN Kanssa. Sano, että vasta nyt olet löytänyt todellisen minäsi, siis että tykkäät pojista ainoastaan! Että ilman sitä naisten arvostelua et olisi asiaa huomannutkaan!
    Johan rupee ääni kellossa muuttumaan!

    Jos tähän ei pysty, niin mies voisi nolata äitinsä ja siskonsa, kun he ovat yhdessä. Kun selittää tyttöystävälle etukäteen, että naiset haukkuvat aina tyttöystävät, niin voisi alkaa keskustella siitä tyttöystävän ollessa paikalla. Voisi kysyä, että kun ovat aina haukkuneet tyttöystäviä niin mikä tässä tyttöystävässä on tällä kertaa vikana. Vaadittaisiin, että keskustellaan nyt, eikä sitten selän takana. Ihan mielenkiintoista olisi kuulla, että mitä he vastaisivat kaikkien kuullen. Jos vastaus olisi, että ei tietenkään mitään, niin voisi alkaa muistella, että esim. tyttöystävä X oli äidin mielestä liian lihava ja tyttöystävä Y oli siskon mielestä pukeutunut liian avonaisesti jne. Kun naiset ilmehtisivät tyttöystävän näkemättä, voisi heiltä kysyä ääneen, että mitä äiti virnuilet, haluatko sanoa jotain kaikkien kuullen. Nolaaminen voisi olla yksi keino saada äiti ja sisko hämilleen. Riita voi tällaisissa tapauksissa olla ihan tervehdyttävää myös, jos se siihen menee, jos naiset eivät todellakaan näytä ymmärtävän valitustaan.

    Äänestä

Aikuinen mies ja vinkuu sitä, etteivät äiti ja sisko hyväksy? Kai nyt ymmärrät tällä kertaa suojella naistasi ja pitää hänet poissa tyhmien sukulaisten silmistä.

Äänestä
  • Nimittäin on se myös niin päin, että kyllähän ne välit sitten viimeistään siinä vaiheessa huononee, jos perheen poika menee naimisiin jonkun sellaisen naisen kanssa, josta muu perhe ei tykkää. Voi olla aika helvettiä sitten jatkossa yrittää olla tekemisissä oikein mitenkään ja sellaisen vuosien kulissien ylläpitäminen on tälle muulle perheelle aivan hirvittävän raskasta. Toivoisivat varmaan, että löytäisit sellaisen naisen, jonka kanssa hekin voisivat jollain tavalla viihtyä aidosti, niin voisitte jatkossakin pysyä yhteyksissä.

    Itselläni veljeni on ollut jo 10 vuotta naimisissa naisen kanssa, jota en voi sietää. Ei se valinta ole tietenkään minulle koskaan mitenkää kuulunut, mutta kyllä on ystävällisen naaman näyttäminen tälle tullut minulle vuosien saatossa aivan sietämättömän raskaaksi. Lopputulema on ollut, että empä jaksa ko. naista paljon tavata, mistä seuraa se, että esim. veljeni lapsiin on välitä jääneet etäisemmiksi kuin haluaisin. Samoin veljeen voisi ola kivempi pitää enemmän yhteyttä: tämä on tosin jonkun verran onnistunutkin, kun voimme tavata kahden kesken.

    Mutta ei ole siis herkkua tämä tällainenkaan tilanne ja tätä perheesi ehkä (viisaasti) yrittää välttää.

    Mutta valitse vaan itse naisesi, mutta älä sitten odota, että siskosi tai muu lapsuuden perheesi haluaisi pahemmin hänen kanssaan aikaa viettää, jos tosiaan aika erilaisia ovat. Ja hyväksy se, että omatkin välisi tätä kautta helposti etääntyvät sisaruksistasi.

    Äänestä

jos annat vallan vanhemmille kaikessa,niin ei tule kyllä mistään mitään..:),aina on joku joka arvostelee,mutta jos itse tiedät asioiden olevan hyvin,niin silloin ei pidä välittää muista..:),sitten kun on se perhe,niin ainahan sitä joku on kyttäämässä kun lasten kanssa jossain liikkuu...minä mulkaisen takasin,varsinkin vanhat mummelit katselee arvostelevasti,kun ei ole elämässä parempaa tekemistä...lapsetkin puetaan siististi,olen itse varmaan niin nuoren näköinen että sen takia katsovat,mutta antaa heidän tuijotella..:)

Äänestä
  • minun isäni on ihan samanlainen kontrollifriikki, haluaa määrätä kaikesta. asiamme tekee tosin vaikeaksi se, että minulla on jo lapsiakin. Mieheni oli aikoinaan huono valinta, en olisi saanut synnyttää jne. rankkaa se on, mutta olen lopenkyllästynyt ainaiseen tappeluun. Isäni on mm. lyönyt miestäni yms

    olen hyväksynyt että emme enää ikinä ole läheisissä väleissä perheeni kanssa (paitsi äitini). Ja kieltämättä se ei edes häiritse meitä, paremmin menee kuin ennen. Olen myös päässyt yli kaikesta salailusta. ennemmin en uskaltanut avoimesti puhua, nykyään ei tuota tuskaa sanoa sukulaisille yms että isäni on sekopää, jonka kanssa meillä ei ole enää mitään tekemistä. Kulissien ylläpito käy raskaaksi, älä vain sorru siihen. Tärkeää on, että pidät tyttöystäväsi puolta, muuten saatat menettää sen rakkauden ja pahimmassa tapauksessa tulet yhtä tyhmäksi kuin perheesi ajanmyötä.

    Äänestä

onkos sulla semmonen käynyt mielessä että perheesi on sinusta mustasukkainen..? hauku samalla mitalla takasin siskos miehiä sitten

Äänestä

- Heips! Ei sinun auta kuin siellä perheen puolella alkaa ihan itse sitä asiaa purkamaan, ilman että tyttöystävä on paikalla. Minun kotiväkeni ei koskaan hyväksynyt ketään poikaystävääni ei myöhemmin aviomiestänikään. Aluksi jopa lopetin seurustelusuhteita halutessani perheeni hyväksynnän...tyhmää, näin jälkeenpäin ajatellessa. Kun seurustelu oli päättynyt....entisestä kaverista tulikin se maailman paras vaihtoehto, suhde vain oli jo päättynyt ja kaverit vaihtuneet, samoin kävi avioeron tullessa....kyllä minua sitten tyhmäksi haukuttiin kun niin hyvän miehen olin pois heivannut...Kyllästyttyäni moiseen, riidan kanssa lopuksi sain selvitettyä heille ne elämän perusasiat. Kaveri on minulle itselleni ja omat tunteeni ja mieltymykseni ovat pelissä, en minä heille elämänkumppania etsinyt. Pakko siinä oli heidänkin vikansa esiin tuoda, että ei ollut paljon sanomisia muista kun itse omat vikansa huomaavat...ja kun toisesta pitää , rakastaa...ei halua kuulla läheistensä jatkuvaa moitetta ja ilveilyä. Pakko puolustautua , että voi elää normaalisti omaa elämäänsä olematta jatkuvasti ristitulessa moitteiden keskellä. Löytyyhän sitä vikaa jokaisesta jos etsimään alkaa, eikö se vikojen etsiminenkin ole jo yksi vika...Pidä puolesi ja koeta kestää, heitä herjaa takaisin aina sitä kuullessasi...eiköhän siihen sitten väsy jo muutkin. Iske sillä minkä tiedät sattuvan.

Äänestä

Vähän vaikuttaa siltä, että näillä haukkujilla on jotain katkeruutta sisällään.. Yleensä katkerat ihmiset löytävät vain huonoja puolia toisista, eivätkä osaa katsoa ihmisen hyviä puolia.

Toinen, mikä voi olla, niin jos ihmisellä on huono itsetunto (yleensä siihenkin liittyy katkeruutta), niin sillon pitää erityisesti ulkoisia puolia toisessa haukkua..

Molemmat asiat säälittää, mutta sitä tämä maailma on täynnä: katkeruutta ja kateutta, huonoa itsetuntoa yms.. :( Ihmisten pitäisi oppia puhumaan, puhumaan ja puhumaan.. JA selvittämään kipeitäkin asioita..

VOIMIA SINULLE!!!

Äänestä

Minulla tällä hetkellä sellainen tilanne että äitini haukkuu minulle miestäni -siis avomiestäni kaikin tavoin.
Olemme olleet yhdessä kymmenen vuotta kohta ja meillä on kolme lasta. Isäni on kuollut ja äidillni on uusi miesystävä.
Miesystävä ei myöskään pidä miehestäni ja äitini on haukkunut hänelle myös miestäni niin ovat nyt lyöttäytyneet yhteen sillä rintamalla.
vaikka mieheni on tehnyt elämänsä aikana virheitä niin ei se mielestäni oikeuta äitiäni älyttömään vihan lietsomiseen. Hänen mielestään mieheni on laiska ja ei osaa mitään, itsekäs ja huono isä, juoppo, luuseri , idiootti, saamaton, ei ole osannut hoitaa asioitaan, jättänyt joskus vuokria maksamatta (jotenka hänen mielestään mieheni ei osaa vieläkään niitä maksaa) ym ym ym. Äitini kehoittaa minun hankkiutumaan aina välillä eroon miehestäni. Hän ei ota huomioon että tämä mies sattuu olemaan lasten isä ja lapsille tosi tärkeä. -vaikka saisikin minut hulluksi ja aivopestyä, niin lasten takia en eroa. Vaikeaksi asian tekee myös se että äitini poikaystävä antaa ohjeita ilmeisesti takavasemmalta. Asumme minun ja äitini omistamassa talossa ja nyt äitini on keksinyt että hän muuttaa meille ja minun mieheni pitäisi häipyä -minä saisin jäädä lasten kanssa.
tai mieheni pitäisi alkaa maksaa vuokraa hänelle, mutta kuitenkin toteaa perään että mieheni ei osaa maksaa vuokraa. -koska ei osaa hoitaa hänen mielestään asioita.
Jos meillä sattuu olemaa mieheni tuttava joka on esim meiltä kysynyt luvan saako korjata autoaan meillä, niin hänetkin äitini tulee komentamaan pois. Meillä ei saisi käydä siis mieheni tuttavat (ystäviä hänellä ei juuri taidakaan olla.) Tosin äitini katsoo myös karsaasti joitakin minunkin kavereita jos sattuu samaan aikaan maisemiin. Jossain vaiheessa mieheni tytär ei ollut tervetullut, mutta on kai tajunnut että kyseessä lapsi vaikka teini-ikäinen onkin ja on pitänyt suunsa kiinni. Olen huutanut ja sanonut että en minä hänelle ole miestä hakenut. -sanoin että olisit silloin kymmenen vuotta sitten sanonut jotain, niin totesi siihen että ei ole ikinä miehestäni tykännyt.
Lisäksi on jokusen kerran ilmeisesti haukkunut miestäni lapsillemme. ei pahasti, mutta kuitenkin. En tiedä mikä on, mutta en viitsi enää ikinä kertoa mitään tai mainita meidän vastoinkäymisistä mieheni kanssa, koska siitä äitini saa lisää vettä myllyyn. olen käskenyt äitini painua vittuun ja ihan mitä vaan, mutta sama ylimielinen asenne jatkuu. miehelleni esittää naamatusten aivan normaalia, minulle lähettää sähköpostina esim että hän vuokraa meidän pihamökin poikaystävälleen , ihan vaan ilmeisesti vittuillakseen. saisi sillä entistä epävakaamman ilmapiirin aikaiseksi.
Hullujen huoneelle se kuuluu. -en tiedä onko elämän menetykset ja läheisten liialliset kuolemat vaikuttaneet koko tähän palettiin.. mutta päässä viiraa. Tässä hommassa on vaan se että mä en tiedä enää kenestä tykkään ja kenestä en. olen aika väsynyt tähän hommaan. koko ajan ollaan kuin tikku paskassa että mitenkähän tässä pitäisi toimia ettei sorkita kepillä jäätä.

Äänestä
  • tuollaiseksi. Sehän on sairaus.

    Äänestä

Sano vastaan jos harmittaa. Et kai meinaa olla tollanen mammanpoika koko ikääs, johan ne neiset kaikkoo tollasen ressukan ympäriltä.

Äänestä

olla sitä laatua, että vaikka veisit sata eri ehdokasta heille näytille, niin kukaan heistä ei kelpaisi. Parempi jättää heidät pohtimaan sitä, että miksi et enää tuo seurustelukumppaneitasi näytille. Joko he ymmärtävät yskän tai sitten eivät. Ja onnea suhteellenne.

Äänestä
  • tälläisissä ihmisissä itsessään ei ole mitään vikaa,omassa käytöksessä jne. Suuttuisivat vain jos joku tulisi päin naamaa jonkun todellisen kommentin heittämään...

    Äänestä

Luulen,että on ainakin mahdollisuus,että tää juttu menee sillai,että perheesi ei halua "luopua sinusta" -antaa ns.omaa elämää ja haluaa sinun olevan sinkku ja kenties muuttavan takaisin "kotiin". Saattaisiko tämä olla mahdollista,että vanhempasi olisivat omistushaluisia ja pelkäävät sun jättävän heidät kokonaan pois elämästään,jos alat seurusteleen? Tää nyt on vain 'villi arvaus',mutta ehkä siinä on ns.totuuden siemen? EN ole psykologi,mutta kun välit vanhempiisi huononevat sitä mukaa,mitä useamman tyttöystäväsi he kehoittavat jättämään,niin ehkä jonkinlainen "pöydän ääreen asian tiimoilta kokoontuminen" tai koko perheen kanssa ammattiapua hakeminen (perheterapiaan meno)olisi ainakin kokeilun arvoista? -vaikka sitä on uskoakseni usein vaikea myöntää-eli menee tyyliin "Eihän meidän perhe(essä)..." Mutta toivottavasti joku ratkaisu asiaan saadaan,onnellisen lopun kera:)

Äänestä
  • Kuullostaa minunäidiltäni. Katso netistä tietoa rajatilapersoona sama kuin epävakaa persoonallisuus. Opit ymmärtämään sen sairautena. Se on surullista. Itse olen joutunut vetäytymään sivuun, niin surullista kuin se onkin. Mikään ei ole hyvä. Arvostelee sisaruksille ja miehelle kaikki. Ei niinkään enää itselle. Aina on muissa vika. Itsellä ei mitään sairaudentuntoa. Poikakaverit on olleet ihan kamalia, tuleva aviomies myös. Saatanallista manipulointia koko elämä...Ja avioeroa ottaa joka kuukausi puolisostaan. Sairasta ja alhaista henkistä väkivaltaa. Voimia sinulle.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

arvostelua kirjoitti:

Vanhempani ja sikoni ovat aina, siis aina haukkuneet naiseni ja aikoinaan tyttöystäväni. Aina on jotain vikaa. Se on rassannut minua todella paljon. Olen sanonut asiasta, mutta mikään ei vaikuta. Vika voi olla, esim asuu väärässä kaupungionosassa, no sehän tekee ihmisestä sosiaalipummin, Pukeutuu liian huomiotaherättävästi eli näkyy paljasta pintaa. Haukutaan tyhmäksi. On huopno huumorintaju. Ei osaa käyttäytyä. Nyt olen ensimmäisen kerran tehnyt niin etten ole naistani vielä kolmenkaan kuukauden jälkeen vienyt kotiani. Ensin ihmeteltiin miksi en tuo näytille, sitten haukutaan ettenkö kehtaa. JA nyt en heidän mielestään edes seurustele. Naiseni ihmettelee miksi en häntä vie kotiani. Olen yrittänyt hänelee asiaa selittää, mutta vaikeahan se on ymmärtää kun ei ole vastaavaa kokenut.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu